Kesäkuu
- Kulttuurivuosikellon kesäkuu
- Vihreän Veräjän luontoideoita kesäkuulle (6 sivua)
- Kesäkuun nimi viittaa maataloustöihin kesa eli kylvämätön pelto, joka on kesannolla.
- Laulu Suvivirsi (esilaulu)
- Saamelaiseen vuotuiskiertoon perustuvaa toimintaa
1.6. Kansainvälinen vanhemmuuden päivä YK
YK:n yleiskokous päätti vuonna 2013, että kesäkuun 1. päivää tullaan juhlistamaan tästä lähtien kansainvälisenä vanhemmuuden päivänä. YK kehottaa jäsenvaltioita juhlimaan maailmanlaajuista vanhempien päivää tiiviissä yhteistyössä erityisesti nuorten ja lasten kanssa. Mielenterveystalo: ”Vanhemmuuden tärkein tehtävä on lapsen elämänehtojen turvaaminen. Vanhempi huolehtii lapsen tarpeista, rakastaa lasta, kasvattaa häntä ja opettaa lapselle yhteiskunnan sääntöjä ja kulttuuria. Tärkeää on, että vanhempi on lapselle turvallinen aikuinen.”
- Keskustelunaihe Omat kokemukset vanhemmuudesta ja vanhemmista, vanhempien tehtävät, vanhempien ja isovanhempien roolit ennen ja nykyään.
- Peli eri-ikäisille leikkijöille Terhokortit
- Peli Elämäntarinan rakentaminen kirjainpelinä
- Sanataide Suomen kirjainstituutin lorukortit
- Kuvia katsotaan Vahvikkeen kuvia ja jutellaan niiden herättämistä ajatuksista: äiti , isä , lapsi
- Leikin huoneentaulu
- Vinkki yhdessä ulkoiluun Luontoretki Aarteenetsintää metsässä
- Vinkki ideoita yhdessä tekemiseen kaikenikäisille Leikkipankki
1.6. Maailman maitopäivä
Ruokatieto yhdistys ry sivustolta löytyy paljon tietoa maidon vaikutuksista, juuston valmistuksesta, maitotytön historiasta 1950-luvulta lähtien sekä tutkimustuloksia ravitsemuksesta ja reseptejä. Yhdistyksestä voi tilata maksutonta materiaalia.
Terveyskirjasto Duodecimista löytyy kymmeniä maitoon liittyviä artikkeleita (kirjoita hakukenttään: maito). Myös THL:n ylläpitämästä Fineli® – elintarvikkeiden koostumustietopankista löytyy paljon tietoa maidosta.
- Keskustelunaihe Minkälaisia maitotuotteita kaupan hyllyiltä löytyy? (maidot, piimät, kermat, piimät, voit, juustot, jugurtit, rahkat, viilit, jäätelöt) Montako erilaista?
- Visa Valio
- Kuvia Maitoauto, Maitoa pullosta, Maitokannuja, Maitotyttöjä
- Askartelu Väritä Louis Pasteur. Pasteur (1822 – 1895) keksi bakteereja tuhoavan lämpökäsittelyn, jota hänen mukaansa edelleen kutsutaan pastöroinniksi. Sen avulla maito saadaan säilymään. (Kuva Gordon Johnson, Pixabay)
- Askartelu virkkaa itse tai käytä valmiita liinoja jotka voit tärkätä rasvattomalla maidolla, kevyempään tärkkäykseen vettä joukkoon. Käytä apuna esim. keittiökulhoa, jonka päälle voit muotoilla liinan.
- Video kuunnellan Youtubesta Ei maitoa tänään (2.02 min.)
- Video Youbessa vanha maito mainos Pane maitoa tulemaan (1.01 min.)
4.6. Puolustusvoimain lippujuhla
Päivää on vietetty nykyisellä paikallaan vuodesta 1942 alkaen. Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä järjestetään ylipäällikön ja komentajan vastaanottama valtakunnallinen sotilasparaati sekä jaetaan kunniamerkkejä ja ylennetään ansioituneita sotilaita ja reserviläisiä. Koirien nimipäiväkalenterissa tänään on Marskin ja Turvan nimipäivät (Saarelma, Minna (2011): Koirien nimipäiväkirja. Minerva Kustannus Oy).
- Keskustelunaihe Suomen armeija. Tuleeko armeijassa pojista miehiä? Pitäisikö kaikkien naisten suorittaa asepalvelus?
- Visa Marsalkka Mannerheim oli syntynyt 4.6. Muistellaan hänen elämäänsä (1867–1951). Marski-visa
- Jumppa Kevyttä tuolijumppaa marssilaulujen tahtiin
- Musiikki Isänmaallinen lauluvisa
- Musiikki Maamme-laulun sanat
- Kuvia puolustusvoimat ja Mannerheim/presidentit
- Peli Heittopeli Ötökäntappopeli
- Video Katsotaan Yle Areenasta lippujuhlan videoita (35-49 min.)
4.6. Kansainvälinen väkivallan viattomien lapsiuhrien päivä YK
Päivän tarkoituksena on huomioida fyysistä ja henkistä väkivaltaa kokeneiden lasten kärsimys ympäri maailmaa ja vahvistaa YK:n sitoumusta lasten oikeuksien puolustamiseen.
5.6. Maailman ympäristöpäivä YK
Maailman ympäristöpäivää on vietetty vuodesta 1972. Tavoitteena on asenteisiin vaikuttaminen ja ympäristöä säästävän elämäntavan omaksuminen: älä roskaa, säästä vettä, kierrätä, sammuta turhat valot jne. Ympäristöpäivän ohjelmaksi sopii tutustuminen paikkakunnan veistoksiin. Esimerkki Jyväskylästä, Helsingin veistoskierros ja siihen liittyvä visailu.
- Keskustelunaihe Suomalaiset järvet (lapsuuden rantakokemukset, saunominen ja uiminen, juomakelpoinen järvivesi)
- Visa Patsaat Suomessa
- Visa Patsaat maailmalla
- Kuvia katsotaan Vahvikkeen järviaiheisia taidekuvia
- Askartelu Oiva askarteluoppaassa on ohjeita kierrätysmateriaaleista. Eläkeliiton Elämää käsillä -hankkeen kierrätysmateriaalivinkkejä. Omasta kotikeittiöstä tai roskalaatikoista kerätyistä materiaaleista voi tehdä kierrätysvärejä.
- Vinkki Luontoretki lähiympäristöön: jaa jokaiselle kasvin osa.
Tehtävänä on etsiä samaan kasviin kuuluva toinen osa.
- Vinkki Luontoretki pihaan ja metsään: maistellaan villiyrttejä ja kerätään niitä jalkakylpyihin
- Vinkki Luontoretki sisätiloissa: jaa jokaiselle kasvin osa. Rakennukseen on ennalta sijoiteltu rasteja, joilta löytyy kasvien muut osat. Tehtävänä on etsiä parit. Haettavana kohteena voi lisäksi olla kuva kokonaisesta kasvista ja selostusta siitä.
Kesäkuun ensimmäinen sunnuntai, Kummipäivä
Urheiluseurat, järjestöt, yritykset ja seurakunnat järjestävät tänään kummeille ja kummiuden kohteille yhteisiä tapahtumia. Moni järjestö on organisoinut kummeja kehitysmaiden lapsille. Hoivakodillakin voi olla tällainen yhteinen kohde, jonka elämää ja vaiheita seurata. Hoivakoti voi myös olla kummiuden kohde.
- Keskustelunaihe Mietitään millä tempauksilla kummikohdetta tuettaisiin nyt tai seuraavan vuoden kuluessa. Kummitädin ja kummisedän roolit nyt ja ennen.
6.6. Kustaan nimipäivä
Kustaan päivä oli ennen perunan istutuspäivä. Viimeistään Kustaan päivänä laskettiin ennen karja ulos laitumelle. Viimeistään Kustaan päivänä piti lasten päästä järveen uimaan.
- Kuvia peruna (kuva), perunannostosta kuva
- Askartelu halkaistulla perunalla voidaan painaa kuvioita kankaalle, korttikartongille, käärepaperille. Tee perunaleimasin Marttojen ohjeella.
- Vinkki keitettyä perunaa voi käyttää liimapuikkona kiiltokuville ja silkkipaperikuvioille.
- Vinkki hanki mahdollisimman monta erilajikkeista perunaa. Ne voidaan kypsentää ja vertailla makuja ja koostumusta.
Kustaan päivä on Paula-tytön valintapäivä. Paula-tyttö on Pauligin kahvipaahtimon tunnustyttö, jonka nimi ja valintapäivä juontuvat Gustav Pauligin nimestä. Ensimmäinen Paula-tyttö valittiin 1950 ja perinne toistuu edelleen muutaman vuoden välein.
- Visa Kahvi
- Peli tulosta Kahvibingon ohjeet ja 6 alustaa sekä lisäalustat
- Jumppa Tuolijumppa On reippaalla punaposki
- Kuvia kahviaiheisia kuvia
- Aivojumppa tulosta palapelejä Kahvipakkausten tukipahveja, Pauligin keräilykuvia
- Video Yle:n arkisto Paula-tyttö videoita
Luontoliiton kevätseurantaviikonloppu: Pönttöbongaus
Kesäkuun alkupuolella järjestetään vuosittain koko Suomessa Pönttöbongaus-tapahtuma. Silloin tarkkaillaan pihapiirin linnunpöntöissä pesiviä lintuja ja kerätään niistä tietoja.
Uskomus
Jos hyttyset tanssivat silloin, kun aurinko laskee, tulee kaunis ilma.
Jos hyttyset purevat niin, että sattuu, tulee sade.
- Visa Pöllöt
- Musiikki lauletaan lintulauluja Peipon pesä – Metsälintu – Kolme varista – Leivo – Pii, pii, pikkuinen lintu – Nuku, nuku, nurmilintu – Aa-aa, allin lasta – Mä oksalla ylimmällä
- Mielikuvajumppa (KKI, noin 3 min)
- Askartelu rakennetaan linnunpönttö
- Vinkki Savonlinnan upeat linnunpöntöt
Valtakunnallinen Dekkariviikko
Dekkarit ovat suosittua kesälukemistoa. Dekkariviikkoa on vietetty vuodesta 2014 alkaen. Suomi lukee -tutkimuksessa (2019) 28 prosenttia suomalaisista ilmoitti lukeneensa dekkareita viimeisen neljän viikon aikana.
- Selkokielisiä ja selkomukautettuja dekkareita (rastita: valitse hakusanalla ja kirjoita hakusanaksi dekkari)
8.6. Maailman merien päivä YK
Meret säännöstelevät juomavettämme, sään ääri-ilmiöitä, rantaviivaa, suurta osaa ruuastamme sekä hengittämäämme happea. Tulevaisuutemme riippuu siis paljon merien hyvinvoinnista. Siksi merien suojelu on tärkeää. Tällä hetkellä merissä on ihmisten tuottamaa muovijätettä jo suunnilleen saman verran kuin on maailman vuotuinen vihannessato.
- Aivojumppa kuvamuistiharjoitus Merenkulku
- Visa Valaat
- Visa Valtameret
- Mielikuvajumppa Laivamatka
- Askartelu tehdään suolakylpy jaloille
- Askartelu silkkimaalaus suolaa apuna käyttäen
- Video Meriaiheisia lauluja Youtubessa Vain merimies voi tietää, Meripoika ja tähti, Musta Rudolf
9.6. Ahvenanmaan itsehallintopäivä
Ahvenanmaa on autonominen, demilitarisoitu osa Suomea, jossa noin 90 % asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia.
- Keskustelunaihe Oletko käynyt Ahvenanmaalla? Millaisia muistoja sinulla matkoistasi on?
- Visa Ahvenanmaa
- Kuvia ja tietoa Ahvenanmaasta. (Infosivusto Visit Åland)
- Video kuunnellaan Myrskyluodon Maija (5.56)
- Resepti paistetaan Ahvenanmaan pannukakkua
Kesäkuun alkupuolella, Kansallinen Museoajoneuvopäivä 
Monet museot ja vanhojen ajoneuvojen harrastajat järjestävät tapahtumia ja näytöksiä teemana eri vuosikymmenten ajoneuvot. Museoajoneuvopäivään sopii kuvat vanhoista autoista, (kuva , kuva) mopoista, moottoripyöristä (kuva), polkupyöristä, veneistä ja traktoreista sekä purukumien ja kahvipakettien autokeräilykuvista (keräilykansio); samoin vintage-henkinen vanhoihin vaatteisiin pukeutuminen, pienoismallinäyttelyt,
- Keskusteluaihe tulosta keskustelun tueksi Autoilukysymyksiä
- Aivojumppa autoaiheinen keräilykuvapalapeli
- Visa Autonmerkit
- Visa Auto
- Peli tulosta Autodomino-kortit (11 sivua) ja mattalaminoi. Leikkaa sellaisiksi kokonaisuuksiksi, millaisia haluat käyttää; esimerkiksi vain viereisessä kuvassa näkyvät autot ja niiden nimet, jotka voi leikata kaikki irralleen ja yrittää yhdistää oikeat parit keskenään. Ohjeiden mukaan leikaten syntyy dominopalaset. Tulosta Autodominon isot kuvat
- Peli Kulkupeli levyraati, tulosta arviointikortit
- Musiikki autoaiheista Linjuripolkka (2.41 min.), Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut (sanat), Aja hiljaa, isi, nyt vain (3.10 min.)
- Askartelu väritä Vanha auto
12.6. Eskon nimipäivä
Ennen tehtiin Eskon päivänä viimeiset kylvöt kuten nauris ja hamppu. Eskon päivänä ilmaantuu ensimmäiset sääsket, Marjan etsikolta (2.7.) toiset. Etelä-Suomeen Eskon päivä tuo ensimmäiset paarmat.
- Mielikuvajumppa Marjanpoiminta
12. 6. Kansainvälinen lapsityön vastainen päivä YK/ILO
Lapsityö Suomessa ei ollut harvinaista 1800-luvulla ja lapsia työskenteli mm. tehtaissa.
- Keskustelunaihe keskustelujen tueksi 22 kysymyskorttia Muistoissamme 50-luku -korttipakasta: Työnteko
- Musiikki lauletaan päivän aiheeseen liittyvä laulu ja jutellaan sen herättämistä ajatuksista: Työ ja leikki,
- Kuvia katsotaan kuvia suomalaisten lasten työnteosta ja keskustellaan muistoista, joita ne herättävät: Poika kiillottaa kenkiä 1, Poika kiillottaa kenkiä 2, Tytöt marjassa, Pojat perunannostossa
Kesäkuun toinen lauantai, Suomalaisen saunan päivä
Suomen Saunaseura ry kerää suomalaiseen saunaperinteeseen liittyvää tietoa. Seura korostaa saunomisen merkitystä terveiden elämäntapojen ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Tutustutaan saunojen historiaan
- Keskustelunaihe tulosta sauna-aiheista materiaalia, selkoteksti,tehtävät
- Keskustelunaihe Löylyä saunajutuille keskustelukortit
- Visa Sauna
- Hierontarentoutus tulosta kaksi tarinahierontaa, joista toisen aiheena saunominen
- Sanataide tulosta sauna-tavupalat
- Musiikki laulu Saunavihdat
- Kuvia Sauna-aiheisia kuvia
- Kuvia katsotaan Ylen saunakuvia
- Askartelu nyt on aika tehdä vihdat joulusaunaan ja muutenkin talveksi katsotaan Youtiben video (2.50 min.) vihdan teosta
- Viereisessä kuvassa on Mansikkapaikan vihtatalkoiden tulokset kelmuun käärittyinä ja valmiina pakkaseen. Kelmun tilalla käy pätkä sukkahousun lahjetta
Kesäkuun toinen lauantai, kansainvälinen Neulotaan yhdessä -päivä 
Päivä sai alkunsa vuonna 2005 ja sen idea on kokoontua neulomaan yhdessä siksi, että se on mukavaa ja koska neulontaharrastus sopii kaikenikäisille naisille ja miehille, tytöille ja pojille. Neulomisen lisäksi kokoontumisissa voi vaihtaa kertynyttä lankavarastoa ja kierrättää neuleita. Kukin voi neuloa itselleen tai osallistua yhteisten myyjäistuotteiden tekemiseen. Neulekahvila, jossa teen tai kahvikupposen ääressä voi lankakaupassa miettiä uusia ideoita neulomuksille, järjestäminen sopii erityisesti tälle päivälle. Kuvassa yksi idea eritasoisten neuletöiden esille laittamiseen: neuletilkut on harsittu yhteen puun ympärille hyvän mielen neulegraffitiksi (määräaikaista taidetta; poistettava syksyllä, ettei haudo ja vahingoita runkoa). Yksikin päällystetty oksa, kaide tai aidan pylväs voi olla näyttävä.
- Keskustelunaihe Tiedätkö mitä tarkoittaa neuloosi tai lankahamsteri?
- Peli tulosta kesäiltojen iloksi perinteinen Pullonpyöritys -ohje. Pelissä voi käyttää myös tulostettavia Totuus vai tehtävä -kortteja.
- Käsityöt Marttojen käsityöohjeita
14.6. Maailman verenluovuttajien päivä (WHO) World Blood Donor Day
Kesäkuun 14. päivä on vuodesta 2004 asti omistettu verenluovutukselle. Ihmisiä kannustetaan vapaaehtoiseen ja vastikkeettomaan verenluovutukseen. Siten voi pelastaa ihmishenkiä ja parantaa muiden terveyttä. Toimiva veripalvelujärjestelmä vähentää lapsikuolleisuutta, parantaa odottavien äitien terveyttä sekä vähentää tauteja kuten hiv/aidsia ja malariaa. Suomessa veripalvelujärjestelmästä huolehtii Punainen Risti. Sen tunnuskuva on kansainvälisesti suojattu.
- Keskustelunaihe Tiedätkö veriryhmäsi? Oletko luovuttanut verta?
- Värivisailu Punainen
- Jumppa Tuolijumppa video(13min.)
15.6. Kansainvälinen ikääntyneisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun vastainen kampanjapäivä
World Elder Abuse Awareness Day tunnetaan Suomessa nimeltä Kätketyt äänet. Kampanjan tavoite on, että tieto vanhuksiin kohdistuvista kaltoinkohtelu- ja väkivaltailmiöistä sekä iäkkäiden turvallisuutta edistävistä keinoista on kaikkien saatavilla.
- Tulosta Vanhustyön keskusliiton opas Tietoa ikäihmisille kotona asumisen turvaksi
- Suvanto ry:n materiaalipankista löytyy päivän esitteet, painokelpoiset kuvat, aikaisempien vuosien seminaarien dioja ja muuta materiaalia.
18.6. Kansainvälinen piknikpäivä
- Keskustelunaihe Missä retkeilet mieluiten? Mitä pakkaat eväskoriin?
- Keskustelunaihe Tiesitkö että..
- Aivojumppa Senat sakaisin: tuttujen sanojen kirjaimet sekoitetaan ja kirjainryhmistäyritetään muodostaa alkuperäisetsanat: Muodosta kirjaimista leipä (18 kpl); sama, mutta isommat kirjaimet ja vain suomalaisia leipiä, sama mutta ulkomaisia leipiä (6 kpl)
- Aivojumppa Tunnista kasvis, hedelmä tai marja muiden sanojen sisältä (14 + 6 pähkäiltävää kysymystä)
- Visa Makkara
- Musiikki tulosta piknikille mukaan lauluvihko Kevät- ja kesälauluja (29 laulua)
20.6. Maailman pakolaispäivä YK
Tänään huomio kohdistuu pakolaisiin eli kotimaastaan sodan, vainon, väkivaltaisten konfliktien tai luonnonmullistusten takia muualle paenneiden henkilöiden tilanteisiin. (Evakoiksi kutsutaan oman kotimaansa sisällä toiselle paikkakunnalle sodan takia siirtyneitä henkilöitä).
- Musiikki kuunnellaan Youtubesta Evakonlaulu (4.49 min.)
- Lainsäädäntöä, oppaita
Avoimet puutarhat 
Avoimet puutarhat -päivää on vietetty vuodesta 2012. Tänään lukuisat puutarhat ovat avoinna vierailijoille klo 12-17. Puutarhan omistajat voivat ilmoittaa oman puutarhansa vierailukohteeksi ja Puutarhahakua käyttämällä voi etsiä sopivaa vierailukohdetta haluamaltaan alueelta.
- Aivojumppa piiloristikko Etsi vihanneksia ja juureksia vaakaan ja pystyyn (vastaukset vihanneksiin ja juureksiin)
- Aivojumppa tulosta palapeli Tulppaanit
- Visa tulosta Tunnista luonnonkukkia (15 kuvaa) sekä visailun vastaukset ja tietoa
- Askartelu väritä perhosia
- Vinkki tehdään kävelyretki johonkin tänään avoimeen puutarhaan tai aina avoimeen puistoon tai ruusutarhaan tai siirtolapuutarhaan
Juhannusta edeltävä sunnuntai, Yhteispohjoismainen luonnonkukkien päivä
Tätä kukkapäivää on vietetty Suomessa vuodesta 2003 alkaen. Sen tavoitteena on edistää kasvien tuntemusta. Kesä on nyt parhaimmillaan ja luonto tarjoaa upeita elämyksiä. Katso Vahvikkeen Luonto-laatikosta ideoita päivän viettoon.
- Keskustelunaihe Hoitokodin kasvit; Ikäinstituutin opas (92 sivua)
- Visa tulosta 10 tutusta luonnonkukasta (Luettelo): Kysymykset vihjeineen sekä vastaukset kuvineen (41 diaa), Kysymykset vihjeineen (31 diaa), Vastaukset kuvineen (11 diaa), Tekstinä ohjaajan luettavaksi (yksi A4)
- Peli tulosta Kukkadomino tai muistipeli: liimaa tulosteet kapalevylle tai paksulle pahville. Levitä vesiliukoinen liima aina paperille, anna vähän kostua niin, että paperi oikenee ja paina tiiviisti alustaan. Kuivumisen jälkeen leikkaa kortit irti. Terävä veitsi ja viivoitin tuottaa suoremman jäljen kuin sakset.
- Peli pelaillaan yhdessä Heittopeli pingispalloilla
- Musiikki Vahvikkeen kukkalauluja Yksi ruusu on kasvanut laaksossa – Orvokkini tummasilmä – Valkoakaasiat – Kedon kukkien laulu –
luontoaiheisia lauluja - Askartelu Miten teen kukkaseppeleen Youtube video (1.29 min.)
- Video kuunnellaan Metsäkukkia (3.31 min.), Kielon jäähyväiset (2.27 min.)
- Vinkki tehdään luontoretki ja etsitään kukkivia kasveja tai ihaillaan Vahvikkeen kuvapankin kukkakuvia ja jutellaan lempikukista ja kukkien kasvattamisesta. Jos kukkia on käytettävissä paljon, tehdään jokaiselle kukkaseppele. Kukkaseppeleellä voi ilahduttaa henkilöä, joka ei kykene luontoon lähtemään.
- RyhmäRengin kukkajuttuja
- Suomen luonnonsuojeluliiton materiaaleja ja ideoita: Luonnonkukkien päivä -sivusto
noin 21.6. Kesäpäivän seisaus eli ”Mittumaari” 
Kesäpäivän seisauksena on vuoden pisin päivä.
Arvoitus
Ei lähde vuolemalla, nuolemalla eikä luudalla lakaisemalla? Auringon valo lattialla.
- Aivojumppa tulosta Sauna aiheiset tavupalat
- Aivojumppa keksi sanoille synonyymit
- Visa tulosta Kansanlauluvisa
- Visa Juhannus
- Jumppa laulaen Juhannusilta
- Sanataide Katri Valan (1901 – 1944) runo Kukkiva maa
- Vinkki tee jalka- tai käsikylpy kukista ja yrteistä. Liota kasveja harsopussissa tai siivilöi liemi ennen käyttöä.
- Vinkki kerää luonnosta sammalta, pieni risu, varpu, kivi, käpy, tuohen pala, kaarna jne ja laita pussiin tai laatikkoon, jossa on kädenmentävä reikä kyljessä. Ryhmässä tunnustellaan esineitä katsomatta niitä. Pidetään tunnistuskilpailu tai tarinatuokio, jossa kerrotaan, mitä mieleen nousee. Luovassa ryhmässä tarina voidaan rakentaa niin, että jokainen vuorollaan sanoo lauseen, johon sitoo tunnustelemansa esineen. Tarinan kertaaminen sopii muistijumpaksi.
21.6. Maailman musiikkipäivä (World Music Day, Fête de la Musique)
Maailman musiikkipäivää vietetään yli 100 maassa.
- Musiikki lauletaan yhteislauluja; Vahvikkeen laulujen sanoja
- Musiikki pidetään levyraati; 100 suomalaista sävelmää, tulosta arviointikortit
- Visa Musiikkivisa 60-luku
- Visa Musiikkivisa 70-luku
- Visa Musiikkivisa 80-luku
- Jumppa video käsitanssi, jossa musiikin mukaan voi liikuttaa käsiä kuin kapellimestari tai maalata ilmaan maisemia, joita musiikki nostaa mieleen. Sormia voi tanssittaa ja naputella tahtia pöydän pinnalla. Käsitanssi houkuttaa ottamaan eleillä ja ilmeillä kontaktia toisiin ryhmän jäseniin. Youtuben video (0.39 min.) Sottiisin käsitanssi
- Jumppa video tanssijumppa (4.33 min.)
- Audio kuunnellaan seniorikanavaa Youtubessa
23.6. Kansainvälinen leskien päivä YK
Tätä päivää on vietetty vuodesta 2011 alkaen. Päivällä halutaan antaa tunnustusta eri-ikäisille, eri maissa asuville ja erilaisista kulttuureista tuleville leskille sekä vähentää heihin kohdistuvaa syrjintää.
24.6. Jussin nimipäivä
Sanonta
Jussin sateet ja Jaakon poudat on maamiehelle kullan arvoisia.
25.6. Merenkävijän päivä YK / International Maritime Organization
- Aivojumppa piiloristikko Merenkävijät
- Aivojumppa muistiharjoitus Laiva on lastattu
- Musiikki laulu Rosvo-Roope
- Vinkki tulosta Hassu matkailumainos Suomesta
Juhannus, Suomen lipun päivä
Juhannuksesta alkaa isokesä. Vuodesta 1955 alkaen juhannusta on vietetty kesäkuun 20.–26. päivän välille sattuvana lauantaina. Juhannus on kirkollinen juhlapäivä. Sitä vietetään Johannes Kastajan syntymän muistoksi. Juhannusaatto on suurella osalla väestöä palkallinen vapaapäivä. Suomen lippu nostetaan salkoon juhannusaattona klo 18 ja lasketaan vasta juhannuspäivän iltana klo 21. Rakennuksia koristellaan vanhan tavan mukaan sisältä ja ulkoa koivunoksilla. Kristityt ovat 400-luvulta alkaen viettäneet juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä (ev.lut).
- Keskustelunaihe Millaisia juhannusmuistoja sinulla on elämän varrelta?
- Keskustelunaihe Kerro tietämistäsi juhannustaioista ja uskomuksista, oletko kokeillut niitä?
- Keskustelunaihe Muistoja kokkojen polttamisesta ja nuotiotulilta
- Keskustelunaihe tulosta Kepeä kesäinen ennustus -kortit iloisen mielialan nostattamiseksi kaikenikäisten kokoontuessa
- Aivojumppa tulosta sauna-aiheiset tavukortit
- Aivojumppa Arvotuksia ja kompia
- Visa Juhannus
- Jumppa tulosta Juhannuslauluja jumppaohjeilla
- Musiikki lauluja Heilu, keinuni, korkealle! Juhannus on meillä herttainen, Kaunis, kirkas aurinko paistaa
- Kuvia Juhannussaunassa (kuvia) kylvetään uudella vihdalla. Pihlaja, tuomi, syreeni, kielot ja monet muut kukat (kuvia) ovat kukassa.
- Askartelu Ikäpolvien yhteisenä toimintana voidaan rakentaa käpylehmiä, kaarnaveneitä (1.38 min.) ja muita entisajan kesäleluja tai puno tuohisormuksia video (3.33 min.)
- Vinkki herkutellaan vohveleilla tai pannukakulla ja jäätelöllä
- Infoa Marttojen juhannusperinteistä
- Suomalaiset kansallispuvut kuuluvat merkittäviin juhliin
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on tietopaketti juhannuksesta.
26.6. Kansainvälinen päivä huumeiden väärinkäytön ja laittoman huumausainekaupan vastustamiseksi YK
YK:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet noudattamaan toimintasuunnitelmaa huumeiden kysynnän ja tarjonnan vähentämiseksi. Suomessa huumeiden käyttö on 2000-luvulla lähtenyt kasvuun ja vuoden 2022 tutkimuksen mukaan 37 % miehistä ja 21 % naisista on jossain elämän vaiheessa kokeillut huumeita.
26.6. Kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta YK
Suomessa elää tuhansia kidutuksen uhreja, jotka ovat pakolaisina tulleet maahamme. Suomen lakien mukaan kidutus on rikos ja Suomi on sitoutunut kidutuksen kieltäviin kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin.
27.6. Kansainvälinen kuurosokeuspäivä
Maailman kuurosokeiden liitto (WFDB) ehdotti vuonna 2009 YK:lle, että se julistaisi 27. kesäkuuta kansainväliseksi kuurosokeuspäiväksi. Se on Helen Kellerin syntymäpäivä. Suomessa tätä päivää on vietetty vuodesta 2015 alkaen (Suomen Kuurosokeat ry). Helen Kellerin uskomaton omaelämäkerta ”Elämäni tarina” ilmestyi jo 1903. Helen Keller syntyi varakkaaseen yhdysvaltalaiseen perheeseen 27.6.1880. Vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä hän sairastui kuumetautiin, joka vei häneltä näön ja kuulon kokonaan. Yksityisopettaja Anne Sullivanin johdolla hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan pistekirjoitusta ja suoritti ensimmäisenä kuurosokeana henkilönä akateemisen loppututkinnon.
- Aivojumppa opetellaan pistekirjoituksen periaatteet. Kirjoitetaan oma nimi pistekirjoituksella
- Aivojumppa tunnista pallot Tunnustelupallot
- Askartelu väritä nainen lukemassa pistekirjoitusta
- Audio kuunnellaan otteita Helen Kellerin (14.14 min.) elämäkerrasta
- Audio kuunnellaan Helen Kellerin elämäntarinaa Ylen Elävästä arkistosta
- Resepti Moniaistinen keittokirja
29.6. Pietarin, Petterin ja Pekan nimipäivä
Talven saunavastojen teko ajoitettiin ennen Pietarin päivän tienoille. Koivun tuohi on kerättävä esineiden punontaa varten parasta ennen Pietarin päivää, mutta kattotuohiksi kuun lopulla, kun se on paksua, mutta ei vielä murru. Ennen vanhaan rukiin siemen kylvettiin kaskimaille Pietarin päivän aikoihin.
Pietarin päivän tienoilla alkavat vuoden satotoiveet hahmoittua: jos ohra näyttää hiusta, saadaan varmasti leipää – mikäli käki lopettaa kukunnan.