Ohjaaminen

Kaikkien muisteluhetkien perusta on turvallinen vuorovaikutustilanne, jossa jokainen voi olla luontevasti mukana ja kokea samalla, että häntä itseään ja hänen sanomisiaan arvostetaan. Jokaisen on saatava oma henkilökohtainen kuulluksi tulemisen kokemuksensa.

Ohjaajan tehtävät

Ohjaajan tärkein tehtävä on luodailmapiiristä myönteinen, mukaansa tempaava, hyväksyvä ja sopivasti huumoria sisältävä. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä tarpeelliseksi. ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen.”

Ohjaajan rooli on toimia koordinoijana ja organisoijana, virikemateriaalien paikalle hankkijana, kokoajana, visualisoijana ja mielikuvien herättäjänä. Jos mahdollista, noudatetaan kahden kanavan periaatetta elituetaan muisteluprosessia käyttäen kahta aistikanavaa yhtä aikaa.

Muisteluhetki ei ole opetustuokio, jossa opettaja tenttaa ja oppilaat vastaavat. Päätavoite ei ole muistaa tapahtumia oikeassa järjestyksessä eikä välttämättä edes ”oikein”. Ohjaaja on pikemmin kuin aluksen kapteeni, joka vie matkustajat aikamatkalle. Tai kuin opas, joka auttaa kulkemaan elämänpolkua uudelleen ja nauttimaan hyvistä asioista toistamiseen, mutta myös huomaamaan polun varrelta sellaisia asioita, joita ensimmäisellä kerralla ei huomannut tai katsoi eri näkökulmasta.

Toistuvien kokoontumisten alku- ja loppurituaalit luovat turvallisuutta ja jäntevyyttä. Yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistavat ryhmän omat perinteet, kuten alku- tai loppulaulu, tervetulotoivotukset, kuulumisten vaihto ja osallistujien toteaminen nimikierroksella. Osallistujien nimineulat tai muut nimilaput auttavat oppimaan ja muistamaan kuka kukin on.

Onnistumisen edellytykset

Muistelutuokioiden onnistuminen edellyttää muutaman tärkeän periaatteen noudattamista. Tällaisia perusperiaatteita ovat

  • turvallisuus
  • elämyksellisyys
  • hienotunteisuus
  • huumori
  • vaikuttamismahdollisuus
  • sallivuus
  • tilannetaju

Periaatteiden toteutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisella osallistujalla on tilanteissa oma henkilökohtainen reviirinsä, jonka loukkauksia ei sallita. Jokaisen tulee kokea, että hänen elämänsä kiinnostaa ohjaajaa ja että muistoja uskaltaa kertoa juuri sellaisina kuin kukin ne muistaa kokeneensa tai kuinka kykenee kertomaan. Parhaiten tämä voi toteutua homogeenisessa ryhmässä. Tärkeää on, ettei esimerkiksi muistisairauden vaiheesta tai sosiaalisesta taustasta johtuva erilaisuus aiheuta pahaa mieltä kenellekään. Ryhmä toimii usein hyvin, vaikka mukana on yksi enemmän tukea tarvitseva ihminen, jos tilanne ei vaadi kaikkia osallistujia mukautumaan.

Tasapuolisuus

Koska jokainen ryhmän jäsen tulee muisteluhetkeen oman ainutlaatuisen elämänhistoriansa ja persoonansa kanssa, tasapuolinen huomioon ottaminen edellyttää, ettei osallistujia survota samanmuotoiseen muottiin. Samoin kuin elämäntarinat ovat erilaisia, kunkin osallistuminen yhteiseen hetkeen voi olla hieman erilaista. Ohjaaja huolehtii, että kaikki tulevat huomioiduksi, mutta hiljaisen henkilön ei tarvitse puhua yhtä paljon kuin puhumaan tottuneen. Välillä voi joutua toimimaan myös porttivahtina, sillä ryhmään kuulumattomat henkilöt täytyy pitää pois häiritsemästä (oveen voi teipata Varattu-lapun).

Tunteiden suuri merkitys

Tunteilla on erittäin tärkeä osa muistitoiminnassa. Me torjumme muististamme asiat, joita emme halua muistella. Jo hetkellinen ahdistus voi salvata muistia. Kaikki muistihäiriöt eivät johdu muistisairaudesta. Nauramisella on voimakkaita fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Siksi huumorin lahjan sopiva käyttö on erittäin arvokasta.

Mielialojen vaihtelu on luonnollista, joten kaikenlaisten tunteiden ilmaisu on sallittua. Vaikka yksi viriketoiminnan perustavoite on mielialan kohottaminen, joskus siihen päästään vain koskettamalla myös arkoja ja surullisia elämänvaiheita. Jokaisella ihmisellä on elämässään ollut haasteita ja vastoinkäymisiä.

Muisteluhetken virittämät tunnelmat ja muistikuvat saattavat herkistää jonkun osallistujan itkuunkin asti. Se on luonnollinen ja terve tapa purkaa ahdistusta ja ikävää. Tällaisiin mielialoihin ei tietenkään koskaan pyritä, mutta mikäli niitä syntyy, ryhmän ilmaisema myötätunto voi olla hyvin koskettavaa ja parantavaa. Ikävän muiston merkitys voi muuttua ja muiston tuskallisuus hellittää. Ohjaajan tehtäviin kuuluu huolehtia siitä, että esille putkahtaneet ikävät asiat käsitellään niin,että kaikki voivat poistua tilanteesta hyvillä mielin ja jo seuraavaa tapaamiskertaa odottaen. Ahdistus ei saa jäädä kenellekään päällimmäiseksi tunteeksi. Emme voi muuttaa tapahtuneita asioita – herättää henkiin kuollutta vauvaa tai siirtää Suomen rajaa takaisin entisille linjoille – mutta voimme hieman muuttaa näkökulmaa noihin ikäviin asioihin ja auttaa huomaamaan, kuinka hyvin ihmiset ovat kaikesta huolimatta selvinneet ja elämässään onnistuneet.

Joskus onnistumme rikkomaan haitallisia ajatuskehiä. Asioita voidaan suhteuttaa toisiinsa niin monella tavalla. Jos muistoista nousevat ikävät asiat aina ohitetaan, ne jäävät pyörimään mieleen ja ihminen voi tuntea olonsa yksinäiseksi, torjutuksi ja ahdistuneeksi. Näin toimien typistetään ihmisen kokemus- ja elämysmaailmaa, jolloin tunteiden kirjo aina kapenee myös toisesta päästä. Sellainen toiminta apatisoi ja laitostaa.

Positiivisten, iloisten elämäntapahtumien muistelu luo hyvää mieltä, mutta joskus yhtä hyvään lopputulokseen muisteluhetkessä päästään, kun ikäviä asioita on onnistuttu käymään läpi niin, että syntyy voimaantumisen tunne: ”Tuostakin asiasta on hienosti selvitty, miksei sitten tämän päivän haasteista”. Ohjaaja löytää näihin tilanteisiin taustatukea mm. logoterapeuttisesta kirjallisuudesta.

Huom. Muistisairauksien luonteesta johtuen ei ole luotettavia välineitä mitata, kuinka merkittäviä kokemuksia ihminen voi saada silloin, kun hän ei sano mitään eikä näytä reagoivan mitenkään.