Värittäminen

Rentouttavaa ja mieltä hoitavaa kuvataiteen harrastamista on aikuisten värityskirjojen värittäminen. Samasta kuvasta voi saada monen näköisiä versioita käyttämällä eri värejä. Vuodenaikaan ja vuodenkierron juhliin liittyvistä kuvista viriää helposti keskustelua ja muisteluja värityksen lomassa. Kuvista voi kehystää tauluja värittäjän omalle seinälle, mutta niistä saa myös hienoja taidenäyttelyitä. (Viereisessä kuvassa kankaan kuosin suunnittelua Mannakodilla)

Värityskuvista löytyy monia vaikeusasteita, joten heikentynyt hahmottamiskyky tai näkö ei ole ongelma, kun kuvat valitaan värittäjän mukaan. Yksinkertaisistakin kuvista saa moniulotteisen näköisiä sävyttämällä pintoja eli käyttämällä samaan kohtaan useampaa väriä. Huolehdi kynien teroittamisesta, jos värittäjä ei itse siihen kykene. Värityskirja, puuvärit ja säiliöteroitin (tai tussit) on mainio tuliainen hoivakodissa vieraillessa.

Kuvien värittäminen (kuten aina-oikein-neulominen tai  kiinteiden silmukoiden virkkaaminen) on ihmisen mielelle ja aivoille kuin autolle kytkimen pohjaan painaminen: antaa rullata, ei rasiteta moottoria. Monotoninen ja helppo toiminta rentouttaa aivoja paremmin kuin paikallaan istuminen. On myös digitaalisia värityskirjoja, joita voi ruudulla värittää sormella (kosketusnäyttö) tai pensselillä (infrapunanäyttö).

Väritysvihkoja

väritettävä keittiö.

RyhmäRengin värityskuvia

RyhmäRengin värityskuvia eri aiheista; mm. muistoja herättäviä kuvia (kuva>) ja tunnettujen taiteilijoiden piirroksia: esim. Rudolf Koivu.

Lintuja

Biologian ja kuvataiteen opettaja Markku Yli-Erkkilä on julkaissut useita lintuaiheisia värityskirjoja sekä yhden perhosaiheisen värityskirjan.

lintuaiheinen kansi.  lintuaiheinen kansi.lintuaiheinen kansi.lintuaiheinen kansi.

väritettävä kesykyyhky.  väritettävä talitiainen.  väritettävä peippo.

Esimerkiksi Kesäntuojat (32 sivua) sisältää 19 pihojen ja puutarhojen muuttolintua. Lintulaudan siivekkäät 2 esittelee 17 pihojen ruokintapaikkojen lintulajia. Realistisesti ja selkeästi piirretyt värityskuvat sopivat aikuisille ja lapsille. Kirjoja on myynnissä mm. hyvinvarustetuissa verkkokaupoissa.

kansi.

Museoiden ja kaupunkien värityskirjoja

Monista Suomen kaupungeista on jo julkaistu värityskirjoja (kysy matkailutoimistoista). Rakennukset, puutarhat ja maisemat ovat hyviä väritysaiheita.

  • Laitinen Rauno (2015): TURUN WANHAT TALOT -värityskirja sisältää lähes 50 yli satavuotiasta alkuperäistä julkisivupiirustusta tarinoineen mm. Sininen talo, Hamburger Börs, Turun kaupungintalo, Beetlehem-kirkko, kansi.vanha postitalo, Asunto Oy Pantern sekä suuri joukko 1900-luvun alun koristeellisia puutaloja. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, Turku.
  • Vesterbacka, Marko & Elo, Kristiina: Kirjapääkaupunki Sastamala omisa väreisä. Warelia.
  • Elo, Kristiina (2015): TURKU färityskirja aikaihmisil. Kolmikielinen: suomi, ruotsi, englanti.
  • Kalevalaista kulttuuriperinnettä vaaliva Juminkeko-säätiö on tuottanut Kalevala-aiheisen värityskirjan. Sitä välittää mm. Ateneumin taidemuseo.
  • Didrichsenin taidemuseolla on värityskirja, jonka avulla voikansi. värittää mm. Verner Thomén, Magnus Enckellin ja Ellen Thesleffin teoksia. Monella muulla museolla on oma värityskirja.

Yksittäisiä värityskuvia

Tuhansia yksittäisiä värityskuvia voi tulostaa sivulta: Paint the world SUPER COLORING. Voit valita erilaisia eläimiä, kasveja, ihmisiä, juhlia ym. Näistä on vara valita, joten valitse aikuiselle sopivia kuvia.