Ikäpolvet

VTKL:n Elämänkulku ja ikäpolvet -hankkeessa 2011-2013 kerättiin eri sukupolvien yhteiseen toimintaan liittyviä ideoita ja menetelmiä. Neljän polven treffit -kampanjassa 2011-2013 järjestettiin monipuolista ikäpolvia yhdistävää toimintaa ja tapahtumia eri puolilta Suomea. Haastekampanjan erityisinä teemoina vuonna 2012 olivat ruoka ja perinteet, liikunta ja kulttuuri. Ne yhdistävät ihmisiä ikään katsomatta ja niiden ympärillä voi tehdä yhdessä mukavia asioita. Yhteistyötä voivat tehdä järjestöt, kylä-, kaupunginosa- ja asukasyhdistykset, päiväkodit, koulut, palvelutalot, kunnan senioritoiminta, yritykset, taide- ja perinnemuseot, kirjastot, taideoppilaitokset.

Ikäpolvien yhteisiä ruoka- ja perinnetapahtumia

  • marja- ja sieniretkiä metsään
  • leivonta-, ruuanlaitto- ja säilömistyöpajoja
  • perinneruokapäiviä, jossa ruokia maistellaan ja ikäihmiset kertovat lapsuutensa ruokailutavoista ja ruoan valmistuksesta.
  • viljelypalstoja ja -laareja
  • siivous-, kohennus- ja korjaamistapahtumia
  • talkoopäiviä, joissa lapset auttavat ikäihmisiä pihatöissä tai ulkoilussa, käyvät kaupassa tai pitävät muuten seuraa

Ikäpolvien yhteistä liikuntaa

  • liikuntatapahtumia: joukkuekisoja, turnauksia, teemapäiviä
  • erilaisia joukkueviestejä
  • Ikäpolvet yhdessä –kuntokortteja ja liikunnan haastekampanjoita
  • kävely-, pyörä- ja hiihtoretkiä luontoon ja muuallekin
  • ulkoilua ja pihaleikkejä
  • mölkky-, petankki- ja bocciakisoja
  • osallistumista suunnistukseen
  • uintireissuja

Ikäpolvien yhteisiä kulttuurihetkiä

  • toimintatuokioita: musiikkia (lastenlauluja), maalausta ja liikuntaa
  • retkiä kirjastoon, museoihin, teatteriin tai konsertteihin
  • opastuksia eri-ikäisiä kiinnostaviin taide- ja perinnenäyttelyihin
  • erilaisia taide- ja perinnetapahtumia sekä teemapäiviä
  • taide- ja perinnetyöpajoja sekä -kursseja
  • omia taidenäyttelyitä, konsertteja ja pienoisnäytelmiä
  • vanhojen valokuvien ja/tai esineiden näyttelyitä
  • kirjatapahtumia (esimerkiksi eri vuosikymmenten lastenkirjat)
  • satutuokioita, lukupiirejä, sanataideryhmiä, tarinapajoja (aiheet vaikka lähiympäristöstä)
  • haastatteluita ikäihmisten historiasta, perinteistä ja omasta elämästä
  • kylä- ja kaupunginosajuhlia
  • vanhustyön kummiyksiköitä, joissa lapset voivat järjestää erilaisia tapahtumia ja tutustua paremmin yksittäisiin ikäihmisiin
  • tuokioita nykypäivän tekniikan parissa (kännyköitä, ipodeja, tietokoneita, digikameroita)

Leikit ja pelit yhdistävät eri ikäisiä

Koko Suomi leikkii ja valtakunnallinen Leikkipäivä kulttuurirahaston logo

Suomen Kulttuurirahastolla oli ikäpolvia yhdistävä suurhanke Koko Suomi leikkii, joka päättyi 2016. Sen tavoitteena oli luoda jokaiseen Suomen kuntaan sukupolvien kohtaamispaikka eli Terhokerho. Terhokerho-nimi tulee Suomen Kulttuurirahaston tammesta. Hankkeen toteutuksesta vastasivat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Terhokerhoon ovat tervetulleita niin lapset kuin eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa ja leikkimään yhdessä.

Terhokerhon Terhokortit

Hankkeen tuotoksena syntyi Piia Kleimolan toimittama (2020) 100 leikkiä, Kaakonkulman suosikit. Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen – kulttuurista hyvinvointia kuntalaisille -osahankkeessa.
Leikin merkityksestä muistutetaan valtakunnallisena Leikkipäivänä. Sen tavoitteena on innostaa kaiken ikäisiä aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien. Isossa-Britanniassa leikkipäivää on toteutettu jo 30 vuoden ajan Playday-nimellä.

Museovirasto ylläpitää Aineeton kulttuuriperintö -sivustoa, johon kerätään myös pelejä ja leikkejä.