Kuvat

Perinteinen hierin eli härkin on valmistettu kuoritusta männyntaimesta.

Hierimen päässä on 4-7 oksanhaaraa.

Hierintä ei käytön jälkeen pestä.
Se vain kaavitaan ja pieni kerros taikinaa annetaan kuivua hierimen päälle.
Kuivunut taikina toimii juurena seuraavalla leivontakerralla.

Työväline ei ole välttämätön.
Hämmentämisen voi tehdä myös kädellä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Emäntä irrottaa taikinaa hierimestä veitsen avulla.

Taikinakorvon vieressä jauhovakka ja äyskäri.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Jauhojen lisäämisen jälkeen juuri aluksi nousee,
mutta laskeutuu sitten alas.
Silloin se on valmista alustettavaksi.

Taikina alustetaan käsin.
Huonosti alustettu taikina kohoaa huonosti,
lässähtää uunissa ja leivän pinta halkeilee.

Pula-aikoina Suomessa lisättiin ruisjauhojen jatkeeksi pettua.
Sitä saatiin männyn jälsi- ja nilakerrosta kuivamalla ja jauhamalla.
Pettu on tutkimuksissa osoittautunut monessa suhteessa
jopa ravintorikkaammaksi kuin kotimaiset viljalajimme.
Se sisältää runsaasti ravintokuitua, rautaa, mangaania ja sinkkiä.
Petussa on myös runsaasti flavonoideja, joilla on positiivisia terveysvaikutuksia.
Se on siis terveellinen elintarvikkeiden raaka-aine.
Petun määrä tuotteessa ei saa kuitenkaan ylittää 25 painoprosenttia.
Liian suurina määrinä se aiheuttaa vatsavaivoja.
Pula-aikoina vaivoja ilmeni.
Siksi petun terveellisyys on tullut monelle suurena yllätyksenä.

Nykyään on myynnissä sekä pettujauhoa
että männyn samoista osista tehtyä terveysjuomaa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinan alustamista jatketaan käsin.
Suola lisätään tässä vaiheessa.

Taikina on sopivaa, kun se irtoaa käsistä
ja siitä kuuluu nyrkillä painellessa napsuntaa.

Ruisleipätaikinan on oltava kiinteää,
mutta liikaa jauhoja ei saa lisätä.
Vaarana on, ettei taikina jaksa nousta
ja valmis leipä maistuu jauhoille.

Alustamisen jälkeen taikinan annetaan kohota
lämpimässä ja peitettynä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinaan on vedetty viilto laidasta laitaan
ja toinen viilto edellisen poikki.
Näin muodostuu ristikuvio.
Leipä siunattiin tällä tavoin.
Samalla ristin leviämisestä nähtiin,
milloin taikina oli kohonnut sopivasti.

Ruistaikina kohoaa noin kaksinkertaiseksi.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

Kuva CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Kohonnut taikina nostetaan jauhotetulle pöydälle.

Pöydällä näkyy hierin ja äyskäri.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinaa pyöritellään ja käännellään pöydällä,
jossa on ohuelti ruisjauhoja,
kunnes se ei enää tartu käsiin.

Joskus pirteissä on ollut käännettävä pöytälevy.
Toisella puolella on leivottu ja
toinen puoli on ollut käytössä muuna aikana.

Älä koskaan sano, ettet osaa.
Sano: Minä opettelen.

Kun joku kysyy: Kykenetkö?
Vastaa: En tiedä ennen kuin olen yrittänyt.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Emännät aloittamassa taikinapalan pyörittämistä leiväksi.
Paksu taikinapötkö paloitellaan ensin pienemmiksi palasiksi
Jokaisesta palasta muokataan leipä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Vasemmalla emäntä pyörittelee kartiomaista leipää.
Oikealla nuori emäntä on asettamassa uutta leipäkartiota valmiiden leipien vierelle.
Jauhotettu pöytää estää taikinaa tarttumasta pöydän pintaan kiinni.
Takana näkyy hierin, äyskäri, pyörittelemätöntä taikinaa ja taikinan juureksi jätetty taikinan pala.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Valmiit kartiomaiset leivät pirtin pöydällä.
Näin leivotuista leivistä on sanottu, että ne on leivottu "nenälleen".

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Pöydän vasemmassa päässä ovat kohonneet ruisleivät.
Takana nyrkkirieskoja.

Penkillä on taikinakorvo (-tiinu) ja jauhovakka.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Pisteleminen estää leivän kuoren nousemisen koholle, irti alaosasta.
Jos kuoren ja taikinan väliin paistettaessa jää ilmaa, kuori helposti palaa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Etualalla painellaan kohonneita leipiä matalammiksi.
Sen jälkeen niiden annetaan peitettyinä vielä hiukan kohota.

Leipien pinnat voi voidella vedellä,
jos haluaa, ettei pinta halkeile.

Voitelunesteenä on käytetty myös maitoa, piimää, kahvia, sokerivettä,
munaa ja siirappivettä (1 dl vettä/1 rkl siirappia).
Leivät sivellään ennen uuniin panoa ja vähän ennen uunista ottamista,
että kuoresta tulisi kauniin kiiltävä, tasainen ja pehmeä.

Taustalla näkyy nyrkkirieskoja.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Leivinuunissa poltetaan pitkiä halkoja kuivaa puuta, tavallisesti pari pesällistä.
Jos leivinuuni seisoo pitkään käyttämättä,
kannattaa ensin polttaa nuohousluukussa vähän paperia.
Silloin ilma lämpenee ja veto paranee.
Jos näin ei toimi, savut pöllähtävät puita sytyttäessä herkästi tupaan.
Kahdella pesällisellä puita lämpötila nousee noin 250-280 asteeseen.
Mitä kuumemmaksi uuni lämmitetään, sitä kauemmin se on sopivan lämpöinen.

Hiiliä sekoitellaan välillä, niin arina kuumenee tasaisesti.
Mänty ja kuusi palavat nopeasti ja niistä syntyy vähemmän hiiltä.
Koivu palaa kuumimmin ja siitä syntyy pitkään hehkuva hiillos.
Kun häkäpelti on avattu, kuumat hiilet kolataan pois.
Häkäpelti on tärkeää jättää auki,
sillä niin kauan, kun hiili palaa, kehittyy vaarallista häkää.
Tyhjä uuni puhdistetaan lämpimään veteen kostutetulla koivuluudalla.

Kuvassa emäntä laittaa leipää uuniin kypsymään pitkävartisella puisella leipälapiolla.
Leiville sopiva lämpötila on noin 200-250C.

Tavallinen paistoaika ruislimpulla on noin tunti.

Iso leivinuuni voi pitää koko talon lämpimänä muutaman päivän.

Kun uuni on jäähtynyt 150 asteen vaiheille,
sinne sopii laittaa riisipuuro ja silakkalaatikko kypsymään.
Uuniriisipuuro tarvitsee kahden ja puolen tunnin kypsymisajan.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Emäntä kopauttaa leipää varmistuakseen, että se on kypsä.
Kypsän leivän tunnistaa värin lisäksi siitä,
että kopautettaessa siitä kuuluu kumiseva ääni.
Se on myös kevyehkö.

Jos leivät ovat huonosti kohonneet,
syynä voi olla kylmä huone, liian lyhyt kohotusaika,
vähäinen happaneminen tai liian kova taikina.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Kypsiä ruislimppuja perinteisessä leivinuunissa.
Uunin suun edessä näkyy tuhkakasa,
joka on vedetty uunista ennen limppujen sisään laittoa.

Immi Hellénin runo Uuni:

On uuni tuvan seinällä
niin nokisena, mykkänä,
ja tyhjäntoimittajana
sen mieli on niin apea.

Se korkea kuin vuori on
ja kuitenkin niin osaton.
Se siinä seistä kököttää
ja aivan huomiotta jää.

Se kylmä on kuin talviyö,
ei sydän rinnassa sen lyö,
ja elo tuntuu löyhältä,
niin kurjalta ja köyhältä.

Syysilta saapui synkkä niin,
nyt uuniin puita pistettiin
ja tuohta puiden lomahan –
tää toimi sangen somahan.

Pien’ tikku punanuppinen
sai sitten aikaan ihmehen:
Kas, tuohi tuleen leimahtaa,
jo puissa lieskat loimuaa.

Ja kylmyys uunin entinen
on poissa, siinä hymyillen
se seisoo lämmin rinnaltaan,
luo sätehiä pinnaltaan.

Ja ääreen uunin vähittäin
nyt piiri kaunis kertyy näin,
mi puhdetöissään touhuaa,
kun takkavalkee loimuaa.

On isä töissä Tapion,
hän veistää vartta lapion.
Käy äidin rukki suristen,
saa lankaa rullaan huristen.

Ja sisko kangaspuissahan
saa lentämähän sukkulan.
Pien’ veikko veistää purttansa
ens’ kesäkauden varalta.

Ja takkavalkeen heijastus
se on kuin onnen kajastus.
Se tuntuu ihmeen hyvältä
ja lämmittävi syvältä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Valmiit ruislimput peitellään leivinliinalla.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017 ruisleipä valittiin Suomen kansallisruuaksi.
Kesällä 2016 noin 10 000 ihmistä antoi yhteensä yli tuhat erilaista ehdotusta, joista finalistit valittiin.
Äänestykseen osallistui lähes 50 000 suomalaista.
Ruisleivän jälkeen seuraavaksi eniten ääniä saivat karjalanpaisti,
karjalanpiirakka sekä paistetut kalat perunamuusin kanssa.

Karjalanpiirakoita on Suomessa leivottu ainakin 1600-luvulta lähtien.
Ensimmäinen kirjallinen tieto on vuodelta 1686.
Karjalanpiirakalla on APT-nimisuoja (aito, perinteinen tuote)
ollut vuodesta 2003 lähtien.
Siksi kaupallisessa käytössä karjalanpiirakoiksi voi nimittäin
vain tietyllä tavalla valmistettuja piirakoita:
aito ruiskuori, ei vehnäjauhoja eikä öljyä.
Vehnä tuli Suomeen vasta 1900-luvulla.

Kuva CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Kun kahvi yleistyi, sen sekaan alettiin kaataa maitoa tai kermaa. Myynnissä oli myös kermakkeita ja rasvasekoitteita. Kuvan kermapullot ovat 50–60-luvuilta. Ruskeissa 2 desin pulloissa myytiin Valion kermaa. Kahvia annettiin lapsille harvoin, esimerkiksi sunnuntaisin. Silloin kahvissa oli puolet maitoa. Kahvinjuojien joukkoon pääsi tavallisesti vasta rippikoulun jälkeen. Kun kahviin, maitoon ja sokeriin sekoitettiin pullanpaloja, syntyi pullamössöä. Pullamössö oli herkkua, jota syötiin sodan jälkeen ennen makeisten yleistymistä. Pohjanmaalla kahvin joukkoon laitettiin leipäjuuston palasia. Missä tilanteissa sait lapsena tainuorena kahvia? Minkä ikäisenä sait kahvia säännöllisesti? Oletko syönyt pullamössöä? Millainen on paras pullamössöresepti? Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Helsinkiläisiä Kauppatorilla varautumassa vappuun vuonna 1961.
Tarjolla oli mm. kotimaisia varhaisvihanneksia.

Vanhoja vapputapoja
Laihialla kylän lapset kokoontuivat yhteen
ja jokainen sitoi vyölleen lampaan- tai lehmänkellon.
Kilisevinä ja kalisevina he juoksivat ympäri pitäjää koko päivän,
niin että varmasti jokaiseen kotiin kuului kellojen ääni.
Tätä sanottiin kellottamiseksi.

Kurikassa vastaavaa perinnettä pitivät yllä aikuiset.
Siellä naiset pukivat vappuna päälleen kaikenlaista kummallista
ja ripustivat hameeseensa pieniä tiukuja.
Miehillä oli mukanaan yksi suuri kello.
Molemmat juoksivat pitkin kylää.
Ne, jotka eivät osallistuneet juoksemiseen,
olivat vesiämpäreiden kanssa jossakin piilossa
ja kun tiukujen kanssa juoksijat tulivat lähelle,
he yrittivät heittää vettä näiden päälle.

Vapunpäivävale-perinne on tarkoittanut sitä,
että herkkäuskoista tuttua pyydettiin hakemaan naapurista
jotakin keksittyä tavaraa kuten "hännänvedikepuuta".
Jos naapurissa ymmärrettiin, että kyse on vapunpäivävaleesta,
kyselijä lähetettiin vielä seuraavaan taloon kysymään, josko sieltä löytyisi.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

Kuva cc Valokukuvaaja Jyrki Pälviö/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Helsinki 28.4.1961. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r61-25368_1.tif

Helsingin kauppatorin keväistä kalatarjontaa huhtikuussa 1961: lahnaa 120 mk/kg,
haukea 200-220 mk/kg, silakka 70-80 mk/kg. Myyjä esittelemässä kampelaa.

Sananlasku tai sanonta
Makaa kuin markkinalahna.
Ei kala miestä hae, jollei mies kalaa.
Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan.
Kaikkia sitä nälässä syödään, sano Kemin kalamies kun oululaisen silakoita syövän näki.
Kaikkien mieli kalaantekee, vaikka ei ole verkkoa eikä venettä.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

Kuva cc Valokuvaaja Jyrki Pälviö/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Helsinki 28.4.1961. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r61-25368_3.tif

Asiakkaita ja myyjiä Karjakunnan myymälän lihatiskin äärellä marraskuussa 1961.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

Kuva cc Valokuvaaja Mauri Vuorinen/Arto Jousi/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Helsinki 28.11.1961. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r61-28540_2.tif

Kesäpäivän viettoa uimarannalla heinäkuussa 1960. Jäätelö maistui lapsille. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto Kuva cc Valokuvaaja Urpo Rouhiainen/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Helsinki 16.7.1960. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r60-21929_1.tif

Näillä kupongeilla sai sota-aikana ostaa lihaa.
Kupongit eivät toimineet rahana vaan näiden avulla jaettiin osto-oikeutta kansalle tasaisemmin,
vähennettiin hamstraamista ja ehkäistiin mustanpörssin kauppaa.
Kuponkeja oli Suomessa käytössä yli 10 vuoden ajan.

Talvisodan aikana säännösteltiin sokeria ja kahvia, jatkosodan aikana leipäviljaa,
maitotaloustuotteita, saippuaa, vaatteita, kenkiä, teetä, kuivattuja hedelmiä,
perunajauhoja, kananmunia ja voita. Lopulta myös perunoita ja juurikkaita, tupakkaa ja makeisia.

Eri ikäisille ja eri ammateissa toimiville oli erilaiset kortit.

SALAKULJETETTUA RUOKAA (pula-ajan postikortti)

Helsinki 19.12.1945

Heipä hei!

Kiitokset viimeisestä.
Kotimatkalla minulle oli käydä huonosti.
junassa tuli tarkastus!
Minulla oli onnea.
Tarkastaja ei löytänyt minulta mitään.
Ja miten paljon minulla oli
mukanani lihaa ja muuta ruokaa!

On se kummallista,
kun ruokaa tarvitsee piilotella ja salakuljettaa.
No, elämä on nyt tälaista.
Hyvin pääsin taas kerran kotiin.

terveisin
Helmi

KESKUSTELE
Miten ruoka-pula vaikutti lapsuuden perheesi elämään?
Mistä perheesi hankki ruokaa?
Kävivätkö vanhempasi tai naapurinne ruoanhakumatkoilla maalla tai
kävikö teidän talossanne ruoanhakijoita?
Millaista oli ruoan salakuljetus?
Oletko kuullut ruuan tai muiden tavaroiden ostamisesta
"mustasta pörssistä "?

Kuva on kirjasta Rajala, Pertti (1990): Kirjeet kertovat - selkokirja muisteluryhmille. VTKL.

Helsingissä oli 1950 -luvun loppupuolella useana syksynä pulaa maidosta. Varsinkaan lauantaisin ei maito tahtonut riittää. Maidon kuljetusmatkat olivat pulan vuoksi pidentyneet. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto cc Valokuvaaja Martti Brandt/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Helsinki 24.10.1958. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r58-13608_1.tiff

Kevät on tuonut katukuvaan jäätelökioskit. Tässäpikkupojat jäätelöä ostamassa Uudenmaan Jäätelötehtaan kioskilla keväällä 1956. Italialaisten Magi-nimisten veljesten perustama Helsingin jäätelötehdas on Suomen vanhin toiminnassa oleva jäätelönvalmistaja. Se on perustettu 1922. Jäätelöä säilytettiin ja myytiin jäämurskalla täytetyistä puukärryistä Helsingin toreilla ja kaduilla. Jäät hakattiin talvisin merestä ja niitä säilytettiin suurissa maakuopissa, jotta ne eivät sulaisi. Tuotanto oli keskeytetty sotavuosien ajaksi vuonna 1939 - 1946. Nyt jäätelöä valmistaa jo kolmas Magi-sukupolvi ja tehdas toimii Kehä III:n varrelle. Suomessa jäätelöä myyvät sekä suuret monikansalliset firmat että pienet perheyritykset. Tampereen jäätelötehdas aloitti toimintansa 2004. Myös Sipoossa ja Turengissa on jäätelötehtaat. Muutama pieni yritys valmistaa suomalaista luomujäätelöä. Jäätelön valmistus itse onnistuu myös ilman jäätelökonetta. Tavanomaiset raaka-aineet ovat sokeri, maito, vaniljatanko tai vaniljasokeri, kerma ja kananmunan keltuaiset. Marttojen jäätelöreseptejä. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Helsinki 30.5.1956. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r56-5884_1.tif

Vuonna 1955 Helsingin kansakoulujen ruokailussa siirryttiin uuteen vaiheeseen.
Ruokalistoja alettiin suunnitella kahdeksi viikoksi eteenpäin
ja aterialla tarjottiin lämpimän ruuan lisäksi kaksi desiä maitoa ja pala kovaa leipää.

Suomessa toimi 6-vuotinen kansakoulu vuodesta 1866 peruskoulun tuloon eli 1970-luvulle asti.
Vuodesta 1948 lähtien kuntien oli järjestettävä kaikille oppilaille maksuton ateria jokaisena koulupäivänä.
Siihen asti oppilaat olivat tuoneet kotoa omat eväät.
Vähävaraisten perheiden lapsilla ne olivat usein hyvin puutteelliset.

Suomen käsityön museo lainaa Muistelusalkkua kansakouluajoista,
jonka mallin mukaisesti kannattaa koota uusia salkkuja vaikka joka hoivakotiin.

Vanha uskomus
Jos veitsi putoaa, se tarkoittaa miesvierasta.
Jos haarukka putoaa, se tarkoittaa naisvierasta.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 15.11.1955.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r55-4320_1.tif

Vuonna 1958 helsinkiläinen normaaliperhe söi 100 kiloa makkaratuotteita vuodessa.
Kuvassa neiti Leena Kumpulainen myy ja neiti Seija Salmi ostaa nakkeja.
Vahvikkeen kuvia: grillimakkara ja ruokia. Marttojen makkararuokia.

Sananlasku
Miehen kauneus ja makkaran vääryys, ei se mitään meinaa.

Valmisruuat tulivat kauppoihin 1950-luvulla, kun äitien työssäkäynti kodin ulkopuolella yleistyi.
Silloin tuli myyntiin myös Suomen suosituin einesruoka maksalaatikko.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Valokuvaaja Martti Brandt/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 27.1.1958.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r58-11029_1.tif

Kuvassa asiakas on valitsemassa hedelmiä itsepalvelumyymälän hedelmätiskiltä helmikuussa 1957. Ensimmäiset itsepalvelumyymälät avattiin Helsingissä 1950-luvun alkupuolella. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Kuva cc Valokuvaaja Teppo Palho/Suomen valokuvataiteen museo/ Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 6.2.1957. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r57-7842_1.tif

Heinäkuun alussa 1957 Helsingin Kauppatorin myyntipöydillä oli pari päivää ollut tarjolla mansikoita.
Mansikat maksoivat tuolloin 600 markkaa litralta, uudet perunat 100 mk litralta,
porkkananippu 85 mk ja sipulinippu 70 mk.

Sanonta Porissa
Kun tulet Poriin, sut pistetään pärekoriin ja veretään pitkin Porin torii.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 5.7.1957
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r57-9211_1-2.tif

Torikauppias tarjosi näin komeita haukia asiakkaille Helsingin Kauppatorin kevätauringossa vuonna 1959.
Hauki maksoi silloin 220-280 markkaa kilolta.

Hauesta tietoja Luontoportissa.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Valokuvaaja Martti Brandt/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 12.3.1959
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r59-16214_1.tif

Myynnissä munkkirinkilöitä, viinereitä ja leipiä. Ruisreikäleipä tehdään perinteisesti taikinajuureen, mutta hiivaakin saatetaan käyttää. Reikä tasoittaa kypsymistä, mutta sitä on tarvittu myös leipien orteen ripustamista varten. Hiivaleipätehdään hiivaleipäjauhoista, nesteenä maitoa tai piimää. Taikinanostatetaan hiivalla. Kakko on ohra- ja vehnäjauhoistaleivottu länsisuomalainen leipä. Pohjois-Suomessa rieska on ohut vaalea leipä, jota ei nostateta lainkaan. Etelä-Savolainen rieska muistuttaa pannukakkua. Kakkois-Suomessa rieskaksi kutsutaan paksuhkoa hiivaleipää.

Sananlasku Leipä miehen tiellä pitää. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

LEIPÄKEITTO Kuivahtaneista ranskanleivän palasista voi tehdä keittoa. Paloittele leipä japaahda palaset. Laita astiaan. Kaada päällekiehuvaa vettä ja anna seistä 10 minuuttia. Siivilöi ja lisää sokeria, kermaa ja jotakin maustetta. Kuva CC Outi Mäki

Jauhot ja ryynit olivat ennen sotia irtomyynnissä.
Samoin karkea ja hieno suola, perunajauhot, riisit, rusinat,
kahvi ja sokeri, perunat sekä naulat.
Asiakaspalvelu vei paljon aikaa,
kun kullekin asiakkaalle mitattiin juuri hänen tarvitsemansa määrä kutakin tarviketta.
Kauppias oppi hyvin tuntemaan jokaisen asiakkaan ja hänen perheensä kulutuksen.

Maito ja kerma mitattiin suurista tonkista jokaiselle omaan kannuun.
Voi säilytettiin lasikaapissa suurena kimpaleena.
Myymäläapulainen leikkasi siitä sopivan palan ja punnitsi vaa´alla.
Pala käärittiin voipaperiin kotiin vietäväksi.
Ensimmäiset pakettivoit tulivat kauppaan vasta olympiavuonna 1952.

Sanastoa Kappa, nelikko, kaupantekijäiset, paperipussi, kansanhuolto

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Toppasokeriksi kutsuttiin kartionmallista, valkoista sokeripakettia.
Niitä oli kahden ja viiden kilon kokoisia.
Sokeri valettiin kartion kärki alaspäin.
Kiintein ja makein sokeri löytyi kärjestä.
Sokeria lohkottiin kaupassa asiakkaan toiveen mukaan.
Kaikki olisivat halunneet topan huipusta.
Kotona sokeri paloiteltiin sokeripihdeillä tarjoiluastiaan
ja lapset kärkkyivät makeita lentomuruja.

Kuvassa on ensimmäisiä palasokereita.
Palasokeri oli sahattua tai puristettua.

Maun lisäksi sokeripaloilla on muita hyviä ominaisuuksia.
Niillä voi puhdistaa sähkölieden valurautaisia levyjä ja levyjen teräsreunoja.
Hiero levyjä kostutetulla sokerinpalalla.
Pyyhkäise tarkasti pois hangatessa syntyneet sokerimurut.
Muuten ne sulavat kiinni ja käryävät hellaa lämmitettäessä.
Nykyaikaiselle keraamiselle liedelle tämä vanha konsti ei sovi.

Pohjaan palaneiden kattiloidenkin pohjia on sokeripalalla raaputettu puhtaiksi.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Vaikka sokeri on tullut Eurooppaan jo vuoden 1100 tienoilla, sen käyttö levisi vasta 1700-luvulla.
Aiemmin sokeriin oli varaa vain rikkailla. He käyttivät sitä sekä ruoan makeuttamiseen että lääkkeenä.
Sokerin kulutus vuonna 1937 oli 29 kg suomalaista kohden.
Vuonna 1970 se oli 45 kg ja nykyään kolmisenkymmentä kiloa vuodessa.
Ilman sokeria hillo pilaantuisi nopeasti, jäätelö muuttuisi kiteiseksi ja pulla menettäisi nopeasti mehevyytensä.
Sokeri tuo esiin ja syventää ruoan ainesosien omia, luonnollisia vivahteita.

"Älkää kieltäkö häntä!
Sokeriastian koskemattomuus on vain periytynyt tapa niiltä päiviltä, jolloin sokeri oli kallista herkkua.
Sokerikieltoa ei Teidän enää tulisi lapsiinne nähden sovelluttaa, sillä he tarvitsevat tätä vahvistavaa ja terveellistä ravintoa.
Sokeri on tiivein, helposti sulavin ja huokein ravintoaine (jopa huokeampi kuin voileipä!)
Syökää enemmän sokeria, mutta syökää puhtainta ja makeinta
Suomalaista sokeria
99,98% ravintoa, 100% makeutta"
- Sokerimainos Kotiliesi-lehdessä 19/1937

Sanastoa: hunaja, tomusokeri, raesokeri, sokerijuurikas, sokeriruoko, ksylitoli, fariinisokeri, intiaanisokeri, ruskea sokeri, siirappi, hedelmäsokeri, piilosokeri, veren sokeri

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Maailman ahkerimmat kahvinjuojat löytyvät Pohjoismaista. Suomalainen juo keskimäärin 4,8 kupillista päivässä (melkein 10 kg kahvijauhoa vuodessa). Ruotsalainenkin juo päivittäin 4,4 kupillista. Sota-aikana Suomessa jouduttiin kahvin tilalla juomaan korviketta. Lokakuusta 1939 alkaen paahtimot saivat valmistaa korviketta. Se sisälsi pääasiassa ruista, ohraa, lanttua ja voikukan juurta, mutta joukossa piti olla myös noin 25 % aitoa kahvia. Myöhemmin kahvi loppui kokonaan. Huhtikuusta 1943 eteenpäin myytiin vain vastiketta. Se sisälsi 85 % viljaa ja lisäksi sokerijuurikasta ja sikuria – eikä lainkaan kahvia. Kahvinvastiketta valmistettiin miljoonia kiloja vuodessa. Sitä juotiin niin arkena kuin pyhänäkin aina vuoteen 1946 saakka. Silloin alettiin jakamaan tilauskuponkeja Rio-kahvin ostoon. Sitä oli mahdollista ostaa juhlapyhiksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja jouluksi. Lottamuseo myi  aikoiaan kahvin vastiketta. Se sisältää tummaksi paahdettua ohraa, voikukanjuurta ja sikuria. Korvike valmistetaan kuin pannukahvi. Keitetään 1 litra vettä, lisätään pussin sisältö kiehuvaan veteen, kiehautetaan, ja annetaan tasoittua hetken ennen tarjoilemista. Saksalainen Gustav Paulig perusti Helsinkiin yrityksen 1876. Paulig toi Suomen suuriruhtinaskuntaan ulkomailta muun muassa suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia. Jo monta sukupolvea tuntee Pauligin tunnuslauseen: Tietysti Pauligin. 1930-luvun laman vuoksi myyntiin tuli Kahvike-nimistä korviketta ja myöhemmin Nissenin voikukanjuurivastiketta. Kahvi oli viimeinen tuote, joka vapautui säännöstelystä 50-luvun puolella, jolloin oikeaa kahvia taas sai. Kahvissa on kofeiinia, sokeria, rasvaa, öljyjä, ekstraktiaineita, selluloosaa, parkkihappoa, kivennäisaineita, antioksidantteja ja vettä. Kun kahvi tuli Suomeen, sitä suositeltiin lääkkeeksi päänsärkyyn, pyörrytykseen ja niille, joilla oli "kylmä" veri. Kahvin kerrottiin vahvistavan vatsaa, edistävän ruoansulatusta ja "ohentavan" verta. Linnékin piti sitä erinomaisena kohmelossa oleville, ylensyömisestä turtuneille sekä laihdutusaineena liikalihavuudesta kärsiville. Lääkärikirja Duodecim (2012) mukaan kahvin kofeiini piristää ja kahvinjuojilla on vähemmän tyypin 2 diabetesta. Kahvilla on vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen, nestetasapainoon, raskauteen ja urheilijan suorituskykyyn.

Sanonta Korppu oikein ja korppu nurin - siinä on kahdenlaista kahvileipää.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa. Kuva © Emilia Nieminen

Kun sota katkaisi useimpien jokapäiväisten kulutustarvikkeiden tuonnin Suomeen,
oli mietittävä vastaavia tuotteita kotimaasta.
Kahvillekin kehitettiin korvikeaineita.
Korviketta on tehty sikurista, sokerijuurikkaasta, punajuuresta, rehujuurikkaasta,
porkkanasta ja muista juureksista, pavuista, herneistä sekä voikukan juurista,
tammenterhoista, hiirenvirnan ja niittynätkelmän herneistä, paahdetusta leivästä,
maltaista, ryyneistä, keitetyistä lupiinin siemenistä ja jopa perunasta.
Sota-aikana ja sen jälkeen sanaa korvike käytettiin erityisesti kahvinkorvikkeista.
Ulkomaisia kahvinkorvikkeena käytettyjä aineita olivat taatelit, viikunat, soijapapu,
päärynä, maapähkinät ja johanneksenleipäpuu.

Korsukahvissa oli 2/3 koivunkääpää ja 1/3 voikukanjuurta tai sikuria.

Myynnissä ollut RaNa-sikuri oli valmistettu "parhaasta sikurista,
joka on huolellisesti käsitelty nykyaikaisissa erikoiskoneissa
maun jalostamiseksi sekä aromin säilyttämiseksi.
Se on erittäin hienoksi jauhettu ja rakeistettu.
Liukenee sen vuoksi nopeasti ja on helppo annostella."
Sikurijuurta kasvatettiin vanhainkotienkin kasvimailla.
Sikurijuuret korjattiin syksyllä, pestiin, kuorittiin ja paloiteltiin,
ruskistettiin uunissa ja jauhettiin hienoksi.
Sikurijuurikahvin joukkoon sekoitettiin paahdettua ruista.
Hämeessä sikurilla jatkettua kahvia kutsuttiin mallaskahviksi.
Nykyäänkin sikuria on myynnissä kofeiinittomana juomavaihtoehtona.

RaNa-nimi muodostuu sanoista ravinto- ja nautintoaine.
Sokerin tiukka säännöstely johtimakeisten valmistuksen loppumiseen.
Hellaksen RaNa-tuotteisiin kuului esimerkiksi Namimurut,
jotka oli tehty kuivatuista porkkanoista ja makeutettu sakariinilla.
Paketissa oli teksti: karamellejä odotellessa - i väntan på karameller.

Suomessa vuonna 1941 kauppaan tullut kahvinkorvike oli
pääasiassa valmistettu rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukan juuresta,
mutta sisälsi myös noin 25 prosenttia aitoa kahvia.
Myöhemmin tuli käyttöön myös kahvin vastike.
Se ei sisältänyt aitoa kahvia lainkaan.

Ensimmäinen sodan jälkeinen kahvierä saapui Suomeen helmikuussa 1946.
Se oli niin odotettu, että laivaa saapui Turun satamaan vastaanottamaan
kaupungin johtohenkilöitä ja muutama ministerikin.

Sanastoa: brännäri, korvike, vastike, kahvike, lisäke, pööni, Santos, Rio, nokipannu, ostokortti,
kahviplörö, pullamössö eli moso, perkolaattori, barista, espresso, cappuccino, caffe latte,
caffe au lait, Irish coffee, caffe mocha, caffe freddo, caffe con panna

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Tällaisella kananmunien läpivalaisulaitteella tarkistettiin munien tuoreus.
Edelleenkin kananmunien laatu tarkistetaan läpivalaisemalla.
Muninnan jälkeen kananmuna on "ekstratuore" 9 päivää.
Tavallisen kananmunan parasta ennen päivämääräksi laitetaan 28 päivää muninnasta.

Tuoreen kananmunan keltuainen on pyöreä.
Tuoreuden voit tarkistaa myös rikkomatta munia.
Täytä kulho kylmällä vedellä ja aseta munat sinne.
Kelluvat munat kannattaa heittää pois,
sillä vanhoissa munissa on enemmän ilmaa.
Heiluta raakaa kananmunaa korvan juuressa.
Jos kananmuna hölskyy, on se jo pilaantunut.
Jos rikotussa munassa näkyy punainen veriläikkä,
kana on voinut kärsiä stressistä muniessaan.
Kananmuna on edelleen käyttökelpoinen, mutta poista veritippa lusikalla.

Säilytä munat mieluiten omassa rasiassaan jääkaapin perällä.
Pahvirasia suojaa munia myös muiden ruokien hajuilta.

Keitetyn ja raa´an munan erottaa toisistaan pöydällä pyöräyttämällä.
Keitetty pyörii nopeammin.

Munankuoren sisällä olevaa ohutta kalvoa voi käyttää suojaamaan pieniä viiltohaavoja.

Munankuoret ovat kompostissa hyviä mineraalien lisääjiä.
Murskaa kuoret ennen kompostiin laittoa.

Joskus kananmunien syöntiä rajoitettiin,
kun luultiin niiden kolesterolin nostavan syöjän kolesterolia,
mutta nykytutkimusten mukaan käykin päinvastoin.

Kananmunilla on paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia.
Ne sisältävät runsaasti aminohappoja, antioksidantteja ja terveellisiä rasvoja.
Kananmunissa on koliinia, joka auttaa aivoja pysymään kunnossa.
Koliinin puute voi aiheuttaa rasvamaksaa ja kakkostyypin diabetesta.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Arvoitus
- Kumpi tulee ensin, muna vai kana?
- Kana, sillä se on aakkosissa ennen munaa.

Arvoitus
Valkoinen maja, keskusta täynnä kultaa, talo ilman ovea. Mikä se on? (Kananmuna)

Sananlasku
- Älä laita kaikkia munia samaan koriin!
- Parraton suutelu on kuin suolaton muna.
- On turvallista kaakattaa vasta, kun muna on munittu.
- Rakkaus ja kananmunat ovat parhaita tuoreina.
- Parempi kananmuna tänään kuin kana huomenna.
- Lyötpä sitten kiven kananmunaa vasten tai kananmunan kiveä vasten, lopputulos on aivan sama.
- Suudelma ilman viiksiä on kuin kananmuna ilman suolaa.

Uskomus
Jos Maarianpäivän yönä kananmuna jäätyy rikki, tulee kylmä kevät.

Kuva © Emilia Nieminen

Vastaleivottu, lämpimänä voilla voideltuleipä katoaa yleensä nopeasti herkuttelijoiden suihin. Kuvassa vanha, yhdestä puusta veistetty taikinakaukalo. Kuva cc Outi Mäki

Leivinuunin kokoa on usein kuvailtu kertomalla,
kuinka monta leipää siinä mahtuu kerralla paistumaan:
5, 6 tai 7 leivän uuni.

Runo
Soudetaan Sorolaan,
pitkä on matka tätilään.
Täti leipoi suuren leivän,
pani paljo voita päälle.

Mummo se herkkuja paistaa,
tekisi mieleni maistaa.

_{Kuva cc Outi Mäki}

Kuvan rukiiset reikäleivät on leivottu hapanjuureen,
mutta hapanleivän teossa voidaan käyttää myös hiivaa.

Hapanleipä hiivalla
Hämmennä lämpimään veteen puoli kiloa jauhoja hyvin sekaisin.
Sekoita siihen hapatus ja aseta astia lämpöiseen paikkaan
kesä­llä 20 tunniksi, talvella 40 tunniksi.
Lisää 1/4 kiloa jauhoja ja veteen liotettu hiiva. Sekoita h­yvin.
Anna nousta. Jätä vähän hapatusta seuraavaksi kerraksi.
Leivo leiviksi ja paista.

Kuva CC Outi Mäki

Sota-aikana näkkileipää tehtiin neliön muotoisella peltisellä muotilla. Pinnan kuvio rullattiin nystypintaisella kaulimella. Näin saadut reiät tekivät leivästä helpommin taitettavaa ja syötävää eikä taikina kohonnut liikaa. Sodan aikana valmistettiin jopa sentin paksuista, ”pomminkestävää” näkkileipää. Kansa antoi sille nimen vaneri eli vanikka. Kuva CC0 Outi Mäki

Talvisodan (1939-1940) aikana muonituslotat leipoivat paljon leipää.
Se oli oleellinen osa kenttäjoukkojen muonitusta.
Lotat toimittivat armeijalle yli 100 000 kiloa leipää päivässä.
Rintamalla vanikan merkitys korostui varsinkin silloin,
kun keittoa ei ollut mahdollista valmistaa tai kuljettaa.
Näkkileipää toimitettiin Saksankin armeijalle
ja saatiin vaihdossa raaka-aineita.
Leivistä tehtiin neliskanttisia,
koska näin ei pakatessa jäänyt hukkatilaa.

Muonituslottien lisäksi oli lääkintä-, varus- ja ilmavalvontalottia.
Varuslotat ompelivat, pesivät ja korjasivat varusteita sotilaille
sekä valmistivat sidetarpeita.
Talvisodassa työskenteli yli 65 000 lottaa.
Heistä noin 25 000 palveli sotatoimialueella.

Suomen armeijan kuva-arkisto sisältää 160000 sota-ajan valokuvaa.
Ne ajoittuvat syksyn 1939 ylimääräisistä harjoituksista Lapin sotaan saakka.
Arkisto sisältää kuvia kotirintamalta, sotateollisuudesta,
evakoista ja tapahtumista rintamalla.
Kuvat ovat vapaasti viriketoimintaan käytettävissä, kun hyväksyt käyttöehdot.

Kuva CC0 Outi Mäki

Näkkileipä leivotaan taikinajuureen eli raskiin kuten pehmeä ruisleipä.Taikinajuurta sekoitetaan veden ja jauhojen kanssa vellimäiseksi seokseksi. Seoksen annetaan käydä 12 - 20 tuntia lämpimässä paikassa. Se happanee ja näin syntyy ruisleivälle tyypillinen happamuus ja aromi. Ruisnäkkileipä paistetaan korkeassa lämpötilassa (250 °C) vain muutaman minuutin ajan.

Näkkileivän teollinen tuotanto käynnistyi Suomessa vuonna 1904, kun nuori proviisori perusti Vaasan Höyryleipomon. 1920-luvulla suomalaiset söivät arkena talousnäkkileipää nimeltä ”Työkansa”. Juhlissa syötiin erikoisnäkkileipiä kuten ”Victor” ja ”Extra”. 1930-luvulla siirryttiin ohuempiin ja kalliimpiin näkkileipiin. Silloin markkinoille tulivat ”Luxus” ja ”Supero”. Armeija ja koulut ovat käyttäneet paljon näkkileipää, koska se säilyy hyvin ja on kevyttä kuljettaa.

Sanastoa: hapankorppu,

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Mausteilla on ollut ihmiskunnan historiassa iso merkitys.
Tärkeimmät mausteet on tunnettu tuhansia vuosia.
Ne ovat olleet kalliita vaihdon välineitä.
Suomessa tärkeimmät mausteet ovat olleet suola, pippuri, kaneli ja kardemumma.
Suola estää homeiden kasvua.
Suolattu ravinto säilyy pitkään ja liottamalla siitä saadaan taas syöntikelpoista.
Vanilja on yksi suosituimmista makuaineista.
Leipämausteena käytetään anista, fenkolia jakuminaa.

Mausteet olivat entisaikaan statussymboleita:
mitä maustetumpi ruoka, sitä rikkaampi perhe.
Sahrami on maailman kallein mauste.
1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla mausteet yleistyivät tavallisenkin kansan keskuudessa.

Sanastoa: maustepippuri, valkopippuri, joulumausteet (neilikka, kaneli, inkivääri),
pullamausteet (kardemumma, kaneli), yrtit (basilika, oregano, minttu, persilja, tilli,
lipstikka, piparminttu, rakuuna, sitruunamelissa, meirami, kirveli, ruohosipuli),
piparjuuri, fenkoli, sipuli, valkosipuli.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Vaniljasokerissa on aitoa jauhettua vaniljatankoa, vaniljakasvin hedelmää.
Sen tunnistaa tummista pisteistä. Vanilliinia uutetaan vaniljakasvista, mutta se on kallista.
Siksi valmistetaan keinotekoista luontaisen kaltaisella aromilla maustettua vanilliinisokeria.
Synteettistä vanilliinia tehdään selluloosateollisuuden jätteestä.
Suurin tuottaja on norjalainen puunjalostusteollisuus.
Vanilliinia käytetään myös kosmetiikassa.
Vanilja sopii kermavaahdon, jälkiruokakastikkeiden, kiisseleiden, leivonnaisten
ja varsinkin kaakaota sisältävien juomien maustamiseen.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Mehut, oluet, limonadit, vaarinkalja ym. myytiin lasipulloissa.
Pyynikin Helmi oli suosittu limonadi.
Sen resepti ei enää ole tallessa.
Myöhemmin myyntiin tullut Jive-limonadi maistui samalta kuin Pyynikin Helmi.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Tässä pullokorissa on posliini- eli patenttikorkkisia lasipulloja.
Sellaiset ovat olleet käytössä Suomessa 1900-luvun alusta lähtien.
Viimeisimpiä käyttäjiä olivat Pyynikki ja Elanto 1960-luvulla.
Posliinikorkkeja käytettiin kivennäisvesi-, virvoitusjuoma- ja kaljapulloissa.
Korkin päällä voi lukea: Pyynikki, Hartwall, Bock, H:gin virvoke Oy,
Sampo Kokkola, TAK, Mallasjuoma Oy Lahti, juo Tillanderin juomia.

Kumitiivisteitä patenttikorkkeihin on edelleen myynnissä viinitarvikeliikkeissä.

Pohjoismaiden ensimmäinen kivennäisvesien tuotantolaitos oli Victor Hartwallin perustama (1836).
Siellä pullotettiin hiilihapotettua, kivennäisaineita sisältävää ”terveysvettä”.

Nykyään monet sisustamista harrastavat henkilöt etsivät vanhoja pullokoreja kukkapöydiksi ja lehtikoreiksi.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Talkkuna on suomalainen perinneruoka. Sitä on syöty etenkin kesäisin.
Talkkunajauhot tehdään paahdetusta ja jauhetusta viljasta.
Joskus mukana on myös papuja ja hiven suolaa.
Viljana on yleisimmin käytetty ohraa tai ruista; Hämeessä myös kauraa.
Karjalassa ja Savossa talkkuna on pääasiassa ohraa.
Talkkunajauhot valmistettiin keittämällä vilja padassa puolikypsäksi,
valuttamalla, kuivattamalla riihessä ja jauhamalla.
Etelä- ja Länsi-Suomessa on syöty talkkunapöperöä,
jossa on ollut talkkunajauhoja ja vettä tai marjoja.
Hämeessä ja Varsinais-Suomessa talkkunaa on syöty viiliin tai piimään sekoitettuna.
Nykyään talkkunajauhoja sekoitetaan myös jäätelöön,
jolloin siitä saadaan kuitupitoinen gourmet-jälkiruoka.

Sanastoa: pepu, mutti, piepo, tokero, pöllöhillo, kuitupitoisuus

Valmiina sekoituksena myytävä ohukaisjauhe kuvastaa hyvin elämisen tahdin nopeutumista.
Ohukaisjauhetta voi käyttää myös vohveleiden tekemiseen.

Sanastoa: räiskäle, lettu, lätty, mansikkahillo, kermavaahto

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen