Kuvat

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 56
luvussa 16. Kahvi.

Kuva Museoviraston kuvakokoelmat / Historian kuvakokoelmat

Kuva Helsingin kaupunginmuseo

Kuva Helsingin kaupunginmuseo

Kuva c Kirsi Alastalo

Kuva on Bertta Välilän kirjasta Alakansakoulun kotiseutuopin käsikirja vuodelta 1951.
Kirjan kansikuva

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki

Kahvipapuja tuotiin Suomeen juuttisäkeissä.
Kahvisäkki saattoi painaa jopa 90 kg.

Kuvassa oikealla on raakoja papuja.
Paahtamaton papu on vaalea ja vihertävä.
Kahvi säilyy raakana paremmin,
joten ennen kahvi myytiin asiakkaille raakoina papuina.
Paahtamatonta kahvia myytiin kaupoissa
1950-luvulle saakka.

Kuvassa keskellä olevat pavut
on paahdettu kotona prännärillä.
Sen vuoksi ne ovat paahtuneet epätasaisesti.
Liian tummaksi paahdetuista pavuista
keitetty kahvi maistui kitkerältä.

Kuvassa vasemmalla on papuja,
jotka on paahdettu paahtimossa.
Valmiiksi paahdetun kahvin laatu oli tasaisempi.

Gustav Paulig perusti ensimmäisen
teollisen kahvipaahtimon Suomeen vuonna 1904.
Paulig möi kauppoihin paahdettuja kahvipapuja
10 kilon metallipöntöissä ja säkeissä.

Millaisia kokemuksia sinulla on kahvipapujen paahtamisesta?
Mitä mieltä olet paahdetun kahvin tuoksusta?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kahviaiheista mielen ja muistin virkistystä:
Kuvasarja videona (5:36 min) Kupillinen nostalgiaa.
Video Paula-tytöistä vuosilta 1950–2015.
Linkkiluettelo lauluista,joissa nautitaan ja lauletaan kahvista tai kahviloista.
Vanhoja mainoksia,jotka liittyvät höyryävän lämpimiin juomiin.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Yleensä kotioloissa kahvia paahdettiin
ja jauhettiin sen verran kuin tarvittiin.
Kahvipavut paahdettiin prännärillä eli rännälillä.

Jotkut liottivat papuja, jotta ne turpoaisivat.
Prännäri kuumennettiin hellalla tai hiilillä.
Pavut laitettiin prännäriin, kansi suljettiin ja kampea kierrettiin.
Näin kahvipavut paahtuivat tasaisemmin.
Paahdetut pavut kiilsivät kauniisti,
jos sekaan lisäsi hiukan voita.

Paahdetut kahvipavut säilyivät hyvin
muutaman viikon ajan.
Jauhetun kahvin aromit haihtuivat
ja rasvat härskiintyivät nopeammin.

Kahvin paahtaminen onnistuu tavallisella paistinpannullakin.
Kahvikaupat myyvät raakoja papuja.

Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin paahtamisessa?
Maistuuko sinulle tumma vai vaalea paahto?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kotioloissa kahvi jauhettiin kahvimyllyllä,
joka oli yleensä valmistettu puusta,
metallista, posliinista tai bakeliitista.

Vaalea puinen kahvimylly on tehdasvalmisteinen.
Vanha ja tumma puinen kahvimylly on kyläsepän tekemä.
Oikealla puolella oleva tummanruskea mylly on bakeliittia.

Kahvimyllyssä on kampi, jota veivataan käsin.
Jauhettu kahvi putoaa myllyn alaosassa olevaan astiaan.
Tavallinen kahvimylly laitettiin polvien väliin.
Myöhemmin yleistyivät seinämyllyt,
jotka olivat usein valkoista posliinia.

Millaisia kokemuksia sinulla on kahvin jauhamisesta kotona?
Kenen tehtävä oli kahvin jauhaminen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Nämä erikoiset kahvimyllyt ovat 50–60-luvulta.
Käsikäyttöinen keltainen mylly on muovia.
Vaalea ja punakantinen on tehty puusta.
Sähkökäyttöisen myllyn runko on metallista.

60-luvun jälkeen kahvin jauhaminen kotona väheni,
joten kahvimyllyjä ei enää hankittu.
Moni on säilyttänyt vanhan kahvimyllyn.
Nykyään kahvin harrastajat ostavat
pieniä käsi- ja sähkökäyttöisiä myllyjä.

Kun jauhaa kahvinsa itse,
saa tuoretta kahvia
ja kahvin tuoksu on voimakkaampi.
Kahvihetkessä on erityinen tunnelma,
kun sitä valmistelee itse alusta alkaen.

Onko sinulla vanha kahvimylly tallella?
Millainen?
Millaisessa tilanteessa jauhoit kahvia viimeksi?
Haluaisitko jauhaa kahvia nykyään itse?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

A. Akreniuksen sähkökonepaja Helsingissä valmisti 1950–60-luvuilla erilaisia sähköllä toimivia kahvimyllyjä. Kaikkein tavallisin näistä myllymalleista oli A. Akreniuksen malli KM-0,5. Lasikupuun mahtui kahvipapuja kilon verran. Kun haluttu määrä kahvia oli jauhettu, myyjä kopautti puukapulalla teräksistä suppiloa. Silloin jauhetun kahvin viimeiset murut tipahtivat alla olevaan pussiin. Kahvinpurujen päälle myyjä asetteli pussin kokoisen pahvikuvan ja taitteili reunat sen päälle. Lopuksi hän kasteli ruskean liimapaperin palasen ja sulki sillä pussin. Akreniuksen kestäviä kahvimyllyjä on vieläkin käytössä. Niitä voi nähdä kaupoissa, jotka myyvät vastajauhettua, tuoretta kahvia. Onko sinulla kokemuksia kaupan kahvimyllyistä? Millaisia? Ostatko joskus kaupassa jauhettua kahvia? Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita. Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 31. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvikulta-pakkauksessa näkyy Petsamo,
joten Suomi-neidolla on kaksi käsivartta.
Kahvikullan valmistaja oli SOK.
Kuvan muut pakkaukset ovat Pauligin.

Kahvikulta- ja Paula-pussit ovat 20-luvulta.
Muut pakkaukset ovat 30-luvulta.
Silloin pakkaustekniikka kehittyi
ja yhä useampi osti kahvipapunsa pakattuina.
Kahvipaketteihin alettiin leimata päiväys,
ja päivättyä paahdettua kahvia mainostettiin.

30-luvulla myytiin paahdettua kahvia
enemmän kuin paahtamatonta kahvia.
Valmiiksi paahdetun kahvin laatu oli tasaisempi
kuin kotona paahdetun kahvin.

Onko kahvipakkauksen päivämäärä sinulle tärkeä?
Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin aromien säilyttämisessä?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vuonna 1931 syntyi Kanadalaisessa kylässä Dionnen viitoset.
Nämä viisi tyttöä tunnettiin pian ympäri maailmaa.
Koska Pauligilla oli myynnissä viisi kahvilaatua,
Paulig keksi mainostaa niitä Pauligin viitosina.

Huomiosekoitusta kuvailtiin:
”Täyteläisen voimakas ja hieno keskiamerikkalainen laatusekoitus”.
Juhlasekoitusta kuvailtiin:
”Erittäin hieno sekoitus valikoituja kahvilaatuja maustettuna keskiamerikkalaisilla ja Mokka-laaduilla”.
Sinettisekoitusta kuvattiin:
”Täyteläisen voimakas ja hieno keskiamerikkalainen laatusekoitus”.
Edullinen Paula-sekoitus maksoi 200 markkaa.
Sitä kuvailtiin sanoilla:
”Maukas ja riittoisa brasilialaissekoitus”.
Kallis ja paremmalle väelle suunnattu Presidentin sekoitus maksoi 330 markkaa ja sitä kuvailtiin näin:
”Maailmanmarkkinoiden hienoimmista kahvilaaduista valikoitu erikoissekoitus”.

Minkä pakkauksen näistä Pauligin viitosista valitsisit?
Muistatko Dionnen viitoset? Mitä sinulle tulee heistä mieleen?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Sikuria käytettiin kahvin korvikkeissa.
Monilla pihoilla kasvatettiin sikurijuurta.
Syksyllä juuret korjattiin, pestiin,
paloiteltiin ja kuivatettiin uunissa.
Lopuksi palat paahdettiin,
jauhettiin hienoksi kahvimyllyssä
ja sekoitettiin kahviin.

Suosituin sikurimerkki oli
Wilhelm Schaumanin Pietarsaaren sikuri.

Sikurin kukka on sininen.
Ehkä sen vuoksi sikuripakkaukset olivat usein sinisiä.

Onko sinulla kokemuksia sikurista? Millaisia?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vaikeina aikoina kahvia säännösteltiin.
Ihmiset kuitenkin kaipasivat kahvin makua
ja piristävää vaikutusta.
Kekseliäs kansa kehitti erilaisia
vastikkeita ja korvikkeita.

Kahvin vastike ei sisältänyt lainkaan kahvia.
Vastiketta valmistettiin erilaisista
suomalaisista kasvikunnan aineista.
Vastikkeista tunnetuin oli voikukan juuri.
Vastiketta tehtiin myös ohrasta, rukiista,
tammenterhoista, sokerijuurikkaasta,
herneistä, pavuista ja jopa perunankuorista.
Sikurin ja juolavehnän juuret sekä
kallioimarteen maavarret kelpasivat myös.

Korvikkeessa oli yleensä aitoa kahvia 15–25 %.
Useimmiten korviketta tehtiin rukiista ja ohrasta.
Jyvät keitettiin pehmeäksi, kuivattiin ja paahdettiin.
Korvike jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin jauhettuun kahviin.

Luontaistuotekaupoissa myydään nykyään pikakahvin kaltaista vastiketta.
Myynnissä on esimerkiksi viljakahvia, joka sisältää paahdettua ohraa, ruista ja sikuria.
Myös pakurikäävästä tehty juoma muistuttaa vastiketta.
Sitä on kutsuttu Suomessa nimellä ”tikkatee”
Se on nykyään suosittua superjuomaa.

Oletko juonut korvikkeita tai vastikkeita? Miltä ne maistuivat?
Ovatko uudet viljakahvit tai pakurijuoma sinulle tuttuja? Haluaisitko maistaa?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvia säännösteltiin 15 vuoden ajan.
Kahvia sai yleensä kortilla 250 grammaa kuussa.
Kahvi oli tärkeimpiä tuotteita mustanpörssin kaupassa.
Sitä myytiin usein tiskin alta valikoiduille asiakkaille.
Säännöstelyn aikana myytiin myös
kahvin lisäkkeitä ja voimikkeita.

Kahvinlisäkkeet olivat sekoituksia,
joissa oli tavallisia kahvin korvikkeita
mutta myös eksoottisia, ulkomaisia aineita.

Ohje lisäkepaketin kyljessä:
”Tätä, etevämmän ulkomaisen tavan mukaan
valmistettua kahvinlisäkettä ei pidä vaihtaa sikuriin.
Standard-lisäkettä voidaan käyttää lisäkkeenä kahvin vertainen määrä,
jolloin hyvänmakuinen ja terveellisempi juoma saadaan samalla,
kun melkoinen säästö tehdään.”

Onko sinulla kokemuksia lisäkkeistä tai voimikkeista? Millaisia?
Oletko joskus ostanut jotain tiskin alta tai mustasta pörssistä? Haluatko kertoa lisää?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vuonna 1945 saatiin lahjaksi pieni kahvierä ulkomailta.
Tämä kahvierä oli arvotavaraa,
sillä kahvia ei ollut vielä kaupoissa.
Kahvierä jaettiin ahkerille metsätyömiehille.
Metsätyömaiden kuvassa olevat tehopakkaukset sisälsivät

• 150 grammaa kahvia
• 200 grammaa sokeria ja
• 5 laatikkoa tupakkaa.

Pakkauksia oli myös suurempaa kokoa.

Onko sinulla kokemuksia tai kulkeeko suvussasi tarinoita siitä,
kun pula-ajan jälkeen sai kahvia ensimmäisen kerran? Millaisia?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Pannukahvi sai usein keittämisen jälkeen
selvitä hetken aikaa pannumyssyn alla.
Kahvista tuli kirkkaampaa,
kun kuumaan pannuun lorautettiin
vähän kylmää vettä.
Kahviin saatettiin lisätä myös
muutama pesty lahnan tai säynävän suomu.

Kaupasta sai ostaa kahvinselvikettä.
Kahvin selvike teki kahvista kirkkaampaa.
Tehtaissa selvikettä valmistettiin kalan nahasta,
ja selvikepussin sisältö näytti teipin paloilta.

Pauligin selvikepussin käyttöohjeessa luki:
”Valmistettaessa kahvia tavallisessa kahvipannussa
kahvinselvike kirkastaa kahvin antamatta minkäänlaista sivumakua.
Kahvin kiehahtaessa lisätään siihen yksi selvikeliuska vesilitraa kohden.”

Millä tavalla sinä sait kahvista kirkasta?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 33.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Isoja paahtimoita 40-luvulla olivat Paulig, SOK ja Kesko.
Sinetti oli Pauligin tuotemerkki.
Sinettikahvit tulivat myyntiin sodan jälkeen.
Pauligin valikoimissa Sinettikahveja oli 60-luvulle saakka.

Kahvipavut jauhettiin usein kaupassa.
Kahvi pakattiin pergamiinipusseihin,
mutta niissä kahvi ei säilynyt kauan tuoreena.

Kodeissa ja kahvikaupoissa tehtiin
eri kahvilaaduista omia sekoituksia.
Usein sekoituksessa oli sekä halvempaa
että kalliimpaa kahvia.

Oletko tehnyt omia kahvisekoituksia kotona? Millaisia?

Askartelua pannunalunen kahvipusseista

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Säännöstely päättyi 1950-luvulla.
Ei kestänyt kauan, kun kahvia juotiin
yhtä paljon kuin ennen säännöstelyä.
Suomalaiset käyttivät tuolloin noin 7 kiloa
kahvia henkeä kohti vuodessa.

Säännöstelyn jälkeen Suomi on ollut
maailman johtavia kahvinjuojamaita.
Nykyään kahvia kuluu noin 10 kiloa
henkeä kohti vuodessa.
Tämä tarkoittaa noin 5 kuppia kahvia joka päivä.
Kovimpia kilpailijoitamme ovat Ruotsi, Norja ja Tanska.

Kaupungeissa kahvi ostettiin yleensä
siirtomaatavarakaupasta ja maaseudulla
sekatavarakaupasta.
Tavallisesti kahvia ostettiin 250 grammaa eli ”vartti”.
Kahvipakkauksissa oli usein kuvattu eksoottisia aiheita.
Näitä olivat maisemat, kauppalaivat tai trooppiset kasvit.
Myös naishahmo koristi pakkauksia usein.

Kulta Katriinan tunnukseksi muodostui Katriina-tyttö.
Hän esiintyi Katriina-kahvin pakkauksessa
vuodesta 1937 vuoteen 1968 saakka,
Meiran Kulta Katriina on kahvien klassikko.
Se on Suomen toiseksi suosituin kahvimerkki
ja yli 70 vuotta vanha.

Suomalainen juo keskimäärin viisi kuppia kahvia päivässä.
Juotkosinä enemmän vai vähemmän?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 32.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 55.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Avaruusteollisuus keksi 50-luvulla
tyhjiö- eli vakuumipakkaukset.
Tyhjiöpakkauksesta imetään ilma
ennen kannen sulkemista.
Silloin ylimääräinen happi poistuu
pakkauksen sisältä.
Näin kahvirasva ei pilaannu.

Onnellinen oli se, jolla oli tuttavia Amerikassa.
Hän sai käteensä tyhjiöpakattua kahvia ennen muita.
Maxwell Housen purkki löytyi usein Amerikan paketeista.

Paulig otti ensimmäisenä käyttöön
ilmatiiviin peltipurkin ja SOK seurasi.
SOK kutsui pakkausmenetelmää
nimellä AAA eli Aito Amerikkalainen
Aromipaahtomenetelmä.

Tiedätkö,miten tyhjiöpakkaus avattiin?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Valinta- ja itsepalvelumyymälät
yleistyivät vasta 60-luvulla.
Kauppojen hyllyille ilmestyi paljon
värikkäitä kahvipaketteja.
Pakettien eksoottinen kuvamaailma muuttui.
Piirrokset muuttuivat valokuviksi.
Pääosaan nousivat kahvikuppi ja musta kahvi.

Kahvi pakattiin alumiinifoliosta
valmistettuihin tyhjiöpakkauksiin
ja alumiinipakkaus laitettiin vielä
pahvipakkauksen sisälle.

Vielä 60-luvulla kahvi saatettiin ryystää tassilta
hieman jäähtyneenä sokeripala suussa.
Kahvi keitettiin edelleen kahvipannussa.

Antti Nurmesniemi suunnitteli Wärtsilälle
suositun Pehtoori-pannun.
Emalisen Pehtoorin kädensija on bakeliittia.
Joissakin pannuissa oli perkolaattori.

Perkolaattoria kutsuttiin myös nimellä pulputuspannu.
Pulputuspannussa valmistettu kahvi maistui erityisen hyvältä.
Kaupungistuminen näkyy Pehtoori-pannussa.
Se sopi hyvin sähköliedelle.

Suositko sinä jotakin tiettyä paahtimoa tai kahvilaatua? Kerro lisää.
Oletko valmistanut kahvia pulputuspannulla? Miten se tapahtui?
Millainen kahvipakkaus on mielestäsi houkutteleva?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Pakkauksia käytettiin hyväksi kahvin markkinoinnissa.
Pitkäikäiset peltipurkit olivat myyntivaltti jo 30-luvulla.
Suosittuja olivat myös lahjoiksi valmistetut kahvipurkit,
joissa ei ollut ollenkaan tekstiä.
Siksi monet eivät nykyään tiedä,
että pulleassa ruusupurkissa on ollut kahvia.

Moni tuntee Keskon vaalean purkin 60-luvulta,
jossa on sininen tai punainen ornamenttikuvio.
Kun kannen avaa, niin sisäpuolella lukee “Virkisty K-kahvilla”.

Monissa peltipurkeissa on kirjaimet GWS.
Se on yhtiö, joka saanut alkunsa Helsingin Ullanlinnasta
läkkisepän perustamasta verstaasta vuonna 1876.
Yhtiön nimi on nykyään Oy G. W. Sohlberg Ab.
Yhtiö teki esimerkiksi värikkäitä peltirasioita,
maitotonkkia ja litteitä Auri-taskulamppuja.
Peltipakkaukset olivat yhtiön päätuote
aina 1990-luvulle saakka.

Säilytätkö kahvia erityisessä kahvipurkissa? Millainen se on?
Millaisia ajatuksia vanhan kahvipurkin näkeminen kirpputorilla,
antiikkiliikkeessä tai museossa sinussa herättää?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Suorakaiteen muotoisia purkkeja kerättiin
monissa kodeissa talouspurkeiksi.
Paulig keksi tehdä purkkeja varten
liimapintaisia nimilappuja.
Koska tarjolla oli erilaisia nimilappuja,
joissa luki esimerkiksi sokeria tai riisiä,
monet ostivat useita purkkeja ruoka-aineiden säilytystä varten.

Kahvipannu pysyi lämpimänä pannumyssyn alla.
Paahtimot valmistivat kahvimyssyjä, jotka olivat samalla mainoksia.
Tavallisempaa oli kuitenkin tehdä pannumyssy itse.
Lapset nappasivat joskus pannumyssyn päähänsä.
Sen avulla leikissä syntyi monta roolihahmoa.

Millaisia kahvipurkkeja kotisi kaapeista löytyy?
Mitä säilytät niissä?
Oletko tehnyt pannumyssyn? Millaisen? Kenelle?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Lähes kaikki keittivät kahvinsa kahvipannulla
60-luvun loppupuolelle saakka.
Vähitellen kahvipannut korvasi kahvinkeitin.

Emaliastioiden kulta-aika alkoi 1950-luvulla.
Finelin tunnettuja värikkäitä emaliastioita
valmistettiin Järvenpään Emalissa.
Finel oli tuotemerkki, jota Wärtsilään kuuluva Arabia valmisti.
60-luvun jälkeen emalin suosio alkoi hiipua.
Teräs korvasi emalin.

Keltaisen kahvipannun mallin nimi on Messikalle
ja kuvio on nimeltään Primavera.
Punaisen kahvipannun mallin nimi on Onnimanni
ja kuvio on nimeltään Kehrä.
Finel valmisti näitä pannuja 60–70-luvulla.
Pienempien pannujen koristekuvion suunnitteli Raija Uosikkinen.

Isoon emalipannuun mahtuu 20 litraa kahvia.
Pannussa keitettiin kahvia suurissa juhlissa ja pidoissa.
Valmis kahvi kaadettiin pienempiin tarjoilukannuihin.

Millainen on sinun lempikahvipannusi?
Keitätkö vielä pannukahvia? Millaisissa tilanteissa?
Haluaisitko lähteä nokipannukahville nuotion äärelle?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Saksalainen Melitta Benz kehitti
kahvinsuodattimen jo vuonna 1908.
Suppilon ja suodatinpaperin avulla
kahvinpurut erotettiin kahvijuomasta.

Paulig aloitti Melitta-suodattimien ja
suodatinpapereiden tuonnin 1956.
Samaan aikaan markkinoille tuli suodatinkahvia.
Pauligin valikoimaan kuuluivat keraamiset suodattimet.
Myöhemmin tulivat peltiset ja muoviset suppilot.

Konsulentit esittelivät uutta kahvinvalmistusmenetelmää
ja taivuttelivat perheenemäntiä luopumaan kahvin keittämisestä pannussa.

Koska sinun perheessäsi siirryttiin suodatinkahviin?
Löytyykö kaappisi perukoilta suodatinsuppilo? Millainen se on?
Millä perusteella valitset suodatinpussin nykyään?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvinkeittimet ja suodattimet
yleistyivät kodeissa 70-luvulla.

Suosittuja kahvimerkkejä 70-luvun Suomessa
olivat esimerkiksi Juhla Mokka, Kulta Katriina,
Presidentti, Café Hieno, Costa Rica, Columbia ja Saludo.

Koska sinun kotiisi hankittiin kahvinkeitin? Millainen se oli?
Kumpi maistuu mielestäsi paremmalta: suodatinkahvi vai pannukahvi?
Milloin aloit ostaa kaupasta puolen kilon kahvipaketteja?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Pikakahvi eli murukahvi on teollisesti esikäsiteltyä kahvia,
josta valmistetaan kahvia kuppi kerrallaan.
Pikakahvijauheet tulivat suosituksi 60-luvulla.
Niistä yleisimmät olivat Nescafé ja Maxwell.
Ulkomainen uutuus oli muodikasta.

Suomessa pikakahvia juodaan vähän, mutta
joka kolmas kahvikuppi maailmassa on pikakahvia.

Pikakahvia voi käyttää leivontaan.

Joitko muodikkaasti pikakahvia 60-luvulla?
Milloin on mielestäsi sopiva hetki juoda pikakahvia?
Mitä mieltä olet pikakahvin mausta?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vuonna 1950 ensimmäistä Paula-tyttöä
etsittiin lehti-ilmoituksella:
"Jos olette esiintymiskykyinen,
hyvävartaloinen ja -ryhtinen,
jos luulette omistavanne
ns. filmikasvot ja radioäänen,
ja jos ikänne on 16–30 vuotta,
Teillä on mahdollisuudet tulla
valituksi Paula-tytöksi."

Ensimmäinen Paula-tyttö oli nimeltään Sinikka Kekki.
Paula oli erittäin suosittu 50–60-luvuilla.
Hän oli aikansa julkkis ja korvasi
kuninkaallisten puutteen Suomessa.

70-luvulla avattiin Paula-palvelu.
Puhelimessa ja kirjeitse neuvottiin kuluttajia.
Paula kiersi kaupoissa ja kahviloissa opastamassa.
Paula tunnetaan Sääksmäen kansallispuvusta.
Vuonna 2015 valittiin 19. Paula, Maija Niemi.
Hänellä on uusi tyyli, rempseä ja nuorekas Flora.
Uutta työasua käytetään Sääksmäen puvun rinnalla.
Paulaa ei saa enää tytötellä.
Häntä kutsutaan hyvän kahvin lähettilääksi.

Oletko tavannut Paulan? Kerro lisää.
Onko joku Paula sinusta se ”ainoa oikea Paula-tyttö”?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Vilkkimäen kahvimuseossa eli "muistinvirkistysmuseossa" kuvattuja valokuvia videona Youtubessa.
Videonavulla voi herätellä keskustelua tai luoda tunnelmaa kahvihetkeen.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Tuttu näky oli kansallispukuinen Paula-tyttö,
joka kaatoi kahvia kiiltävästä kuparisesta pannusta.
Paula-tyttö on hyvän kahvin lähettiläs
ja erilaisten tapahtumien toivottu vieras.

Piirretty Paula esiintyi Pauligin pakkauksien etiketeissä
ja mainosjulisteissa ensimmäisen kerran 20-luvulla.
Kilpailuissa valittujen Paula-tyttöjen valokuvat
ilmestyivät etiketteihin 50-luvulla.

Joskus kahvipakettiin painettiin olympiarenkaat.
Silloin osa myyntihinnasta meni olympialaisten,
esimerkiksi Stadionin rakentamisen hyväksi.

Kupariset pannut olivat usein kyläsepän tekemiä.
Pannujen sisäpuoli tinattiin säännöllisesti.
Tinurit kulkivat tinaamassa talosta taloon.
Joissakin kuparipannuissa oli nokan päällä läppä.
Se esti torakoiden pääsyn pannuun sisälle.

Kuparipannun puhdistaminen vaati työtä.
Ensin pannussa keitettiin tuhkaa ja vettä.
Sitten pannu pestiin joka puolelta lipeävedellä.
Lopuksi pannu kiillotettiin Sampo-kiillotuspulverilla
tai piimällä ja puolukkahillolla.
Yksi tapa saada kahvipannu kirkkaaksi
oli keittää se soodavedessä.

Mikä tapa on mielestäsi paras tapa puhdistaa kahvipannu?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvia annettiin usein lahjaksi tai vietiin tuliaisiksi. Erikoiskahveja tuli myyntiin sesongin mukaan. Monet paahtimot tekivät omia joulukahvejaan. Monet yritykset jakoivat kahvia mainoslahjana. Omat kahvipurkkinsa tekivät esimerkiksi Valmet, Samara ja Osuuspankki. Myös Linnanmäellä oli oma Linnanmäki-kahvinsa. Vanhempien arvostaman palkinnon saattoi voittaa vaikka onnenpyörässä. Oletko antanut lahjaksi tai vienyt tuliaisiksi kahvipaketin? Oletko voittanut joskus kahvipaketin? Kerro lisää. Milloin kahvi on hyvä tuliainen? Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Pienet sokeritopat painoivat kaksi kiloa tai viisi kiloa.
Suuret sokeritopat painoivat jopa 15 kiloa.
Kahvinjuojat suosivat sokeritopan kärkiosaa.
Se oli kovempaa ja kesti kauemmin sulaa suussa.
Monen mielestä topan kärki oli makeampaakin.

Toppa pilkottiin yleensä paloiksi kaupassa.
Topan leveä tyvi jäi usein kauppiaan varastoon.
Kotona sokeritoppa paloiteltiin sokerisaksilla.

Sokeritoppa valmistettiin puhtaasta ruokosokerista,
joka kaadettiin tötterömäiseen muottiin.
Tämän jälkeen sokeri sai kuivua pari viikkoa,
kunnes kiteet olivat asettuneet.

Esimerkiksi vuonna 1926 Helsingin Sanomissa oli mainos,
jossa kehotettiin ostamaan omaisille ja tuttaville
joululahjaksi sokerisakset.
Vaasan tehtaalla valmistui viimeinen
sokeritoppa vuonna 1957.

Isosta sokeritopasta ei ole helppoa saada paloja irti.
Millaisia keinoja olet yrittänyt?
Oletko joskus käynyt salaa hakemassa sokeria? Mitä tapahtui?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kun pula-aikana mentiin kylään,
mukaan otettiin omat sokerit tai sakariinit.
Oli sopimatonta odottaa saavansa kortilla olevaa elintarviketta.
Sokeria pidettiin pienissä, kauniissa rasioissa.
Nimikirjaimilla ja lahjan saantivuodella varustettu rasia oli suosittu lahja.

Etualalla oleva pieni astia on tehty sakariineja varten,
mutta monet pitivät siinä myös suolaa.

Varsinkin saaristossa ja Pohjois-Suomessa
oli tapana laittaa kahvin joukkoon suolaa.
Saaristossa kahvi saatettiin keittääkin meriveteen.
Silloin kahvia kului vähemmän.
Suolainen kahvi myös auttoi korvaamaan
raskaan työn ja hikoilun kehosta poistamaa suolaa.

Onko sinulla ollut oma sokeri- tai sakariinirasia?
Oletko maistanut suolaista kahvia?
Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Suomen Sokeri tuotti vuoteen 1948 saakka
pääasiassa sokeritoppia ja palasokeria.
Kidesokeri oli tuontitavaraa.
Suomen Sokerin pääraaka-aine oli
vuoteen 1939 saakka sokerijuurikas.
Sen jälkeen ruokosokerin osuus lisääntyi.

Palasokeri oli joko sahattua tai puristettua.
Sahattu Sirkku tuli vuonna 1928.
Puristettu Pulmu tuli vuonna 1930.
Ensin sokeripaloja myytiin irtotavarana.
Kilon kuluttajapakkaukset tulivat pian.
Sirkku oli kovaa ja hitaasti liukenevaa.
Se kesti useamman kahvihörpyn ajan
ja tassilta ryystämisen.
Pulmu liukeni ja hajosi suussa nopeasti.
Nykyään sekä Sirkku että Pulmu
valmistetaan puristamalla ja lohkomalla.

Kumpi on mielestäsi oikea sokeri, Pulmu vai Sirkku? Miksi?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Sokerin säännöstely kesti yli 14 vuotta.
Säännöstely päättyi joulukuun lopussa 1953.
Pula-aikana sokeria sai vain
5 kiloa henkeä kohti vuodessa.
Sokeri riitti paremmin perheissä,
joissa oli paljon pieniä lapsia,
sillä nuorimmat eivät vielä sokeria käyttäneet.

Säännöstelyn loputtua sokerin käyttö lisääntyi.
Sokeria käytettiin eniten 1970-luvun taitteessa.
Silloin sokeria käytettiin henkeä kohti
lähes 50 kiloa vuodessa.

Nykyään Suomessa kulutetaan sokeria noin
30 kiloa henkeä kohti vuodessa.
Suurin osa sokerista nautitaan piilosokerina
makeisissa, leivonnaisissa ja virvoitusjuomissa.

1950-luvun puolivälistä lähtien myytiin
tomu-, rae- ja fariinisokeria pussitettuina.
Kilon pussit Talous-kidesokeria tulivat vuonna 1965.
Erikoissokerit saivat vuonna 1968 uudentyyppiset pahvirasiat.

Onko oma sokerinkäyttösi muuttunut elämän varrella? Miten?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Sakariini on vanhin keinotekoinen makeutusaine.
Sitä on käytetty 1900-luvun alusta asti.
Sakariinin makua on kuvattu metalliseksi.

Pieniä sakariinitabletteja käytettiin
kahvin ja kahvinkorvikkeiden kanssa.
Myös sakariini oli vaikeimpina aikoina kortilla.
Astran sakariinia myytiin puisissa rasioissa.
Sitä salakuljetettiin Ruotsista Suomeen.

Teollisuus osti sakariinia ja makeutti sillä
mehuja, kotikaljaa ja limonadeja.

Oletko ostanut sakariinilla makeutettuja herkkuja? Millaisia?

kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto

Makeutusaine syklamaatti keksittiin 30-luvulla.
Se hyväksyttiin elintarvikekäyttöön 20 vuotta myöhemmin.
Aspartaami ja Asesulfaami-K keksittiin 60-luvun puolivälissä.
Myös ne hyväksyttiin elintarvikekäyttöön
20 vuotta keksimisen jälkeen.

Hermesetas-makeutusaineiden sisältö on vaihdellut.
Aluksi Hermesetas sisälsi puhdasta sakariinia.
60-luvulla sakariiniin lisättiin syklamaattia.
80-luvulta lähtien Hermesetas-merkillä myytiin myös
aspartaamin ja asesulfaami-K:n sekoitusta.

Nykyään makeutusaineiden kirjo on suuri.
Monet suomalaiset suosivat koivusokeria eli ksylitolia.
Kasvin lehdistä uutetun Stevian käyttö lisääntyy.

Mitä makeutusaineita olet käyttänyt?
Valitsetko kahviisi mieluummin sokeria tai makeutusainetta ?
Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kun kahvi yleistyi, sen sekaan alettiin kaataa maitoa tai kermaa. Myynnissä oli myös kermakkeita ja rasvasekoitteita. Kuvan kermapullot ovat 50–60-luvuilta. Ruskeissa 2 desin pulloissa myytiin Valion kermaa. Kahvia annettiin lapsille harvoin, esimerkiksi sunnuntaisin. Silloin kahvissa oli puolet maitoa. Kahvinjuojien joukkoon pääsi tavallisesti vasta rippikoulun jälkeen. Kun kahviin, maitoon ja sokeriin sekoitettiin pullanpaloja, syntyi pullamössöä. Pullamössö oli herkkua, jota syötiin sodan jälkeen ennen makeisten yleistymistä. Pohjanmaalla kahvin joukkoon laitettiin leipäjuuston palasia. Missä tilanteissa sait lapsena tainuorena kahvia? Minkä ikäisenä sait kahvia säännöllisesti? Oletko syönyt pullamössöä? Millainen on paras pullamössöresepti? Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Eväsretket olivat suosittuja 1950–1960-luvulla. Kahvi pysyi lämpimänä termospullossa tai patenttikorkilla varustetussa limsapullossa, joka laitettiin villasukkien sisään. Työpaikoilla syötiin usein omia eväitä. Monella oli salkussaan Airamin termospullo ja voipaperiin käärittyjä voileipiä. Airamin punaisten termospullojen valmistus alkoi vuonna 1934. Niitä valmistettiin Helsingissä, ensin Punavuoressa ja myöhemmin Suutarilassa. Termoksen ulkonäkö on säilynyt lähes samana. Kahvi pysyy kuumana kahden lasipullon välissä olevan tyhjiön avulla. Aluksi korkki oli valmistettu korkkitammesta. Myöhemmin sen korvasi tiivis muovikorkki. Airamin termospullo on yli 80-vuotias klassikko. Millä keinolla olet saanut kuuman juoman pysymään kuumana? Entä kylmän juoman kylmänä? Onko sinulla muistoja, joihin liittyy Airamin termospullo? Haluatko jakaa sen? Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Paperikääreisissä kahvipakkauksissa käytettiin tukipahvia.
Kun kahvipussi avattiin, niin ensin irrotettiin pussin päällä oleva sulkija.
Kun pussin suuta raotettiin, esiin tuli tukipahvi.
Pahvi piti paketin mallissaan ja toimi samalla aromisuojana.

Tukipahviin painettiin erilaisia keräilykuvia ja mainoksia.
Osa tukipahveista oli selkeästi mainoksia.
Niissä oli tuotteen nimi ja usein mainoslause.
Joissakin korteissa kerrottiin tuotteiden ominaisuuksista.

Keräilykuvat yleistyivät Suomessa 1930-luvulla.
Ennen viikkorahojen keksimistä ne olivat
aikuisten suosimien tuotteiden kylkiäisinä.
Erilaiset hyödylliset sarjat kannustivat
myös aikuisia keräämään kortteja.
Monet paahtimot julkaisivat reseptisarjoja
ja arkisia talousvinkkejä.

Korteissa oli myös hullunkurisia perheitä.
Kuvasta löytyy Aatos Oppi, opettajan poika,
joka mainostaa K-leipää.
Muita hahmoja olivat esimerkiksi:
Pekka Piippu, Maalari Matti, Ulla Pulla,
Kauppias Puoti ja Taimi Kukka.

Millaisia kortteja olet ottanut talteen tai nähnyt?
Entä vanhempasi? Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvi Oy julkaisi autosarjan jo vuonna 1938.
Sotavuosina kylkiäisiä ei tarvittu.
Kahvi ja muu tavara meni kaupaksi ilmankin.
Keräilykuvien kultavuodet olivat 50-luvulla.

Sekä pojat että tytöt keräsivät kuvia innolla.
Seitsemän paahtimoa julkaisivat vuosina 1954–1955
yksitoista autoaiheista keräilykuvasarjaa.
Sarjat tekivät tutuksi monet automerkit ja mallit,
joita ei Suomen sora- ja saviteillä näkynyt.
Kuvia liimattiin vihkoihin ja keräilykansioihin.
Keräilykansion sai kaupasta yleensä viittä autonkuvaa vastaan.
Täyteen kerätystä kansiosta saipalkintona leluauton.

Pauligin autoaiheinen keräilysarja oli tunnettu ja suosittu.
Myös muilla paahtimoilla oli omat keräilykorttinsa.
Kahvi Oy julkaisi OKA-kahvin auto- ja kilpavaunusarjoja.
Myös SOK ja Veekoo-Tirronen julkaisivat autosarjoja.
Kesko julkaisi lintuja, perhosia ja muita eläimiä.
K-kahvin liikennetietosarja esitteli liikennemerkkejä.

Oletko kerännyt keräilykuvia? Millaisia?
Onko sinulla vielä jäljellä kuvia tai kansioita?
Kerro lisää.

Tulosta 8 väritettävää autoa: Väritä autoja.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 29.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 59.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Paulig painatti kortteihin 216 erilaista autojen,
moottoripyörien, skoottereiden ja traktoreiden kuvaa.
Kulkuneuvojen ohella korteista oppi liikennemerkkejä,
kansallisuustunnuksia ja vieraskielisten sanojen ääntämistä.

Paulig sai alkuperäiset kuvat maahantuojilta.
Siksi samat kuvat toistuvat eri valmistajien autosarjoissa.
Helsinkiläinen Uusi Kivipaino painatti kortit.

Autokuva oli kovaa valuuttaa.
Kuvien vaihtoarvo riippui auton arvosta ja kortin harvinaisuudesta.
Länsiautojen arvo oli suurempi kuin itäautojen.
Kerrotaan, että innokkaimmat keräilijät
lisäsivät kotona kahvin menekkiä
ja kaatoivat kahvia likaämpäriin.

Keräilyinnostus johti myös rikollisiin puuhiin.
Turun Pauligin varastoon murtautujat
veivät kahvipaketeista vain autokuvat.

Lapsille suunnattujen keräilykorttien kausi loppui nopeasti 1955.
Ilmeisesti vanhemmat vastustivat vetoavaa markkinointia.

Millaisia ajatuksia Pauligin keräilykuvat sinussa herättivät lapsena?
Entä nykyään?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 30.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vuonna 1956 hallituksen päätös korottaa kahvin
ja sokerin hintaa sai ihmiset hamstraamaan.
Kahvihyllyt tyhjenivät kovaa vauhtia
ja ihmiset jonottivat kauppojen ulkopuolella.

Jo 1930-luvultaalkaenkahvipaketeissa oli keräilykuvia,
joita pikkupojat innolla keräsivät
ja liimasivat sitä varten painettuihin kansioihin ja vihkoihin.
Suosituin sarja sisälsi 216 erilaista auton kuvaa.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

Kuva cc Valokuvaaja Reijo Forsberg/Suomen valokuvataiteen museo/
Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Helsinki 20.10.1956.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_56-6995_3.tif

Kulttuuripitoista seurustelua: vasemmalta kirjailija Hella Wuolijuoki, näyttelijä Glory Leppänen, maisteri T. J. Särkkä ja elokuvaohjaaja Matti Kassila.

Virossa syntynyt, äärivasemmistolainen Hella Wuolijoki (1886-1954) oli alunperin Ella Maria Murrik. Hän oli monipuolinen persoona: näytelmäkirjailija, kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja, maanviljelijä ja rikas liikenainen. Talvisodan aikana hän änkesi itsensä mukaan rauhanneuvotteluihin ja jatkosodan aikana hänet tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta. Hän majoitti neuvostoliittolaista desanttia, Kerttu Nuortevaa. Wuolijoesta on tehty elokuva Hella W.

Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuori-sarjan, jonka esikuvana oli hänen puolisonsa Sulo Wuolijoen kotitalo, Hauholla sijaitseva Vuolijoen kartano. Hella Wuolijoen kynästä ovat näytelmät Entäs nyt Niskavuori? Niskavuoren Heta, Niskavuoren leipä, Niskavuoren naiset, Niskavuoren nuori emäntä, Häijynpuoleisia pikkunäytelmiä, Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle, Justiina, Juurakon Hulda, Kulkurivalssi, Työmies Rantasen perhe ja Vihreä kulta.

Hella Wuolijoki oli vakoilija, joka hyödynsi liikesuhteitaan politiikassa ja politiikkaa liikesuhteisssa. Hän laati Neuvostoliiton lähetystölle Helsingissä säännöllisiä poliittisia tilannekatsauksia.

Wuolijoki on Erkki Tuomiojan äidin äiti.

YLE:n Elävässä arkistossa on useita Hella Wuolijokeen liittyviä dokumentteja.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Helsinki 1952. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r52-1692_1.tif

Kansallisteatterin näyttelijä, kotimaisen elokuvan sankaritar Ansa Ikonenvalmistautui 25-vuotistaiteilijajuhlaansa
tarjoamalla kahvia lehdistölle (Helsinki 11.11.1960).
Ikonen näytteli Kansallisteatterissa 44 vuotta.

Ansa Ikonen (1913-1989) esiintyi yli 30 elokuvassa, mm. Vaimoke, Kulkurin valssi, Rakas lurjus, Kaikki rakastavat,
Vaivaisukon morsian.Hän oli naimisissa näyttelijä Jalmari Rinteen (1893–1985) kanssa.
Sekä heidän yhteisistä lapsistaan Katriinasta ja Marjatasta että Rinteen ensimmäisen avioliiton lapsista
Tommista, Tiinasta ja Tanelista tuli kaikista näyttelijöitä.

Sananlasku
Kylmä kahvi kaunistaa.
...muttei sekään ihmeitä tee.
...mutta maha ei kestä niin paljoa kuin naama vaatisi.

Sitaatti
Juhla ilman täytekakkua on vain palaveri.
- Kristiina Ruotsila, kotitalousopettaja

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

cc Valokuvaaja Martti Brandt/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r60-23214_1.tif

Nämä kofeiinitabletit ovat 50-luvulta.
Silloin kofeiinitabletteja pakattiin usein pahvipakkauksiin.
Monesta asiasta oli sotien jälkeen puutetta.
Myös lääkepakkauksissa käytettiin sitä materiaalia, joka oli saatavana.

Lähes kaikki särky- ja flunssalääkkeet sisälsivät kofeiinia.
Kofeiinilla on piristävä vaikutus, mutta yliannos aiheuttaa päänsärkyä.
Kofeiinitabletteja myydään edelleen, varsinkin opiskelijoille.
Kahvi – eli sen sisältämä kofeiini – parantaa työmuistia ja tarkkaavaisuutta,
mutta teho on lyhytaikainen. Sokeri taas heikentää ikääntyneen muistia.

Yleinen rauhoittava lääke oli valeriaana eli rohtovirmajuuri.
Valeriaanatinktuura oli vahvasti vaikuttava reseptilääke.
Valeriaanaa myydään edelleen.
Unilääkkeenä käytettiin esimerkiksi bromisuoloja ja meprobamaattia.
Unilääkkeiden kauppanimiä olivat Valamin ja Valural.
Niitä myytiin 3 tabletin pakkauksissa, koska jotkut käyttivät niitä liikaa.
Nykyiset unilääkkeet ovat aivan muita aineita.

Kuva kuuluu sarjaan Apteekkimuseon aarteita ja siihen on tulostettavissa tieto- ja kysymyskortit.

Kuva © Kirsi Alastalo​

Kahvi on saapunut Suomeen 1700-luvulla, mutta kansanjuoma siitä tuli 1800-luvulla.
1930-luvulle asti kahvi myytiin raakoina papuina (pööna, pööni, pyöna).
Ennen paahtamista pavut ovat hyvin vaaleita, usein vihertäviä.
Paahtamatonraakakahvi ei maistu miltään.
Kaunis ruskea väri tulee kahvin sisältämän sokerin karamellisoitumisesta paahdon aikana.
Vasta paahto tuo pavuista kahvin maun esiin.
Raakapavut paahdettiin kotona prännärillä,
mutta nykyään paahtamisen voi tehdä paistinpannulla.
Liikuttele papuja silloin puulastalla.

Kahvin papu säilyy parhaiten tuoreena raakakahvina.
Paahtamisen jälkeen se alkaa vanhentua,
joten parhaan makuista kahvia saa juuri paahdetuista ja jauhetuista pavuista.
Vakuumipakkauksessa kahvijauho säilyy tuoreena ja tuoksuvana
- kuin juuri jauhettuna.
Jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassajauho säilyy tuoreena pisimpään.

Itse jauhamalla saa aina tuoretta kahvia.
Käsin veivattava kahvimylly löytyi ennen joka kodin keittiöstä.
Ensimmäiset kahvimyllyt olivat polvien välissä veivattavia.
Myöhemmin tuli posliinisia, seinään kiinnitettäviä myllyjä.
Tuolta ajalta on arvoitus:
"Mikä se on, joka ennen oli naisten jalkojen välissä ja nyt on seinällä?"

Kahvimyllyt olivat pitkään poissa käytöstä,
mutta 1990-luvulla ne alkoivat jälleen yleistyä
ja nyt kaupoista löytyy useita erilaisia sähköllä toimivia kahvimyllyjä.
Trendikäs kahvinkeittäjä jauhaa kahvijauhonsa itse.

Vielä 1900-luvun alkupuolella kahvissa käytettiin suolaa
ja Karjalassa jopa nokare voita kuppiin.
Kainuussa, Lapissa ja Pohjanmaalla kahvin joukkoon on
palasteltu leipäjuustoa eli paistettua tuorejuustoa.
Palat syödään kahvissa pehmenneinä lusikalla.
Lämmin juusto narisee hampaissa mukavasti.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Maailman ahkerimmat kahvinjuojat löytyvät Pohjoismaista. Suomalainen juo keskimäärin 4,8 kupillista päivässä (melkein 10 kg kahvijauhoa vuodessa). Ruotsalainenkin juo päivittäin 4,4 kupillista. Sota-aikana Suomessa jouduttiin kahvin tilalla juomaan korviketta. Lokakuusta 1939 alkaen paahtimot saivat valmistaa korviketta. Se sisälsi pääasiassa ruista, ohraa, lanttua ja voikukan juurta, mutta joukossa piti olla myös noin 25 % aitoa kahvia. Myöhemmin kahvi loppui kokonaan. Huhtikuusta 1943 eteenpäin myytiin vain vastiketta. Se sisälsi 85 % viljaa ja lisäksi sokerijuurikasta ja sikuria – eikä lainkaan kahvia. Kahvinvastiketta valmistettiin miljoonia kiloja vuodessa. Sitä juotiin niin arkena kuin pyhänäkin aina vuoteen 1946 saakka. Silloin alettiin jakamaan tilauskuponkeja Rio-kahvin ostoon. Sitä oli mahdollista ostaa juhlapyhiksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja jouluksi. Lottamuseo myi  aikoiaan kahvin vastiketta. Se sisältää tummaksi paahdettua ohraa, voikukanjuurta ja sikuria. Korvike valmistetaan kuin pannukahvi. Keitetään 1 litra vettä, lisätään pussin sisältö kiehuvaan veteen, kiehautetaan, ja annetaan tasoittua hetken ennen tarjoilemista. Saksalainen Gustav Paulig perusti Helsinkiin yrityksen 1876. Paulig toi Suomen suuriruhtinaskuntaan ulkomailta muun muassa suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia. Jo monta sukupolvea tuntee Pauligin tunnuslauseen: Tietysti Pauligin. 1930-luvun laman vuoksi myyntiin tuli Kahvike-nimistä korviketta ja myöhemmin Nissenin voikukanjuurivastiketta. Kahvi oli viimeinen tuote, joka vapautui säännöstelystä 50-luvun puolella, jolloin oikeaa kahvia taas sai. Kahvissa on kofeiinia, sokeria, rasvaa, öljyjä, ekstraktiaineita, selluloosaa, parkkihappoa, kivennäisaineita, antioksidantteja ja vettä. Kun kahvi tuli Suomeen, sitä suositeltiin lääkkeeksi päänsärkyyn, pyörrytykseen ja niille, joilla oli "kylmä" veri. Kahvin kerrottiin vahvistavan vatsaa, edistävän ruoansulatusta ja "ohentavan" verta. Linnékin piti sitä erinomaisena kohmelossa oleville, ylensyömisestä turtuneille sekä laihdutusaineena liikalihavuudesta kärsiville. Lääkärikirja Duodecim (2012) mukaan kahvin kofeiini piristää ja kahvinjuojilla on vähemmän tyypin 2 diabetesta. Kahvilla on vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen, nestetasapainoon, raskauteen ja urheilijan suorituskykyyn.

Sanonta Korppu oikein ja korppu nurin - siinä on kahdenlaista kahvileipää.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa. Kuva © Emilia Nieminen