Kuvat

Kuvassa on valokuvaaja Väinö Kanniston perhettä jouluna 1946. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1946, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Joulutunnelmissa. Huomaa naisen hiusverkko. Se oli tuohon aikaan hyvin tyypillinen. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1946, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Joulukuusen jalkana toimii pieni rahi, jonka keskellä on reikä. Ajalle tyypillistä on lautalattia, räsymatot, sisäkengät, pikkupojan polvipituiset juhlahousut ja paksut sukkahousut.

Arvoitus Kuuluu sinulle, muut sitä eniten käyttävät. Mikä se on? Nimesi

CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1946, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Perhe viettää joulua kotona, isä, äiti, poika ja tyttö. Ikkunasta heijastuu valokuvaaja jalustan ja kuvausvalon kanssa. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1946, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

1940-luvulla pienillä tytöillä oli rusetti ja pienillä pojilla sukkahousut. Kuusessa palavat oikeat kynttilät. CC BY 4.0, Väinö Kannisto noin 1946, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Äiti, isä ja neljä lasta katetun kahvipöydän luona helsinkiläisessä kodissa. Kuusessa palavat kynttilät. Kuusenjalka on tehty kahdesta ristikkäin naulatusta laudasta (kuva samanlaisesta jalasta). Kaksi vesiämpäriä on käden ulottuvilla. Kuusenjalassa ei ole vettä, joten kuusi kuivui sisällä ja syttyi herkästi. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1945, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Kuva on helsinkiläisestä kodista 1940-luvulta. Etsi kuvasta taistelevat metsot, Martta-nukke, heteka, herätyskello ja palava kuusenkynttilä. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1944, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Pitkään lankaan kiinnitetyt paperiset Suomen liput ovat olleet yleisiä kuusenkoristeita. Perhekuvassa takana vasemmalla valokuvaaja Väinö Kanniston tytär Marja Kannisto ja vaimo Lyyli Kannisto. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1944, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Kivistön perheen joulunviettoa 1940-luvulla. CC BY 4.0, Väinö Kannisto 3.1.1944, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Kuvan kuusenkaramelli on Maria Lindströmin valmistama 1939 - 1944. Samalla mallilla tehtiin syötäviä karamelleja, mutta joulukuusen "karamelleissa" oli sisällä puupala. Näin samoja koristeita voitiin käyttä vuodesta toiseen. Puupalan päälle on kiedottu ensin silkkipaperia, jonka päät on leikattu hapsuille. Karamellin päälle on kiedottu hopeapaperi. Karamelli koristeltiin usein kiiltokuvalla tai paperista leikatulla kuviolla. Kuusen koristeina on käytetty piparkakkuja ja muita leivonnaisia, omenoita, konvehteja, paperisia kuvia, olkikoristeita sekä nauhaan kiinnitettyjä pieniä Suomen lippuja. CC BY 4.0, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Tällainen joulukuusenjalka oli nopea ja helppo tehdä kotona itse ja näitä tehtiin myös koulun kärityötunnilla. Tällaisessa jalassa kuusi kuivaa nopeasti eikä sitä voi kovin montaa päivää pitää sisällä. CC BY 4.0, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Kuva © Kirsi Alastalo

Pulpetin kannessa oli kynäkaukalo ja sen vieressä mustepullo. Pahvisessa laatikossa pulpetin sisälläsäilytettiin lyijykynää, kumia, viivoitinta ja väriliituja. Erityisen huolellisesti piti käsitellä metallikärkistä mustekynää, jolla opeteltiin kaunokirjoitusta. Tytöt vertailivat kenellä on kaunein mustekynän pyyhin. Niitä tehtiin leikkaamalla pyöreitä kangastilkkuja, jotka ommeltiin keskeltä yhteen. Koristeeksi laitettiin nappi. Kuva on Muistoissamme 50-luku -kirjassa sivulla 65 kappaleessa 17. Koulu. Kuva © Kirsi Alastalo

Vaikka ensimmäiset sähkökäyttöiset ompelukoneet oli esitelty jo Pariisin maailmannäyttelyssä 1867 ja Singer oli tuonut kotikäyttöön tarkoitetun sähköompelukoneen markkinoille 1920-luvulla, tavallisissa kodeissa polkuompelukoneet olivat 50-luvulla vielä hyvin yleisiä. Koneissa oli vain tikin pituuden säätö, ei sik-sak-tikkiä. Mutta ei ollut joustavia kankaitakaan, joissa jousto-ommelta tai siksakia olisi välttämättä tarvinnut. Saumat huoliteltiin joko käsin tai ompelemalla ensin nurjat puolet vastakkain ja kääntämällä kangas niin, että seuraavalla tikillä kankaan reuna jäi kahden tikkirivin väliin. Ompelukoneen oikeassa reunassa olevasta pyörästä pyöräytettiin itseen päin ja kun poljin pöydän alla alkoi heilua, liikettä jatkettiin nilkoilla pumppaamalla. Polkuompelukoneet olivat kestäviä ja tikistä tuli kaunis niin ohuelle kuin paksulle kankaalle. Ompelukonemerkkejä ovat Bernina, Pfaff, Husqvarna viking, Singer, Janome, Brother, Elna, Eva ja Juki. Kuva CC0 Outi Mäki

Kotikeittiöissä käytettiin esiliinaa, koska se suojasi vaatteita
aikana, jolloin kaikki pyykit pestiin käsin.
Myös koulussa monilla tytöillä oli esiliina,
ja niitä tehtiin koulukäsitöissä itse.

Esiliinoja ommeltiin puuvilla-, villa- ja satiinikankaasta.
Myös koristeluun käytettiin aikaa.
50-luvulla värikkäät ristipistokuviot ja ketjusilmukat olivat muotia.
Moni emäntä saikin lisäansioita esiliinoja ompelemalla.

Esiliinat kuuluivat niin kiinteästi jokapäiväiseen elämään,
että vanha esiliina herättää heti mielikuvia kodista, äidistä,
mummosta tai arkipäivän askareista.

Esiliinan on uskottu suojelevan myös pahuudelta,
ja se on suojannut varsinkin vatsassa olevaa lasta.
Esiliinaa onkin pidetty turvan ja suojelun symbolina.
Sanonta ”lähdetään jonkun esiliinaksi”
tarkoittaa, että ollaan jonkun tukena tai suojana.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 40.
Muistoissamme 50-luku -kirjassa sivulla 79.

Kuva © Kirsi Alastalo

Kaulauslauta ja -tukki olivat entisajan mankeli.
Niitä käytettiin vielä 50-luvulla,
koska pieniin kaupunkikoteihin ei mankeli mahtunut
eikä suuria, yhteisiä mankeleita ollut kovin tiheästi.

Hieman kosteat, viikatut ja vedetyt liinavaatteet kiedottiin tiukasti kaulaustukin ympärille.
Kuperalla laudalla rullattiin pakettia edestakaisin puhtaan pöydän tai penkin päällä, kunnes kangas oli sileää.
Lopuksi lakanarulla painettiin kaulauslaudalla pöytää vasten litteäksi.

Kaulauslautaa kutsutaan myös kauluulaudaksi ja Karjalassa rullookartuksi ja kataipaalikaksi.
Nykyisin käytetään myös sanoja mankelilauta ja -pölkky.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 42.

Kuva © Kirsi Alastalo

Ruuvareita eli ruuviluistimia valmistettiin luovutetun Karjalan alueella Nurmin kylässä.
Siksi niitä kutsuttiin myös nimellä nurmikset.
Vaikka nurmisten valmistus loppui 30-luvulla,
monet käyttivät edullisia nurmiksia vielä 50-luvulla.

Nurmis-luistimet kiinnitettiin hiihtokengän eli monon pohjissa oleviin reikiin ruuvaamalla.
Kuvassa näkyvä avain roikkui lapsilla kaulassa.
Avaimen piikillä puhdistettiin monon pohjan reikä lumesta ennen luistinterän kiinnitystä.

Monot olivat 50-luvulla talvisin koulujalkineet – paitsi märällä kelillä, jolloin käytettiin kumisaappaita.
Mono oli alun perin Jussi Monosen perustaman Lahden saapas- ja lapikasteollisuus Oy:n oma tuotemerkki.
Kun kansa alkoi kutsua kaikkia hiihtokenkiä monoiksi, sana vakiintui yleisnimeksi.

Suksiin kiinnittämistä varten monon pohjiin tehtiin naskalilla reiät.
Siteiden piikit upposivat reikiin ja pitivät monot kiinni suksissa.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 43.

Kuva © Kirsi Alastalo

Pikkupojat ongella Sörnäisten rannassa Helsingissä. Taustalla näkyy Sörnäisten satamaa.

Aforismi Elämäsi ei muodostu päivistä, jotka ovat menneet, vaan päivistä, jotka muistat. - Pavlenko

Kasku Kaksi mielisairaalan potilasta on rannalla. - Mitä sinä teet? - Ongin. - Mitä sinä ongit? - Kaloja. - Oletko jo saanut jotain? - En vielä. - Mistä sinä sitten tiedät, että ongit juuri kaloja?

Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N254026, Helsingin kaupunginmuseo 1948.

Kuva on otettu Hietarannassa eli Hietaniemen uimarannalla. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N159270, Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo 1947.

Kuva on otettu Hietaniemen uimarannalla Helsingissä. Hietaranta Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N158773, Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo 1943.

Kaksi tyttöä Hietaniemen uimarannalla. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N154617, Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo, 1945.

Kuva on otettu Hietaniemen uimarannalla. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. Kuva CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N150908, Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo, 1944.

Kuntoilua Hietaniemen uimarannalla uinnin lomassa. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia.

CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N150829, Väinö Kannisto, Helsingin kaupunginmuseo, 1944.

Helsingin Töölössä sijaitseva Hietaniemen matala uimaranta Hietsu on vuosikymmeniä vetänyt väkeä uimaan ja auringonottoon. Löhöilyn lisäksi rannassa on mahdollisuus pelata rantalentopalloa ja koripalloa. Rannalla järjestetään myös konsertteja ja muita tapahtumia. Lapsille löytyy oma leikkipaikkansa. 1930 valmistunutGunnar Taucherin suunnittelema Hietarannan paviljonki on jo rapistunut. Paviljongissa oli aiemminrannan kahvila ja yleiset pukuhuoneet. Lähietäisyydellä sijaitsee minigolf-rata ja Taivallahden tenniskeskus. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N150889, Kannisto Väinö, Helsingin kaupunginmuseo, 1944.

Kulutusosuuskuntien Keskusliiton silkkipainon henkilökunta
työpaikallaan Helsingissä 1948.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7807A

Työntekijä hiomassa tai kiillottamassa metallikappaleita
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton metalliteostehtaalla Helsingissä 1948.

Metalliteostehdas valmisti mm. myymäläkalusteita osuusliikkeiden tarpeisiin.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7764L

Työntekijä hitsaamassa putkia yhteen
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton metalliteostehtaalla
Helsingissä 1948.
Metalliteostehdas valmisti mm. myymäläkalusteita
osuusliikkeiden tarpeisiin.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7764R

Kaksi halonhakkuutalkoissa työskentelevää naista
lastaamassa koivuhalkoja kottikärryyn 1942.

Sota-aikana ja sen jälkeen järjestettiin paljon rakennus-, keräys-,
maatalous-, säästö- ja auttamistalkoita.
Ylen Elävä arkisto: Koko kansa talkoissa (8 min video)

CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7699

Keiteleen Osuuskaupan työntekijöitä lastaamassa sokeritoppia kuorma-auton lavalle 1930-1940-luvulla. Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11231CxxA

Koululaisia mukana maatöissä jatkosodan aikana vuonna 1942.

Kuva Flickr

Lapsia Keski-Suomen keuhkotautiparantolassa Muuramessa. Ajankohta 1930 - 1950 -luvut

Kasku Vierailija kysyi mielisairaalassa, millä perusteella potilaat otetaan sisään laitokseen. - Täytämme kylpyammeen. Annamme potilaalle teelusikan, teekupin ja ämpärin ja pyydämme tyhjentämään ammeen. - Ahaa! Normaali ihminen käyttäisi ämpäriä. - Ei. Normaali ihminen ottaisi tulpan pois. Huoneenne on käytävän päässä vasemmalla.

CC0 (Flickr) Suomen valokuvataiteen museo Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11134A

Vaunun pituus on 20 cm, leveys 8 cm ja korkeus 11 cm.

Leikkikaluja Finnassa.

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus

Vaunun pituus on 20 cm, leveys 8 cm ja korkeus 11 cm.

Leikkikaluja Finnassa.

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM18240

Pienikokoinen lapsen leikkikaluksi tarkoitettu pyykkilauta. Kehikko on raakapuusta valmistettu, keskellä on aaltomaisesta peltilevystä reunapuihin naulaamalla kiinnitetty hankausalusta. Ylälaidassa on pieni puinen kaukalo saippuaa varten. Ollut käytössä 1940-luvulla. Pyykkilaudan korkeus on 32 cm ja leveys 16 cm. Aikuisten pyykkilautoja: kuva 1 ja kuva 2 Leikkikaluja Finnassa Kuva CC BY-ND 4.0, Etelä-Karjalan museo, EKMEKMEE6575:

Nuken silkkinen käsin ommeltu kaulusröyhelö (pituus 39 cm),
jonka yläreunan nauhakujaan on pujotettu keltainen silkkinauha.
Kaulusröyhelön reunaan on ommeltu kapea vaalea tehdasvalmisteinen pitsi.

Vauvoilla pidettiin ennen tällaisia röyhelökauluksia,
joissa saattoi olla pitsi- tai frivoliteereunus.
Niitä oli helpompi vaihtaa ja pestä kuin nuttuja.
Äitiysavustukseen (äitiyspakkaus) vuonna 1955 sisältyi yksi vauvan röyhelökaulus.

Kuvan kaulusröyhelö on ollut mukana nukkeleikeissä 1940—1959.

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:203

Tämä nukketaloihin sopiva miesnukke on vuosilta 1930—1959.
Se on vain14,5 cm pitkä.
Hattu on samaa massaa kuin pää.
Pitkät housut on ommeltu ruskeasta villahuovasta
ja pusero vaaleansinisestä trikoosta.
Vaatteet on ommeltu käsin.
Solmio on ommeltu kiinni puseron rintamukseen.
Raajat ovat hopeanväristä metallia.
Kädet on maalattu ihonvärisiksi, kengät mustiksi,
käsivarsien ja säärien ympärille on kiedottu tiukkaan harmaata lankaa.
Vaatteet on ommeltu yhteen, joten nukkea ei voi riisua.

Kysymyksiä nukkekotileikeistä

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:3

Luonnonvaaleasta ja ihonvärisestä puuvillapalttinasta ommeltu tyttönukke,
jolla on massasta valmistetut käsivarret, pää ja hiukset.
Kasvonpiirteet on maalattu.
Nukella on jalassaan trikookankaasta ommellut sukat ja mustat pegamoidikengät, joissa on pahvipohja.
Pegamoidi (pesukangas) on kangasta, joka on tehty vedenpitäväksi
kyllästämällä se nitroselluloosasta, kamferista, risiiniöljystä ym. valmistetulla massalla.
Sitä on käytetty kirjansidonnassa.

Nuken pituus on35 cm.

Näitä nukkeja valmistettiin teollisesti vuosina 1930 – 1949.

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:2

Sikuria käytettiin kahvin korvikkeissa.
Monilla pihoilla kasvatettiin sikurijuurta.
Syksyllä juuret korjattiin, pestiin,
paloiteltiin ja kuivatettiin uunissa.
Lopuksi palat paahdettiin,
jauhettiin hienoksi kahvimyllyssä
ja sekoitettiin kahviin.

Suosituin sikurimerkki oli
Wilhelm Schaumanin Pietarsaaren sikuri.

Sikurin kukka on sininen.
Ehkä sen vuoksi sikuripakkaukset olivat usein sinisiä.

Onko sinulla kokemuksia sikurista? Millaisia?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vaikeina aikoina kahvia säännösteltiin.
Ihmiset kuitenkin kaipasivat kahvin makua
ja piristävää vaikutusta.
Kekseliäs kansa kehitti erilaisia
vastikkeita ja korvikkeita.

Kahvin vastike ei sisältänyt lainkaan kahvia.
Vastiketta valmistettiin erilaisista
suomalaisista kasvikunnan aineista.
Vastikkeista tunnetuin oli voikukan juuri.
Vastiketta tehtiin myös ohrasta, rukiista,
tammenterhoista, sokerijuurikkaasta,
herneistä, pavuista ja jopa perunankuorista.
Sikurin ja juolavehnän juuret sekä
kallioimarteen maavarret kelpasivat myös.

Korvikkeessa oli yleensä aitoa kahvia 15–25 %.
Useimmiten korviketta tehtiin rukiista ja ohrasta.
Jyvät keitettiin pehmeäksi, kuivattiin ja paahdettiin.
Korvike jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin jauhettuun kahviin.

Luontaistuotekaupoissa myydään nykyään pikakahvin kaltaista vastiketta.
Myynnissä on esimerkiksi viljakahvia, joka sisältää paahdettua ohraa, ruista ja sikuria.
Myös pakurikäävästä tehty juoma muistuttaa vastiketta.
Sitä on kutsuttu Suomessa nimellä ”tikkatee”
Se on nykyään suosittua superjuomaa.

Oletko juonut korvikkeita tai vastikkeita? Miltä ne maistuivat?
Ovatko uudet viljakahvit tai pakurijuoma sinulle tuttuja? Haluaisitko maistaa?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvia säännösteltiin 15 vuoden ajan.
Kahvia sai yleensä kortilla 250 grammaa kuussa.
Kahvi oli tärkeimpiä tuotteita mustanpörssin kaupassa.
Sitä myytiin usein tiskin alta valikoiduille asiakkaille.
Säännöstelyn aikana myytiin myös
kahvin lisäkkeitä ja voimikkeita.

Kahvinlisäkkeet olivat sekoituksia,
joissa oli tavallisia kahvin korvikkeita
mutta myös eksoottisia, ulkomaisia aineita.

Ohje lisäkepaketin kyljessä:
”Tätä, etevämmän ulkomaisen tavan mukaan
valmistettua kahvinlisäkettä ei pidä vaihtaa sikuriin.
Standard-lisäkettä voidaan käyttää lisäkkeenä kahvin vertainen määrä,
jolloin hyvänmakuinen ja terveellisempi juoma saadaan samalla,
kun melkoinen säästö tehdään.”

Onko sinulla kokemuksia lisäkkeistä tai voimikkeista? Millaisia?
Oletko joskus ostanut jotain tiskin alta tai mustasta pörssistä? Haluatko kertoa lisää?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Vuonna 1945 saatiin lahjaksi pieni kahvierä ulkomailta.
Tämä kahvierä oli arvotavaraa,
sillä kahvia ei ollut vielä kaupoissa.
Kahvierä jaettiin ahkerille metsätyömiehille.
Metsätyömaiden kuvassa olevat tehopakkaukset sisälsivät

• 150 grammaa kahvia
• 200 grammaa sokeria ja
• 5 laatikkoa tupakkaa.

Pakkauksia oli myös suurempaa kokoa.

Onko sinulla kokemuksia tai kulkeeko suvussasi tarinoita siitä,
kun pula-ajan jälkeen sai kahvia ensimmäisen kerran? Millaisia?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Isoja paahtimoita 40-luvulla olivat Paulig, SOK ja Kesko.
Sinetti oli Pauligin tuotemerkki.
Sinettikahvit tulivat myyntiin sodan jälkeen.
Pauligin valikoimissa Sinettikahveja oli 60-luvulle saakka.

Kahvipavut jauhettiin usein kaupassa.
Kahvi pakattiin pergamiinipusseihin,
mutta niissä kahvi ei säilynyt kauan tuoreena.

Kodeissa ja kahvikaupoissa tehtiin
eri kahvilaaduista omia sekoituksia.
Usein sekoituksessa oli sekä halvempaa
että kalliimpaa kahvia.

Oletko tehnyt omia kahvisekoituksia kotona? Millaisia?

Askartelua pannunalunen kahvipusseista

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Pienet sokeritopat painoivat kaksi kiloa tai viisi kiloa.
Suuret sokeritopat painoivat jopa 15 kiloa.
Kahvinjuojat suosivat sokeritopan kärkiosaa.
Se oli kovempaa ja kesti kauemmin sulaa suussa.
Monen mielestä topan kärki oli makeampaakin.

Toppa pilkottiin yleensä paloiksi kaupassa.
Topan leveä tyvi jäi usein kauppiaan varastoon.
Kotona sokeritoppa paloiteltiin sokerisaksilla.

Sokeritoppa valmistettiin puhtaasta ruokosokerista,
joka kaadettiin tötterömäiseen muottiin.
Tämän jälkeen sokeri sai kuivua pari viikkoa,
kunnes kiteet olivat asettuneet.

Esimerkiksi vuonna 1926 Helsingin Sanomissa oli mainos,
jossa kehotettiin ostamaan omaisille ja tuttaville
joululahjaksi sokerisakset.
Vaasan tehtaalla valmistui viimeinen
sokeritoppa vuonna 1957.

Isosta sokeritopasta ei ole helppoa saada paloja irti.
Millaisia keinoja olet yrittänyt?
Oletko joskus käynyt salaa hakemassa sokeria? Mitä tapahtui?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kun pula-aikana mentiin kylään,
mukaan otettiin omat sokerit tai sakariinit.
Oli sopimatonta odottaa saavansa kortilla olevaa elintarviketta.
Sokeria pidettiin pienissä, kauniissa rasioissa.
Nimikirjaimilla ja lahjan saantivuodella varustettu rasia oli suosittu lahja.

Etualalla oleva pieni astia on tehty sakariineja varten,
mutta monet pitivät siinä myös suolaa.

Varsinkin saaristossa ja Pohjois-Suomessa
oli tapana laittaa kahvin joukkoon suolaa.
Saaristossa kahvi saatettiin keittääkin meriveteen.
Silloin kahvia kului vähemmän.
Suolainen kahvi myös auttoi korvaamaan
raskaan työn ja hikoilun kehosta poistamaa suolaa.

Onko sinulla ollut oma sokeri- tai sakariinirasia?
Oletko maistanut suolaista kahvia?
Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Sakariini on vanhin keinotekoinen makeutusaine.
Sitä on käytetty 1900-luvun alusta asti.
Sakariinin makua on kuvattu metalliseksi.

Pieniä sakariinitabletteja käytettiin
kahvin ja kahvinkorvikkeiden kanssa.
Myös sakariini oli vaikeimpina aikoina kortilla.
Astran sakariinia myytiin puisissa rasioissa.
Sitä salakuljetettiin Ruotsista Suomeen.

Teollisuus osti sakariinia ja makeutti sillä
mehuja, kotikaljaa ja limonadeja.

Oletko ostanut sakariinilla makeutettuja herkkuja? Millaisia?

kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto

Paperikääreisissä kahvipakkauksissa käytettiin tukipahvia.
Kun kahvipussi avattiin, niin ensin irrotettiin pussin päällä oleva sulkija.
Kun pussin suuta raotettiin, esiin tuli tukipahvi.
Pahvi piti paketin mallissaan ja toimi samalla aromisuojana.

Tukipahviin painettiin erilaisia keräilykuvia ja mainoksia.
Osa tukipahveista oli selkeästi mainoksia.
Niissä oli tuotteen nimi ja usein mainoslause.
Joissakin korteissa kerrottiin tuotteiden ominaisuuksista.

Keräilykuvat yleistyivät Suomessa 1930-luvulla.
Ennen viikkorahojen keksimistä ne olivat
aikuisten suosimien tuotteiden kylkiäisinä.
Erilaiset hyödylliset sarjat kannustivat
myös aikuisia keräämään kortteja.
Monet paahtimot julkaisivat reseptisarjoja
ja arkisia talousvinkkejä.

Korteissa oli myös hullunkurisia perheitä.
Kuvasta löytyy Aatos Oppi, opettajan poika,
joka mainostaa K-leipää.
Muita hahmoja olivat esimerkiksi:
Pekka Piippu, Maalari Matti, Ulla Pulla,
Kauppias Puoti ja Taimi Kukka.

Millaisia kortteja olet ottanut talteen tai nähnyt?
Entä vanhempasi? Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

cc Valokuvaaja Erkki Johannes Viitasalo/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Viitasalo kesällä 1948. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r48-699_4.tif

Kolmen polven evakot. Emäntä hellan ääressä lapsi sylissään, vanha isäntä kainalosauvoineen seuraa sängyn laidalta. Sanomalehtimiesretkikunta tutustui siirtolaisten oloihin Pohjois-Karjalassa ja Savossa syyskuussa 1947.

Arvoitus: Aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella jalalla, illalla kolmella jalalla? Vastaus: Ihminen

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Pohjois-Karjala 22.9.1947. Kuvan tunnus museon kokoelmissa:d2004_17_r1_47_673_22.tif