Kuvat

Ennenkuin sukkahousut keksittiin vedettiin kumpaankin jalkaan erillinen sukka ja kiinnitettiin ylhäällä sukkanauhaliiveihin. Sukat pestiin varovasti käsin. Rikki menneet korjattiin. Sukansilmukointikoneen esite Speedomask Malli F, Helsinki 01.03.1943 Kuva cc Outi Mäki

Pitsillä somistettu tyttöjen alushame
oli pakattu lapsiin vetoavaan myyntipakkaukseen.

Malli K 3-4-vuotiaille (koko 50 cm) Hinta 3:84.

CC BY-ND 4.0 Turun museokeskus FINNA

Ennen sähköllä toimivia silitysrautoja silittäminen vaati aikaa ja vaivaa. Painavat silitysraudat kuumennettiin joko puuhellan päällä tai raudan sisään työnnettiin kuumennettu irtokappale eli luoti. 50-luvun lopulla Suomen markkinoille alkoi tulla sähkösilitysrautoja, joiden lämpötilaa pystyi säätämään. Hyvä emäntä silitti tyynyliinojen nauhat haitarille. Haitari syntyi esimerkiksi vuollun lastan avulla, veitsen kärjellä tai metallisella tähän tarkoitukseen suunnitellulla laitteella, jossa nauha kiertyi kahden pyöritettävän telan välistä. Ainakin 50-luvulle saakka lähes kaikki tekstiilit nimikoitiin eli niihin ommeltiin nimikirjaimet. Tapa oli käytännön sanelema, koska ilman nimikirjaimia pyykit menivät sekaisin. Maalla monta perhettä asui saman katon alla ja pesi pyykkiä yhdessä. Kaupungissa nimikointia tarvittiin pesulaa varten. Kaulukset, kalvosimet ja miesten juhlapaidat tärkättiin silittämisen yhteydessä. Tärkki valmistettiin veteen sekoitetuista perunajauhoista. Sopiva tärkkelysliemi oli valmiina ”hyvän maidon näköistä ja vahvuista”.

Sananlasku Puhdas omatunto on pehmein päänalunen.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 41. Kuva © Kirsi Alastalo

Stockmannin valikoimissa oli 1930-luvulla tämän näköisiä naisten uimapukuja sekä ranta-asuja. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0 Kuvan tunniste: N132546, Foto Roos, Helsingin kaupunginmuseo, 1930 –luku.

Kalle Anttila perusti Suomen ensimmäisen postimyyntiyrityksen 1952.
Hän toi idean Amerikasta, jossa oli ollut opiskelemassa.

Anttilan kuvastot levisivät suomalaiskoteihin.
Kaiken ikäiset selasivat niitä innolla.
Vähitellen kuvastojen tarjonta paisui valtavaksi.
Jo 1960-luvulla luetteloista löytyivät kaikki samat osastot
kuin myöhempien vuosikymmenten postimyyntikuvastoista.
Anttila myi jopa veneitä.
Helsingin Pitäjänmäessä oli tilat, joissa testattiin mm. leluja:
80-luvulla siellä testattiin sähköllä toimivia robottikäsiä.
Varsinkin joulun alla posti toi moneen perheeseen
ison ruskean pahvilaatikon.

Toiminta laajeni nopeasti tavarataloketjuksi.
Anttilan myymälätkin muuttivat aiempia käytäntöjä.
Aiemmin kauppojen myynti oli tapahtunut tiskin takaa.
Anttilat olivat itsepalvelutavarataloja.

Kalle Anttila myi firmansa Tukolle eli Tukkukauppojen Oy:lle vuonna 1976 ja muutti Floridaan.
Kesällä 2016 tavarataloyhtiö Anttila haettiin konkurssiin.
Sillä oli edelleen runsaat 30 tavarataloa eri puolilla Suomea ja työntekijöitä lähes 1300.

Kuva kuuluu sarjaan Anttilan tavaraluettelot (33 kuvaa). Tulosta tekstit (15 sivua).

kuva Anttilan kuvasto syksy 1961

Naisten uimapuvuissa oli ennen suora, puseron helmaa muistuttava päällysosa,
joka peitti reiden yläosan niin,
ettei kuminauhareunus näkynyt lainkaan.

Nykyisten uimapukujen tärkeä materiaali Lycra tuli käyttöön 1960-luvulla.
Vielä 1920-luvulla uimapuvut olivat olleet villaisia.
Kaarituet tulivat naisten uimapukuihin 1950-luvulla.

Kaksiosaiset uimapuvut ovat tulleet markkinoille kesällä 1946.
Niiden suunnitteluun vaikutti kangaspula.
Napa oli bikineissäkin aluksi piilossa
ja uimapuvun osat pienenivät vasta myöhemmin
- eikä silloin enää kangaspulan vuoksi.

Kuva kuuluu sarjaan Anttilan tavaraluettelot (33 kuvaa).

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttila kuvasto lomakausi 1962

Jo 1960-luvulla Anttilan luetteloista löytyivät kaikki samat osastot
kuin myöhempien vuosikymmenten postimyyntikuvastoista.

Anttilan luetteloiden ja kuvastojen pääsuunnittelijana toimi Anna-Liisa Pakkala
vuodesta 1960 aina eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1982.
Pakkalan tie oli kulkenut Pietarista Käkisalmen kautta Helsinkiin.

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva Anttilan luettelo kesä 1963

Crimplene-mekot olivat 50-60-luvuilla yleisiä.
Rypistymättöminä niitä pidettiin helppohoitoisina.

Nämä puvut ovat "Terylene-polyesterikuidusta valmistettua pöyhölankaa,
joka kestää kotoisen vesipesun kutistumatta ja venymättä sekä kuivuu nopeasti."
Nopea kuivuminen olikin käytännöllistä sikäli,
että crimplene oli lämpimällä ilmalla todella hiostava.
Sitä oli pakko pestä tiheästi, jos halusi välttää hajuhaitat.
Muovin sukuiseen materiaaliin hienhaju myös pinttyi helposti.

Crimplene oli niin kestävä materiaali,
että kovassakin käytössä olleet crimplene-mekot
ovat edelleen vintage-liikkeiden tangoilla kuin uusia.

Oletko omistanut crimplene-vaatteita?
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta crimplene?

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

Kuva: Anttilan kuvasto kesä 1965

60-luvulla äidit käyttivät kotona kotitakkeja.
Usein kotitakit oli ommeltu puuvillakankaasta,
mutta näistä kotitakeista osa on Raion-kankaasta.
Nykyään Raionista käytetään nimitystä viskoosi.

Oikeassa reunassa on sininen kampaustakki,
jota "suositellaan kampaajille, partureille, rohdosmyyjille
ja sopii myös perheenemännille."

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto kevät 1965

Pienimmällä tytöllä on päällään vaaleanpunainen "pikkuneidin pyhätakki ja pyhähattu". Vieressä tummansininen vuoriton popliinitakki ja olkihattu. Kirkkaan punainen, flanellinen takki oli myynnissä nimellä klubitakki. Harmaata takkia kuvaa mainosteksti: "Mini-miss tyttöjen kevät- ja kesätakki ihanan kevyttä, rypistymätöntä pepitalaminaattia. Takki on ajattoman tyttömäinen - vaikkapa pikkusiskolle perinnöksi." Tulosta Anttilan tavaraluettelokuvien tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto kevät 1965

Näin opastettiin kuluttajaa sukkien ostoon 1960-luvulla.

Tulosta Anttilan tavaraluettelokuvien tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto kevät 1965

60-luvun villamyssyjä ja turkislakkeja.
"Suloisen pehmeitä ja lämpimiä" kuten nykymainoksissakin.

Tulosta Anttilan tavaraluettelokuvien tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto syksy 1965

André Courrèges oli ranskalainen muotisuunnittelija, joka oli avannut oman salonkinsa 5 vuotta ennen näitä luomuksia. Kuvassa on

• Kaunislinjainen, voimakkaasti raidoitettu kesäpuku muotitietoiselle nuorelle naiselle
• Puuvillaripsistä ornamenttikuvioinen jakkupuku, jossa muodikkaat väriyhdistelmät sointuvat kauniisti toisiinsa.
• Viehättävä kesäpuku, jonka pudotettu vyötärö ja kellotettu helma nuorison suosimaa uutta linjaa.
• Huoletonta ja reipasta nuorisomuotia edustava puuvillapuku.

Vuonna 1967 valmistuneessa Muotipuku ja käyttöpuku -ohjelmassa perehdytään muotiin ja pukeutumiseen. (23 min, YLE Elävä arkisto) Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto kevät 1966

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto syksy 1966

Monelle tulee Anttilan kuvastoista ensimmäisenä mieleen juuri naisten alusvaatesivut. Anttilan tuotekuvastoja odotettiin takavuosina monessa kodissa innolla. Osalle kysymys oli sukeltamisesta tavarataivaaseen ja ostopäätösten tekemisestä. Osa teki mielikuvitushankintoja lyijykynän kanssa. Peräkammarin pojat odottelivat näitä alusvaatesivuja seinälle teipattavaksi. Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto kevät 1967

Poimintoja näiden vaatteiden esittelyteksteistä:

• Lämmin ja helppohoitoinen paitapuseropuku rypistymätöntä vakosamettia
• Kaikille vartalotyypeille ystävällinen poolokauluspuku
• Nuorekas vierailupuku käytännöllistä raionvillaa
• Ripeän reippaalle neitoselle suunniteltu iloraitainen ja helppohoitoinen raionvillainen leninki

Vierailupuku
Edelleenkin etiketin mukaan naisen vierailupuku vastaa miehen tummaa pukua ennen klo 18:aa alkavissa tilaisuuksissa.
Se on arkipukua asteen verran juhlavampi, muttei juhlapuku.
Vierailupuku voi olla leninki, jakkupuku tai housuasu.
Vierailupuvun kanssa käytetään koruja ja huiveja.
Laukkuna käytetään käsilaukkua tai siroa olkalaukkua.
Kengät ovat sirot.

Kampaukset 1960-luvulla
Kuvan pallopäät olivat 60-luvulla tyypillisiä.
Saunan jälkeen hiuksiin kierrettiin papiljotit.
Monella oli käytössään muovinen huppu,
johon tuli letkua pitkin kuumaa ilmaa hiustenkuivaajasta.
Kuivat hiukset tupeerattiin ja kampauksen pysyvyyttä saatettiin avittaa sokerivedelläkin.
Käytössä oli myös synteettisiä peruukkeja,
jotka vedettiin päähän kuin pipo.
Koska oli hienoa omistaa peruukki,
ei kaikkia haitannut, vaikka toiset huomasivat,
ettei kyse ole omista hiuksista.

Tytöt seurasivat muotia postimyyntiluetteloista
ja innostuivat kokeilemaan uutta hiusmuotia.
YLEn Ajankuvat-sarjan video 4min

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto syksy 1968

1950-luvulla odottavat äidit käyttivät vaatteita, jotka mahdollisimman pitkälle salasivat raskauden. Vähitellen tila sai näkyä ulkopuolisillekin. Kuvissa äitiyspuku, äitiysmekko, äitiysleninki ja äitiysliivihame. Suomen ensimmäinen sairausvakuutuslaki tuli voimaan vuonna 1963. Lain mukaan äitiysraha oli sairausvakuutuksen päivärahan suuruinen ja sitä maksettiin yhteensä 54 arkipäivältä. Vuonna 1972 äitiysrahakausi piteni 72 arkipäivään ja myöhemmin 70-luvulla vielä 105 arkipäivään. Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto syksy 1969

Naisten tavallinen kotiasu oli puuvillainen, takkimainen mekko.

Nykyään vintage-liikkeet myyvät 50- ja 60-luvun kotimekkoja
jopa uusien mekkojen hintoja kalliimmalla.

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto syksy 1969

Naisten soft-nailontoppiksia ja soft-nailonlakkeja 60-luvun loppupuolelta.
"Vettähylkivää, korkealaatuista Bri-Nylonia.
Täytteenä pesunkestävää Courtelle-vanua."

Kreppihiihtohousut olivat "elastisia ja ryhdikkäitä".
Materiaali oli raionia.

Arvoitus
Yhdestä ovesta sisään mennään,
kahdesta tullaan ulos. (housut)

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto syksy 1969

1970-luvulla vaatteissa oli käytössä monenlaista tyyliä, vaikka miehen asun yleisilme tuntuu vuosien varrella vaihdelleen vain vähän. Aikakausi on tunnistettavissa paitsi vaatteiden yksityiskohdista myös käytetyistä nimityksistä. Tällä luettelon sivulla esitellään mm. nuorisopukua ja käyttöpukua. 1960-luvulla alkanut hippiliike vaikutti 70-luvun muotiin. Lahkeet levenivät. Tolppakorkoisia kenkiä oli sekä miehillä että naisilla. Naisilla näki melkein nilkkoihin saakka ulottuvia hameita. Sukkahousuissa ei ollut reiden yläosassa raitoja niin kuin pitkissä sukissa, joten minihame saattoi lyhentyä mikrohameeksi. Naiset käyttivät myös vähemmän naisellisia housupukuja. Katukuvassa näkyi myös yhdistelmiä maxitakki ja mikroshortsit. Kankaissa oli isoja graafisia kuvioita ja niissä voimakkaat värit. Neonvärejäkin käytettiin. Joissakin vaatteissa oli hapsureunoja. Silmälasit olivat suurilinssisiä ja paksusankaisia. Kuten kuvasta näkyy, vaaleanpunaisia miesten paitoja on ollut käytössä yli 40 vuotta. Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto syksy 1970

Minihameet olivat monessa maassa muotia 60-luvun puolivälistä 70-luvun puoliväliin.
Sen jälkeen tuli midi ja jopa maxi.

Muodin täytyy vaihdella, jotta kauppa käy.
Ihmiset ostavat uusia vaatteita,
kun huomaavat entisten menneen pois muodista.

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto kevät 1973

Lasten epolettijakku ja epolettimekko keväällä 1974.

Epoletti tarkoittaa alun perin upseerin juhlapuvun koristeellista olkainta,
joka on erillisestä kangaskappaleesta kiinni ommeltu.

Epoletteja käytettiin kauan sitten meriupseerien juhlapuvuissa ja paraatipuvuissa.

Naisella on päällään takkimekko.

Arvoitus Menet sisälle yhdestä reiästä ja tulet ulos kolmesta. Mitä teet?
Puseron pukeminen

Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua).

kuva: Anttilan kuvasto kevät 1974

Miesten alusasumuotia vuodelta 1974. Raappahousuiksi kutsutaan puuvillaisia, lämpiä kalsareita, joiden sisäpinta on "raapattu" nukkamaiseksi. Halpa-Halli-ketjun perustanut Esko Ylinen on aloittanut kauppiasuransa kiertämällä Pentti-veljensä kanssa ovelta ovelle kaupittelemassa muun muassa kolmannen veljeksen valmistamia kerrastoja ja raappahousuja. Tulosta Anttilan tavaraluettelo-kuvasarjan tekstit (15 sivua). kuva: Anttilan kuvasto syksy 1974

Suomessa toimi kansanhuoltoministeriö sota- ja pulavuosina syksystä 1939 alkaen.
Jokaisessa kunnassa oli kansanhuoltolautakunta. Sen leima näkyy tässä ostokortissa.

Irralliset kupongit eivät kelvanneet vaan kortin palaset leikattiin irti vasta kaupassa.
Ostokortissa mainitut määrät olivat enimmäismääriä.
Jos osti vahemmän kuin mihin yksittäinen kuponki antoi oikeuden,
joutui kuitenkin luovuttamaan koko kyseisen erikoiskupongin.

Tämä kortti oli käytössä vuosina 1943-1944.
Silloin säännöstelyn alaisia olivat leningit, puvut, verryttelypuvut, jalkineet,
hameet, yöpuvut, kerrastot, sukat ja kankaat.

Koska kaikesta oli pulaa vaatteet käännettiin nurin ja ommeltiin uudestaan.
Aikuisten vaatteet ratkottiin, leikattiin ja ommeltiin lapsille.
Villaneuleita purettiin, langat suoristettiin kastelemalla ja neulottiin uudelleen.

Sananlasku
Kellä on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.

Näillä naisten erikoiskupongeilla sai ostaa kutomateollisuustuotteita, vaatetustarvikkeita
ja jalkineita lokakuun ensimmäisen päivän 1943 ja syyskuun viimeisen päivän 1944 välisenä aikana.
Kesäkuusta 1941 lähtien uudet vaatteet olivat olleet kortilla.

Kauppias leikkasi kupongista oikean palan, kun asiakas osti rullan ompelulankaa, puseron,
takin, villapaidan, hameen, päällyshousut, päällystakin, paidan, alushousut tai alushameen,
sukat, kalalankaa tai metrin kangasta.

Sodan aikana pukeuduttiin yksinkertaisesti ja käytännöllisesti. Pula-aika vaikeutti materiaalien saamista,
joten kierrätys oli kunniassa. Rintamalla olevien miesten puvuista käännettiin naisten vaatteita,
talvitakkeja valmistettiin paksusta huovasta ja vanhoista tyynyliinoistakin ommeltiin alusvaatteita.
Vanhoja neuleita purettiin ja langoista neulottiin sukkia ja neulepuseroita.

Kun sukkia ei ollut, piirrettiin pohkeisiin pelkät saumat sukkien matkimiseksi.
Nahka ja kumi menivät armeijan tarpeisiin,
joten kengänpohjat piti valmistaa muusta materiaalista, usein korkista.

Sananlasku
Kellä on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.

Kuva CC0 Outi Mäki

Pyykkipoika on säilyttänyt asemansa pyykin ulkona kuivaamisessa.
Muoviset ja puiset pyykkipojat koostuvat kahdesta samankaltaisesta osasta,
jotka on yhdistetty pienellä metallijousella.
Tällä yksinkertaisella tuotteella on pitkä historia
ja sen kehitystyöhön liittyy kymmeniä patentteja.
Pyykin ripustamisen rinnalle on syntynyt monta muuta käyttötarkoitusta:
lisäkäsinä tuohi- ja lastupunonnassa, pienoismallien rakentelussa,
nimineulana, pussinsulkijana, muistilappuna, askartelumateriaalina.

Nykyisen pyykkipojan esi-isässä ei ollut jousta
vaan koko pyykkipoika muodostui yhdestä halkiollisesta puukappaleesta.
Kiina on maailman johtava pyykkipoikien valmistaja.

Sanastoa: pyykkipoikaessu, pesula, pyykkikori

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Säännöstelyn aikaan saippuaa sai 100gr kuukaudessa henkeä kohden
ja sekään pala ei ollut miellyttävän tuoksuista.

Saippuan valmistus kotioloissa oli varsin työlästä.
Isoon pataan laitettiin teurasjätteitä: murskattuja luita, suolia ja eläinrasvoja.
Päälle kaadettiin lipeää (livettä) ja seosta keitettiin hiljaisella tuella useita tunteja.
Välillä hämmennettiin tukevalla kepillä.
Keittämisen loppuvaiheessa lisättiin suolaa massaan erottamiseksi.

Jäähtyessään saippuamassa hyytyi kerroksiksi.
Ylin kerros oli valkoista kasvojenpesusaippuaa
ja alla tummempi kerros pyykinpesusuopaa.
Alimmaisiksi jäivät lipeä ja suopa.
Jäähtynyt saippuamassa leikattiin paloiksi.
Aivan alin hyytymätön aine käytettiin pyykinkeittoon.
Palat kuivattiin lämpöisessä paikassa lautojen päällä.
Tuoksuaineena käytettiin mm. kuusen pihkaa.

Livekiveä myytiin kilon purkeissa pyykinpesuun ja saippuankeittoon.
Sitä säilytettiin peltipurkissa.
Pieni pala lipeäkiveä sekoitettiin vesitilkkaseen
ja se kaadettiin pyykkivesipataan ennen kuin sinne nostettiin pyykit.

Lipeää valmistettiin myös itse. Uuneista kerättiin tuhkat ja seulottiin.
Koivupuun tuhka oli parasta.
Tuhka laitettiin saavin pohjalle ja kiehuva vesi kaadettiin päälle.
Seos sai seistä seuraavaan päivään, jolloin kirkas lipeä nousi pinnalle.
Aine oli harmillisesti maidon näköistä.
Moni lapsi ehti polttaa sillä kurkkunsa saaden elämänikäisen vaivan.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Vaatteita tehtiin paljon itse, mutta varsinkin korjattiin paljon itse.
Jokainen omisti vähemmän vaatekappaleita kuin nykyään on tapana.
Aikuisten vaatteita purettiin ja hyväkuntoisista osista ommeltiin vaatteita lapsille.
Housuihin ommeltiin tarvittaessa polvipaikat, sukat parsittiin
ja kadonneet napit korvattiin uusilla.
Luisia nappeja myytiin pahvilevyihin ommeltuina.

Nappeja valmistettiin myös guttaperkasta.
Samaa muovimaista ainetta käytettiin kengissä,
nukenpäissä ja muissa leluissa, koruissa ja sähkölaitteiden päällisissä.

Sanastoa: puhdetyö, räätäli, kotiompelija, ateljeeompelimo

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Mankelissa on kaksi telaa. Alemmassa telassa on kiinni pellavakangas. Kostutetun, vedetyn ja taitetun lakanan pää asetetaan pellavakankaan päälle ja lakana rullataan telalle, jolloin paino litistää sen suoraksi. Mankeleissa saattoi olla päällä isoja kiviä painona. Mankeloitu tekstiili säilyy kauemmin puhtaana, koska sen pinta tiivistyy. Se ei myöskään päästä huoneilmaan niin paljon pölyä kuin mankeloimaton. Ennen mankeleita liinavaatteita silitettiin kaulauslaudan ja tukin avulla (Keski-Suomen museo). Kuva CC0 Outi Mäki

Villalankaa sukkien, lapasten ja puseroiden parsimiseen. Kuva CC Outi Mäki