Kuvat

Punaisesta ja harmaasta villalangasta on joulukuuseen tehty tonttuja jo vuosikymmeniä. Villalankaa kierretään kämmenen ympärille. Tonttu muodostetaan kahdesta tällaisesta pienestä vyyhdistä. Toisesta muodostuu kädet, toisesta pää ja jalat. Vartalo syntyy sitomalla siitä kohdasta, jossa pikkuvyyhdit ovat keskenään ristissä. Tonttulakin voi leikata ja liimata ohuesta huovasta. CC BY 4.0,Helsingin kaupunginmuseo

Vaikka ensimmäiset sähkökäyttöiset ompelukoneet oli esitelty jo Pariisin maailmannäyttelyssä 1867 ja Singer oli tuonut kotikäyttöön tarkoitetun sähköompelukoneen markkinoille 1920-luvulla, tavallisissa kodeissa polkuompelukoneet olivat 50-luvulla vielä hyvin yleisiä. Koneissa oli vain tikin pituuden säätö, ei sik-sak-tikkiä. Mutta ei ollut joustavia kankaitakaan, joissa jousto-ommelta tai siksakia olisi välttämättä tarvinnut. Saumat huoliteltiin joko käsin tai ompelemalla ensin nurjat puolet vastakkain ja kääntämällä kangas niin, että seuraavalla tikillä kankaan reuna jäi kahden tikkirivin väliin. Ompelukoneen oikeassa reunassa olevasta pyörästä pyöräytettiin itseen päin ja kun poljin pöydän alla alkoi heilua, liikettä jatkettiin nilkoilla pumppaamalla. Polkuompelukoneet olivat kestäviä ja tikistä tuli kaunis niin ohuelle kuin paksulle kankaalle. Ompelukonemerkkejä ovat Bernina, Pfaff, Husqvarna viking, Singer, Janome, Brother, Elna, Eva ja Juki. Kuva CC0 Outi Mäki

Kaulauslauta ja -tukki olivat entisajan mankeli.
Niitä käytettiin vielä 50-luvulla,
koska pieniin kaupunkikoteihin ei mankeli mahtunut
eikä suuria, yhteisiä mankeleita ollut kovin tiheästi.

Hieman kosteat, viikatut ja vedetyt liinavaatteet kiedottiin tiukasti kaulaustukin ympärille.
Kuperalla laudalla rullattiin pakettia edestakaisin puhtaan pöydän tai penkin päällä, kunnes kangas oli sileää.
Lopuksi lakanarulla painettiin kaulauslaudalla pöytää vasten litteäksi.

Kaulauslautaa kutsutaan myös kauluulaudaksi ja Karjalassa rullookartuksi ja kataipaalikaksi.
Nykyisin käytetään myös sanoja mankelilauta ja -pölkky.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 42.

Kuva © Kirsi Alastalo

Ruuvareita eli ruuviluistimia valmistettiin luovutetun Karjalan alueella Nurmin kylässä.
Siksi niitä kutsuttiin myös nimellä nurmikset.
Vaikka nurmisten valmistus loppui 30-luvulla,
monet käyttivät edullisia nurmiksia vielä 50-luvulla.

Nurmis-luistimet kiinnitettiin hiihtokengän eli monon pohjissa oleviin reikiin ruuvaamalla.
Kuvassa näkyvä avain roikkui lapsilla kaulassa.
Avaimen piikillä puhdistettiin monon pohjan reikä lumesta ennen luistinterän kiinnitystä.

Monot olivat 50-luvulla talvisin koulujalkineet – paitsi märällä kelillä, jolloin käytettiin kumisaappaita.
Mono oli alun perin Jussi Monosen perustaman Lahden saapas- ja lapikasteollisuus Oy:n oma tuotemerkki.
Kun kansa alkoi kutsua kaikkia hiihtokenkiä monoiksi, sana vakiintui yleisnimeksi.

Suksiin kiinnittämistä varten monon pohjiin tehtiin naskalilla reiät.
Siteiden piikit upposivat reikiin ja pitivät monot kiinni suksissa.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 43.

Kuva © Kirsi Alastalo

Uimamaisterivihkiäiset Mustikkamaan uimarannalla. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N102222, Kannisto Väinö, Helsingin kaupunginmuseo 1939.

Uimamaisterivihkiäiset Mustikkamaan uimarannalla. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N102223, Kannisto Väinö, Helsingin kaupunginmuseo 1939.

Stockmannin valikoimissa oli 1930-luvulla tämän näköisiä naisten uimapukuja sekä ranta-asuja. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0 Kuvan tunniste: N132546, Foto Roos, Helsingin kaupunginmuseo, 1930 –luku.

Kaksi naista kerää roskia uimarannan rantavedestä. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N40812, Kalle Havas, Helsingin kaupunginmuseo.

Keiteleen Osuuskaupan työntekijöitä lastaamassa sokeritoppia kuorma-auton lavalle 1930-1940-luvulla. Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11231CxxA

Työntekijöitä poistamassa ruoteja kaalinlehdistä, jotka käytetään kaalikääryleiden valmistukseen. Elanto oli ensimmäinen valmisruokia myynyt taho Suomessa . Niille haettiin nimeä yleisökilpailun kautta, ja voittajaksi selviytyi eines. Helsingissä 1936 Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8908

Työntekijä valmistamassa kaalikääryleitä Osuusliike Elannon einestehtaalla Helsingissä 1936. Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8913

Kaalikääryleitä paistumassa Elannon einestehtaalla Helsingissä vuonna 1936.
Elanto oli ensimmäinen valmisruokia myynyt taho Suomessa.
Niille haettiin nimeä yleisökilpailun kautta, ja voittajaksi selviytyi eines.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8912

Tukkilaisia erottelemassa tukkeja
1920-1930-luvulla.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7596C

Kainuulainen metsuri kämpässä kuorimassa perunoita vuonna 1932. CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7599B

Maitoauto meijerin lastauslaiturin vieressä. Laiturillameijerin työntekijöitä. Taustalla Elannon leipätehdas Helsingissä.

Ihmisiä jonottamassa Osuusliike Elannon myymäläautoon 1930-luvulla Uudellamaalla.

Markkinahumussa on rahaa, mutta kirsikkapuun alla on rauhaa
- japanilainen sananlasku

Kuva CC0 (Flickr) Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8998

Osuusliike Oripään kahvila ja 2. luokan ravintola. Kahvilan eteen on pysähtynyt Tampere-Turku -linja-auto. 1920-1930-luku, Oripää Kuva CCO (Flickr) Valokuvataiteen museo Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11255CxxB

Lapsia Keski-Suomen keuhkotautiparantolassa Muuramessa. Ajankohta 1930 - 1950 -luvut

Kasku Vierailija kysyi mielisairaalassa, millä perusteella potilaat otetaan sisään laitokseen. - Täytämme kylpyammeen. Annamme potilaalle teelusikan, teekupin ja ämpärin ja pyydämme tyhjentämään ammeen. - Ahaa! Normaali ihminen käyttäisi ämpäriä. - Ei. Normaali ihminen ottaisi tulpan pois. Huoneenne on käytävän päässä vasemmalla.

CC0 (Flickr) Suomen valokuvataiteen museo Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11134A

Kahdesta sorvatusta puukiekosta valmistettu jojo.
Naruna kierteinen kalalanka.
Halkaisija 6 cm.

Jojo nousee ja laskee narua pitkin kättä liikuteltaessa.
Jojolla voi tehdä temppuja, kuten saada sen pyörimään
narun päässä hetken aikaa ennen paluuta käteen.

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus,TMM16572:32

Kannaksen lelu Oy:n noin vuonna 1930 selluloosamassasta teollisesti valmistama leikkilehmä.
Korvista on jäljellä enää tukiraudat.
Lehmä seisoo vihreäksi maalatulla puualustalla, jossa mustat pyörät.

Lelun pituus on 45 cm ja korkeus 31 cm.

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21976:7

Nallen vartalo, pää ja kädet on tehty harmaasta lampaannahasta.
Lampaanvilla on leikeissä kulunut paikoin kokonaan pois.
Jalat on ommeltu ruskeasta sametista.
Nallella on lasisilmät.

Yllään nallella on harmaanruskeasta villalangasta neulotut lyhyet housut,
joissa keltaiset olkaimet ja vyötäröresori.
Sinisessä villaliivissä on kolme punaista nappia.

Nallelelujen täytteenä käytettiin ennen sahanpurua.

Nallen pituus on 43 cm.

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, MM18210:59

Tämä nukketaloihin sopiva miesnukke on vuosilta 1930—1959.
Se on vain14,5 cm pitkä.
Hattu on samaa massaa kuin pää.
Pitkät housut on ommeltu ruskeasta villahuovasta
ja pusero vaaleansinisestä trikoosta.
Vaatteet on ommeltu käsin.
Solmio on ommeltu kiinni puseron rintamukseen.
Raajat ovat hopeanväristä metallia.
Kädet on maalattu ihonvärisiksi, kengät mustiksi,
käsivarsien ja säärien ympärille on kiedottu tiukkaan harmaata lankaa.
Vaatteet on ommeltu yhteen, joten nukkea ei voi riisua.

Kysymyksiä nukkekotileikeistä

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:3

Tämän nuken on valmistanut Bruno Schmidtin Nukketehdas (Puppenfabrik) 1930-1939.

Nuken pää, kädet jajalat liikkuvat.
Ne on kiinnitetty vartaloon kuminauhoilla.
Nukella on ruskeat lasisilmät.
Silmät ovat alunperin olleet sulkeutuvat, mutta ne on liimattu paikoilleen.
Alkuperäinen silmämekanismi on todennäköisesti asetettu paikoilleen
nuken päälaella olevanreiän kautta.
Pää on täytetty pumpulilla ja päälaki on pehmeä.
Hiukset, jotka on kammattu kahdelle palmikolle,
on kiinnitetty ommellen harsokankaaseen,
joka on puolestaan kiinnitetty päähän liimalla.

Vaatteet eivät ole alkuperäisiä.
Nukelle on ommeltu valkoinen puolialushame japuuvillainen pusero.
Puseron hihansuihin ja kaula-aukkoon onkäsin virkattu valkoista puuvillapitsiä.
Liivihame on villakangasta.
Nuken pituus on33 cm.

Nuken päässä on leima SCHUTZ MARKE / S/30 / GERMANY.

Leikkikaluja Finnassa.

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM19061

Luonnonvaaleasta ja ihonvärisestä puuvillapalttinasta ommeltu tyttönukke,
jolla on massasta valmistetut käsivarret, pää ja hiukset.
Kasvonpiirteet on maalattu.
Nukella on jalassaan trikookankaasta ommellut sukat ja mustat pegamoidikengät, joissa on pahvipohja.
Pegamoidi (pesukangas) on kangasta, joka on tehty vedenpitäväksi
kyllästämällä se nitroselluloosasta, kamferista, risiiniöljystä ym. valmistetulla massalla.
Sitä on käytetty kirjansidonnassa.

Nuken pituus on35 cm.

Näitä nukkeja valmistettiin teollisesti vuosina 1930 – 1949.

Leikkikaluja Finnassa

Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:2

Kahvikulta-pakkauksessa näkyy Petsamo,
joten Suomi-neidolla on kaksi käsivartta.
Kahvikullan valmistaja oli SOK.
Kuvan muut pakkaukset ovat Pauligin.

Kahvikulta- ja Paula-pussit ovat 20-luvulta.
Muut pakkaukset ovat 30-luvulta.
Silloin pakkaustekniikka kehittyi
ja yhä useampi osti kahvipapunsa pakattuina.
Kahvipaketteihin alettiin leimata päiväys,
ja päivättyä paahdettua kahvia mainostettiin.

30-luvulla myytiin paahdettua kahvia
enemmän kuin paahtamatonta kahvia.
Valmiiksi paahdetun kahvin laatu oli tasaisempi
kuin kotona paahdetun kahvin.

Onko kahvipakkauksen päivämäärä sinulle tärkeä?
Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin aromien säilyttämisessä?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Pienet sokeritopat painoivat kaksi kiloa tai viisi kiloa.
Suuret sokeritopat painoivat jopa 15 kiloa.
Kahvinjuojat suosivat sokeritopan kärkiosaa.
Se oli kovempaa ja kesti kauemmin sulaa suussa.
Monen mielestä topan kärki oli makeampaakin.

Toppa pilkottiin yleensä paloiksi kaupassa.
Topan leveä tyvi jäi usein kauppiaan varastoon.
Kotona sokeritoppa paloiteltiin sokerisaksilla.

Sokeritoppa valmistettiin puhtaasta ruokosokerista,
joka kaadettiin tötterömäiseen muottiin.
Tämän jälkeen sokeri sai kuivua pari viikkoa,
kunnes kiteet olivat asettuneet.

Esimerkiksi vuonna 1926 Helsingin Sanomissa oli mainos,
jossa kehotettiin ostamaan omaisille ja tuttaville
joululahjaksi sokerisakset.
Vaasan tehtaalla valmistui viimeinen
sokeritoppa vuonna 1957.

Isosta sokeritopasta ei ole helppoa saada paloja irti.
Millaisia keinoja olet yrittänyt?
Oletko joskus käynyt salaa hakemassa sokeria? Mitä tapahtui?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Paperikääreisissä kahvipakkauksissa käytettiin tukipahvia.
Kun kahvipussi avattiin, niin ensin irrotettiin pussin päällä oleva sulkija.
Kun pussin suuta raotettiin, esiin tuli tukipahvi.
Pahvi piti paketin mallissaan ja toimi samalla aromisuojana.

Tukipahviin painettiin erilaisia keräilykuvia ja mainoksia.
Osa tukipahveista oli selkeästi mainoksia.
Niissä oli tuotteen nimi ja usein mainoslause.
Joissakin korteissa kerrottiin tuotteiden ominaisuuksista.

Keräilykuvat yleistyivät Suomessa 1930-luvulla.
Ennen viikkorahojen keksimistä ne olivat
aikuisten suosimien tuotteiden kylkiäisinä.
Erilaiset hyödylliset sarjat kannustivat
myös aikuisia keräämään kortteja.
Monet paahtimot julkaisivat reseptisarjoja
ja arkisia talousvinkkejä.

Korteissa oli myös hullunkurisia perheitä.
Kuvasta löytyy Aatos Oppi, opettajan poika,
joka mainostaa K-leipää.
Muita hahmoja olivat esimerkiksi:
Pekka Piippu, Maalari Matti, Ulla Pulla,
Kauppias Puoti ja Taimi Kukka.

Millaisia kortteja olet ottanut talteen tai nähnyt?
Entä vanhempasi? Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Jääskestä kotoisin oleva Helena Ikonen leipoi imatralaisille pullat ja leivät asiakkaiden tuomista aineista. Emäntä Ikonen sai 1932 valtakunnan ruoanlaittomestarin arvonimen Viipurin maatalousnäyttelyssä. Kuvassa on tyypillinen oman aikakautensa puuhella. Pöydällä näkyy vesiämpäri. Vesi kannettiin pihakaivosta. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Ruokolahti, Imatra 28.-29.1.1947. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r47-506b_30.tif

Salokylä 9.7.1930

Serkku hyvä!

Ota nyt tuoli ja istu!
Putoat jaloitasi,
kun kuulet asiani.

Tahdotko miehen?
Usko pois tämä on totisinta totta.
En ole ennen ollut puhemiehenä,
mutta nyt olen.
Siis tahdotko miehen?

Sulhaskokelas on Niemen isäntä.
Hän on hyvä mies.
Muistathan Niemen isännän?
Isäntä sanoo ajatelleensa Sinua paljon,
mutta ei ole uskaltanut kosia.
Minä kysyn nyt hänen puolestaan:
Suostutko naimisiin hänen kanssaan?

Vastaa pian, sillä
tämä ei ole leikkiä!

Terveisin
Hilma

Keskustelunaiheita

Miten sinua on kosittu tai miten itse kosit?
Saattoiko ennen tyttö kosia?
Oletko toiminut puhemiehenä? Kerro kokemuksistasi!
Miten puhemiestä palkittiin palveluksistaan?
Miten ennen aviopuoliso löydettiin?
Mentiinkö naimisiin rahasta vai rakkaudesta?
Painostivatko vanhemmat lapsiaan naimisiin?
Minkälaisia ominaisuuksia arvostettiin
miehessä ja naisessa aviopuolisona?
Miten itse löysit aviopuolisosi?
Kerro omasta seurusteluajastasi!

Onko aviopuolison löytäminen nykyään
erilaista kuin ennen?

kirjasta Rajala, Pertti (1990): Kirjeet kertovat - selkokirja muisteluryhmille. VTKL.

Sanonta
Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
Naimisiin kaikki hinkuu ja siinä ne sitten vinkuu.

Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja presidentti Pehr Evind Svinhufvudin eli Ukko-Pekan rintakuva (Helsinki 25.8.1938).

Wäinö Aaltonen (1894-1966) on Pohjoismaiden merkittävimpiä kuvanveistäjiä.
Hän teki Tampereen Hämeensillalla olevat Pirkkalaisveistokset
Eränkävijä, Kauppias, Suomen neito ja Veronkantaja vuosina 1928-29.

Muita hänen töitään ovat Paavo Nurmen patsas ja eduskuntatalon istuntosalin patsaat
Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko ja Sadonkorjaaja (1932).

Muotokuvat hän teki mm. presidentti K. J. Ståhlbergistä, kirjailija Joel Lehtosesta,
Jean Sibeliuksesta sekä Ruotsin kuningattaresta.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Sitaatti
Luo, taiteilija! Älä puhu!
- Johann Wolfgang von Goethe (1749 - 1832)

Aforismi
Takuuvarma keino säilyttää itsensä luovana
on pakottaa itsensä oppimaan joka päivä jotain uutta.

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r38-325_2.tif

70-vuotias säveltäjä Jean Sibelius (18.9.1935). Jean Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Hän sävelsi seitsemän sinfoniaa ja paljon musiikkia, joka vaikutti suomalaisten kansallistuntoon Venäjän sortovallan aikana. Sibeliuksen teoksia ovat Finlandia, Karelia-sarja, Lemminkäinen-sarja, jossa mm. Tuonelan joutsen,Valse triste, Ateenalaisten laulu. Lisäksi hän sävelsi vokaali-, kuoro- ja pianomusiikkia, näytelmämusiikkia ja kamarimusiikkia. Sibelius avioitui Aino Järnefeltin kanssa. Aino oli Eero (taidemaalari) ja Arvid (kirjailija) Järnefeltin sisar. Pari sai kuusi tytärtä: Eva, Ruth, Kirsti, Katarina, Margareta ja Heidi. Ystävykset Jean Sibelius ja Armas Järnefelt juhlivat Bobrikovin murhaa (1904) niin perusteellisesti, että heidät vietiin poliisikamarille kuulusteltaviksi. Poliisi kirjoitti pöytäkirjaan kuulustelun syyksi: ”Aiheeton ilo”. Bobrikovin murhasta Ylen Elävässä arkistossa Sibeliusten kotiTuusulanjärven rantatien varrella valmistui1904. Se sai nimekseen Ainola. Siellä Sibelius kuoli aivoverenvuotoon 91-vuotiaana vuonna 1957. Helsingin Suomalaisen Klubin tuottama verkkosivusto Sibeliuksesta. (Printattuna Vesa Sirénin kokoamaa tietoa on peräti 1200 sivua.)

Sitaatti Musiikki alkaa siinä, missä sanat loppuvat. - Johann Wolfgang von Goethe (1749 - 1832)

Sitaatti Musiikki puhuu, kun sanat eivät riitä. - Hans Christian Andersen (1805 - 1875)

Lapsen suusta Leikki-ikäiselle lapselle oli kerrottu erilaisista vammaisista. Hän tiesi, että on näkö-, kuulo-, liikunta- ym. vammaisia. Kadulla tuli vastaan kalju mies ja lapsi kysyi: - Äiti, onko setä tukkavammainen?

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvapalvelu-sivusto Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r35-164_1.tif

Hetekan tärkein ominaisuus, jonka vuoksi sitä arvostettiin,
oli se että luteet ja muut syöpäläiset eivät kyenneet pesiytymään siihen.
Hetekoita mainostettiin narinattomina,
vaikka kyllä niistä ääntä lähti.

Heteka saattoi olla levitettävä:
toinen vuode työnnettiin päiväksi toisen alle
ja saatiin näin huoneeseen tilaa.

Tavallinen patja hetekoissa oli pystyraidallinenflokkipatja
(kuva, Finna/Ilomantsin museosäätiö).
Flokkivanu oli kehräämöistä ja tekstiiliteollisuudesta
ylijäänyttä, revittyä pumpulimaista
ja helposti muotoutuvaa materiaalia (kierrätyskuituvanua),
jokasisälsi puuvillaa ja villaa.
Edelleenkin verhoilijat käyttävät flokkia
ja sitä myydään askartelutarkoituksiin.

-------

Olki oli joskus maaseudulla yleisin patjantäyte
(yleinen vielä 1950-luvulla).
Se oli halpaa ja helppo vaihtaa,
mikä tehtiin noin kerran vuodessa – usein jouluksi.
Patjantäytteiksi valittiin parhaat,
pisimmät ja puhtaimmat rukiin oljet.
Tähkät poistettiin. Patja täytettiin siten,
että olkien paksuimmat tyvipäät aseteltiin
patjan päihin ja pehmeämmät päät keskelle.
Se vähensi pistelyä patjanpäällisen läpi.
Patjapussin suu ommeltiin suurin pistoin kiinni.
Kuva vanhasta olkipatjasta - ajalta ennen hetekoita.

Kuva CCO Outi Mäki

Ennen vaahtokumi- ja runkopatjoja suomalaiset nukkuivat hetekoissa.
Niitä valmisti ensimmäisenä Helsingin teräshuonekalutehdas,
josta terässänky sai myös nimensä.

Yksi Veikko Lavin kuuluisista lauluista on nimeltäänSerenadi Hetekalle, jossa sanotaan:

Rautaisessa hetekassa jokainen on maannut, pari ikäpolvea on siinä alun saanut.
...verkkopohja narahteli, rakkaat muistot mieleeni taas toi... koko talo kuuli sen,
kun kylkeä vain käänsi... nukahdettiin oman instrumentin säveliin...

Sananlasku
Niin makaa kuin petaa.
Antaa tulla lunta tuppaa, männää sängyn alle!

Kuva CCO Outi Mäki

Presidentti Pehr Evind Svinhufvud puhuu suurnäyttelyn avajaisissa uudessa Messuhallissa. Näyttely esitteli Suomen teollisuustuotantoa. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Helsinki 5.10.1935. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r35-437B_1.tif

Marsalkka C.G.E. Mannerheim palaa Suomeen Intiaan ja Nepaliin suuntautuneelta matkaltaan Kaleva-lentokoneella. Malmin lentokenttä oli avattu edellisenä vuonna. Helsinki 2.4.1937. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Presidentti Kyösti Kallio ja marsalkka Mannerheim vastaanottavat sotilasparaatin Suurkirkon portailla Helsingissä 1938. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Maanpuolustuskorkeakoulun kuva-arkisto teemana ”Etulinjasta kotirintamalle 1939–1945”. Maamme-laulun nauhoitus Robert Kajanuksen johtamana vuodelta 1928, säveltänyt FredrikPacius,sovitus Robert Kajanus. (Raita tietokanta) Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r38-369_1.tif

Marsalkka Mannerheim ojentaa lahjaansa 60-vuotismerkkipäiväänsä viettävälle Kenraali Rudolf Waldenille. Maanpuolustuskorkeakoulun kuva-arkisto teemana ”Etulinjasta kotirintamalle 1939–1945”. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio (1873 – 1940) puhuu Helsingin stadionin vihkiäisjuhlassa 12.6.1938. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Kuvia ja tietoja Kallion presidenttiajalta talvisodan sytyttyä, kun eduskunta siirtyi evakkoon Kauhajoelle, on Nuorten eduskunta-sivustolla. Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r38-156_4.tif