Kuvat

Järvisimpukka elää pehmeäpohjaisissa ja runsasravinteisissa järvissä,
mutta tulee toimeen myös kivikkopohjalla.
Se liikkuu puoliksi pohjaan kaivautuneena – joskus jopa useita metrejä vuorokaudessa.
Paljaaseen jalkaan simpukan reunasta voi saada haavan.

Järvisimpukan kehitykseen kuuluu loisimisvaihe.
Kutuaika on loppukesällä ja alkukehitys tapahtuu emosimpukan sisällä.
Keväällä emosimpukka päästää toukat veteen kalan uidessa ohi.
Toukat tarttuvat kiinni kalan eviin tai pintaan ja kala erittää toukan ympärille rakkulan.
Sen sisällä kehitys jatkuu muutaman kuukauden.
Kalan mukana simpukka saattaa kulkeutua kauas syntypaikastaan.
Rakkulan puhjettua simpukka putoaa järven pohjaan.
Järvisimpukan elinikä on 5–10 vuotta.

Kuva ©Sastamala Visual Oy

Kylmämuseossa jääkaapin historiaa

Nykyään on melko harvinaista nähdä jääpuikkoja roikkumassa
talojen räystäistä muulloin kuin kevätauringon sulattassa lunta katolta.
Ennentalot eivät olleet niin tiiviitä vaan lämpöä karkasi hirsien välistä
ja jääpuikot olivat pakkasella yleisiä.
Lapset ovat aina taitelleet puikkoja irti,
imeskelleet niitä, käyttäneet niitä miekkoina ja lumilinnojen koristeina.

Sanonta
Lämpö menee harakoille.

Arvoitus
Mikä talvella syntyy, kesällä kuolee ja juuret ylöspäin kasvaa? (Jääpuikko)

Kuva © Sastamala Visual Oy

Kuva CC0 Pixabay

Jääpuikkoja syntyy räystäille, kun lumi sulaa vedeksi ja jäätyy uudelleen ennen kuin tipahtaa maahan.
Talvipakkasilla näkyvät jääpuikot paljastavat, että talon eristeet vuotavat ja lämpöä karkaa harakoille.
Keväällä aurinko sulattaa lunta ja synnyttää jääpuikkoja.
Monet ovat lapsena imeskelleet jääpuikkoja.
Katolta ja sadevesikouruista irtoaa kuitenkin linnunkakkaa ja muuta likaa,
jonka vuoksi katolta roikkuvia jääpuikkoja kannattaa vain katsella.

Avantouinti on harrastuksena yleistynyt. Se tekee hyvää verenkierrolle ja mielialalle.

Ennen sähkön yleistymistä järven jäästä sahattiin palasia, jotka säilytettiin sahanpurujen suojassa.
Näin jää säilyi sulamatta kesähelteilläkin.
Jääpalasia kaivettiin esiin tarpeen mukaan, ja niitä käytettiin mm. maidon jäähdyttämiseen maatiloilla.

Ensimmäiset jääkaapit olivat sähköttömiä jäälohkarekaappeja.
Niissä oli lokero, johon lisättiin jääpaloja muutaman päivän välein
ja sulamisvedet tyhjennettiin.

• Oletko koskaan käynyt avannossa?
• Oletko harrastanut luistelua?
• Onko sinulla nastakenkiä tai piikillisiä kävelysauvoja?

Laulu Rati, riti, ralla

LUONTO-kuvapakan kuva nro 49

Kuva CC0 Pixabay Couleus

Kuva CC0 Pixabay Gabriel Greuter

Kevät on tuonut katukuvaan jäätelökioskit. Tässäpikkupojat jäätelöä ostamassa Uudenmaan Jäätelötehtaan kioskilla keväällä 1956. Italialaisten Magi-nimisten veljesten perustama Helsingin jäätelötehdas on Suomen vanhin toiminnassa oleva jäätelönvalmistaja. Se on perustettu 1922. Jäätelöä säilytettiin ja myytiin jäämurskalla täytetyistä puukärryistä Helsingin toreilla ja kaduilla. Jäät hakattiin talvisin merestä ja niitä säilytettiin suurissa maakuopissa, jotta ne eivät sulaisi. Tuotanto oli keskeytetty sotavuosien ajaksi vuonna 1939 - 1946. Nyt jäätelöä valmistaa jo kolmas Magi-sukupolvi ja tehdas toimii Kehä III:n varrelle. Suomessa jäätelöä myyvät sekä suuret monikansalliset firmat että pienet perheyritykset. Tampereen jäätelötehdas aloitti toimintansa 2004. Myös Sipoossa ja Turengissa on jäätelötehtaat. Muutama pieni yritys valmistaa suomalaista luomujäätelöä. Jäätelön valmistus itse onnistuu myös ilman jäätelökonetta. Tavanomaiset raaka-aineet ovat sokeri, maito, vaniljatanko tai vaniljasokeri, kerma ja kananmunan keltuaiset. Marttojen jäätelöreseptejä. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Helsinki 30.5.1956. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r56-5884_1.tif

Kaalikääryleitä paistumassa Elannon einestehtaalla Helsingissä vuonna 1936.
Elanto oli ensimmäinen valmisruokia myynyt taho Suomessa.
Niille haettiin nimeä yleisökilpailun kautta, ja voittajaksi selviytyi eines.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8912

Työntekijä valmistamassa kaalikääryleitä Osuusliike Elannon einestehtaalla Helsingissä 1936. Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8913

Työntekijöitä poistamassa ruoteja kaalinlehdistä, jotka käytetään kaalikääryleiden valmistukseen. Elanto oli ensimmäinen valmisruokia myynyt taho Suomessa . Niille haettiin nimeä yleisökilpailun kautta, ja voittajaksi selviytyi eines. Helsingissä 1936 Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8908

Kuva © Sirpa Pursiainen

Arvoitus
Kesällä turkki päällä, talvella alaston (lehtipuu).

Kuva © Studio-86

Sitaatti
Kannustava kiitos arvostelun jälkeen on kuin auringonpaiste sadekuuron jälkeen.
- Johann Wolfgang von Goethe (1749 - 1832)

Kasku
- Eero, sulje se ikkuna! Ulkona on kylmä.
Oppilas sulkee avoimen ikkunan vastahakoisesti ja kysyy:
- Luuletko, että ulkona on nyt lämpimämpi?

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, Napialan Wanha koulu, Janakkala

Vuonna 1956 hallituksen päätös korottaa kahvin
ja sokerin hintaa sai ihmiset hamstraamaan.
Kahvihyllyt tyhjenivät kovaa vauhtia
ja ihmiset jonottivat kauppojen ulkopuolella.

Jo 1930-luvultaalkaenkahvipaketeissa oli keräilykuvia,
joita pikkupojat innolla keräsivät
ja liimasivat sitä varten painettuihin kansioihin ja vihkoihin.
Suosituin sarja sisälsi 216 erilaista auton kuvaa.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

Kuva cc Valokuvaaja Reijo Forsberg/Suomen valokuvataiteen museo/
Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Helsinki 20.10.1956.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_56-6995_3.tif

Kahvia annettiin usein lahjaksi tai vietiin tuliaisiksi. Erikoiskahveja tuli myyntiin sesongin mukaan. Monet paahtimot tekivät omia joulukahvejaan. Monet yritykset jakoivat kahvia mainoslahjana. Omat kahvipurkkinsa tekivät esimerkiksi Valmet, Samara ja Osuuspankki. Myös Linnanmäellä oli oma Linnanmäki-kahvinsa. Vanhempien arvostaman palkinnon saattoi voittaa vaikka onnenpyörässä. Oletko antanut lahjaksi tai vienyt tuliaisiksi kahvipaketin? Oletko voittanut joskus kahvipaketin? Kerro lisää. Milloin kahvi on hyvä tuliainen? Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 56
luvussa 16. Kahvi.

Kuva Museoviraston kuvakokoelmat / Historian kuvakokoelmat

Käsin veivattava kahvimylly. Paahdetut pavut laitetaan kannen alle ja pyöritetään veiviä. Kahvin paahtaminen Ennen paahtamista pavut oli aiemmin aina huuhdottava haaleassa vedessä ja kuivattava. Kahvin paahtaminen onnistuu nykyaikaisella paistinpannullakin, kun sekoittaa p­uulastalla koko ajan eikä pidä pannua liian kuumana. Ennen kahvi paahdettiin kotioloissakahvinpaahtimella eli prännärillä. Pieni pala voita sekaan, niin väristä tulee tasainen. Perinteinen prännärimalli oli yli puolimetrinen, leivinuunissa lämmitettävä ja ravisteltava. Paahdin laitetaan puolilleen papuja, suljetaan ja pidetään hehkuvilla koivuhiilillä lakkaamatta käännellen tai vään­täen, että paahtuminen tapahtuisi tasaisesti. Avataan silloin tällöin simänräpäyksen ajaksi. Kun pavut ovat kastanjan väriset, niille ripotellaan hiukan sokeri­a ja pudistellaan pari silmänräpäystä, että sokeri sulaa ja muodostuu karamellin kaltaiseksi kuoreksi papujen päälle. Se estää kahvin hyvää tuoksua haihtumasta pois. Otetaan pois tulelta ja pudistellaan vielä hetki, kunnes vähän jäähtyvät. Kaadetaan kivias­tiaan ja hämmennetään kunnes jäähtyvät ihan kylmiksi. Paahdettuja papuja säilytetään lasi- tai peltipurkissa, jossa on tiukka kansi. Pavut kevenevät ja suurenevat paahdettaessa. Niitä ei saa paahtaa liikaa, sillä maku ei siten tule voimakkaammaksi vaan papujen aromiöljy haihtuu ja kasviliima muuttuu hiileksi: pavut saavat palaneen maun. Kuparista kahvipannua käytettiin niin kauan kuin kansi pysyi kiinni. Sepät ja kiertävät tinurit tinasivat sisuksia, sillä pannuja ei ollut varaa usein uusia. Pannu keitettiin kerran viikossa puh­taaksi soodavedellä. Herneen verran puhdistettua soodaa laitettiin kuuteen kupil­liseen kahvinkeittovettä, jotta poroista olisi maku paremmin irronnut. 6–12 tasalaitaista teelusikallista kahvijauhoa ja 6 kuppia vettä oli ohje. Sumppi Sumpiksi sanottiin sitä, kun samoista poroista keitettiin kahvia toisenkin kerran. Pannuun jäänyt kahvi poroineen kaadettiin puhtaaseen emaloituun kastrulliin, jossa oli tiivis kansi. Sumppisakka heitettiin pois. Kahvipussi neulottiin puuvillalangasta tai ommeltiin flanellista. Suodatinpussia nykyään käytettäessä se kannattaa aina kastella ennen käyttöä. Niin se ei ime kahvia itseensä eikä anna siihen omaa makuaan. Wanhanajan Puoti -yhdistys on julkaissut kirjan Anderson, Mikael (2005): Kupillinen kahvia? Kirjasta löytyy perusteellista tietoa ja erinomaisia kuvia kahvipavuista, paahtimoista, korvikkeista, vastikkeista, tavoista, sanastosta. Kuva CC0 Outi Mäki

Kahvi on saapunut Suomeen 1700-luvulla, mutta kansanjuoma siitä tuli 1800-luvulla.
1930-luvulle asti kahvi myytiin raakoina papuina (pööna, pööni, pyöna).
Ennen paahtamista pavut ovat hyvin vaaleita, usein vihertäviä.
Paahtamatonraakakahvi ei maistu miltään.
Kaunis ruskea väri tulee kahvin sisältämän sokerin karamellisoitumisesta paahdon aikana.
Vasta paahto tuo pavuista kahvin maun esiin.
Raakapavut paahdettiin kotona prännärillä,
mutta nykyään paahtamisen voi tehdä paistinpannulla.
Liikuttele papuja silloin puulastalla.

Kahvin papu säilyy parhaiten tuoreena raakakahvina.
Paahtamisen jälkeen se alkaa vanhentua,
joten parhaan makuista kahvia saa juuri paahdetuista ja jauhetuista pavuista.
Vakuumipakkauksessa kahvijauho säilyy tuoreena ja tuoksuvana
- kuin juuri jauhettuna.
Jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassajauho säilyy tuoreena pisimpään.

Itse jauhamalla saa aina tuoretta kahvia.
Käsin veivattava kahvimylly löytyi ennen joka kodin keittiöstä.
Ensimmäiset kahvimyllyt olivat polvien välissä veivattavia.
Myöhemmin tuli posliinisia, seinään kiinnitettäviä myllyjä.
Tuolta ajalta on arvoitus:
"Mikä se on, joka ennen oli naisten jalkojen välissä ja nyt on seinällä?"

Kahvimyllyt olivat pitkään poissa käytöstä,
mutta 1990-luvulla ne alkoivat jälleen yleistyä
ja nyt kaupoista löytyy useita erilaisia sähköllä toimivia kahvimyllyjä.
Trendikäs kahvinkeittäjä jauhaa kahvijauhonsa itse.

Vielä 1900-luvun alkupuolella kahvissa käytettiin suolaa
ja Karjalassa jopa nokare voita kuppiin.
Kainuussa, Lapissa ja Pohjanmaalla kahvin joukkoon on
palasteltu leipäjuustoa eli paistettua tuorejuustoa.
Palat syödään kahvissa pehmenneinä lusikalla.
Lämmin juusto narisee hampaissa mukavasti.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Kahvia säännösteltiin 15 vuoden ajan.
Kahvia sai yleensä kortilla 250 grammaa kuussa.
Kahvi oli tärkeimpiä tuotteita mustanpörssin kaupassa.
Sitä myytiin usein tiskin alta valikoiduille asiakkaille.
Säännöstelyn aikana myytiin myös
kahvin lisäkkeitä ja voimikkeita.

Kahvinlisäkkeet olivat sekoituksia,
joissa oli tavallisia kahvin korvikkeita
mutta myös eksoottisia, ulkomaisia aineita.

Ohje lisäkepaketin kyljessä:
”Tätä, etevämmän ulkomaisen tavan mukaan
valmistettua kahvinlisäkettä ei pidä vaihtaa sikuriin.
Standard-lisäkettä voidaan käyttää lisäkkeenä kahvin vertainen määrä,
jolloin hyvänmakuinen ja terveellisempi juoma saadaan samalla,
kun melkoinen säästö tehdään.”

Onko sinulla kokemuksia lisäkkeistä tai voimikkeista? Millaisia?
Oletko joskus ostanut jotain tiskin alta tai mustasta pörssistä? Haluatko kertoa lisää?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kun kahvi yleistyi, sen sekaan alettiin kaataa maitoa tai kermaa. Myynnissä oli myös kermakkeita ja rasvasekoitteita. Kuvan kermapullot ovat 50–60-luvuilta. Ruskeissa 2 desin pulloissa myytiin Valion kermaa. Kahvia annettiin lapsille harvoin, esimerkiksi sunnuntaisin. Silloin kahvissa oli puolet maitoa. Kahvinjuojien joukkoon pääsi tavallisesti vasta rippikoulun jälkeen. Kun kahviin, maitoon ja sokeriin sekoitettiin pullanpaloja, syntyi pullamössöä. Pullamössö oli herkkua, jota syötiin sodan jälkeen ennen makeisten yleistymistä. Pohjanmaalla kahvin joukkoon laitettiin leipäjuuston palasia. Missä tilanteissa sait lapsena tainuorena kahvia? Minkä ikäisenä sait kahvia säännöllisesti? Oletko syönyt pullamössöä? Millainen on paras pullamössöresepti? Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Säännöstely päättyi 1950-luvulla.
Ei kestänyt kauan, kun kahvia juotiin
yhtä paljon kuin ennen säännöstelyä.
Suomalaiset käyttivät tuolloin noin 7 kiloa
kahvia henkeä kohti vuodessa.

Säännöstelyn jälkeen Suomi on ollut
maailman johtavia kahvinjuojamaita.
Nykyään kahvia kuluu noin 10 kiloa
henkeä kohti vuodessa.
Tämä tarkoittaa noin 5 kuppia kahvia joka päivä.
Kovimpia kilpailijoitamme ovat Ruotsi, Norja ja Tanska.

Kaupungeissa kahvi ostettiin yleensä
siirtomaatavarakaupasta ja maaseudulla
sekatavarakaupasta.
Tavallisesti kahvia ostettiin 250 grammaa eli ”vartti”.
Kahvipakkauksissa oli usein kuvattu eksoottisia aiheita.
Näitä olivat maisemat, kauppalaivat tai trooppiset kasvit.
Myös naishahmo koristi pakkauksia usein.

Kulta Katriinan tunnukseksi muodostui Katriina-tyttö.
Hän esiintyi Katriina-kahvin pakkauksessa
vuodesta 1937 vuoteen 1968 saakka,
Meiran Kulta Katriina on kahvien klassikko.
Se on Suomen toiseksi suosituin kahvimerkki
ja yli 70 vuotta vanha.

Suomalainen juo keskimäärin viisi kuppia kahvia päivässä.
Juotkosinä enemmän vai vähemmän?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 32.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 55.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kahvinkeittimet ja suodattimet
yleistyivät kodeissa 70-luvulla.

Suosittuja kahvimerkkejä 70-luvun Suomessa
olivat esimerkiksi Juhla Mokka, Kulta Katriina,
Presidentti, Café Hieno, Costa Rica, Columbia ja Saludo.

Koska sinun kotiisi hankittiin kahvinkeitin? Millainen se oli?
Kumpi maistuu mielestäsi paremmalta: suodatinkahvi vai pannukahvi?
Milloin aloit ostaa kaupasta puolen kilon kahvipaketteja?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kun sota katkaisi useimpien jokapäiväisten kulutustarvikkeiden tuonnin Suomeen,
oli mietittävä vastaavia tuotteita kotimaasta.
Kahvillekin kehitettiin korvikeaineita.
Korviketta on tehty sikurista, sokerijuurikkaasta, punajuuresta, rehujuurikkaasta,
porkkanasta ja muista juureksista, pavuista, herneistä sekä voikukan juurista,
tammenterhoista, hiirenvirnan ja niittynätkelmän herneistä, paahdetusta leivästä,
maltaista, ryyneistä, keitetyistä lupiinin siemenistä ja jopa perunasta.
Sota-aikana ja sen jälkeen sanaa korvike käytettiin erityisesti kahvinkorvikkeista.
Ulkomaisia kahvinkorvikkeena käytettyjä aineita olivat taatelit, viikunat, soijapapu,
päärynä, maapähkinät ja johanneksenleipäpuu.

Korsukahvissa oli 2/3 koivunkääpää ja 1/3 voikukanjuurta tai sikuria.

Myynnissä ollut RaNa-sikuri oli valmistettu "parhaasta sikurista,
joka on huolellisesti käsitelty nykyaikaisissa erikoiskoneissa
maun jalostamiseksi sekä aromin säilyttämiseksi.
Se on erittäin hienoksi jauhettu ja rakeistettu.
Liukenee sen vuoksi nopeasti ja on helppo annostella."
Sikurijuurta kasvatettiin vanhainkotienkin kasvimailla.
Sikurijuuret korjattiin syksyllä, pestiin, kuorittiin ja paloiteltiin,
ruskistettiin uunissa ja jauhettiin hienoksi.
Sikurijuurikahvin joukkoon sekoitettiin paahdettua ruista.
Hämeessä sikurilla jatkettua kahvia kutsuttiin mallaskahviksi.
Nykyäänkin sikuria on myynnissä kofeiinittomana juomavaihtoehtona.

RaNa-nimi muodostuu sanoista ravinto- ja nautintoaine.
Sokerin tiukka säännöstely johtimakeisten valmistuksen loppumiseen.
Hellaksen RaNa-tuotteisiin kuului esimerkiksi Namimurut,
jotka oli tehty kuivatuista porkkanoista ja makeutettu sakariinilla.
Paketissa oli teksti: karamellejä odotellessa - i väntan på karameller.

Suomessa vuonna 1941 kauppaan tullut kahvinkorvike oli
pääasiassa valmistettu rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukan juuresta,
mutta sisälsi myös noin 25 prosenttia aitoa kahvia.
Myöhemmin tuli käyttöön myös kahvin vastike.
Se ei sisältänyt aitoa kahvia lainkaan.

Ensimmäinen sodan jälkeinen kahvierä saapui Suomeen helmikuussa 1946.
Se oli niin odotettu, että laivaa saapui Turun satamaan vastaanottamaan
kaupungin johtohenkilöitä ja muutama ministerikin.

Sanastoa: brännäri, korvike, vastike, kahvike, lisäke, pööni, Santos, Rio, nokipannu, ostokortti,
kahviplörö, pullamössö eli moso, perkolaattori, barista, espresso, cappuccino, caffe latte,
caffe au lait, Irish coffee, caffe mocha, caffe freddo, caffe con panna

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Maailman ahkerimmat kahvinjuojat löytyvät Pohjoismaista. Suomalainen juo keskimäärin 4,8 kupillista päivässä (melkein 10 kg kahvijauhoa vuodessa). Ruotsalainenkin juo päivittäin 4,4 kupillista. Sota-aikana Suomessa jouduttiin kahvin tilalla juomaan korviketta. Lokakuusta 1939 alkaen paahtimot saivat valmistaa korviketta. Se sisälsi pääasiassa ruista, ohraa, lanttua ja voikukan juurta, mutta joukossa piti olla myös noin 25 % aitoa kahvia. Myöhemmin kahvi loppui kokonaan. Huhtikuusta 1943 eteenpäin myytiin vain vastiketta. Se sisälsi 85 % viljaa ja lisäksi sokerijuurikasta ja sikuria – eikä lainkaan kahvia. Kahvinvastiketta valmistettiin miljoonia kiloja vuodessa. Sitä juotiin niin arkena kuin pyhänäkin aina vuoteen 1946 saakka. Silloin alettiin jakamaan tilauskuponkeja Rio-kahvin ostoon. Sitä oli mahdollista ostaa juhlapyhiksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi ja jouluksi. Lottamuseo myi  aikoiaan kahvin vastiketta. Se sisältää tummaksi paahdettua ohraa, voikukanjuurta ja sikuria. Korvike valmistetaan kuin pannukahvi. Keitetään 1 litra vettä, lisätään pussin sisältö kiehuvaan veteen, kiehautetaan, ja annetaan tasoittua hetken ennen tarjoilemista. Saksalainen Gustav Paulig perusti Helsinkiin yrityksen 1876. Paulig toi Suomen suuriruhtinaskuntaan ulkomailta muun muassa suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia. Jo monta sukupolvea tuntee Pauligin tunnuslauseen: Tietysti Pauligin. 1930-luvun laman vuoksi myyntiin tuli Kahvike-nimistä korviketta ja myöhemmin Nissenin voikukanjuurivastiketta. Kahvi oli viimeinen tuote, joka vapautui säännöstelystä 50-luvun puolella, jolloin oikeaa kahvia taas sai. Kahvissa on kofeiinia, sokeria, rasvaa, öljyjä, ekstraktiaineita, selluloosaa, parkkihappoa, kivennäisaineita, antioksidantteja ja vettä. Kun kahvi tuli Suomeen, sitä suositeltiin lääkkeeksi päänsärkyyn, pyörrytykseen ja niille, joilla oli "kylmä" veri. Kahvin kerrottiin vahvistavan vatsaa, edistävän ruoansulatusta ja "ohentavan" verta. Linnékin piti sitä erinomaisena kohmelossa oleville, ylensyömisestä turtuneille sekä laihdutusaineena liikalihavuudesta kärsiville. Lääkärikirja Duodecim (2012) mukaan kahvin kofeiini piristää ja kahvinjuojilla on vähemmän tyypin 2 diabetesta. Kahvilla on vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen, nestetasapainoon, raskauteen ja urheilijan suorituskykyyn.

Sanonta Korppu oikein ja korppu nurin - siinä on kahdenlaista kahvileipää.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa. Kuva © Emilia Nieminen