Kuvat

Kun sota katkaisi useimpien jokapäiväisten kulutustarvikkeiden tuonnin Suomeen,
oli mietittävä vastaavia tuotteita kotimaasta.
Kahvillekin kehitettiin korvikeaineita.
Korviketta on tehty sikurista, sokerijuurikkaasta, punajuuresta, rehujuurikkaasta,
porkkanasta ja muista juureksista, pavuista, herneistä sekä voikukan juurista,
tammenterhoista, hiirenvirnan ja niittynätkelmän herneistä, paahdetusta leivästä,
maltaista, ryyneistä, keitetyistä lupiinin siemenistä ja jopa perunasta.
Sota-aikana ja sen jälkeen sanaa korvike käytettiin erityisesti kahvinkorvikkeista.
Ulkomaisia kahvinkorvikkeena käytettyjä aineita olivat taatelit, viikunat, soijapapu,
päärynä, maapähkinät ja johanneksenleipäpuu.

Korsukahvissa oli 2/3 koivunkääpää ja 1/3 voikukanjuurta tai sikuria.

Myynnissä ollut RaNa-sikuri oli valmistettu "parhaasta sikurista,
joka on huolellisesti käsitelty nykyaikaisissa erikoiskoneissa
maun jalostamiseksi sekä aromin säilyttämiseksi.
Se on erittäin hienoksi jauhettu ja rakeistettu.
Liukenee sen vuoksi nopeasti ja on helppo annostella."
Sikurijuurta kasvatettiin vanhainkotienkin kasvimailla.
Sikurijuuret korjattiin syksyllä, pestiin, kuorittiin ja paloiteltiin,
ruskistettiin uunissa ja jauhettiin hienoksi.
Sikurijuurikahvin joukkoon sekoitettiin paahdettua ruista.
Hämeessä sikurilla jatkettua kahvia kutsuttiin mallaskahviksi.
Nykyäänkin sikuria on myynnissä kofeiinittomana juomavaihtoehtona.

RaNa-nimi muodostuu sanoista ravinto- ja nautintoaine.
Sokerin tiukka säännöstely johtimakeisten valmistuksen loppumiseen.
Hellaksen RaNa-tuotteisiin kuului esimerkiksi Namimurut,
jotka oli tehty kuivatuista porkkanoista ja makeutettu sakariinilla.
Paketissa oli teksti: karamellejä odotellessa - i väntan på karameller.

Suomessa vuonna 1941 kauppaan tullut kahvinkorvike oli
pääasiassa valmistettu rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukan juuresta,
mutta sisälsi myös noin 25 prosenttia aitoa kahvia.
Myöhemmin tuli käyttöön myös kahvin vastike.
Se ei sisältänyt aitoa kahvia lainkaan.

Ensimmäinen sodan jälkeinen kahvierä saapui Suomeen helmikuussa 1946.
Se oli niin odotettu, että laivaa saapui Turun satamaan vastaanottamaan
kaupungin johtohenkilöitä ja muutama ministerikin.

Sanastoa: brännäri, korvike, vastike, kahvike, lisäke, pööni, Santos, Rio, nokipannu, ostokortti,
kahviplörö, pullamössö eli moso, perkolaattori, barista, espresso, cappuccino, caffe latte,
caffe au lait, Irish coffee, caffe mocha, caffe freddo, caffe con panna

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Käsin veivattava kahvimylly. Paahdetut pavut laitetaan kannen alle ja pyöritetään veiviä. Kahvin paahtaminen Ennen paahtamista pavut oli aiemmin aina huuhdottava haaleassa vedessä ja kuivattava. Kahvin paahtaminen onnistuu nykyaikaisella paistinpannullakin, kun sekoittaa p­uulastalla koko ajan eikä pidä pannua liian kuumana. Ennen kahvi paahdettiin kotioloissakahvinpaahtimella eli prännärillä. Pieni pala voita sekaan, niin väristä tulee tasainen. Perinteinen prännärimalli oli yli puolimetrinen, leivinuunissa lämmitettävä ja ravisteltava. Paahdin laitetaan puolilleen papuja, suljetaan ja pidetään hehkuvilla koivuhiilillä lakkaamatta käännellen tai vään­täen, että paahtuminen tapahtuisi tasaisesti. Avataan silloin tällöin simänräpäyksen ajaksi. Kun pavut ovat kastanjan väriset, niille ripotellaan hiukan sokeri­a ja pudistellaan pari silmänräpäystä, että sokeri sulaa ja muodostuu karamellin kaltaiseksi kuoreksi papujen päälle. Se estää kahvin hyvää tuoksua haihtumasta pois. Otetaan pois tulelta ja pudistellaan vielä hetki, kunnes vähän jäähtyvät. Kaadetaan kivias­tiaan ja hämmennetään kunnes jäähtyvät ihan kylmiksi. Paahdettuja papuja säilytetään lasi- tai peltipurkissa, jossa on tiukka kansi. Pavut kevenevät ja suurenevat paahdettaessa. Niitä ei saa paahtaa liikaa, sillä maku ei siten tule voimakkaammaksi vaan papujen aromiöljy haihtuu ja kasviliima muuttuu hiileksi: pavut saavat palaneen maun. Kuparista kahvipannua käytettiin niin kauan kuin kansi pysyi kiinni. Sepät ja kiertävät tinurit tinasivat sisuksia, sillä pannuja ei ollut varaa usein uusia. Pannu keitettiin kerran viikossa puh­taaksi soodavedellä. Herneen verran puhdistettua soodaa laitettiin kuuteen kupil­liseen kahvinkeittovettä, jotta poroista olisi maku paremmin irronnut. 6–12 tasalaitaista teelusikallista kahvijauhoa ja 6 kuppia vettä oli ohje. Sumppi Sumpiksi sanottiin sitä, kun samoista poroista keitettiin kahvia toisenkin kerran. Pannuun jäänyt kahvi poroineen kaadettiin puhtaaseen emaloituun kastrulliin, jossa oli tiivis kansi. Sumppisakka heitettiin pois. Kahvipussi neulottiin puuvillalangasta tai ommeltiin flanellista. Suodatinpussia nykyään käytettäessä se kannattaa aina kastella ennen käyttöä. Niin se ei ime kahvia itseensä eikä anna siihen omaa makuaan. Wanhanajan Puoti -yhdistys on julkaissut kirjan Anderson, Mikael (2005): Kupillinen kahvia? Kirjasta löytyy perusteellista tietoa ja erinomaisia kuvia kahvipavuista, paahtimoista, korvikkeista, vastikkeista, tavoista, sanastosta. Kuva CC0 Outi Mäki