Syyskuu

Uskomus Jos kurjet muuttavat varhain, tulee talvi aikaisin.
Jos teeri kujertaa jo elo-syyskuun vaihteessa, tulee varhainen talvi.

Jos hyttyset syksyllä lentelevät lähellä maata, tulee lämmin ilma.

2.9. Pohjoismainen kosteikkopäivä

Pohjoismaissa ja Baltian maissa maailman kosteikkopäivää Rantakukkia.vietetään vuosittain syyskuun 2. päivä. Muualla maailmassa talvella helmikuun 2. päivä. Rakennetut ja kunnostetut kosteikot toimivat luonnon omina suodattimina: ne hillitsevät tulvia sekä pysäyttävät ravinteita ja kiintoainetta valumavesistä. Kosteikkojen verkosto tarjoaa vesilintujen poikueille niiden tarvitsemia elinympäristöjä (YLE:n uutinen: Kosteikko on linnun paratiisi).Rantakukkaa kasvaa runsaasti monen lintujärven rannoilla (kuva>)

Uskomus

Jos taivas on harmaa, kun aurinko laskee, tulee sade.
Jos aurinko laskee pilveen, tulee sade.
Jos meri on tyyni ja tumma, kun aurinko laskee, nousee raju sade ja kova tuuli.

4.9. Suomalaisen ruoan päiväSuomalaisen ruoan päivän logo.

Suomalaisen ruoan päivää vietettiin ensimmäistä kertaa 2019. Ruokatieto Yhdistys edistää suomalaista ruokakulttuuria ja kotimaisen elintarvikeketjun tunnettuutta ja kilpailuetua. Keskeisin tehtävä on ylläpitää Hyvää Suomesta -merkkiä suomalaisen elintarvikkeen tunnuksena. Hyvää Suomesta -merkin käyttö edellyttää, että elintarvike on tuotettu, valmistettu ja pakattu Suomessa.

4.9. Jatkosodan päättymisen muistopäivä

Jatkosota käytiin 25.6.1941 – 19.9.1944. Syyskuussa 1944 jatkosota päättyi ja aselepo astui voimaan 4. syyskuuta. Venäläiset kuitenkin jatkoivat tulitusta monilla rintamaosuuksilla. Välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 19. syyskuuta 1944 ja lopullinen rauhansopimus solmittiin Pariisissa vuonna 1947.

Tuntematon sotilas kirjan kansi.

Suomen sotaveteraaniliittoon kuuluu 396 sotaveteraaniyhdistystä. Liiton lehti on Sotaveteraani ja sen edellisten vuosien numerot ovat luettavissa netissä.
Myös Sotainvalidien Veljesliiton lehti Sotainvalidi on luettavissa netissä.

5.9. Kansainvälinen hyväntekeväisyyden päivä (YK)

Hyväntekeväisyys on toisten auttamista ilman oman edun tavoittelua. Vapaaehtoistyö ja lahjoitukset ovat hyväntekeväisyyttä. Tutkimusten mukaan (mm. Sukupolvien ketju -tutkimushankkeen kyselyt 2012) vapaaehtoistyötä tekevät ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät tee vapaaehtoistyötä. Samoin hyväntekeväisyysjärjestöille rahaa lahjoittavat ovat onnellisempia kuin ne, jotka eivät lahjoita. Tämä on äiti Teresan kuolinpäivä

  • Keskustelunaihe Myötätunto, lähimmäisenrakkaus, epäitsekkyys, kansainvälinen apu, kriisiapu, tieteen ja taiteen tukeminen, tempaukset, keräykset, hyväntekeväisyystapahtumat.
  • Keskustelunaihe Vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistoiminnan muotoja. Haluaisitko esim. vapaaehtoisen ulkoilukaverin tai voisitko itse olla sellainen? Vapaaehtoisuus tuottaa onnellisuutta (Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoitus Lääkärilehdessä: lyhennelmä ja koko kirjoitus)

5.9. Yrittäjän päivä

6.9. Valtakunnallinen suomenhevosen päivä Suomenhevonen

Tätä päivää on vietetty vuodesta 2007. Silloin suomenhevosen kantakirja täytti 100 vuotta. Hevostietoutta löytyy Suomen hevosenomistajien keskusliitto ry:n sivustolta.

Viikko 36, Keliakiaviikko

Keliaakikko ei voi syödä muruakaan vehnää, ohraa eikä ruista, koska niissä on gluteenia. Keliakialiitto järjestää tapahtumia ympäri Suomea.

Viikko 36, Positiivisuusviikko

Positiivisuusviikkoa on vietetty vuodesta 1991 lähtien. Positiivisuusviikko kannustaa ajattelemaan asioita myönteisestä näkökulmasta. Sitä kannattaa viettää niin kodeissa, työpaikoilla kuin hoitoyhteisöissäkin, sillä myönteinen palaute antaa energiaa ja kannustaa. (Jos positiivista näkökulmaa on vaikea löytää, kannattaa taustatukea etsiä mm. logoterapeuttisesta kirjallisuudesta.)

  • Keskustelunaihe Tässä minä olen hyvä: ja Tästä minä haaveilen: -tulostettavat laput ryhmäläisten vahvuuksien ja haaveiden tunnistamiseen Vahvuuksia ja haaveita menetelmä
  • Keskustelunaihe Tulosta keskustelun tueksi Lempikysymykset
  • Keskustelunaihe Kiitollisuuden aiheet Kiitollisuuden vaikutuksia 
    Eteenpäin, sanoi mummo lumessa taulu
  • Sanataide Omat sananlaskut -kortit: paranna vanhoja sananlaskuja yksin tai ryhmässä (viereisessä kuvassa 4 korttia)
  • Tarinarentoutus Pareittain Syksyinen metsä ja Syysilta -tarinat
  • Väritetään Kannustavia huoneentauluja itselle ja ystävälle: Väritä kehyksiä 1 ja Väritä kehyksiä 2
  • Vinkki Tee lomake, jossa on ryhmän jokaisen henkilön nimi ja sen alla riittävästi tyhjiä rivejä. Näille riveille kukin kirjoittaa, mitä asioita kyseisessä henkilössä arvostaa tai mistä on hänelle kiitollinen. Jokaiselle jaetaan yhteenveto omista myönteisistä palautteista otsikolla ”Tätä me sinussa arvostamme.” ja ”Tästä olen sinulle kiitollinen.”
  • Vinkki Valitaan oman yhteisön Vuoden (tai kuukauden tai viikon) positiivisimman, joka on levittänyt ympärilleen iloa ja energiaa tai vaikuttanut ympäristöönsä positiivisella tavalla. Tee hänelle kunniakirja.

Viikko 36, Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teemaviikko

Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä juhlitaan kulttuuriympäristöä ja tutustutaan kiinnostaviin kohteisiin ympäri Suomen. Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään 50 maassa. Päivien kymmeniin tuhansiin tapahtumiin osallistuu vuosittain noin 30 miljoonaa ihmistä. Päivien aikana osallistujamaissa järjestetään erilaisia kulttuuriympäristötapahtumia. Päivien tärkein toimintamuoto ovat yleisölle avoimet ovet ja kierrokset kohteissa sekä kohteisiin liittyvät yleisöluennot ja kiertokäynnit. Suomessa järjestetään vuosittain 300-500 avointa yleisötapahtumaa. (Kotiseutuliitto)

8.9. Kansainvälinen lukutaitopäivä (YK, UNESCO)

Päivän aiheeseen sopivat selkokirjat, e-kirjat, Celia-kirjasto, runot, novellit, tarinat. Tietoa suomalaisten aikuisten lukutaidosta piaac-tutkimus.Asiaa lukutaidosta sisältää videon (24,min.) Lukutuki on henkilö, joka auttaa lukemisessa ja tukee siihen liittyvässä keskustelussa. Vapaaehtoinen ääneen lukija puolestaan avustaa lukemisessa ikäihmisiä hoivakodissa vapaaehtoistyönä. Selkokeskus kehittää lukutukitoimintaa ja on julkaissut Lukutuen käsikirjan.

Kultainen aapinen, kansikuva

8.9. Taimin nimipäiväKämmenellä taimi mullassa

Monivuotisten kasvien istutusaikaa. Syksyllä istutetut kasvit lähtevät keväällä kasvamaan heti, kun sen aika sään puolesta tulee. Monivuotista, ruohovartista koristekasvia kutsutaan perennaksi. Kukkasipulit kannattaa kaivaa maahan vasta vähän ennen routaa. Liian lämpimässä sipulit alkavat nostaa vartta jo syksyllä. Taimin nimipäivää on juhlittu vuodesta 1908 lähtien.

  • Keskustelunaihe Mitä kasveja olet istuttanut? Mitä onnistumisia ja epäonnistumisia koit?
  • Aivojumppa Tulosta Satokauden tavupalat
  • Peli Tulosta Syyslotto 2×2Syyslotto 2×2 kortit,Syyslotto 3×3,Syyslotto 3×3 kortit
  • Kuvia Katsellaan Vahvikkeen kukkakuvia
  • Askartelu Väritä kasveja
  • Vinkki Katsellaan taimi- ja kukkasipuliesitteitä. Suunnitellaan istutuksia ja jos mahdollista istutetaan ja laitetaan maahan kyltit, mitä keväällä on odotettavissa mistäkin kohdassa. Kukkapenkkien suunnittelua voi tehdä leikkaamalla esitteistä ja hinnastoista kuvia ja sijoittelemalla isolle paperille.

9.9. Yle

Yleisradio Oy eli Yle on Suomen valtion omistama valtakunnallinen mediayhtiö, jonka toimiala on yleisradiotoiminta. Se toimii verovaroin. Yleisradiolla on kolme televisiokanavaa, kuusi radiokanavaa, teksti-TV, suoratoistopalvelu Yle Areena, mobiilisovellus ja lisäksi se tarjoaa internetpalveluja yle.fi-sivustolla.

9.9. Kansainvälinen FASD-päivä

Teemapäivä muistuttaa, että alkoholi ja raskaus eivät kuulu yhteen. Äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö aiheuttaa lapselle vaurioita. On löydetty yli 400 tautia tai tilaa, jotka esiintyvät tyypillisesti henkilöillä, joilla on FASD. Tietoa Kehitysvammaliiton sivuilla.

9.9. Lotta Svärd -järjestö

Lotta Svärd oli vuosina 1920–1944 toiminut suomalainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautunut maanpuolustustyön tukijärjestö. Lottamuseon keräämää Lottahistoriaa Nostalgiset naiset -sivustolla.

10.9. Kansainvälinen itsemurhien estämisen päivä (YK, WHO)

Itsemurhan ehkäisyn yleiset ohjeet löytyvät THL:n sivuilta ja depressiosta on tietoja Duodecimin sivuilla. Ikäinstituutin neuvoja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

  • Keskustelunaihe Juttelukortit virittävät keskustelua, ryhmäyttävät ja helpottavat omien mielipiteiden kertomista
  • Keskustelunaihe Mitä kukin arvostaa ja miten voisi olla mukana edistämässä näitä asioita. Jos löytyy yhteinen arvostuksen kohde, tehdään jotain konkreettista sen puolesta (esim. kerätään pihlajanoksia maljakkoon henkilölle, joka ei voi lähteä ulos; leivotaan yksinäiselle; luetaan kirjaa lapselle tai sairaalle…).
  • Musiikki Lauletaan yhteislauluja (laulujen sanoja) tai järjestetään toivekonsertti
  • Sanataide Runot ovat auttaneet monia ihmisiä vaikeiden tunteiden ja menneisyyden tapahtumien käsittelyssä sanoittamalla asioita. Luetaan tai jaetaan runoja tai järjestetään runokahvila.
  • Vinkki Mieleinen Huoneentaulu voi auttaa kääntämään huomiota vahvistaviin ja kannustaviin asioihin

11.9. Euroopan migreenipäivä

Suomen Migreeniyhdistys toimii päänsärkysairauksia sairastavien arjen asiantuntijana ja pyrkii parantamaan heidän hyvinvointiaan jatyössä jaksamistaan.

12.9. Viljan nimipäivä, Viljatuotteiden teemapäiväPiirrettyjä viljantähkiä

Vilja on muinaissuomalainen nimi, jota aluksi annettiin miehille, mutta on sittemmin vakiintunut naisen nimeksi. Suomessa viljellyt viljalajikkeet ovat ruis, ohra, kaura ja vehnä (näistä tietoa Ruokatieto-sivulla).

  • Keskustelunaihe Viljanviljely ennen ja nykyään. Millaisia kokemuksia sinulla on viljankorjuusta? Mitä leipaa mieluiten syöt? Oletko innokas leipuri?
  • Visa Viljat
  • Kuvia Maatila-aiheisia kuvia
  • Askartelu Tehdään olkikoristeita (Punomon ohjeita). Ohuista rukiinoljista syntyy kauniita tähtiä ja himmeleitä, mutta ohut puuvillalanka täytyy pujottaa imemällä eikä neulalla (rullalanka on liian kovaa, käytä pehmeämpää). Liotettuja paksuja olkia voi silitysraudalla silittää auki nauhoiksi ja koota niistä liimaamalla koristeita (esim. renkaista ketjua tai liimataan kartongille pinnaksi, josta leikataan kuvioita).
  • Video Kuunnellaan Youtubesta Leharin operetista Vilja-laulu (4.22 min.)

12.9. Euroopan migreenipäivä

Migreeni on kohtauksellinen, aikuisiän yleisin neurologinen sairaus. Tietoa migreenistä saa Suomen Migreeniyhdistyksestä.

Elo-syyskuussa viimeistään Mikkelinpäivänä (29.9) vietetään sadonkorjuujuhlia

Ahvenanmaalla sadonkorjuujuhlat järjestetään aina syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Kotimaiset kasvikset ry:n sivustolla on laaja kuvagalleria ja tietoja kasviksista. Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ry valitsevat joka vuosi vuoden vihanneksen. Tietoa Suomen yleisimmistä juureksista.

Syyskuussa piiat ja rengit ennen etsivät parempia palveluspaikkoja. Jonain syyskuisena sunnuntaina järjestettiin pestuumarkkinat eli nykykielellä rekrytointimessut. Pestuumarkkinoiden avulla voi yhdistää kertaluonteista vapaaehtoistyötä ja hyvän mielen levittämistä: Pestuumarkkinat.

  • Keskustelunaihe Mitä juureksia mieluiten syöt ja mitä niistä valmistat?
  • Aivojumppa Päättelytehtävä: Päättele sieni
  • Aivojumppa Etsi vihanneksia ja juureksia  vaakaan ja pystyyn  (vastaukset vihanneksiin ja juureksiin)  14×15 kirjainta
  • Peli Sienet koriin -heittopeli (kuva>) Sienet voi tehdä myös virkkaamalla.
  • Askarteluidea Pihlajanmarjoja pujotetaan hammaslankaan ja kuivuttua tiivistetään raot pois. Solmitaan langan päät
  • Kaksi koria ja villasta huovutettuja sieniä yhteen ja helmet ovat valmiit.
  • Askartelu Pujottamalla pihlajanmarjoja rautalankaan saa taivuteltavaa ja muodossaan pysyvää marjanauhaa, josta voi tehdä sydämiä ja muita kuvioita. Vedellä täytettyihin lasitölkkeihin voi upottaa pihlajanmarjaterttuja, joissa pari lehteä. Valvotussa tilanteessa pinnalla voi palaa kellukynttilä.
  • Askartelu Mainos/kutsu: Sadonkorjuujuhlat 1, Sadonkorjuujuhlat 2
  • Resepti juurespihvit 1 min video pihvien valmistuksesta
  • Reseptitarina kaalilaatikosta
  • Vinkki Maistajaiset kotimaisia hedelmiä, marjoja (kuvia), vihanneksia, yrttejä. Vertaillaan. Paloja voidaan kastaa erilaisiin kastikkeisiin tai jakaa raasteita/soseita pieniin kuppeihin ja kaataa niihin kastikkeita. Kaikille voi etsiä omanSadonkorjuujuhlien mainos 1 lempismoothien.
  • Vinkki Tehdään retki torille tai osallistutaan toritapahtumaan
  • Vinkki Pulmailurata sadonkorjuaikaan ja sen lisätehtävä sanaympyrä

Viikko 37, Leipäviikko

Leipäviikkoa on vietetty vuodesta 1964 alkaen. Leivinuunissa leipiä ja Tula-tullallaan sanatTeemana vuonna 2020 on kuitu. Suomalaisessa ruokavaliossa leipä on paras kuitulähde. Leipätiedotuksen materiaaleissa tuodaan esiinviljakuidun terveysvaikutuksia. Suomen maakuntaleivätHappaman leivän leipomista Keski-Suomessa.  Tiedätkö paljonko suomalaiset syövät leipää?

Viikko 37, Valtakunnallinen Hävikkiviikko

Valtakunnallisen Hävikkiviikon järjestäjänä toimii Kuluttaja-lehti. Hävikkiviikkoa on vietetty vuodesta 2013 alkaen. Ruokahävikki on roskiin päätynyttä ruokaa, mikä olisi voitu välttää valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin. YK ja EU ovat asettaneet tavoitteeksi ruokahävikin määrän puolittamisen reilussa kymmenessä vuodessa. Maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kotitalouksien ruokahävikki on Luonnonvarakeskuksen mukaan vuosittain arviolta 120 – 160 miljoonaa kiloa eli 20 – 25 kiloa henkilöä kohden.Pappilan hätävara juomalasissa ja lusikka

  • Keskustelunaihe Miten itse voi vaikuttaa ruokahävikin määrään?
  • Keskustelunaihe Kampanjamateriaaleja keskustelun virikkeeksi. Maa- ja metsätalousministeriön vinkkejä kaiken ruuan hyödyntämiseen.
  • Askartelu Askarrellaan jäännösmateriaaleista, virkataan isoäidin neliöitä, tehdään munakennoista sytykeruusuja, valetaan kynttilänpätkistä uusia kynttilöitä, Oiva askarteluopas kierrätysmateriaaleista
  • Reseptejä Marttojen reseptejä kirjassa Ruokaa tähteistä
  • Vinkki Tehdään ruokaa tähteistä: esim. pyttipannu, pappilan hätävara (kuva >), köyhät ritarit, leipävanukas, leipäressu, tallimestarin kiisseli, mannavanukas, perunarieska, kasvissosekeitto, perunasalaatti
  • Vinkki Tehdään yhdessä iltapalaa. Valitaan resepti Kontukodin porukan kokoamasta kirjasta Konnun hävikkiruokakirja (14 sivua).
  • Opas Hävikkiviikon tutkimus (74 sivua), jossa tutkimustietoa ja käytännön esimerkkejä ruokahävikin mittaamisen ja vähentämisen keinoista Suomessa.

Viikko 37, Koulujen liikenneviikko

Alakouluissa ja esiopetusryhmissä jutellaan näiden kolmen teemapäivänLiikennemerkkejä aikana liikennesäännöistä ja turvallisuudesta. Media pitää nyt näitä aiheita esillä.

13.9. Positiivisen ajattelun päivä

Päivää alettiin viettää Yhdysvalloissa vuonna 2003. Ihmisen keholla ja mielellä on vahva yhteys. Siksipositiivisella mielellä on vaikutusta ihmisen terveyteen. Tähän päivään sopivaa materiaalia voi löytää Positiivisuusviikon aineistoista.

Tarttumapihdit

14.9. Maailman ensiapupäivä

Teemapäivänä muistutetaan ensiavun tärkeydestä henkien pelastamisessa. Punaisen Ristin ensiapu ohjeet.

15.9. Maailman Siivouspäivä

Maailman Siivouspäivä eli World Cleanup Day (WCD) on kansainvälinen, maailmanlaajuinen yhden päivän kestävä ympäristön siivoustempaus. Tapahtumia on järjestetty vuodesta 2008 alkaen. (materiaalia)

  • Keskustelunaihe Miten itse olet vaikuttanut omaan ympäristösi ja sen siisteyteen? Miten ympäristön siiteydestä voisi vielä paremmin huolehtia?
  • Visa Puhdas koti
  • Visa Muovi
  • Askartelu Tehdään Kraakkuluuta video (5.49 min.)
  • Video Kuunnellaan Youtubesta Lumikin Ain laulain työtäs tee 
  • Vinkki Roskakävelylle otetaan mukaan muovipussi tai useampi sekä tarttumapihdit. Lasiset, metalliset ja sekajäte kerätään eri pusseihin.
  • Vinkki Puutarhassa voi kerätä maahan pudonneista omenoista ne madonsyömät ja mädäntyneet kompostiin. Mustaksi kuivuneet ja muumiotautiset omenat kerätään erilleen ja laitetaan sekajätteisiin. (kuva: Apuväline Avux)

15.9. Kansainvälinen demokratian päivä (YK)

Tätä päivää on vietetty vuodesta 2007. Demokratiassa valta perustuu yhteisön jäseniin, eikä ole yhden ihmisen tai yhden ryhmittymän käsissä. Se vähentää vallan väärinkäytön mahdollisuutta. Demokratian kulmakiviä ovat jokaisen henkilön mahdollisuus ilmaista vapaasti oma mielipiteensä ja osallistua yhteiskunnan kehittämiseen. Päivän tarkoitus on muistuttaa päättäjiä ja jokaista yksittäistä ihmistä näiden demokratian periaatteiden tärkeydestä.

15.9. Agatha Christien syntymäpäivä

Englantilaisen kirjailijan Agatha Christien (1890 – 1976) syntymästä tuli 2020 kuluneeksi 130 vuotta ja hänen ensimmäisen kirjansa julkaisusta 100 vuotta. Christien kuuluisat etsivähahmot ovat Hercule Poirot ja neiti Marple. Ensimmäiselle kirjalleen Stylesin tapaus Christie joutui etsimään kustantajaa kolme vuotta. Sen jälkeen hänen kirjojaan on painettu miljoonia kappaleita ja käännetty kymmenille kielille. Poirot´n toiminnasta kertoo yli 30 romaania ja lähes 60 novellia.

  • Vinkki Katsotaan jokin Hercule Poirot -elokuva tai Miss Marple -elokuva. Tai luetaan otteita kirjasta.

16.9. Kansainvälinen päivä otsonikerroksen suojaamiseksiTaivas

Tätä päivää vietetään ns. Montrealin Pöytäkirjan allekirjoituspäivänä. Pöytäkirja on tehty vuonna 1987 ja siinä sovittiin otsonia tuhoavien aineiden tuotannon ja käytön rajoittamisesta ja lopettamisesta. Otsonia on kaikkialla ilmakehässä, mutta tiheämpi otsonikerros kiertää maapalloa 15-30 kilometrin korkeudella. Se suojaa maapalloa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä.

18.9. Kansallinen terveydenhoitajapäivä, Tyynen nimipäivä

Ensimmäistä kansallista terveydenhoitajapäivää vietettiin 2020. Terveydenhoitajayhdistykset ovat vuosikymmeniä juhlineet Tyynen päivänä. Terveydenhuoltoneuvos Tyyne Luoma (1893–1970) oli suomalaisen terveyssisarlaitoksen ja kansanterveystyön merkittävä kehittäjä, kouluttaja ja organisaattori sekä Terveydenhoitajaliiton perustaja. Tyynenpäivän juhlissa on palkittu ansioituneita terveydenhoitajia ja juhlistettu terveydenhoitajan ammattia. Terveydenhoitajat tekevät ennaltaehkäisevää työtä, jolla edistetään kansanterveyttä ja kansantaloutta. (Terveydenhoitajaliitto) Viereisessä kuvassa terveydenhoitajamerkki, josta terveydenhoitajat ja siksi opiskelijat voi tunnistaa.

19.9. Mika Waltarin syntymäpäivä

Mika Waltari oli merkittävä suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaaneja, runoja, novelleja, pienoisromaaneja, satuja, näytelmiä, kuunnelmia, propagandamateriaalia, arvosteluja, elokuvakäsikirjoituksia, matkakertomuksia ja sarjakuvariimejä. Hänen menestysteoksistaan tuli kuuluisia myös muissa maissa. Waltarin historiallisista romaaneistaan tunnetuin on Sinuhe egyptiläinen (1945).

Viikko 38, Valtakunnallinen hyvien tapojen viikko Käytöksen kultainen kirja: selkämys

Kouluissa järjestetään erilaisia teematapahtumia liittyen hyviin tapoihin. Viikko päättyy Hyvien tapojen päivään. Opetushallituksen ylläpitämä verkkopalvelu Edu.fi julkaisee ideoita ja materiaaleja, joita voi soveltaa myös ikäihmisten kerhotoimintaan. Tapayhdistys ry:n tapalinkit.

  • Keskustelunaihe Ppukukoodit, juhlatavat ennen ja nyt, kielenkäyttö, pöytätavat, tervehtiminen, käytöstapojen muuttuminen, sinuttelu ja teitittely
  • Keskustelunaihe mitä hyvät tavat tarkoittavat sinulle?
  • Sanataide Luetaan poimintoja Käytöksen kultaisesta kirjasta (YLE:n juttu kirjasta)
  • Peli Opetushallituksen tapakasvatusaiheisia pelejä
  • Vinkki Kokeillaan erilaisia solmion ja huivin solmimismalleja viisi helppoa kravaattisolmua, 13 tapaa sitoa kaulahuivi

Viikko 38 (tai 39), Kansainvälinen Muistiviikko

Muistiviikon ajankohta määrittyy Maailman Alzheimer-päivän (21.9.) mukaisesti joko viikolle 38 tai 39. Muistiyhdistykset eri puolilla Suomea järjestävät viikon aikana erilaisia tapahtumia. Tiedot niistä tulevat Muistiliiton tapahtumakalenteriin. Laaja suomalaistutkimus FINGER osoitti, että muistihäiriöitä voidaan ehkäistä hallitsemalla niiden riskitekijöitä. Tänään siis vähennetään riskitekijöitä. Muistiin liittyvää tietoa ja esitteitä Muistiliitostaja Suomen muistiasiantuntijoilta

Syyskuun viimeinen kokonainen viikko, Kansainvälinen kuurojen viikko Iäkkään ihmisen korva

Kansainvälistä kuurojen päivää on vietetty jo vuodesta 1958. Myöhemmin se laajentui viikon mittaiseksi. Tämän viikon viesti on kaikkien kuurojen yhteenkuuluvuus. Juhlaviikolla halutaan tukea ja vahvistaa edunvalvontatyötä kuurojen ja kaikkien viittomakielisten henkilöiden oikeuksien parantamiseksi eri puolilla maailmaa. Kuurojen liitto

21.9. Maailman Alzheimer-päivä

Suomessa Alzheimerin tautiin on sairastunut jo 70 000 ihmistä ja määrä on kasvussa. Vuonna 2040 muistisairaita arvellaan olevan jo neljännesmiljoona. Maailmassa on 50 miljoonaa muistisairasta. Kaikista muistisairaista noin 60-80 % sairastaa Alzheimeria. Muistiliitto on koonnut muistin käyttö- ja huolto-ohjeet

21.9. Kansainvälinen rauhanpäivä (YK) International Peace Day

Päivää on vietetty vuodesta 1981 alkaen. Näillä tienoilla Suomen Rauhanturvaajaliitto ja Sotiemme Veteraanit –keräys järjestävät Kansa Kävelemään –tapahtumia. Ne ovat osa veteraanien kansainvälistä toimintaa.

21.9. Syysmattieli mukulamatti

Matin nimipäivä on helmikuussa, mutta syys-Matti 21.9. Matteuksen päivä oli ennen perunan ja nauriin noston päivä. Omenatkin poimittiin näihin aikoihin. Tästä päivästä lähtien karhut käyvät talvilevolle ja Valkoinen juureskasvi naatteineenkäärmeet vetäytyvät talvikoloihinsa. Talven puhdetyöt aloitettiin ennen näihin aikoihin.

21.9. Nollapäästöpäivä

Nollapäästöpäivän tarkoituksena on auttaa maailmaa pääsemään eroon fossiilisista polttoaineista, joita ovat maaperästä saatavat hiili, maakaasu, turve, öljy ja kivihiili. Nollapäästöpäivää vietettiin ensimmäisen kerran Kanadassa vuonna 2008. Suomessa päivää on vietetty vuodesta 2017 alkaen. Päivän tavoitteena on, että fossiiliset polttoaineet korvattaisiin uusiutuvalla energialla, joita ovat aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergia, maalämpö sekä aalloista ja vuoroveden liikkeistä saatava energia. Bioenergia tarkoittaa puuperäisiä polttoaineita, peltobiomassaa, biokaasua ja kierrätyspolttoaineiden biohajoavaa osaa. (Opetushallituksen materiaaleja)

Aina 22.9. tai 23.9. syyspäivän tasaus

Yö ja päivä ovat yhtä pitkiä, 12 tuntia kumpikin, syyspäiväntasauksen aikaan kaikkialla maapallolla. Pohjoinen ja eteläinen pallonpuolisko saavat silloin molemmat yhtä paljon auringonvaloa. Pohjoisella puoliskolla on syksy, eteläisellä kevät.

  • Askartelu Väreistä voimaa, maalataan mielen kuvia vesiväreillä. Tähän voi halutessaan laittaa musiikkia taustalle inspiraatiota antamaan
  • Jumppa Syksyinen jumppa
  • Video Suomen luonnosuojeluliiton nettisivulla Helsingin yliopiston professori Kurt Fagerstedt kertoo, miten kasvit valmistautuvat talveen. Mistä lehtien keltainen väri tulee? Miksi jotkut lehdistä muuttuvat syksyllä punaisiksi tai oransseiksi? (video 3,5min).

22.9. Kansainvälinen autoton päivä eli auton vapaapäivä

Tätä teemapäivää vietettiin ensimmäisen kerran 2001. Joissakin kaupungeissa on jopa suljettu katuja tilapäisesti.Keltainen kuplavolkkari

23.9. Kansainvälinen viittomakielten päivä (YK)

Kansainvälistä viittomakielten päivää on vietetty vuodesta 2018 alkaen. Kuurojen maailmanliitto (WFD) on perustettu 23.9.1951. Viittomakieli sai Suomessa perustuslaillisen aseman vuonna 1995. Se takaa kuuroille oikeuden oppia kieltään ja käyttää sitä vapaasti. Suomessa vietetään myös kansallista viittomakielen päivää suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen juhlapäivänä. Se on 12.2.

Syyskuun viimeinen perjantai, Vauvan päivä Vauva

Vauvan päivää vietettiin Suomessa ensimmäistä kertaa 2017. Ideoita tähän päivään: VauvaSuomi ry.

  • Keskustelunaihe Millaisessa talossa asuit pienenä? Keskustelun tukena talojen kuvia
  • Keskustelunaihe Äitiyspakkaus ennen ja nyt
  • Keskustelunaihe Lapsuutta koskevia keskustelukysymyksiä
  • Musiikki Lauletaan Tuutulauluja
  • Kuvia Katsotaan Vahvikkeen lapsikuvia.
  • Vinkki Nukketerapiasta on erittäin hyviä kokemuksia keskivaikeasti ja vaikeasti dementoituneiden henkilöiden kanssa sellaisissa hoivayhteisöissä, joissa ei ole liian hyväkuntoisia henkilöitä kommentoimassa vauvojen aitoutta. Vauvanuken vaikutusta kannattaa kokeilla. Esim. Reborn-nuket ovat hyvin aidon näköisiä.

Syyskuun viimeinen perjantai, Tutkijoiden yö Albert Einstein rintakuva

Tutkijoiden yö -tapahtumia on järjestetty sadoissa kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa vuodesta 2005 lähtien. Kaikenikäisiä ihmisiä kutsutaan tutustumaan tieteeseen ja tieteen tekemiseen. Ohjelma. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Ilman tapahtumiin osallistumistakin tänään sopii virittää keskusteluja keksinnöistä ja tieteen saavutuksista. (kuvassa suhteellisuusteorian luonut Albert Einstein 1920, kuva Pixabay >)

  • Keskustelunaihe Minkälaista on tulevaisuuden ruoka? Millainen on Suomen suurin robotti? Miten vietettiin perjantai-iltaa sata vuotta sitten? Mitä löytyy yliopistojen kirjastojen salaisista kansioista? Revontulet ja tähdet. Valmistetaanko ihmisiä joskus koneellisesti?
  • Keskustelunaihe Keksinnöt esim. nyhtökaura, laser, tietokone, internet, juustohöylä, äitiysavustuspakkaus, jäänmurtaja, savustuspussi, Abloy-lukko, AIV-rehu, aaltopahvi, Afrikan tähti -peli, Ksylitoli, Molotovin cocktail, astiankuivauskaappi, verenpainemittari, Linux-käyttöjärjestelmä, virtuaalitodellisuus…
  • Visa Puhelin
  • Visa Suomalaisia keksintöjä
  • Visa Tietokoneet

26.9. Maailman merenkulkupäivä (IMO, YK)purjelaiva

Tämä teemapäivä suuntaa huomiota merenkulun käytäntöjen turvallisuuteen ja laivauksen ympäristövaikutuksiin sekä kansainvälisen merenkulkujärjestön työhön.

27.9. Maailman turismipäivä (YK)

27.9. Vesan nimipäivä, Puun päivä, puulle ja metsälle omistettu päiväRuskalehtiä

Tänään istutetaan puita. Suomessa kasvaa noin 30 eri puutlajia. Vesan nimi on tullut allakkaan 1929.

  • taidemaalarin palettiKeskusteunaihe  Mikä on suosikkipuusi ja miksi? Osaatko valmistaa puusta tai sen osista jotain, mitä?
  • Keskustelunaihe Mikä puu kuvaa sinua, tulosta kortit
  • Visa Puut
  • Askartelu Väritä kukkiva puu
  • Askartelu Tehdään mosaiikista pannunalunen tai tuohityönä tuohisormus
  • Askartelu Väritetään ruska talteen. Kerätään erilaisia puiden lehtiä. Piirretään ääriviivat paperille ja väritetään.
  • Video Kuunnellaan Youtubesta Punertaa marjat pihlajan (3.40 min.), Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset (2.50 min.)
  • Vinkki Kerätään eri puiden oksan- tai rungon kappaleita ja kirjoita lapuille puiden nimet. Tehtävänä on yhdistää laput oikeisiin puihin. Tehtävää voi vaikeuttaa kirjoittamalla useampia lappuja kuin on puuvaihtoehtoja.
  • Vinkki Annetaan jokaiselle puinen pyykkipoika (tai useampi) ja jokaiselle joukkueelle samanlainen pahvinkappale (tai kylpysieni). Lähtömerkin jälkeen pahvi lähtee kädestä käteen ja jokainen kiinnittää siihen pyykkipoikansa. Nopeampi joukkue voittaa. Pienellä porukalla pahvi voi kiertää useamman kierroksen.

2 naista kävelee päällään ruudulliset mekot

28.9.1934 Brigitte Bardot syntyi

Ranskalainen valokuvamalli ja näyttelijä Brigitte Bardot oli 1950- ja 60-lukujen seksisymboli. Hän oli naimisissa mm. elokuvaohjaaja Roger Vadimin kanssa. Bardot on esiintynyt kymmenissä elokuvissa: Ei kiltti tyttö, …ja Jumala loi naisen, Sen täytyi tapahtua, Rakas Brigitte, Kohtalokas rakkaus, Shalako jne.Bardot´n pukeutumista matkittiin. Kuvassa ruudulliset Brigitte Bardot -leningit Helsingissä kesällä 1960 (kuva Finna Helsingin kaupunginmuseo/Volker von Bonin >)

Syyskuun viimeinen keskiviikko, Kansainvälinen koulumaitopäivä

Ruokatieto ry:n sivustolta löytyy monipuolista tietoa maidosta, Ravitsemuskatsaus 2022 sivut 14-17. Sopivaa tietoa löytyy myös Digisarkan Raikasta Maailman maitopäivää, joka on 1.6. (Kuva © Kirsi Alastalo)

29.9. Mikkelinpäivä, Mikon, Mikaelin ja Mikan nimipäiväViivapiirros arkkienkeli Mikael

Mikkelinpäivä eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä on lasten ja enkelien nimikkopäivä.

Sanontoja:

Mikkelinpäivään mennessä on oltava nauriit kuopassa ja akat pirtissä.
Mikkelistä päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan.

29.9. Kansainvälinen Maailman sydänpäivä

Paikallisten sydänyhdistysten sivustoilta löytyy Maailman sydänpäivän tapahtumia ja tietoja. Punainen sydän ja pätkä sydänkäyrää

 

<< ElokuuLokakuu >>