Ensimmäisiä televisiolähetyksiä

Kuvassa lapset katselevat teekkareiden televisiokerhon koelähetystä toukokuussa 1955.
Vasta neljä päivää myöhemmin lähetettiin Suomen ensimmäinen julkinen tv-lähetys.
Sitä seurattiin eri puolille Helsinkiä sijoitetuista 15 vastaanottimesta.
Tv-studio oli rakennettu Teknillisen Korkeakolun radiolaboratorioon.
Lähetyksen ohjasi ja juonsi Lasse Pöysti.

Edellisenä vuonna oli perustettu televisiokerho,
jonka tavoitteena oli rakentaa televisiolähetin ja aloittaa koelähetykset Suomessa.
Televisiokerhoon kuului paljon teekkareita
ja he kehittivät televisiolähettimessä tarvittavaa tekniikkaa osana tutkintoaan.

Säännölliset tv-lähetykset aloitettiin Suomessa 1956
ja Yleisradio tuli mukaan vasta kaksi vuotta myöhemmin.
Silloin Tasavallan presidentti Urho Kekkosen uuden vuoden puhe 1.1.1958
aloitti Suomen Television säännölliset lähetykset.
Television katselulupa tuli pakolliseksi radion kuunteluluvan rinnalla.
Vastaanottimia oli aluksi hyvin harvassa,
joten usein myös naapurin lapset tulivat katsomaan televisio-ohjelmia.

1969 Presidentti Kekkosen uudenvuoden puheella aloitettiin Ylen ohjelmalliset värikoelähetykset.
Televisiolupia oli suomalaisilla silloin jo miljoona kappaletta.

Vuosien varrella lapset ovat seuranneet televisiosta Kylli-tätiä, Onni-klovnia,
Arja-tätiä, Kasperia ja Pelle Hermannia.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma.
Helsinki 20.5.1955. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r55-2947_9.tif

Luokka: 1950-luku, lapsi, teknologia