Kouluradion nauhoitus 1956

Kouluradion ohjelman äänitys käynnissä.

Alkuperäinen kuvateksti Kuluttajain lehdessä 1956:
”Tässä siirtyvät ’Kuningas Patamobiuksen’ moninaiset seikailut ääninauhalle
– ne, jotka ovat sattuneet kuuntelemaan Kouluradiota, tietävät,
että seikkailun henkilöt ovat kaikki vedeneläviä.
Heistä näemme vasemmalta mateen (Oiva Sala),
itsensä rapu Patamobiuksen (Holger Salin), särjen (Hillevi Lagerstam)
ja salakan (Sirkka Hirvonen).”
(Kuluttajain lehti 18/1956, s. 8)

Kouluradiolähetykset alkoivat jo vuonna 1934.
Niissä kuultiin esimerkiksi raittiusviikon ohjelmaa,
kuulokuvia apostoli Pietarin elämänvaiheista ja kielitunteja.

Kouluikäiset lapset kuuntelivat radiosta myös kuunnelmia
Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuista.

Pienemmille lapsille oli radiossa Markus-sedän
eli Markus Raution lastenohjelma nimeltä Lastentunti.
Rautio teki ohjelmaa peräti 30 vuotta (1926-56).
Ohjelmassa vastattiin lasten lähettämiin kirjeisiin,
esitettiin satunäytelmiä ja soitettiin lasten omaa ohjelmaa.
Rautio vieraili monilla paikkakunnilla ja jututti paikallisia lapsia.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, kuvaaja: Kalle Kultala,
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11116H

Luokka: 1950-luku, koulu, näyttelijä, sanataide, teknologia