Lokakuu
- Kulttuurivuosikellon lokakuu
- Vihreän Veräjän luontoideoita lokakuulle
- Lokakuun nimi tarkoittaa perustuu lukua kahdeksan tarkoittavaan sanaan, sillä roomalaisten vuosi alkoi maaliskuusta
- Syystalven toimintaideoita Ideakansiossa s. 46-56.
- Lokakuu on EU-alueella digitaalisen turvallisuuden teemakuukausi, European Cyber Security Month (ECSM). On ajankohtaista keskustella kaikesta, mikä liittyy nettiin tai digitaalisiin julkisiin palveluihin.
- Saamelaiseen vuotuiskiertoon perustuvaa toimintaa
1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä
Sisäministeriö suosittelee liputtamista tänään. Sillanpää oli ensimmäinen Suomessa ministeriksi valittu nainen. Hän vaikutti lasten ja nuorten elämän turvallisuuteen, yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, vanhustyöhön sekä kuluttajaliikkeeseen. Päivää on vietetty ensimmäisen kerran 2016, jolloin tuli kuluneeksi 150 vuotta Miina Sillanpään syntymästä (1866).Miina Sillanpään säätiö on syntynyt vuonna 1965, kun Taloustyöntekijäin Yhdistys säätiöi omaisuutensa ja nimesi säätiön puheenjohtajanaan 51 vuotta toimineen Miina Sillanpään mukaan. Miinan elämästä YLE:n sivustolla (kuva > Studio Alppila, Hki 1920-luku, Museovirasto/Musketti, Historian kuvakokoelma, Finna, lisää kuvia)
- Keskustelunaihe Aineistoa keskustelujen pohjaksi: Miina Sillanpää selkoteksti, Ohjeet, Tehtävät, Kuvat
- Visa Miina Sillanpää
- Jumppa Miina Sillanpään säätiön Neuvokkaiden naisten keräämiä liikunta- ja ulkoiluohjeita
- Video Miina Sillanpään elämästä (8:26) Youtubessa
- Vinkki Tutustutaan Muistipuistoon. Se on Miina Sillanpään säätiön muistisairaille henkilöille ja aivoterveydestään kiinnostuneille iäkkäille ihmisille kehittämä helppokäyttöinen verkkopalvelu.
1.10. Heijastinpäivä
Liikenneturva järjestää ympäri maata erilaisia heijastintempauksia. Liikenneturvan sivustolla on tietoa ja videoita erilaisista heijastimista. Heijastin on suomalainen keksintö.
-
- Visa Suomalaisia keksintöjä
- Jumppa Ikäinstituutin Kävely keveämmäksi – voimisteluohjelma
- Askartelu Virkataan heijastavasta langasta heijastimia
1.10. Kansainvälinen ikäihmisten päivä (YK)
Tämän päivän tarkoitus on kiinnittää erityistä huomiota siihen, että kaikilla ikäihmisillä on saatavillaan terveellistä ravintoa, suojaa, toimiva vesi- ja sanitaatiohuolto, koulutusmahdollisuuksia ja pääsy terveydenhuollon palveluihin. Vanhusten määrä tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä.
- Keskustelunaihe Omat isovanhemmat, mitä opin isovanhemmiltani, ikinuoret julkkikset, itselle tärkeät iäkkäät ihmiset, iäkkäiden ihmisten roolin muuttuminen, iäkkäät vapaaehtoiset, iäkkäät yrittäjät, iäkkäät valtionjohtajat
- Visa Historian ensimmäiset
- Jumppa Sateenvarjojumppa
- Kuvia iäkkäistä ihmisistä
- Vinkki Järjestetään sukupolvien yhteinen päivä. Ideoita opinnäytteestä: Sukupolvet yhdessä -päivän järjestäminen; tavoitteena perinnetaitojen ja –tietojen siirtyminen nuoremmille ikäpolville ja tutustuminen nuorten harrastuksiin ja elämään. Päämääränä ennakkoluulojen vähentäminen ja myönteisten asenteiden virittäminen.
1.10. Kansainvälinen kasvisruokapäivä
Kasvisten, marjojen, hedelmien, juuresten ja vihannesten lisääminen ruokavalioon ehkäisee monia elintasosairauksia kuten sydän – ja verisuonitauteja, syöpää sekä diabetesta. Myös paino pysyy helpommin kurissa. Kasviksista löytyy herkullisia makuja, joihin kannattaa tutustua!
- Keskustelunaihe Marja- ja sieniretket. jutellaan marjastamisesta: herkullisin marja, herkullisin marjaruoka, mieleen jäänyt marjaretki
- Aivojumppa Piiloristikko Etsi vihanneksia ja juureksia vaakaan ja pystyyn (vastaukset vihanneksiin ja juureksiin)
- Kuvia Katsotaan kuvia marjoista
- Resepti Tehdään retki paikkaan, jossa voi kerätä pihlajanmarjoja tai aronianmarjoja. Keitellään Marttojen reseptillä pihlajanmarjahilloa tai pihlajanmarja-porkkanasosetta. Marja-aronioista syntyy erinomaista kiisseliä, mutta siivilöi kuoret pois, sillä ne ovat karvaita (laita kuumaan kiisseliin jäisiä mansikoita). Marja-aronioita voi myös kuivata uunissa (50C) ja sekoittaa myslin joukkoon tai napostella kuin rusinoita. Säilytä kuivatut marjat ilmavasti. Pakastetuista marja-aronioista syntyy hyvänmakuista ja kauniin väristä viiniä.
- Vinkki Tehdään kaupparetki ja haetaan sellaisia kasviksia, salaatteja ja hedelmiä, joita ei ole aiemmin maistettu. Tehdään pieniä suupaloja, joita vertaillaan. Makuja voidaan pisteyttää tai laittaa paremmuusjärjestykseen. Levyraadin numerot ja asteikot sopivat tähän (linkki).
- Vinkki Järjestetään maistiaiset ja kokeillaan nyhtökauraa, härkistä, tofua, tahinia, hummusta… Maistiaisiin voidaan liittää arvauskisa joko ilman vihjeitä tai esim. niin, että on yhdistettävä nimikortti oikeaan astiaan.
1.10. Kansainvälinen musiikkipäivä World Music Day eli Fête de la Musique
Kansainvälistä musiikkipäivää IMD vietettiin ensimmäistä kertaa lokakuussa 1975 kuuluisan viulisti-kapellimestari Yehudi Menuhinin aloitteesta. Toinen musiikille omistettu kansainvälinen päivä World Music Day eli Fête de la Musique on 21. kesäkuuta.
- Aivojumppa Laula kuvasta
- Aivojumppa Piiloristikko Musiikkiaiheinen piiloristikko vaakaan ja pystyyn (vastaukset)
- Visa Syksyn Sävel
- Jumppa Kas näin heiluu- jumppa
- Musiikki Lauletaan toivelauluja yhdessä: Vahvikkeen laulunsanoja
- Sanataide Luetaan Eino Leinon runo Laulajan laulu
- Audio Kuunnellaan Yehudi Menuhin soittoa Yle areenasta (3.22 min.)
1.10. Kansainvälinen kahvipäivä
Tätä päivää on vietetty vasta vuodesta 2015 lähtien. Tietoa suomalaisten kahvinjuonnista.
- Keskustelunaihe Tulosta keskustelun tueksi kahviaiheiset tieto- ja kysymyskortit
- Keskustelunaihe Millaisia kahvimuistoja sinulla on?
- Visa Mitä tiedät kahvista? (12 monivalintakysymystä) ja haastavampi Kahvivisailu (ohjaaja kysyy 25 kysymystä)
- Peli Pelataan Kahvibingoa
- Kuvia, jotka liittyvät Kahviin
- Video Katsellaan Youtubesta kahvimainos
- Vinkki Kahvitellaan yhdessä, kahviin voi muuten saada vähän uutta makua lisäämällä purujen joukkoon esim. kardemummaa tai vaniljasokeria
1.10. Säätiöpäivä
Suomessa on lähes 3 000 säätiötä. Ne vaalivat kulttuuriperintöä ja toteuttavat lahjoittajiensa henkistä perintöä myöntämällä apurahoja sääntöjensä määräämiin tarkoituksiin hakemuksesta. Säätiöpäivää vietetään yli 20 Euroopan maassa samana päivänä.
2.10.Maailman maatalouseläinten päivä
Suomessa tätä teemapäivää on järjestetty vuodesta 1959. Tietoa suomalaisista alkuperäisistä maatalouseläinroduista.
- Aivojumppa Päättele Mikä eläin?
- Visa Hevoset, Kanat ja kukot, Lampaat, Lehmät ja sonnit
- Peli Tulosta ohjeet Sienet/omenat koriin -heittopeli
- Jumppa Mielikuvajumppakortit
- Kuvia maatila-aiheisia kuvia
- Askartelu Väritä Pihapiirin eläimiä (12 kuvaa ja niihin sopivaa vanhaa lorua)
- Video Katsotaan Youtuben videolta maatilaneläinten ääniä (8.05 min.)
2.10. Kansainvälinen väkivallattomuuden päivä (YK)
Vuonna 2007 YK julisti tämän Mahatma Gandhin syntymäpäivän kansainväliseksi väkivallattomuuden päiväksi (teemapäivän nettisivut). YK toivoo valtioiden, järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen muistuttavan ihmisiä sovittelun ja rauhanomaisuuden merkityksestä ristiriitojen ja konfliktien ratkaisemisessa. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää turvassa ilman väkivaltaa tai sen uhkaa. Sotien lisäksi väkivaltaa ilmenee koulukiusaamisessa, työpaikkakiusaamisessa ja perheväkivallan muodossa. Suvanto ry on erikoistunut iäkkäiden ihmisten luottamuksellisissa suhteissa tapahtuvan kaltoinkohtelun ja väkivallan ehkäisemiseen. Yhdistyksen sivustolta löytyy käsikirja ikääntyneisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun ja väkivallan vastaiseen työhön (96 sivua): Täällä on lupa puhua väkivallasta.
3.10. Kansallispuvun juhlapäivä
Suomalainen kansallispuku täytti 130-vuotta vuonna 2015. Suomen kansallispukukeskus osallistui juhlavuoteen järjestämällä Kansallispuvun juhlapäivän. (Kuva CC BY 4.0 Volker von Bonin, Museovirasto – Musketti, Historian kuvakokoelma, Finna. Kuvassa vuoden 1965 Miss Suomi Virpi Miettinen. Hän sijoittui toiseksi sekä Miss Eurooppa – että Miss Universum -kisassa.)
- Keskustelunaihe Suomalaiset kansallispuvut: Keskustelukysymyksiä kansallispuvuista, eri kansallisuuksien puvut ja muut tunnusmerkit
- Visa Suomi-visa: ohje ja kuvat
- Visa Kansanlauluvisa ja helpompi kansanlauluvisa
- Jumppa Syksyinen jumppa
- Kuvia Katsellaan kauniiden kansallispukujen kuvia
- VideoKuunnellaan Youtubesta Vain pieni kansanlaulu (3.15 min.), Minun kultani kaunis on (1.54 min.)
- Vinkki Tänään voi järjestää kansallispukunäytöksen
VANHUSTENVIIKKO
Lokakuun ensimmäinen sunnuntai on Vanhustenpäivä. Se aloittaa Vanhustenviikon. Vanhustenpäivää on vietetty vuodesta 1954. Valtakunnallisessa pääjuhlassa jaetaan vuosittain Vuoden vanhusteko -palkinto.
Vanhustenviikon viettäminen alkoi 1970-luvulla. Viikon aikana järjestetään monenlaisia tapahtumia ja esitellään kuntien, järjestöjen ja seurakuntien toimintaa. Vanhustenviikolla on joka vuosi eri teema. (Materiaaleja).
SeniorSurf-päivänä seniorit pääsevät helposti tutustumaan tieto- ja viestintätekniikan maailmaan. Monet kirjastot, palvelutalot, tietotuvat ja muut yhteisöt avaavat ovensa ja tarjoavat henkilökohtaista ohjausta tietokoneen ja internetin käyttöön. SeniorSurf-tapahtumia järjestetään ainakin kaikissa Pohjoismaissa, joista päivä tuli Suomeenkin. Opastusmateriaalia.
- Keskustelunaihe Kortit, joiden avulla voi virittää keskustelua tietotekniikasta: Hullunkuriset pariskunnat
- Peli Tulosta ohje Pingispalloilla pelattava heittopeli
- Jumppa Video Leppoisa selkäjumppa (KKI, 5,5 min)
- Sanataide Omat sananlaskut -kortit: paranna vanhoja sananlaskuja yksin tai ryhmässä
- Video Vanhustenviikon tiistai on SeniorSurf-päivä. Katso video (1 min 20 sek).
Vanhustenviikon torstai on Iäkkäiden ulkoilupäivä. Ota ajoissa yhteyttä oppilaitoksiin ym., joiden kanssa voi järjestää ulkoilutapahtumia ja -tempauksia.
4.10. Maailman eläinten päivä, josta alkaa eläinten viikko
Katolisessa kirkossa 4.10. on luonnonsuojelun suojeluspyhimyksen (eläinten suojelupyhimys), 1200-luvulla eläneen Fransiskus Assisilaisen päivä. Ensimmäistä Maailman Eläinten päivää juhlittiin Italiassa 4.10.1931. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty Suomen suurimman eläinsuojelujärjestö SEY:n aloitteesta vuodesta 1959 lähtien. Eläinten viikon teema. SEY on tuottanut aiheesta maksutonta materiaalia (aiempien vuosien oppaita). Kissa – ihminen – sanakirja (16 sivua).
Voisiko tänään hoivakodissa tai kerhossa vierailla koira, kissa, alpakka tai kani? Ideoita eläinten käytöstä vanhustyössä on Vahvikkeen Luonto-laatikossa.
- Keskustelunaihe Suomen yleisimmät lemmikit kissa ja koira.
- Keskustelunaihe Elämäni eläimet: mitä eläimiä sinulla on ollut, mitä olisit halunnut? Oletko opettanut eläimelle jotain? Jutellaan eläimiin liittyvistä kokemuksista ja muistoista.
- Aivojumppa Piiloristikko Kissan hyvinvointi
- Visa Eläinmaailman erikoisuuksia
- Visa Koiravisailu (10 monivalintakysymystä)
- Kuvia Katsotaan Vahvikkeen eläinkuvia
- Askartelu väritä Kissa
4.10. Kansallinen korvapuustipäivä, leipomisen teemapäivä 
Ruotsissa on vuodesta 1999 lähtien vietetty Kanelbullens dag -päivää ja sieltä idea on levinnyt myös Suomeen. Tiesitkö tämän korvapuustista?
- Keskustelunaihe Kuinka usein pullantuoksu on täyttänyt kotisi, onko sinulla siis jauhopeukalo?
- Rentoutus, joka tehdään pareittain Syksyinen kävelyretki meren rantaan ja Omenapiirakan leipominen -tarinat
- Sanataide Luetaan Ilme Hellenin runo Äiti leipoo
- Resepti Korvapuusti ohje
- Vinkki Vastapaistetun pullan tuoksua saa myös kostuttamalla pullaviipaleita kevyesti vedellä ja laittamalla vähäksi aikaa leivänpaahtimeen
- Vinkki Jos pullataikinan tekeminen ei ole mahdollista, pienimuotoisen leipomistilanteen voi järjestää kaupan pakastetaikinalla. Lisäksi tarvitaan voita, sokeria ja kanelia. Työvaiheet: Korvapuustien leivontaa Karpalokodissa
4.-10.10. Kansainvälinen avaruusviikko
Kansainvälistä avaruusviikkoa vietetään joka vuosi 4.-10. lokakuuta. Päivät on valittu sen vuoksi, että maailman ensimmäinen satelliitti, Sputnik 1, laukaistiin 4.10.1957. Kymmenen vuotta myöhemmin 10.10.1967 allekirjoitettiin kansainvälinen YK:n sopimus avaruuden rauhanomaisesta käytöstä.
- Keskustelunaihe Satelliitit, GPS-paikannin (henkilöpaikantimista kotikäytössä Ikäteknologian sivustolla), kaukoputket, planetaariot, avaruuslennot, avaruusromu, kuunkierto, avaruusmatkailu
- Visa Avaruus
- Sanataide Muistoissamme 50-luku selkokirjan luku Sputnik
- Sanataide Luetaan Kaarlo Sarkian runo Kyynel
- Video Katsotaan Youtubesta kuvaa ensimmäisestä kuukävelystä (2.29 min.)
- Video Kuunnellaan Youtubesta Muukalainen (4.22 min.), Anna mulle tähtitaivas (3.23 min.)
5.10. Kansainvälinen opettajien päivä (UNESCO, YK)
Unesco julisti tämän päivän maailman kaikkien opettajien päiväksi vuonna 1994. Lokakuun 5. vuonna 1966 oli Unescon koolle kutsuma konferenssi hyväksynyt suositukset opettajien asemasta. Siinä esitetään opettajien oikeudet ja velvollisuudet sekä kansainväliset standardit heidän perustaidoistaan, jatkokoulutuksestaan ja rekrytoinnissa. Sitä on pidetty tärkeänä ohjeistona opettajien aseman edistämiseksi laadukkaan koulutuksen turvaamiseksi.
- Keskustelunaihe Omat koulu- ja opettajakokemukset Koulusta selkokielellä (11 sivua 50-luvun koulunkäynnistä; sisältää keskustelukysymyksiä)
- Aivojumppa Suomalaisia arvoituksia ja kompia
- Aivojumppa Sanaselitys
- Aivojumppa Ratkaise Mitä numeroa kukin eläin edustaa (10 tehtävää ja vastaukset)
- Visa Kouluruokavisa
- Peli Kirjainkilpa
- Musiikki Helsingin kaupunginmuseo on koonnut Koululauluja keväästä kesään (28 sivuinen tulostettava vihko)
- Jumppa Laskuharjoituksia
- Kuvia Katsotaan kuvia koulusta ja opetustauluista
Lokakuun alussa, Puhevammaisten viikko
Vuoden 2024 teemana Puhevammaisten viikolla oli Kommunikointi on yhteispeliä. Puhevammalla tarkoitetaan vaikeutta ymmärtää tai tuottaa puhetta niin hyvin kuin arjen vuorovaikutuksen sujumiseksi olisi tarpeen. Suomessa on noin 65 000 puhevammaista ihmistä, jotka eivät pysty puhumaan tai joiden puhe on hyvin epäselvää. Usein puhevammaan liittyy myös lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksia. Suomessa on noin 65 000 ihmistä, joilla on eriasteisia puhe- ja kommunikaatiovaikeuksia. Heistä noin 30 000 tarvitsee puhetta korvaavia apuvälineitä. Selkokielestä hyötyy noin 500 000 suomalaista. Papunet-sivustossa on tietoa ja materiaaleja puhevammaisille ihmisille sekä heidän läheisilleen ja alan ammattilaisille. Sivustossa on myös tietoa selkokielisten, saavutettavien verkkopalveluiden toteuttajille. Viikkoa koordinoi Kehitysvammaliiton tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki. Tikonen verkkolehti. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi.
-
- Keskustelunaihe Erilaiset kortit voivat tukea puhumista ja auttaa kanssakäymistä: Tutustumiskortteja
- Keskustelunaihe Aistimusten valintoja: Ohjaaja lukee vaihtoehtoja ja ohjaa keskustelua erilaisista aisteihin liittyvistä mieltymyksistä.
- Sanataide tutustutaan selkokieleen ja luetaan selkokielisiä tekstejä, Vahvikkeen selkokielisiä aineistoja
Lokakuun toinen viikko, Euroopan Elinsiirtoviikko
Elinsiirtoviikko päättyy Euroopan elinsiirtopäivään. Tällä viikolla järjestetään aiheeseen liittyviä kampanjoita ja tapahtumia. Elinluovuttaja voi pelastaa kuuden ihmisen hengen. Sairastettu syöpä ja jotkin virusinfektiot sekä virushepatiitti estävät luovutuksen.
- Vinkki Elinluovutuskortti-sovelluksen voi ladata Android- ja iPhone-puhelimiin Elinluovutuskortti-sivulta. Tahdon voi kirjata myös Omakantaan.
6.10. Kansainvälinen Puhevammaisten päivä
Puhevammainen on henkilö, joka ei pysty puhumaan tai jonka puhe on epäselvää. Tietoa puhevammaisuudesta Papunetin sivuilta.
6.10. Euroopan omaishoitajien päivä
Teemapäivän järjestää Euroopan omaishoidon toimijoiden verkosto Eurocarers, jonka jäsen suomalainen Omaishoitajaliitto on. Vuonna 2020 oli ensimmäinen Euroopan omaishoitajien päivä ja silloin tuotiin esiin omaishoidon merkitystä ja omaishoitajien tarvitsemaa tukea.
7.10. Suomessa ja Ruotsissa Birgitan nimipäivä
Tänään on Pohjolan ainoan naispyhimyksen muistopäivä. Pyhä Birgitta (synt. 7.10.1303) perusti birgittalaisjärjestön. Hänet kanonisoitiin 7.10.1391. Hän oli poliittinen vaikuttaja ja Ruotsin ensimmäinen Euroopan laajuisesti tunnettu nainen. Hän on Euroopan suojeluspyhimys yhdessä Franciscus Assisilaisen ja Katariina Sienalaisen kanssa. Suomessa on useita kirkkoja nimetty Birgitalle (Lohjalla, Naantalissa, Lopella, Vihdissä, Tuuloksessa, Halikossa, Lempäälässä, Turussa). Pirkko, Pirjo ja Piritta ovat Birgitan muunnelmia. (Kuva: P. O. Welin, Museovirasto – Musketti, Historian kuvakokoelma, Inventaarionro HK6429:319, Finna)
Uskomus
Jos Birgitan päivänä sataa, vesisade kestää viikon.
- Keskustelunaihe Suomalaiset luostarit. Keskiajalla Suomen ainoa birgittalaisluostari oli Naantalissa. Naantalin kaupunki perustettiin luostarin ja sen kirkon ympärille. Turussa on 1986 perustettu birgittalaisluostari. Maailmassa on yli 40 birgittalaisluostaria.
- Visa Kirkot
- Askartelu Kerätään syksyn kirjavalehtisiä oksia maljakkoon: Ruskalehtien säilöminen
- Video Katsotaan Youtube video Pyhästä Birgitasta (2.28 min.)
7.10. Kansainvälinen kunnon työn päivä
Kunnon työn päivää vietetään 60 maassa. Suomessa päivän järjestävät SAK, STTK ja Akava yhdessä SASKin (Suomen Ammattiliitojen Solidaarisuuskeskus) kanssa. Tänään juhlitaan kaikkea sitä, mikä työelämässä on jo kunnossa. Kunnon työn päivään voi osallistua tekemällä ”kunnon työn” eli mitä tahansa, mikä saa hymyn huulille. Ihmisiä kannustetaan jakamaan kuvia teoistaan omille yhteisöilleen.
Vanhustenviikon torstai, Iäkkäiden ulkoilupäivä
Ikäinstituutti haastaa yhteisöjä toteuttamaan tukea tarvitsevien iäkkäiden ulkoilu-unelmia ja järjestämään iäkkäille ulkoilutapahtumia valtakunnallisena iäkkäiden ulkoilupäivänä vanhustenviikon torstaina.
- Vinkki Luonnon ”aarteiden etsintä” metsästä sopii myös ikäpolvien yhteiseksi toiminnaksi
- Vinkki Monilla paikkakunnilla on Ulkoiluystävät-vapaaehtoistoimintaa. Joillain paikkakunnilla on mahdollista saada ulkoiluystävä, joka toimii koiransa kanssa. Ulkoilun teemaksi voi ottaa vaikkapa koirien bongauksen ja siinä voi hyödyntää Bongaa koira -bingoa.
8.10. Hiljan nimipäivä, Hiljaisuuden päivä eli melun vastainen teemapäivä
Kuuloliiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteisen teemapäivän tavoite on nostaa esiin hiljaisuuden merkitys vastapainona lisääntyneelle melulle.
- Keskustelunaihe Äänisaaste, luonnon äänet, melun vaikutukset, hiljaisuuden retriitti, miltä hiljaisuus tuntuu, liittyykö kiire ja melu yhteen, kuuloaisti
- Askartelu Varjokuvia sabluunoiden leikkaamiseen kankaan tai paperin värjäystä varten (19 sivua). Sabluunan materiaaliksi sopii muovikalvo, litoposter ja kartonki. Käytä kartongille, puulle ym. koville materiaaleille spraymaalia ja kankaille sumutepulloon laitettua nestemäistä kangasväriä (kuivio leviää reunoilta) tai töpötä vaahtomuovirullalla (tarkkaraiajaiset kuviot). Käytä samasta väristä useampia tummuusasteita, niin saat kuvaan muotoa.
Lokakuun toinen maanantai, Kolumbuksen päivä Columbus Day
Tämä on Yhdysvalloissa vuosittain vietettävä kansallinen juhlapäivä, jolloin muistetaan tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbusta ja Amerikan löytämistä. Päivää vietettiin vuoteen 1971 saakka 12.10., koska sinä päivänä vuonna 1492 Kolumbus astui ensimmäistä kertaa maihin Uudessa maailmassa.
- Keskustelunaihe Missä maissa olet käynyt ja millaisia ”löytöretkiä” olet niissä tehnyt
- Visa Historian tapahtumia maailmalla
- Visa Maailman pääkaupunkeja
- Peli Tulosta Edu.fi-sivustolta Maailmat tavat -pelin tarvikkeet: peliohje, vastaukset, lentoliput, lentolippupohja ja lentokartta (sivun lopussa), tulosta pelin ohje.
- Kuvia Matkalaukku
- Vinkki Tähän päivään sopii virtuaalivierailut maissa ja paikoissa, joissa ei ole koskaan aiemmin käynyt
Lokakuun toinen perjantai, Kansainvälinen kananmunan päivä
The International Egg Commission (IEC) julisti vuonna 1999 tämän päivän kansainväliseksi kananmunan päiväksi. Suomalainen syö kananmunia noin 10 kg vuodessa. Suomen Siipikarjaliiton sivustolta löytyy monipuolista tietoa kananmunista, broilereista ja kalkkunoista. Duodecim terveyskirjasto kertoo kananmunan ravintosisällöstä terveyden kannalta. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli® – elintarvikkeiden koostumustietopankista löytyy erilaisten munaruokien tarkat ravintoainepitoisuudet.
- Keskustelunaihe Kesäkanat Ruokaviraston (entinen Evira) ohjeet kesäkanojen pitäjälle; mitä tarkoittaa Omega-muna, vapaan kanan muna, virikehäkki
- Aivojumppa Keksi kuvasta K-kirjaimella alkavia sanoja aiheena keittiö
- Visa Kanat ja kukot
- Resepti Tehdään kananmunaherkkuja: syksyisiä kananmunareseptejä
- Video Katsotaan Youtubesta Kananmunan reitti (2.59 min.)
- Vinkki Tutkitaan kananmunasta tai kennosta löytyvää numerotunnusta Internetissä. Siitä selviää kuka munat tuottaa, missä tila sijaitsee, millaisia ja minkä ikäisiä munivat kanat ovat, mitä kanat syövät ja missä munat pakataan.
9.10. Maailman postipäivä (YK)
Maailman postiliitto (UPU) perustettiin 9.10.1874. Tänään juhlitaan maailmanlaajuisesti postin merkitystä sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle.
- Keskustelunaihe Oletko lähettänyt kirjaitä ja postikortteja, tai säästänyt itse saamiasi? Oletko keräillyt postimerkkejä?
- Kuvia postikortteja,
postiautoja, postimerkkikansio, joulukortteja, Paula-tyttö-postikortteja, Laika-koira postimerkissä
- Sanataide Luetaan yhdessä kirjeistä koostuvia kirjoja (esim. Forss: Unohtumattomia kirjeitä Suomesta, Usher: Kirjeitä, jotka mullistivat maailmaa).
- Askartelu postikorteista rasioita
- Vinkki Kirjoitetaan ja lähetetään kirjeitä ja postikortteja ystäville
- Vinkki Järjestetään postikortti- ja postimerkkinäyttelyitä
- Video Postikortin tarina (13.45 min.)
- Audio Postimuseo ja Posti keräsivät suomalaisille merkityksellisiä kirjeitä vuonna 2017. Niistä 24 voi kuunnella Seela Sellan ja Esko Roineen lukemina. Kirjeet ovat vuosilta 1918-2009 ja niissä ilmaistaan monenlaisia tunteita iloa, surua, jännitystä, ikävää ja huolta. Usein kirje tuo myös lohtua ja toivoa paremmasta.
10.10. Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä, mielikirjapäivä
Tämä päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1950. Kirjastokaistalta löytyy videoita ja radio-ohjelmia kirjoista ja kirjailijoista sekä kirjastoista ja niiden palveluista. Koirien nimipäiväkalenterissa 10.10. on Killin ja Kiiskin – eli Seitsemän veljeksen koirien – nimipäivä (Saarelma, Minna (2011): Koirien nimipäiväkirja. Minerva Kustannus Oy).
- Keskustelunaihe Lempirunot (Vahvikkeen runot ja lorut)
- Keskustelunaihe Aleksis Kiven (s. 10.10.1834 Nurmijärvi) elämä. Kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija ja myös kansalliskirjailija kuten Mikael Agricola ja Elias Lönnrot. Aleksis Kivestä YLE:n sivulla (+ 2min video)
- Keskustelunaihe Tämä on lukemisen teemapäivä. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Vinkkejä hyvistä lukuelämyksistä.
- Aivojumppa Piiloristikko Kotimaiset kirjailijat vain vaakasuoraan (vastaukset)
- Visa Tunnetut suomalaiset runot
- Sanataide Kirjoitetaan yhdessä runo Aleksis Kiven tapaan
- Askarteluidea Paperinen kirjanmerkki tai kortti
- Video Kuunnellaan Youtubesta Makeasti oravainen (2.30 min.)
- Audio Vuonna 2020 Seitsemän veljeksen julkaisemisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta. Kuunnellaan äänikirjaa Ylen sivulta.
10.10. Maailman mielenterveyspäivä (YK)
Päivää on vietetty vuodesta 1992. Käytännönläheisiä vinkkejä mielenterveyden hoitamiseen: Ikä ja mielen hyvinvointi.
- Keskustelunaihe Tunteet ja niiden kanssa toimeen tuleminen. Tulosta Tunnekortit (27 sivua: 52 korttia) keskustelun ja pohdinnan tueksi.
- Keskustelunaihe Kiitollisuudenaiheita
- Keskustelunaihe Mielenliikennemerkit menneen miettimiseen, nykytilanteen tarkastelemiseen ja eteenpäin suuntautumiseen.
- Keskustelunaihe Myönteisen muistelun kortit ovat sekä tulostettavissa että tilattavissa.
- Aivojumppa Ikäinstituutin sanasokkeloita: Vahvuussanat
- Jumppa Tehdään pareittain syksyinen tarinarentoutus
- Sanataide Luetaan Kaarlo Sarkian (1902 – 1945) runo Kova koetus
10.10. Maailman puuropäivä
Puurolla ei ole kalenterissa omaa virallista päivää, mutta skotlantilaiset ovat tartuttaneet kaurapuuroinnostustaan muihinkin maihin. Skotlannissa järjestetään joka vuosi kansainvälinen puuronkeittokilpailu 10.10. Luomupuuron syönnin maailmanennätys tehtiin 6.9.2017 yhtenä Suomi 100 -tapahtumana. Kaurapuuron terveellisyyteen voi tutustua Finelin sivustolla. Kansakoulun aikaan 1930-50-luvuilla ja myöhemminkin puuro on ollut hyvin tyypillinen kouluruoka.
- Keskustelunaihe Oliko kaurapuuron syöminen herkkua vai tuskien tie? Mitä puuroa mieluiten syöt?
- Resepti Riisipuuron kuva ja resepti
- Vinkki Keitetään yhdessä erilaisia puuroja, maustetaan niitä, maistellaan ja vertaillaan: kaurapuuro, mannapuuro, tattaripuuro, riisipuuro, uunipuuro, ohrahiutalepuuro, ohraryynipuuro, Pajalan puuro, ruispuuro, ruismarjapuuro, ruispuuro, riisiomenapuuro. Kokeillaan puuroihin voisilmää, maitoa, hilloa, mehukastiketta, marjoja, kotitekoisia ja myynnissä olevia pikkulasten marja- ja hedelmäsoseita. Paistetaan tähteeksi jäänyttä puuroa. Kokeillaan myös tuorepuuroreseptejä. Yhdessä ateriointi tukee mielenterveyttä, samoin yhdessä kokkaaminen.
- Vinkki Tutustutaan eri maiden puuroperinteisiin (ja kokeillaan). Afrikkalainen perinne on syödä sormin ruokailijoiden keskellä olevasta yhteisestä astiasta, jossa on hirssi- tai maissipuuroa. Puuro pyöritetään palloksi sormilla ja kastetaan kastikkeeseen, jossa on vihanneksia, liha, kalaa tai kanaa.
11.10. Kansainvälinen tyttöjen päivä (YK)
Päivää on vietetty vuodesta 2011 lähtien. (Kuva: Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma)
- Keskustelunaihe Miten tyttöjen kasvatus ja elämä on muuttunut viime vuosikymmeninä?
- Kuvia lapsikuvia sekä lelu-ja leikkikuvia teksteineen
- Aivojumppa Aakkosta tyttöjen nimiä
- Musiikki Vanhoja kansanlauluja: tyttöjen lauluja. Tulosta runoiksi ja keskustelun virittäjiksi, vaikka sävel olisi outo. (Vertailun vuoksi poikien lauluja)
- Video Kuunnellaan Youtubesta Tulkaa tytöt takaisin (4.32 min.), Pienenä tyttönä (2.53)
Viikko 41, Energiansäästöviikko 
Valtionyhtiö Motivan organisoimaa Energiansäästöviikkoa on vietetty vuodesta 1996 alkaen. Viikon aikana kiinnitetään huomioita energiansäästöön ja energian käyttötapoihin. Motiva Oy toteuttaa energiansäästöohjelmaa ja uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelmaa. Nyt napataan energiasyöpöt, jotka haukkaavat paljon energiaa ja tekevät salakavalasti suuren laskun niin ympäristölle kuin kukkarolle. Eniten sähköä kuluttavat kodinkoneet.
- Keskustelunaihe Kuinka energiaa järkevästi käyttämällä hillitsemme ilmastonmuutosta ja vähennämme muita ympäristövaikutuksia; energiankulutuksen tehostaminen työpaikoilla, palvelulaitoksissa, liikenteessä ja kotona.
- Keskustelunaihe Muistatko energiakriisin 1973?
- Visa kerrostalot
- Visa Sähkö
Valtakunnallinen selkäviikko
Selkäviikkoa vietetään vuosittain lokakuussa sillä viikolla, johon osuu maailman selkäpäivä (16.10.). Paikalliset selkäyhdistykset järjestävät eri puolilla Suomea tapahtumia: ilmaisia lajikokeiluja, luentoja ja liikunnallisia tempauksia. Selkäliitto tuottaa yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa oppaita selänhoitoon eri elämäntilanteissa. Voit tulostaa oppaita maksutta tai tilata maksullisia painettuja oppaita Selkäliitosta.
- Visa Tehdään Selkäliiton nettisivuilla selkätrivia ja testaa selkätietosi
- Jumppa Voimistelulaulu
- Vinkki Selkäliitolta voi tilata maksuttoman taukojumppamuistutuksen, joka lähetetään arkipäivisin jumppaohjeineen sähköpostiin.
13.10. Kansainvälinen Selkeän kielen päivä
Vuodesta 1996 alkaen Selkokeskus on Selkeän kielen päivänä palkinnut Vuoden selväsanainen -palkinnolla tahon, joka ovat toiminnallaan edistänyt selkokielistä tai helposti ymmärrettävää viestintää erityisryhmille. Vuodesta 2016 alkaen Kotimaisten kielten keskus on yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa jakanut palkinnon joka toinen vuosi selkokielen ja joka toinen vuosi hyvän virkakielen edistäjälle. Jälkimmäinen annetaan virastolle tai ryhmälle, joka on edistänyt asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän virkakielen käyttöä. Hyvä virkakieli parantaa palvelujen saavutettavuutta sekä kansalaisten osallisuutta ja oikeusturvaa.
- Tutustutaan Selkosanomiin ja Selkouutisiin. Selkosanomat on selkokielinen ajankohtaislehti, joka ilmestyy sekä paperisena että netissä. Nettilehti on ilmainen. Selkouutiset on Yle Uutiset selkosuomeksi. Selkouutiset on tarjolla sekä televisiossa että radiossa.
13.10 Maailman näkökyvyn päivä
Kiinnitetään huomiota sokeuden ehkäisemiseen ja näkökyvyn parantamiseen. Järjestetään näkö- ja diabetesseulontoja, kerätään silmälaseja kehitysmaihin, kerrotaan näönhuollon tärkeydestä ja näkökykyyn vaikuttavista sairauksista, kuten diabeteksesta ja MS-taudista.
- Keskustelunaihe Optiset harhat, mustikan terveysvaikutukset, valon merkitys, silmäsairaudet, näön apuvälineet
Viikko 42, Euroopan neuvoston paikallisdemokratian viikko ja Valtakunnallinen Demokratiapäivä
Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirja avattiin allekirjoitettavaksi 15.10.1985. Siinä määritellään kuntien ja niiden valtuustojen sekä valtion välisiä suhteita. Vanhusneuvostot ovat vaikuttamisväylä iäkästä väestöä koskevissa asioissa. Demokratiaviikolla voi tuoda esille paikallisen vanhusneuvoston toimintaa ja huolehtia tiedonkulusta esim. palvelutalojen ja vanhusneuvoston välillä.
15.10. Kansainvälinen maaseudun naisten päivä (YK)
Maaseudun naisten päivänä nostetaan esille naisten tärkeä rooli maataloudessa ja syrjäseutujen kehityksen edistämisessä, ruokaturvan parantamisessa ja taistelussa köyhyyttä vastaan. Sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa naiset pitävät työnsä ohella huolta monista perheyhteisön tärkeistä toimista. Alkuperäiskansojen keskuudessa he joutuvat usein taistelemaan monenlaisia ennakkoluuloja vastaan ja tuottamaan luovasti ja innovatiivisesti elantoa perheelleen. Yhteiskuntien hyvinvointi on usein näiden naisten varassa.
- Keskustelunaihe Kotitarveviljely, maatalon työt vuodenkierron mukaan, naisten ja miesten työt ja roolit
- Kuvia Vahvikkeen maatila-aiheisia kuvia, maaseutuaiheisia kuvia, kuvia naisista
Viikot 42 – 43, Koulujen syyslomat
- Vinkki Syyslomaviikoilla voi järjestää yhteistä toimintaa eri ikäpolville tai kutsua soittavia, laulavia tai muita taitoja omaavia lapsia esiintymään
15.10. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen syntymäpäivä
Finnassa on lähes 200 Kari Suomalaisen (1920-1999) piirrosta, joita voi käyttää täysin vapaasti. Osa niistä soveltuu väritettäväksi. Yhteensä Kari on piirtänyt melkein 6 000 kuvaa ja niistä on koostettu useita kirjoja. (Kuva CC BY 4.0 Kuvasiskot >)
- Askartelu Väritetään puuväreillä Kari Suomalaisen piirustuksia: Iskuryhmän johtaja, 9-vuotias Alina Vornova, 15-vuotias Paavo Kalatsev, Yrjö 13 v kerhopalstallaan, Räätäli, Maisema Nurmoilan kylästä, Etulinjan tähystäjä vartiopaikallaan. Kuvia on vaalennettu, jotta värittäjän kynän jälki pääsisi oikeuksiinsa. Kun kynän pitää lappeellaan, väristä tulee tasaisempi.
- Video Yle Areenassa ohjelma Kari Suomalaisesta (48 min.)
15.10. Säveltäjä Kari Rydmanin syntymäpäivä (1936)
Kari Rydman on säveltänyt paljon soolo- ja kuorolauluja, kantaatteja, kamarimusiikkia ja elokuvasävellyksiä. Hänen tunnetuin sanoituksensa ja sävellyksensä ilmestyi 1976 saman nimisellä LP-levyllä Niin kaunis on maa. Se syntyi Rydmanin 10-vuotiaan oppilaan saatua surmansa koulumatkalla. Laulua on esitetty paljon sekä hautajaisissa että koulujen juhlissa. Yle Areenassa se on Päivi Hilskan ja Kuusankosken kirkon nuorisokuoron esittämänä. Kari Rydman on säveltänyt mm. Aaro Hellaakoskea, P Mustapäätä, Jussi Kylätaskua, Sakari Topeliusta. Hänen laulujaan ovat mm. Elämä on kaunis, Kaunein uni, Tule kanssani alttarille ja Kanttorin jenkka. (Kuvassa Jussi Raittinen ja Kari Rydman laulamassa Vanhan ylioppilastalon näyttämöllä noin vuonna 1970. Kuva rajattu, käännetty, vaalennettu. CC BY 4.0 Helsingin kaupunginmuseo, valokuvaaja Risto Simo SER, Finna)
- Video Kuunnellaan Youtubesta Niin kaunis on maa (4.55 min.)
15.10. Maailman käsienpesupäivä (YK, Handwashing Day)
Maailman ensimmäistä käsienpesupäivää vietettiin 2020 ympäri maailmaa yli 60 maassa, viidellä eri mantereella. Päivän tarkoitus on muistuttaa ihmisiä pesemään kätensä saippualla, sillä se on tehokkain ja edullisin keino estää ripulitauteja ja keuhkokuumetta. Silloin, kun teurastus vielä suoritettiin maatiloilla paikan päällä, teurastuksen jälkeen keitettiin rasvoista sauna- ja pyykkisaippuaa. Valmistukseen käytettiin myös vahvasti syövyttävää lipeäkiveä. Nykyäänkin saippuaa voi valmistaa itse ja sitä varten on askarteluliikkeissä myynnissä massaa, silikonimuotteja ja tuoksuöljyjä. Netissä on paljon ohjeita ja videoita. Itse valettuihin saippuoihin voi lisätä tervaa, havupuun pihkaa tai tuoksuöljyjä.
- Askartelu Kokeillaan saippuan valmistusta
- Vinkki Saippuaa tulisi hangata käsiin niin kauan, että on laulanut Hämä-hämähäkki laulun ensimmäisen säkeistön
Lokakuun kolmas lauantai, Isovanhempien päivä 
Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsenlapsilleen ja muille lapsille sekä isovanhempien arvostukseen koko yhteiskunnassa. Päivää juhlistettiin ensimmäisen kerran Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton aloitteesta vuonna 1985. Isovanhempien päivä on koko perheen juhla. Silloin eri sukupolvet kokoontuvat yhteen mukavan tekemisen merkeissä. Monet koulut ja päiväkodit kutsuvat isovanhempia kertomaan omasta elämästään ja lapsiryhmiä kutsutaan vanhusten asuinyhteisöihin esiintymään ja pelaamaan tai askartelemaan yhdessä vanhusten kanssa.
- Aivojumppa Kuvamuistiharjoitus lapsille ja isovanhemmille sopii palvelutalojen ja päiväkotien yhteistapahtumiin sekaparein tehtäväksi. (Valitse vaihtoehdoista vain yksi paperi. Voit testata sopivan tason etukäteen sopivalla koehenkilöllä.)
- Peli Elämäntarinan rakentaminen kirjainpelinä
- Sanataide Luetaan Kaarlo Sarkian (1902 – 1945) runo Elämän malja
- Jumppa Marju Huuhtanen on kehittänyt kaikille sopivia keinutuolijumppaohjeita
- Video Vuoden 2020 isovanhemman Jorma Saahkon lauluja ja jutteluita yhdessä lapsenlapsensa Lotan kanssa löytyy Youtubesta
- Video Katsotaan Youtubesta Mummo-Rap (2.20 min.)
- Vinkki Mannerheimin Lastensuojeluliiton Leikkipankista löytyy leikkejä ja vinkkejä hauskaan yhdessäoloon kaikenikäisille
- Vinkki Täyttäkää yhdessä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän Perhehoidon elämäntarinalomake
16.10. Maailman ruokapäivä (YK)
YK:n julistama teemapäivä, jolloin kiinnitetään huomiota ruuan riittävyyteen ja elintarvikekysymyksiin.
-
- Keskustelunaihe Pula-ajan ruokareseptit, omavaraistalous, Säännöstely (teksti ja kysymyksiä), Suomalaiset perinneruuat (Kortit keskustelun tueksi)
- Keskustelunaihe Arjen ateriat 50-luvulla (teksti ja kysymyksiä), Arkipäivän juomat 50-luvulla (teksti ja kysymyksiä)
- Visailu Ruokaan liittyviä sanoja & Karjalaisia ruokasanoja
- Resepti Valmistetaan jokin helppo perinneruoka
- Vinkki Maistellaan syksyn satoa, hauskan maistelusta saa tekemällä sen sokkona
16.10. Maailman elvytyspäivä
Maailman Elvytyspäivän tarkoitus on lisätä tietämystä sydänpysähdyspotilaan hoidosta. Vuoden 2022 teema oli ”Kuka tahansa maailmassa voi pelastaa elämän”. Suomen elvytysneuvosto on Euroopan Elvytysneuvoston jäsen. Euroopan Elvytysneuvosto on laatinut yleiset elvytysohjeet.
- Video Kuunellaan Youtubesta Elää mä sain, (4.29 min.) jonka rytmi on sama kuin elvytyksen painallusten
- Vinkki Kerrataan peruselvytyksen ohjeet: Punaisen Ristin elvytysohjeet ja Elvytyksen Käypä hoito -ohjeet ja Defi.fi-palvelun selkeät ohjeet.
- Vinkki Järjestetään tapahtuma, jossa tutustutaan defibrillaattoriin eli sydäniskuriin ja defi.fi-palveluun
- Vinkki Sydämelle on terveellistä saada positiivista palautetta ja lämmintä huomiota. Tulosta Värssyjä 24 kpl ja Värssyjä 28 kpl (mattalaminoi), leikkaa irti ja sijoita kahvipöytään kunkin kupin viereen tai jaa käteen miettien, mikä lause kullekin saajalle sopii.
17.10. Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi (YK)
Päivää on vietetty vuodesta 1993 alkaen. Tavoitteena on köyhyyden poistaminen maailmasta.
Sananlasku
Köyhä ei ole se, jolla on vähän vaan se, joka haluaa enemmän. – Seneca
Suurin hyvä, minkä voit toiselle tehdä, ei ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan vaan hänen omien rikkauksiensa paljastaminen hänelle itselleen. – Benjamin Disraeli
Ei niin köyhää, ettei auttaa voi, eikä niin rikasta, ettei apua tarvitse. – Suomalainen sananlasku
Itkin, kun olin ilman kenkiä, kunnes näin ihmisen, joka oli ilman jalkoja. – Tuntematon
Käärinliinoissa ei ole taskuja.
- Keskustelunaihe Keskustellaan pienellä rahalla pärjäämisestä ja kierrätyksestä.
- Video Kuunnellaan Youtubesta Pennitön uneksija (2.40 min.)
- Resepti Ruokaa pikkurahalla
- Vinkki Miina Sillanpään säätiön Neuvokkaiden naisten vinkkejä
18.10. Satupäivä, Sadun nimipäivä
Satupäiväidea on lähtöisin Suomen Kirjailijaliiton Topelius-ryhmästä 1980-luvun lopulla, mistä alkaen joissakin kirjastoista vakiintuivat satuteemaiset tapahtumat. Vuonna 2008 Suomen Teatterit ry:n lastenteatterikampanjassa syttyi sama innostus. Vuodesta 2011 voimat yhdistettiin ja Satupäivää alettiin viettää monen toimijan yhteistyönä Sadun nimipäivänä.
- Keskustelunaihe Lempisatuni lapsena, Satu, joka pelotti. Tämän sadun osaan kertoa ulkomuistista
- Askartelu Väritetään fantasiakuvia (15 sivua)
- Vinkki Nauhoitetaan satukuunnelma ääniefekteineen
- Vinkki Satupäivän viettoon toimintaideoita: satusuunnistusta, paraateja, kirjanvaihtotapahtumia ja sadunlukijavierailuja päiväkoteihin, kouluihin ja palvelutaloihin.
Luustoviikko 
Luustoliiton jäsenyhdistykset järjestävät eri puolilla Suomea tapahtumia: ilmaisia lajikokeiluja, luentoja ja liikunnallisia tempauksia. Kansalaisten huomiota pyritään tällä viikolla kiinnittämään luustoterveyteen, terveelliseen ravitsemukseen ja liikuntaan.
- Visa Ihmisen anatomia
- Jumppa Poimitaan sopivat liikkeet TULE tietokeskuksen (ohjaus- ja neuvontakeskus tuki- ja liikuntaelimistön terveyden edistämiseksi) jumppaohjeista: Aktivoi alaraajat, Jalkaterä liikkeelle, Käden harjoitteet (lisää ohjeita)
- Jumppa UKK-instituutti ja Suomen Luustoliitto ovat tuottaneet yhteistyössä kolme eritasoista kotivoimisteluohjelmaa luustokuntoutujalle: kevyt ohjelma, keskitason ohjelma ja vaativa ohjelma.
- Eläkeliiton ja Suomen osteoporoosiliiton Lujutta luustoon liikunnasta-opas antaa vinkkejä siihen, miten luuston haurastumista ja murtumia voidaan ehkäistä. Oppaassa on liikuntaohjeita tasapainon ja ryhdin parantamiseen sekä vuodevoimisteluun
20.10. Maailman Osteoporoosipäivä
Päivää vietetään Valkoisen Paidan Päivänä eli pukeudutaan valkoiseen ja kiinnitetään erityishuomiota luuston terveyteen vaikuttaviin tekijöihin. Tulostettavaa luustoterveyteen liittyvää materiaalia on Luustoliiton sivustolla sekä Luustotieto-lehtiä netissä.
20.10. Kansainvälinen maisemapäivä
20.10. vuonna 2000 allekirjoitettiin Firenzessä Maisemayleissopimus. Sopimus koskee maisemansuojelua, -hoitoa ja -suunnittelua. Suomessa sopimus astui voimaan 1.4.2006. Sopimuksessa on nykyään mukana 40 Euroopan neuvoston jäsenmaata. Maisemat ovat osa kulttuuriperintöä, identiteettiä, hyvinvointia ja elinympäristön laatua sekä monimuotoisuutta. Päivää on vietetty vuodesta 2017 alkaen.
- Keskustelunaihe Mielimaisemani, missä viihdyn parhaiten ja millaisia mielikuvia se minussa synnyttää?
- Visa Luonto
- Kuvia Vahvikkeen maisemakuvia
- Jumppa Itsenäisen tai ryhmässä toteutettavan ulkoilun tueksi on ladattavissa Luontoelämysbingo
- Vinkki Tehdään maisemakävely
- Vinkki Ideoita päivän viettoon
Lokakuun kolmannen viikon torstai, Kansainvälinen vertaistuen päivä 
Yhdysvalloista lähtöisin oleva kansainvälinen vertaistuen päivä (Global Peer Support Celebration Day) on vuosittainen vertaistoiminnan ja -tuen juhlapäivä myös Suomessa. Päivää vietettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2016.
Kaikkien vertaistoimijoiden tekemä työ on arvokasta ja tehdään suurelta osin vapaaehtoistyönä, joten se ansaitsee kiitoksen. Ikäihmisten tietotekniikan vertaisohjaajien valtakunnallista koordinaatiota ja vaikuttamistoimintaa tekee Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta. Kaikkien vapaaehtoistoimijoiden edunvalvoja Kansalaisareena
23.10. Suomalaisen käsityön päivä 
Tämä päivä on Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n lanseeraama vuosittainen tapahtumapäivä. Tänään tutustutaan suomalaisiin käsityöyrittäjiin ja heidän tuotteisiinsa, perinnekäsitöihin ja uusiin käsityöinnovaatioihin.
- Keskustelunaihe Kkäsityöharrastus. Opetetaan käsityötekniikoita nuoremmille sukupolville.
- Kuvia Vahvikkeen käsityökuvia.
- Kuvia Katsellaan kuvia ja videoita erilaisista käsityötekniikoista: monenlaisia esimerkkejä
- Askartelu Kokeillaan jotain ennen kokematonta tekniikkaa (origami-videoita, keramiikan polttosaunanuunissa video 8,6min)
- Video Tehdään käsitöitä puukolla ja kirveellä
- Vinkki Järjestetään käsityönäyttely tai näyttely käsityövälineistä
23.10. Unto Monosen syntymäpäivä (1929 Muolaa)
Säveltäjä, sanoittaja Unto Monosen kuuluisin sävellys on Satumaa. Sitä kutsutaan jopa kansallistangoksi (levyttänyt mm. Henry Theel ja Reijo Taipale). Muita hänen sävellyksiään ja/tai sanoituksiaan ovat mm. Kohtalon tango, Tähdet meren yllä, Erottamattomat, Kaipuuni, Syvä kuin meri, Marja, Yön tummat siivet, Orvon kyynel, Kenties kerran, Kotitie, Polttava liekki, Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa, Helin ja Markun matka onnelaan, Kaksikymmentä suvea. Mononen sävelsi myös P. Mustapään (Martti Haavion), Aila Meriluodon ja Pentti Saarikosken tekstejä. Mononen kuoli vain 38-vuotiaana. Someron kaupunginkirjaston sivustolla on Unto Monosen elämäntarinaa.
- Keskustelunaihe Oletko joskus opetetellut soittamaan? Mitä soitinta?
- Aivojumppa Päättele Musiikkilaji, HELPPO, HAASTAVA
- Visa Miten laulunsanat jatkuvat
- Jumppa Kasvojumppa
- Sanataide Eino Leinon runo Laulu onnesta
- Video Kuunnellaan Unto Monosen lauluja ja lauletaan mukana (Youtube)
- Vinkki Tanssitaan Unto Monosen sävellysten tahdissa – jos ei tanssiaskelin, niin käsitanssina istuen ja improvisoiden. Mononen julkaisi 50 tangoa ja 17 muuta sävellystä.
24.10. YK:n päivä
Yhdistyneet kansakunnat on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö. Se perustettiin 1945 toisen maailmansodan jälkeen edistämään rauhaa, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia. YK on julistanut kansainvälisiä teemapäiviä kuten Kansainvälinen rauhanpäivä, Maailman ruokapäivä ja Kansainvälinen lasten päivä. YK:n historia 3 min animaationa. Koirien nimipäiväkalenterissa tänään on Kofin nimipäivä maailmanjärjestön aiemman pääsihteerin Kofi Annanin kunniaksi (Saarelma, Minna (2011): Koirien nimipäiväkirja. Minerva Kustannus Oy).
- Keskustelunaihe YK:n synty ja toiminta, ihmisoikeudet, pakolaisuus,
24.10. Rukouspäivä
Rukouspäivät ovat perinteisesti olleet varsinkin protestanttisissa maissa valtiovallan määräyksestä määräaikoina vietettäviä yleisiä kiitos-, katumus- ja rukouspäiviä. Suomessa niitä vietetään kaksi kertaa vuodessa: 18. tammikuuta on Kristillisen ykseyden rukouspäivä ja 24. lokakuuta rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä, joka on samalla YK:n päivä.
25.10. Maailman pastapäivä
Lähtölaukaus tämän päivän vietolle annettiin Maailman Pasta-kongressissa Roomassa 25. lokakuuta 1995. Pasta on vehnäjauhoista ja vedestä tehty edullinen elintarvike, jota myydään kuivattuna ja tuoreena. Muotoja on kymmeniä: makaroni tarkoittaa suoria tai käyriä putken pätkiä, fusilli on kierteisiä nauhoja, ravioli on suuria, täytettyjä tyynyjä, cannelloni on suuria putkia, lasagne on levyjä, spagetti on ohutta ja pyöreää nauhaa, stelle on pieniä tähtiä, tagliatelle on litteää nauhaa, tortellini on pieniä, täytettyjä renkaita, penne on lyhyitä suoria viistosti leikattuja putkia, ravioli on pyöreitä tai kulmikkaita täytettyjä tyynyjä. Lisäksi on kotilon, perhosen, rusetin, simpukan ja pienien jyvien muotoista pastaa. Pastaa voidaan värjätä tomaatilla, pinaatilla tai elintarvikeväreillä.
- Keskustelunaihe Mitä mieluiten valmistat pastasta? Miten pastataikina tehdään entä maailman paras pastakastike?
- Askartelu Erimuotoisista pastoista voi askarrella mm. tauluja ja koruja. Maalatusta pastasta ei aina tunnista, mitä materiaalia se on.
- Resepti Marttojen 20 pastareseptiä
25.10. Tauno Palon syntymäpäivä (1908, Hämeenlinna)
Näyttelijä Tauno Brännäs – 30-luvun lopulta alkaen Palo – oli Kansallisteatterin näyttelijä, joka aloitti elokuvauransa mykkäfilmissä Jääkärin morsian. Palo tunnetaan etenkin Ansa Ikosen kanssa tehdyistä elokuvista (12 yhteistä). Tauno Palo kuoli 24.5.1982 Helsingissä. (Kuva rajattu CC BY 4.0 Museovirasto/Musketti Studio Kuvasiskot 1963. Finna)
- Aivojumppa anagrammi Kuka näyttelijä
- Visa Suomalaiset elokuvat
- Visa Ansa Ikonen
- Musiikki Kuunnellaan Tauno Palon laulamia lauluja ja lauletaan mukana: esim. Kulkurin valssi, Rosvo-Roope (sanat), Nuoruuden sävel, Pot-pot-pot, Näenhän valoisan taivaan, Shamppanjakuhertelua, Soittoniekka, Väliaikainen, Toukokuu, Pohjolan valkea kesäyö, Ruusu on punainen, Erotessa, Pieni sydän, Mä ruusun tumman eli Miksi poistuit luotain, Tuulikki-valssi, jenkka Tuohinen sormus, tango Marjatta, valssi Syksyn tullessa, jenkka Sinä semmoinen, minä tämmöinen.
- Kuvia näyttelijöistä
- Resepti Taunon hyvittelypadan resepti
- Video Katsotaan Yle Areenasta Tauno Palosta kertova ohjelma (49 min.)
- Vinkki Katsotaan jokin elokuva (elonet.fi), jossa Tauno Palo on pääosassa: esim. SF-paraati, Kulkurin valssi, Kaivopuiston kaunis Regina, Avioliittoyhtiö Tauno Palo, Vaimoke, Mieheke, Onni pyörii, Laulava sydän, Kuisma ja Helinä, Kaikki rakastavat, Onnenpotku, Menneisyyden varjo, Härmästä poikia kymmenen, Omena putoaa, Koskenlaskijan morsian, Jumalan tuomio, Serenaadi sotatorvella eli sotamies Paavosen tuurihousut, Vaivaisukon morsian, Laitakaupungin laulu, Professori Masa, Isän vanha ja uusi, Ratkaisun päivät.
27.10. Kansainvälinen nallen päivä 
Tähän merkkipäivään liittyy hauska tarina. Vuonna 1902 presidentti Theodore Roosevelt osallistui karhujahtiin, mutta kieltäytyi ampumasta karhunpentua. Lelunalleja alettiin kutsua presidentin lempinimen mukaan Teddyiksi. Nalle on yksi yleisimpiä lasten leluja. Suomessa on ollut nallemuseo sekä nalletohtorin vastaanotto. Tunnettuja nallehahmoja ovat Nalle Puh (s. 1926) ja Ti-Ti Nalle, mutta monessa satukirjassa seikkailee vain Nalle. Ti-Ti Nalle tekee nykyään virtuaalivierailuja. Karhun merkitys suomalaisille. (Kuva oikealla Kirsi Alastalo. Muistoissamme 50-luku kuvapakasta)
- Keskustelunaihe Oliko sinulla nalleja lapsena, entä nyt?
- Visa Karhu
- Kuvia nalle 1, nalle 2 nalle 3
- Sanataide Nalle Puh aforismeja
- Video Paljon laulettu lastenlaulu 1930-60-luvuilla oli R Ryynäsen sanoittama ja Georg Malmsténin säveltämä ”Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme, lääkkehillä hoidelkaa nalleystäväämme…”
28.10. Simon päivä
Simon päivän aikaan vanha vuosi on lopuillaan, mutta uusi ei ole vielä alkanut.
Uskomuksia
Jos Simon päivänä on lauhaa, niin koko talvi on lauha.
Jos Simon päivänä puut ovat lehdettömiä, se merkitsee sulaa maata vappuna.
Jos Simon päivänä ovat kaikki lehdet pudonneet puista, niin silloin on Valpurista pälvi maassa, sanovat saamelaiset.
Sanonta
Simo siltoja tekee, Martti (10.11.) maita vahvistaa ja Antti (30.11.) aisoilla ajaa. Sanonta viittaa maan jäätymiseen ja talven tuloon.
29.10. on vietetty naisten viljankorjuujuhlia
Ennen vanhaan lampaat siunattiin kekrin aattona.
- Visa Pöllöt
Lintujen talviruokinta aloitetaan, kun maa jäätyy tai peittyy lumeen.
Sinitiaisen ja mustarastaan ilmaantuminen pihapiiriin on merkki siitä, että luonnossa alkaa olla ravinto vähissä.
29.10. Maailman AVH-päivä
Maailman AVH-päivänä kiinnitetään huomiota aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. Suomessa 68 ihmistä sairastuu aivoverenkiertohäiriöön joka päivä. Heistä joka neljäs toipuu täysin oireettomaksi ja yli puolet omatoimiseksi. Aivoverenkiertohäiriöiden paras hoitomuoto on ennaltaehkäisy, sillä kahdeksan kymmenestä AVH:sta voidaan estää. Yksi tärkeimmistä riskitekijöistä on verenpaine, joka tuplaa sairastumisriskin. Kohonneella verenpaineella on yhteys aivoinfarktiin, aivoverenvuotoihin, ohimenevään aivoverenkiertohäiriöön (TIA) ja sydänsairauksiin. Lisätietoja ja materiaaleja: Aivoliitto
- Jumppa Aivojumppaliikkeitä
- Video Ihmisen aivot (4.42 min.)
- Vinkki Aivojumppa opas sisältää monenlaista aktiviteettia aivoille
Lokakuun viimeinen sunnuntaiaamu, kesäaika päättyy 
Kellot siirretään kesään päin eli taaksepäin kello neljästä kello kolmeen. Euroopan parlamentti on vuonna 2019 äänin 410-192 päättänyt, että kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikaan voidaan luopua vuonna 2021. Jokaisen EU-maan parlamentti päättää vielä asiasta kansallisesti ja valitsee haluaako siirtyä pysyvästi kesä- vai talviaikaan. Kellojen siirtelystä luopuminen on ollut Suomen tekemä aloite Euroopan komissiolle. EU-parlamentin esityksen mukaan kellojen siirtely siis olisi päättynyt tänä vuonna, mutta asian valmistelu on viivästynyt muun muassa koronapandemian takia. Ehdotus odottaa yhä EU-neuvoston käsittelyä. Kellojen siirto vaikuttaa mm. julkiseen liikenteeseen ja lääkkeidenjakoaikatauluihin.
- Keskustelunaihe Mitä kelloja kotoasi löytyy?
- Visa Kellot
- Video Kuunnellaan Youtubesta Mummon vanha kaappikello (3.17 min.)