Huhtikuu
- Kulttuurivuosikellon huhtikuu
- Vihreän Veräjän luontoideoita huhtikuulle
- Huhtikuun nimi on i-kirjaimen avulla johdettu vanhasta kaskea tai tai kaskimaata tgarkoittavasta sanasta huhta.
- Saamelaiseen vuotuiskiertoon perustuvaa toimintaa
- Huhtikuussa suurin osa muuttolinnuista saapuu Suomeen, pajut ja koivut kukkivat, Pohjanmaan joet tulvivat.
Uskomus Kun on kylmä huhtikuu ja märkä toukokuu, niin on täysi heinälato.
Jos hatutta päin huhtikuussa halkoja hakataan, niin turkit päällä toukoja tehdään.
1.4. Aprillipäivä
Aprillipäivän perinteen sanotaan alkaneen jo vuodelta 1582. Tämä keväinen hassutteluperinne tunnetaan ympäri maailmaa, niin myös Suomessa, vaikka aprillipäivä ei olekaan virallisesti kalenterissa. ”Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!”
- Keskustelunaihe Mistä aprillipäivän perinne sai alkunsa? Oletko sinä ollut aprillipilan kohteena tai oletko itse tehnyt aprillipilan jollekin?
- Aivojumppa Keksi tietyllä kirjaimella alkavia sanoja Huhtikuu
- Aivojumppa Kompia
- Visa Aprillipäivä
- Peli Valehtelijoiden klubi -kortit ja ohjeet
- Jumppa Kasvojumppa
- Vinkki Lasten suusta
- Vinkki Vitsejä
2.4. Maailman autismitietoisuuden päivä YK
YK:n yleiskokous on julistanut tämänpäivän autismitietoisuuden kansainväliseksi teemapäiväksi. Autismi on neurobiologinen kehityshäiriö. Se ilmenee lapsuusvuosina ja tarkoittaa monenlaisia haasteita sosiaalisessa kommunikaatiossa. Autistitisilla henkilöillä aistitieto ja sen tulkinta on tavallisesta poikkeavaa.
- Keskustelunaihe aistituokio
- Rentoutuminen Aisteja avaava saunatarina
- Kuvia Ryhmärengin tunteelliset taidekuvat
- Reseptejä Moniaistinen keittokirja
- Vinkki Autismiliiton materiaaleja
2.4. Kansainvälinen lastenkirjapäivä
Kansainvälistä lastenkirjapäivää vietetään kirjailija H. C. Andersenin syntymäpäivänä. Sitä on vietetty maailmanlaajuisesti vuodesta 1967 lähtien. Päivää organisoi International Board on Books for Young People. Päivään sopivat hyvin mm. vanhat kansansadut, hölmöläistarinat, lapsille lukeminen, satukuunnelmien tekeminen ja tarinoiden keksiminen.
- Keskustelunaihe Lapsuuden sadut: Mitä satuja muistat ulkoa? Mikä satu lohdutti, mikä pelotti? Kuka sinulle luki satuja?
- Keskustelunaihe Rudolf Koivu (15 sivua) satukirjailija ja -kuvittaja
- Aivojumppa Kuvamuistiharjoitus Lasten puuhat
- Visa Lastenlaulut
- Visa Tove Jansson
- Kuvia aapisia ja kansakoulun lukukirjoja, lastenkirjoja
- Sanataide Suomen Kirjainstituutti on julkaissut tulostettavat lorukortit, jotka sisältävät perinteisiä kansanloruja sekä muutaman uudemman runolorun; yhteensä 28 kpl
- Video Käydään katsomassa video (11.48 min.) H.C Andersenin satu Keisarin uudet vaatteet Youtubesta
- Vinkki Nauhoiteteaan satukuunnelma itse tehtyine äänitehosteineen jonkin tutun sadun pohjalta
Viikko 14, Psoriviikko
Psoriasis on sairaus, johon voi kuulua iho- ja/tai niveloireita. Tulehdus voi aiheuttaa pitkäaikaista väsymystä. Osalla psoriasista sairastavista näkyy myös kynsioireita. Psoriasisliitto tarjoaa tietoa ja organisoi vertaistukea. Liitto julkaisee lehteä Ihon aika.
- Jumppa Tehdään Psoriasisliiton Selkä joustavaksi! -jumpasta kullekin sopivia liikkeitä. Se ylläpitää selkärangan ja nivelten liikkuvuutta, auttaa ylläpitämään ryhtiä ja vähentää välilevyjen epätasaista kuormitusta sekä ehkäisee selkäkipuja. Näitä harjoituksia on hyvä tehdä päivittäin.
Eduskuntavaalit ja kuntavaalit ovat (aina) huhtikuussa
Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään 2027 ja Kuntavaalit 2025, 2029
Lapsen suusta
Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna.
– Olli 6v.
- Aivojumppa Anagrammi Eduskuntavaalit
- Visa Vaalisanasto
- Visa Suomen vaalit
- Jumppa Hartiajumppa
4.4. Miinojen vastainen päivä YK
Jatkosodan aikana Suomenlahdella oli kymmeniä tuhansia miinoja.
Aikakauslehtiviikko
Aikakauslehtiviikko järjestetään osana valtakunnallista Lukuviikkoa. Viikon aikana monet aikakauslehdet ovat luettavissa Aikakauslehtiviikon sivustolla. Suomessa julkaistaan yleisaikakauslehtiä, naisten- ja harrastelehtiä, ammatti- ja järjestölehtiä. Aikakauslehtiviikon tuottaa Aikakausmedia, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat ja -julkaisijat Suomessa.
- Keskustelunaihe Mitä lehtiä tilaat ja mitkä artikkelit kiinnostavat eniten? Oletko itse kirjoittanut lehtiartikkeleita tai yleisönosastoon?
- Vinkki Työntekijät ja omaiset voivat tuoda hoivakotiin erilaisia aikakauslehtiä selailtavaksi, luettavaksi sekä kuvataide- ja askartelutöiden materiaaleiksi
Lukuviikko
Lukuviikko on Lukukeskuksen vuosittain järjestämä valtakunnallinen tapahtuma. Tällä viikolla kirjastot ja koulut ympäri Suomen juhlivat lukemista erilaisilla tempauksilla ja tapahtumilla, kirjailijavierailuilla ja pidennetyillä aukioloajoilla. Lukuviikkoa on järjestetty vuodesta 1997 alkaen (lukusunnuntaita vuodesta 1977). Lukukeskus tarjoaa Lukuviikon aikana kirjastoille ja kouluille ilmaisia materiaaleja, tietoa lukemisesta sekä innostaa tapahtumien järjestämiseen.
Viikkoon sopivaa sisältöä löytyy mm. Vahvikkeen Sanataide-laatikosta.
- Peli Yhdessä tehtävä lukuviikon bingo
5.4. Kauko Käyhkön syntymäpäivä
Laulaja, muusikko, näyttelijä, rakennusmestari Kauko Käyhkö (1916 – 1983) alkoi säveltää jo lapsena. Käyhkö kirjoitti myös salanimillä Eräs Erkki – Vanhempi, Justeeri, Kake, Karri K., Kirsi K., Peacock Paul, Pöllö, Raikko K. / Käyhkö Kauko ja Vanha-Vaari. Tietoa ja tarinaa laulaja, muusikko ja näyttelijä Kauko Käyhkön elämästä ja musiikista.
- Aivojumppa Musiikkiaiheinen piiloristikko vaakaan ja pystyyn (vastaukset)
- Kuva Kauko Käyhkö
- Video Kuunnellaan Youtube video Kaksi vanhaa tukkijätkää
6.4. Kansainvälinen urheilun, kehityksen ja rauhan päivä YK
Tätä teemapäivää on vietetty vuodesta 2013. YK halusi nostaa esiin urheilun mahdollisuudet toimia rauhan ja sovinnon apuvälineenä. Se tuo kansat lähemmäksi toisiaan ja ylittää taloudellisia, etnisiä ja uskonnollisia rajoja – ennakkoluulojakin. Urheilulla on merkitystä terveyden, koulutuksen ja tasa-arvon edistämisessä. Se opettaa oikeudenmukaisuutta, vastustajan kunnioitusta ja yhteistyön merkitystä. Liikunta edistää fyysistä kuntoa, henkistä hyvinvointia ja sosiaalista vuorovaikutusta. YK:n mukaan urheilu on perusoikeus, jonka toteutuminen kaikille on turvattava.
- Keskustelunaihe Tulostettavat Urheilumuistot-keskustelukortit (valmiiksi tulostettuina ja laminoituina Urheilumuseosta)
- Keskustelunaihe Selkokielinen opas urheilumuseon näyttelyyn sisältää hyviä keskustelunaiheita
- Aivojumppa Anagrammeja: Urheilu
- Aivojumppa Pantomiimi urheilukortit
- Visa Olympialaiset
- Urheilijoiden lausahduksia
- Jumppa Ohjaajan oppaat: Kunnon tasapainorata 1 (36 sivua) ja Kunnon tasapaino rata 2 (24 sivua)
- Kuvia Urheilumuseo on julkaissut kuusi kuvasarjaa Paavo Nurmesta ja hänen kodistaan (klikkaa ko. sivulla: Tervetuloa!).
- Kuvia Vahvikkeen urheiluaiheisia kuvia
- Vinkki Urheilumuseon ja Yle Urheilun kokoama palvelu sadan vuoden merkittävimmistä urheilu-uutisista. Urheilumuseo on koonnut suomalaisen urheilun kunniagallerian. Selkeälle verkkosivustolle on koottu kuvia, tietoa ja videoita suomalaisen urheilun sankareista.
7.4. Maailman terveyspäivä YK
Maailman terveyspäivää vietetään vuonna 1948 perustetun Maailman terveysjärjestön perustamispäivänä. Joka vuosi terveyspäivälle valitaan erityinen terveydellinen teema. Päivän aikana rohkaistaan osallistumaan yhteisöllisesti terveyttä edistävään toimintaan. Vahvikkeen Terveys-laatikko
- Keskustelunaihe Turvallinen lääkehoito Tulosta 10 keskustelukorttia: Turvallinen lääkehoito -keskustelukortit
- Vinkki Lääkärien sanelut
8.4. Romanien kansallispäivä
Romanien kansallispäivä on otettu almanakkaan 2014. Päivämäärä tulee vuodelta 1971, jolloin Lontoossa pidettiin ensimmäinen romanien kansainvälien kongressi, ja siellä hyväksyttiin mm. romanien oma lippu (kuva >). Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu (24 sivua) Suomen romanit kertoo tästä suomalaisesta kielellisestä ja kulttuurisesta vähemmistöstä (noin 10000 ihmistä), joka on asunut Suomessa yli 500 vuotta. Tietoa löytyy myös Suomen Romaniyhdistys ry:n nettisivuilta. Yhdistyksen toimittama selkokielinen opas Vanhinta ei unohdeta – opas romanivanhusten omaishoidosta on tarkoitettu romanivanhusta kotona hoitaville omaisille sekä romanivanhuksille. Siinä kerrotaan omaishoidon tuesta ja tukimuodoista sekä vanhenemiseen liittyvistä muutoksista, annetaan vinkkejä kotihoitoon sekä kunnon ja mielen virkistykseen. Sisäministeriö suosittelee liputusta tänään.
-
- Video Ylen Perjantai-dokkari Maritsa valitsi romanihameen (10.29 min.)
- Video Kuunnellaan Youtubesta Suomen romanien perinnelauluja Salon Hongat (3.07 min.), Gudujensa Kamajensa (3.33 min.), romanien yhteinen kansallislaulu Gelem, gelem (4.00 min.)
- Vinkki Romanikielen sanastoa
9.4. Mikael Agricolan ja suomenkielen päivä
Piispa Mikael Agricolaa (1510 – 1557) kutsutaan suomenkielen isäksi. Hänestä on YLE:n sivulla 2 min video. Mikael Agricola -seura tekee tunnetuksi hänen elämäntyötään (Albert Edelfeltin piirros >). Mm. sana pääsiäinen on Mikael Agricolan keksimä. Se tarkoittaa paastosta ”pääsemistä” eli pääsiäistä edeltävän neljänkymmenen päivän paaston päättymistä. Tutustutaan muihin Agricolan keksimiin sanoihin.
Elias Lönnrot syntyi 9.4.1802, joten hänenkin elämäntyötään Kalevalan ja suomenkielen hyväksi voi tänään juhlia. Lönnrotin elämästä löytyy tietoja Elias Lönnrot -seuran sivustolta.
- Keskustelunaihe Suomenkielen kehittyminen vuosikymmenten aikana
- Keskustelunaihe Ihmetellään, ihastellaan ja vertaillaan suomenkielen murteita. Suomen murteiden sanakirja.
- Keskustelunaihe Käytöstä poistuneet sanat: Muistatko vanhoja sanoja, joita ei juuri enää käytetä? Entä hylättyjä uudissanoja? Oletko oppinut uusia sanoja?
- Mikä on suomenkielen kaunein sana?
- Keskustelunaihe Nuorison kieli ennen ja nyt. Helsingin sanomien artikkelin (2011) mukaan nuorison käyttämiä sanoja ovat mm. jeba, liian hapokasta ja läpäl. Mitkä sanat olivat muotia sinun nuoruudessasi?
- Aivojumppa Kieleen ja murteisiin liittyviä visailuja
- Visa Mikael Agricola
- Sanataide Vanhan kansan arvoituksia kortteina
- Sanataide Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla on sananparsia eri paikkakunnilta
- Resepti Leivotaan Agricola-leivoksia. Se on on maailmanlaajuisen lukutaitotyön symboli. Video leivoksen tekovaiheista, resepti
- Vinkki Järjestetään sanataidehetki ja linkki materiaaliohjekirjaan suomeksi ja ruotsiksi sekä kuvakortit
10.4. Kansainvälinen sisarusten päivä
Sisaruus on usein elämän pisin ihmissuhde. Alla vinkkejä päivän viettoon:
- Kirjoitetaan sisarukselle postikortti tai soitetaan puhelu
- Ideoita yhteiseen tekemiseen, jos sisaruksen kanssa voidaan tavata kasvokkain: tehdään yhteinen kävelyretki tai pelataan korttia tai katsellaan vanhoja yhteisiä valokuvia tai katsotaan yhdessä elokuva
- Kahvitellaan ja jutellaan
- Otatetaan sisaruksen kanssa yhteispotretti käyttäen mallina jotain lapsuudessa otettua valokuvaa
- Järjestetään kaukana asuvan sisaruksen kanssa kuvapuhelinkahvit
Viikkoa ennen pääsiäistä sunnuntaina, Palmusunnuntai 
Palmusunnuntai on kristillinen juhla viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Siitä alkaa hiljainen viikko. Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti Jerusalemiin juhlittuna kuninkaana ja auttajana. Ihmiset huusivat ja lauloivat ”Hoosianna”. Hoosianna on suoraan käännettynä ”oi, auta”, ”oi, pelasta”, mutta ajanlaskun alun aikoihin sitä käytettiin riemuhuutona. Päivän nimi viittaa palmunoksiin, joita ihmiset heittivät Jeesuksen eteen tielle hänen saapuessaan Jerusalemiin. Pajunoksat ovat pohjoinen vastine palmunlehville, koska ainoa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju. Nykyisin yleisesti koko Suomessa päivän perinteisiin kuuluu virpominen.
Kasku
– Miksi syötät kanoillesi kaakaota?
– Haluan suklaamunia.
- Keskustelunaihe Karjalaiset virpomisperinteet. Katsotaan 3 minuutin video Youtubesta
- Keskusteluaihe Pääsiäiskysymyksiä
- Aivojumppa piilosanaristikko, jossa pääsiäiseen ja
ortodoksiseen uskoon liittyviä sanoja
- Visa Pääsiäinen
- Visa Pääsiäispulmia
- Peli Munanheittopeli Muovisista eineslaatikoista ja muovimunista voi rakentaa pääsiäisen aikaan sopivan heittopelin. Jos käytettävissä on vain yksivärisiä munia tai suklaamunien sisuksia, niistä voi tehdä keskenään erilaisia myös liimaamalla munan ympärille värillisen kangasnauhan.
- Musiikki Laula kanssain pääsiäisen virsiä
- Sanataide Tulostettavia virpomaloruja
- Askartelu Huovutusidea Punomo.fi-sivustolla. Kirjoita hakukenttään: Huovuta helposti pesukoneessa pääsiäismunia.
- Askartelu Virpomavitsojen teko-ohjeita
- Vinkki Samalla, kun kerätään pajunoksia virpomavitsoihin, kannattaa jo kerätä koivunoksia maljakkoon. Muutamassa päivässä silmut turpoavat ja niistä putkahtelee pieniä vitamiinipommeja, jotka sisältävät C-vitamiinia, betakaroteenia sekä B2- ja B3-vitamiineja. Popsi suoraan suuhun, laita leivän päälle tai sekoita salaattiin.
- Vinkki Kylvetään rairuohoa joko kukkamultaan tai muutaman talouspaperikerroksen päälle. Kastellaan ja peitetään kelmulla, johon tehdään pari reikää. Pidetään kasvualusta kosteana. Kasvu kestää noin viikon (kuva>).
11.4. Kansainvälinen lemmikkien päivä (International Pet Day)
Lemmikkien päivää on vietetty vuodesta 2006 lähtien. Tänään suunnataan huomiota kaikkiin lemmikkieläimiin: entisiin, nykyisiin, lemmikkihaaveisiin ja -kokemuksiin. Tänään voi järjestää eläinvierailuja, lemmikkikuvien katseluja ja muisteluita. Maailman eläinten päivää vietetään 4.10.
- Keskustelunaihe Katsotaan eläinkuvia ja jutellaan lemmikkieläimistä Vahvikkeen kuvapankki
- Aivojumppa Piiloristikko Kissan hyvinvointi
- Visa Kissat
- Visa Koirat
- Peli Ikäinstituutin koirien bongauksen ja siinä voi hyödyntää Bongaa koira -bingoa
- Jumppa Katsotaan ja jumpataan yhdessä videolta jumppakissan taukojumppa (2.48 min.)
- Askartelu Väritä kissoja
- Video Kaksi videota robottikissasta (1 min ja 2 min) ja video robottikoirasta (1,5 min)
- Video Mustan kissan tango (2.30 min.)
11.4. Kansainvälinen Parkinson-päivä
Tietoa Parkinsonin taudista Terveyskirjastossa. Suomen Parkinson-liitto ry tekee työtä Parkinsonin tautia, dystoniaa, Huntingtonin tautia ja muita liikehäiriösairauksia sairastavien ja heidän omaistensa elämänlaadun parantamiseksi. Myös muistisairaille suositellaan ”Parkinson-tyyppistä” voimistelua (opas).
12.4. Kansainvälinen miehitettyjen avaruuslentojen päivä YK
Vuonna 1961 neuvostoliittolainen Yuri Gagarin matkusti ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa maapallon ympäri. Lento kesti alle kaksi tuntia, mutta se oli lähtölaukaus ihmiskunnan tuleville avaruuslennoille. Vuodesta 2011 alkaen tätä päivää on vietetty miehitettyjen avaruuslentojen päivänä. Moni arkipäivän teknologia on alkujaan kehitetty avaruuslentoja varten: teflon, mikroprosessorit, sääennusteet, navigointi, antennit ja sensorit. Avaruuslennot ovat nopeuttaneet kirurgian ja kuvantamisteknologiankehitystä. Kuvassa ensimmäinen Kuun pinnalla kävellyt ihminen, yhdysvaltalainen Neil Armstrong (kuva Pixabay). Hän lausui kuuluisat sanat: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle”.
- Keskustelunaihe Muistoissamme 50-luku -selkokirjassa: Sputnik sekä keskustelukysymyksiä.
- Visa Avaruus
- Visa Tähtitaivas
- Jumppa Tasapainojumppa
- Kuvia Avaruus-Kippari purukumi
Pääsiäinen 
Pääsiäinen on kristittyjen suurin juhla. Sitä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen juhlana. Pääsiäinen on kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 20. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta. Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista. Viikkoa kutsutaan myös nimellä hiljainen viikko tai piinaviikko. Hiljaisen viikon päiviä kutsutaan nimillä malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, pääsiäislauantai (hiljainen lauantai, lankalauantai), sukkasunnuntai eli pääsiäissunnuntai sekä toinen pääsiäispäivä. Pääsiäisen ajankohdan laskemisessa käytetään vanhaa sääntöä, jonka mukaan pääsiäinen sattuu melkein aina maaliskuun 21. päivän jälkeisen täydenkuun jälkeiseksi sunnuntaiksi (käytännössä välille 22.3. ja 25.4.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on koonnut tietopaketin pääsiäisperinteistä.
-
- Keskustelunaihe Pääsiäisherkut. Onko sinulla erityistä muistoa tai reseptiä liittyen pääsiäisen ajan ruokiin? Pääsiäisajan ruokaperinteistä Ruokatieto ry:n sivuilla.
- Keskustelunaihe Muistellaan perinteitä. Miksi kylvämme rairuohoa tai laitamme esille tipuja ja pupuja? Mistä tulevat pääsiäisnoidat? Miksi syömme mämmiä? Millaisia pääsiäisperinteitä sinulla on?
- Keskustelunaihe Suklaamunat ovat yli sata vuotta kuuluneet suomalaiseen pääsiäiseen. Minkälaisesta suklaamunasta pidät?
- Keskustelunaihe Paastonaikaan ja pääsiäiseen liittyvät kysymyskortit kirjasta Matkalla halki kirkkovuoden
- Aivojumppa Pääsiäiseen liittyviä sanoja
- Aivojumppa Pääsiäisaiheinen piiloristikko (ratkaisu)
- Aivojumppa Pääsiäisaiheisia sananselityksiä
- Visa Pääsiäispulmia
- Visa Pääsiäisvisa
- Pääsiäiskysymykset sekä suomeksi että på svenska, Påskfrågor
,
- Jumppa Tiputanssi
- Musiikki Yle Klassisen pääsiäismusiikkia 2020
- Musiikki Pääsiäisvirret nuotteineen nettivirsikirjassa, kirkkovuoden rukoukset selkokielellä
- Video Oulun Seudun Muistiyhdistyksen Laula kanssain -musiikkituokio (n. 40 min). Kaikissa lauluissa on mukana sanat ja usean laulun sävelkorkeutta on madallettu, joten niiden mukana on helppo laulaa.
- Askartelu Värjätään pääsiäismunia (sipulinkuoret,
villalangat, kurkuma, mustikka, punajuuri, vihreä tee). Kuvan kananmunien värjäyksessä kasvit on sidottu munien päälle värjäyksen ajaksi sukkahousujen kappaleilla.
- Askartelu Väritä pääsiäismunia (26 kpl)
- Askartelu Värityskuvia Kristus, Naiset haudalla, Enkeli, Enkeli2
- Kuvataide Ihastellaan vanhoja pääsiäiskortteja. (Ulrika Juseliuksen kokoamia vanhoja kortteja; huom. linkki ko sivun vasemmassa reunassa. Pääsiäiskortteja Finnassa).
- Video Pääsiäisperinteistä YLE:n sivulla (+video 2 min)
- Vinkki RyhmäRengin Helpommat pääsiäiskysymykset ja muita pääsiäisjuttuja
- Vinkki Pulmailupolku luontoon tai rakennuksen sisälle: Pääsiäispulmat (tehtävät- ja ratkaisut) sekä täytettävä vastauspaperi
Taidon ja käsityön teemaviikko aina sillä viikolla, johon osuu Taito-nimisten nimipäivä 14.4.
Valtakunnallinen tapahtumaviikko, joka nostaa esille suomalaista osaamista, taitoa sekä käsityökulttuuria ja muotoilua. Viikon tapahtumia organisoivat Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, Tekstiiliopettajaliitto TOL ry ja Teknisten aineiden opettajat – TAO r.y. eli näiden sivustoilta löytyy toteutettavia ideoita. Tee, osallistu, opeta ja koe käsityön ilo. Taitoliitto valitsee joka vuosi vuoden käsityötekniikan. Ensimmäisten teemavuosien tekniikat ovat olleet makramee, kirjonta ja kudonta. Vuoden käsityötekniikka 2020 on vuoleminen. Vahvikkeen Käsityöt.
Taidon ja käsityön viikolla on Facebookissa omat sivut.
- Keskustelunaihe Käsityötaidot, koulukäsityöt, käsityöammatit
- Aivojumppa 10 tulitikkupähkinää 5-18 tulitikulla, hammastikulla tai kynällä
- Askartelu Väritä Suunnittele tilkkutäkkejä (12 erilaista)
- Askartelu Thdään mobile taikataikinasta
- Askartelu Marttojen askarteluohjeita
- Käsityöt Neulotaan hypistelymuhvi
- Kuvia Vahvikkeen käsityökuvia
- Vinkki Arjen luovuuskortit
17.4. Kansainvälinen hemofiliapäivä
Hemofilia on verenvuototauti, joka johtuu veren puutteellisesta hyytymisestä. Perinnöllinen hemofilia yhdistyy monen mielessä kuninkaallisiin, sillä mm. Venäjän keisari Nikolai II:n nuorin lapsi Aleksei Romanov sairasti hemofiliaa. Aiemmin hemofilian hoito koostui kivun lievityksestä ja verensiirroista. Useimmille sairaus merkitsi ennenaikaista kuolemaa hallitsemattomien verenvuotojen vuoksi, mutta hoitomuodot ovat sittemmin huomattavasti kehittyneet. Tietoa hemofiliasta Suomen Hemofiliayhdistyksen sivuilta. sekä Duodecimin Terveyskirjastosta.
- Keskustelunaihe Verenvuodon tyrehdyttäminen perinteisin konstein (ratamon lehdet, siankärsämö, rohtoraunioyrtti, raita)
- Keskusteluaihe Apteekkiaiheiset kortit
- Keskustelunaihe Katsotaan Vahvikkeen Terveys ja sairaus -aiheisia kuvia. Keskustellaan lääkkeiden ja hoitomenetelmien kehityksestä oman elämän aikana. Kun klikkaat valitsemaasi pientä kuvaa, se aukeaa. Klikkaamalla auki olevaa kuvaa mihin tahansa kohtaan, vaihtuu näkyviin seuraava kuva. Klikkaamalla kuvan ulkopuolelle, kuva häviää näkyvistä.
- Visa Ihmisen anatomia
All digital -viikko eli digitaalisuuden teemaviikko
All Digital Week on eurooppalainen kampanjaviikko, jonka tarkoitus on herättää keskustelua yhteiskunnan digitalisoitumisesta. Suomessa digitalisaatio (digitaalisen tietotekniikan yleistyminen arkielämässä) alkoi 80-luvulla. Julkisia palveluita digitalisoidaan eli siirretään nettiin. Samoin kirjat, musiikit, kuvat, kartat ja pelit ovat käytettävissä sähköisinä.
Digitaalisia laitteita: älypuhelin, tietokoneet, lääkekello, TV, valokuvakehys, herätyskello, lämpömittari, kamera, (sähkö)auto, verenpainemittari, rannekello, mikroskooppi, ovisilmä/ovikamera, ovikello, parkkikiekko, grilli, kuumemittari, vaaka, äänentoistolaitteet.
Digipalveluita ovat mm. verkkokaupat, kauppapalvelut, sähköposti, WhatsApp, Facebook, YouTube ym. Luettelo Vahvikkeen Tietotekniikka-laatikossa.
Tällä viikolla järjestetään yleensä paljon digineuvontaa (materiaaleja SeniorSurfin sivuilla), digitaalisten laitteiden kokeiluja ja esittelyjä sekä tietoiskuja. Ikäteknologian esittely- ja neuvontapaikkoja sekä kiertäviä/lainattavia teknologianäyttelyitä on Ikäteknologiakeskuksen oppaassa.
- Keskustelunaihe Tekniset härvelit, etälääkäri, yksityisyyden suoja, digitaalinen jalanjälki, tietotulva, älyjääkaappi eli viestejä lähettävä jääkaappi, langaton yhteys, ”älykäs” koti, virtuaaliympäristöt, pilvipalvelut, lisätty todellisuus, sensorit ja anturit, laitteiden ohjaaminen älypuhelimella (sauna lämpiämään), digitaalinen taide, digitaalinen testamentti,, kyberturvallisuus, chat, sormenjälkitunnistus, medialukutaito
- Aivojumppa Miina Sillanpään Muistipuiston digitaalisia tehtäviä Kuvien tunnistustehtävä, Sanojen tunnistustehtävä, Numeroiden mieleenpainaminen
- Aivojumppa Papunetin digitaalisia palapelejä
- Aivojumppa Digitaalisia sanaristikoita
- Video Lennättimen historiaa Youtubessa (9.48 min.)
18.4. Maailman kulttuuriperinnön päivä
Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seura vaalii suomalaista kulttuuriperintöä ja lisää tietoisuutta siitä. Tuottamallaan materiaalilla ja järjestämällään toiminnalla seura tukee osallisuutta, osallistumista ja yhteisöllisyyttä.
- Keskustelunaihe Mitä suomalainen kulttuuriperintö tarkoittaa sinulle ja miten vaalit sitä?
- Aivojumppa Kuvamuistiharjoitus Sitä sun tätä(5 -10 – 15 – 20 kuvaa) Tämä sopii katsottavaksi leveältä kuvaruudulta. Kun tulostat paperille, valitse asetuksista: Sovita paperille
- Visa Patsaita Suomessa
- Visa Patsaita maailmalla
- Visa Historian tapahtumia Suomessa
- Tarinarentoutuminen Tehdään pareittain Karjalanpiirakoiden leipominen ja Saunassa -tarinat
- Vinkki Tutustutaan Suomen seitsemään maailmanperintökohteeseen: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, Struven ketju sekä Merenkurkun saaristo. Nämä löytyvät Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja Museoviraston verkkonäyttelystä (sivut 4 – 18). Huomaa aineistossa olevat QR-koodit, joita kannattaa avata.
18.4. Suomen aforismipäivä
Suomen aforismipäivää on vietetty vuodesta 2006 eli siitä lähtien, kun Suomen aforismiyhdistys täytti vuoden. Sami Feiringin kirja Lyhyesti sanomisen taide (kust. Avain 2014) on johdatus aforismin maailmaan.
- Keskustelunaihe Onko sinulla jokin sananlasku tai aforismi, jota sovellat elämässäsi?
- Aivojumppa Miten laulun sanat jatkuvat?
- Aivojumppa Mitä sanonnat tarkoittavat?
- Aivojumppa Mitä sananlaskut tarkoittavat?
- Sanataide Omat sananlaskut -kortit: paranna vanhoja sananlaskuja
- Sanataide Vanhan kansan arvoituksia kortteina
- Vinkki Valitse aihepiiriin liittyviä ajatelmia ja kirjoita niitä paperille ja leikkaa. Kääri ajatelmat rullalle ja jaa kääröt vaikka kahvikuppeihin tai tarjoile ne pieneltä tarjottimelta
- Vinkki Ideoita aforismien käyttöön ryhmissä: Aforismit
- Vinkki Ryhmärengin yhdessätekemisen materiaalia mietelauseista
18.4. Kansainvälinen radioamatööripäivä
Radioyhteydet toimivat ilman rajoituksia yli rajojen ja matkaavat ympäri maailman. Radioaalloilla tapaamiset ovat mahdollisia, ja voidaan toimia suuressakin joukossa. Radioaallot voivat tuoda iloa ja hyvää mieltä. Moni radioamatööri harrastaa DX-kuuntelua eli vastaanottaa radiovastaanottimellaan kaukaisten radioasemien lähetyksiä ja raportoi kuuluvuudesta kirje- tai sähköpostitse lähetysasemalle sekä kerää niiltä saatuja vastauksia. Kansainvälinen radioamatööriunioni IARU on perustettu Pariisissa 18.4.1925. Unionilla on jäseninä yli 160 kansallista radioamatööriliittoa, myös Suomen Radioamatööriliitto ry. Radioamatööriliitto kuuluu 50 muun järjestön kanssa Vapaaehtoiseen Pelastuspalveluun, joka on organisoitua, johdettua ja viranomaisia tukevaa kansalaistoimintaa. Suurin VAPEPA:n työsarka valtakunnallisesti on kadonneiden henkilöiden etsinnät.
- Keskustelunaihe Radion merkitys tiedonvälityksessä: mitä radiosta kuuntelen, nettiradio, radio-ohjelmat ennen ja nykyään
- Visa Radio-ohjelmat
- Visa Radion historia (15 kysymystä vastausvaihtoehtoineen)
- Jumppa Rappujumppa
- Audio Kuunnellaan radiokuunnelma Knalli ja sateenvarjo
Sydänviikko 
Sydänviikkoa on vietetty vuodesta 1990 lähtien. Siihen asti oli yli 30 vuotta vietetty Sydänsunnuntain juhlia. Nykyään painopiste on arjessa. Kirjastoihin, kauppoihin, apteekkeihin ja kauppakeskuksiin pystytetään tietopisteitä. Työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa järjestetään erilaisia tempauksia. Suomen Sydänliiton sivustolta löytyy tutkimusnäyttöön perustuvia suosituksia sellaisen ruokavalion koostamisesta, joka sopii koko väestölle.
-
- Jumppa Sydänliiton jumppavideo helppoon jumppaan (22.48 min.)
- Video Kuunnellaan Youtubesta Suklaasydän (2.29 min.)
20.4. Ortodoksisen kalenterin mukaan Heikin nimipäivä
Mistä nimi Heikki tulee? Heikki Harman eli Hectorin syntymäpäivä (s.1947)
- Keskustelunaihe Keskustellaan suomalaisesta rocktähdestä, Hectorista selkoteksti, tehtävät
- Visa 60-luvun musiikki
- Kuvia Hectorista
- Video Kuunnellaan Hectorin musiikkia Youtubesta Lumi teki enkelin eteiseen
- Kuvia Ensimmäinen Helmi ja Heikki -sarjakuva julkaistiin 1930. Sarjakuvaa julkaistaan 35 eri kielellä. Suomen Kuvalehti alkoi julkaista sitä 1956. Monessa lehdessä sarjakuva ilmestyy nimellä Touhulan perhe. (kuvia netissä)
- Peli Bingo lapuissa on 10 ruutua kahdessa rivissä (2×5). Ohjaaja näyttää isoa paperia, jossa on paljon nimiä . Osallistujat valitsevat haluamansa nimet ja kirjoittavat ne omaan lappuunsa 1/ruutu. Ohjaaja arpoo nimiä. Viereisessä kuvassa nimet kirjoitettu pingispalloihin. Ensimmäinen bingo on 1 täysi rivi ja toinen bingo on koko lappu täynnä arvottuja nimiä.Tulosta sarjakuvahahmoja (36 sarjakuvahahmoa).
- Video 5-12 minuutin pätkiä television suositusta sarjasta Heikki ja Kaija löytyy YLE:n Elävästä arkistosta.
21.4. Maailman luovuuden ja innovaation päivä World Creativity and Innovation Day YK
Yhdistyneet kansakunnat juhlistaa maailman luovuuden ja innovaation päivää. Tänään kannustetaan käyttämään luovuutta ongelmanratkaisussa.
22.4. Kansainvälinen Maan päivä YK
Päivää on vietetty vuodesta 1970. Sen tarkoituksena on järjestää kansalaistoimintaa puhtaan veden ja ilman sekä koko elinympäristön hyväksi.
Tänään voi järjestää toimintaa, joka liittyy roskien keräämiseen, kierrätykseen tai jäännösmateriaaliaskarteluun.
- Visa Jätteiden kierrätys
- Visa Muovi
- Askartelu Oiva askarteluopas
- Video (4:42 min) esittelee luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämistä ja Green Care -toimintaa
- Vinkki WWF:llä on luonnossa useita kameroita, joiden kautta luonnon tapahtumia voi seurata: Luontolive
- Vinkki Metsäretki ja aarteenetsintä
23.4. Yrjön, Jirin, Jorin, Jyrin, Jyrkin ja Yrjänän nimipäivä
Pyhä Yrjö kuoli 23.4. vuonna 303. Siksi tänään on Yrjön nimipäivä. Yrjön päivän ja Vilhelmiinan päivän 26.5.välissä karja laskettiin ennen ulos. Ennen puhuttiin suviöistä, joilla tarkoitettiin Yrjön, Pertin ja Markun peräkkäisiä nimipäiviä. Heinäyö (Yrjö) ennusti heinänkorjuuilmoja, viljayö (Pertti 24.4.) viljankorjuuilmoja ja Markun (25.4.) marjayö marjastusilmoja. Jokaista pakkasyötä kohti uskottiin seuraavana kesänä tulevan yhdeksän hallayötä.
Uskomus
Millainen sää on Yrjön päivänä, niin sellainen on koko kevään.
Yökylmä Yrjönpäivänä tietää hidasta kesän tuloa
- Aivojumppa päättele miehen nimi
- Aivojumppa maatilan eläimet
- Visa mitat
- Musiikki Lauletaan tunnettu laulu, jossa Pyhä Yrjö esiintyy
23.4. Kirjan ja ruusun päivä
Kirjan päivää on vietetty vuodesta 1930 lähtien. Kirjakaupoissa järjestetään erilaisiatempauksia. Juhlapäivänä on pidetty yllä perinnettä, että miehet antavat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. Tapa liittyy keskiaikaiseen Pyhään Yrjöön. Legendan mukaan ritari Pyhä Yrjö surmasi lohikäärmeen, joka oli pistämässä poskeensa kauniin prinsessan. Kuolleen lohikäärmeen verestä versoi pensas täynnä tulipunaisia ruusuja, joista sankari poimi prinsessalle kauneimman. Pyhä Yrjö julistettiin Katalonian suojeluspyhimyksesi ja tämä on hänen juhlapäivänsä. Kukkia on käytetty palkintona Pyhän Yrjön päivän kirjallisuuskilpailuissa. Barcelonassa tänään on ystävänpäivä, joten lahjojen antaminen juontuu myös siihen. Vuonna 1995 UNESCO julisti Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi.
- Visa Espanja
- Vinkki Tutustutaan äänikirjoihin ja Celian toimintaan
23.4. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä UNESCO
Tämä 1995 perustettu teemapäivä on omistettu kirjallisuudelle ja kirjailijoille, sillä ne ovat edistäneet ihmisyyden sosiaalista ja kulttuurista kehittymistä. World Book and Copyright Day on tänään, koska moni kirjailija on syntynyt tai kuollut 23.4.: William Shakespeare, Cervantes ja Inca Garcilaso de la Vega kuolivat 23.4.1616. Vladimir Nabokov, Halldor Laxness, Henry Fielding ja Manuel Mejía Vallejo ovat syntyneet 23.4. Tekijänoikeuksien päivä tekee tunnetuksi luovien alojen tekijänoikeuksia. Pieni C-kirjain ympyrän sisällä viittaa kopiointioikeuksien (copyrights) rajoituksiin: tekijänoikeudet ovat lain mukaan vain tekijällä (kuva >). Vahvikkeen Sanataide-laatikko.
Viikolla 19, Valtakunnallinen Leikkipäivä 
Aikuisten ja lasten yhteisen Leikkipäivä-tempauksen tavoite on innostaa eri ikäisiä aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien. Leikkipäivällä on joka vuosi joku teema teema. Elämää käsillä -projektissa on tuotettu Käsinkosketeltavat muistot Lapsuuden lelut ja leikit sekä Lapsuuden pelit pelaaminen ja leikkiminen.
- Keskustelunaihe Perinneleikit. Vinkkejä Perinneleikit -sivustolla.
- Aivojumppa Kuvamuistiharjoitus Lasten puuhat
- Visa Pihaleikit
- Kuvia Vahvikkeen Lelu- ja leikkiaiheiset kuvat. Klikkaa mieleistäsi kuvaa, jolloin se suurenee. Kuvia voi sen jälkeen selata klikkaamalla esillä olevaa kuvaa.
- Kuvia Katsotaan Finnan valokuvia leikeistä 50-luvulla.
- Video Katsotaan 17 min video, jolla Lotta ja Pappa tarinoivat leikkimisestä ja kertovat entisajan leikkiperinteistä
- Vinkki Leikkipäivän 100 leikkiä. Leikkipankista löytyy melkein 1 000 leikkiä, joista valita
- Vinkki Järjestetään yhteistä tekemistä eri ikäpolvien kesken esimerkiksi etäyhteydellä tai ulkona
24.4. Koiranpäivä
Koiranpäivää on vietetty vuodesta 2007. Kennelliiton tavoitteena on tehdä Koiranpäivä tunnetuksi ja saada se virallisesti almanakkaan. Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ”ihmisen parhaan ystävän” merkityksestä ja monenlaisista rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa. Koiran vaikutuksesta ihmiseen: Duodecim
Koira voi olla kaverikoira, lukukoira, poliisikoira, sotakoira, tullikoira, rajakoira, huumekoira, verijälkikoira, metsästyskoira, opaskoira, kuulokoira, avustajakoira, kasvatus- ja kuntoutuskoira, hypokoira, sylikoira tai tukikoira. Ihmishengen pelastaneesta koirasta tulee sankarikoira.
Koirien nimipäiväkalenterissa on 659 nimeä: joukossa mm. perinteiset Ajo, Haukku ja Peni. Saarelma, Minna (2011): Koirien nimipäiväkirja. Minerva Kustannus Oy.
- Keskustelunaihe Elämäni koirat
- Visa Koirat
- Peli Koirafanien haasteellinen Koiramemory ja sen helpotettu versio, jossa on mukana myös koirien nimet
- Kuvia Kaksi tulostettavaa kuvasarjaa: 16 kuvaa koiranpennuista ja 13 kuvaa ihmisen ja koiran ystävyydestä Koirakaverit
- Kuvia Katsellaan Vahvikkeen koirakuvia
- Vinkki Ulkolenkillä voi tehdä koirien bongausta ja siinä voi hyödyntää Bongaa koira -bingoa
Huhtikuun viimeinen viikko, Kansainvälinen rokotusviikko WHO 
Rokotusten avulla luodaan suojaa tartuntatauteja vastaan. Monet taudit on saatu Suomesta hävitettyä kokonaan ja ne ovat käyneet muuallakin harvinaisemmiksi rokotusten ansiosta. Rokotukset ovat yksi menestyksekkäimmistä ja kustannustehokkaimmista terveystoimista. Maksuttomaan kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluu mm. MPR-rokote, joka suojaa tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta sekä niiden aiheuttamilta jälkitaudeilta, kuten keuhkokuumeelta ja aivokalvontulehdukselta. Samoin poliorokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Se ehkäisee polioviruksen aiheuttamaa halvausoireista tautia. Pikkulapsille annetaan viitosrokote, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-bakteerin aiheuttamilta vakavilta infektioilta. Monet iäkkäät ihmiset ovat lapsena sairastaneet sellaisia rokkoja ja muita tauteja, joihin sen jälkeen on kehitetty rokotteita. Perustietoa rokotteista.
- Keskustelunaihe Kuinka lasten yleisiä tauteja hoidettiin ennen rokotuksia? Oletko sairastanut tuhkarokon ja hinkuyskän?
- Visa Ihmisen anatomia
Huhtikuun viimeinen keskiviikko, Kansainvälinen opaskoirapäivä
Huhtikuun viimeisenä keskiviikkona vietetään Kansainvälistä opaskoirapäivää. Päivän tarkoituksena on tehdä opaskoiratyötä tunnetuksi. Päivää on vietetty Suomessa ja maailmalla vuodesta 1991 lähtien. Tietoa opaskoirista Opaskoirayhdistyksen sivustolla.
24.4. Kansainvälinen koe-eläinten päivä (Animalia)
24.4. Maailman NNKY-päivä
NNKY:n Maailmanliitto tukee naisia ja tyttöjä johtajuuteen, vahvistaa tasa-arvoa ja ihmisoikeuksien toteutumista, kasvattaa vastuullisuuteen sekä tekee vaikuttamistyötä, jonka alueina ovat: naisiin kohdistuva väkivalta, naisten seksuaali- ja lisääntymisterveys, hiv/aids, rauha ja oikeudenmukaisuus, naisten taloudellinen asema sekä kestävä kehitys. Ensimmäiset NNKY-yhdistykset aloittivat toimintansa Englannissa 1850-luvulla. NNKY:n Maailmanliitto (World YWCA) on perustettu vuonna 1894. Suomen NNKY
Luontoliiton kevätseurantaviikonloppu
Seurattavat lajit Tulosta Vihreän veräjän Kevätseuranta -ohjeita kävelylle mukaan.
- Visa Suomessa pesivät linnut
- Askartelu Väritä perhosia ja kuuntele samalla mielimusiikkiasi tai luonnonääniä. Tulosta mieleisesi perhonen tai kaikki 17 kpl.
- Askartelu Väritä lintuja (16 erilaista)
- Vinkki Seurataan Luontoliven sääksipariskunnan pesintää. Yhteyden voi pitää auki nettitv:n ruudulla aina, kun sieltä ei muuta seurattavaa tule.
25.4. Kansainvälinen vieraannuttamisen vastainen päivä
Teemapäivän tavoitteena on muistuttaa, että lapsella on oikeus sekä isään että äitiin.
- Väritä lapsia (16 kuvaa)
Markun nimipäivä
Markun päivänä Etelä-Suomessa päästää jo peltotöihin.
Uskomus Jos Markun varpaita palelee, tulee kylmä kesä.
Lämmin Markun päivä tietää suotuisaa kesää.
26.4. Maailman henkisen omaisuuden päivä YK/WIPO
Päivän on perustanut Patentti- ja rekisterihallitus yhteistyökumppanina WIPO (World Intellectual Property Organisation). Tarkoituksena on kiinnittää maailmanlaajuisesti huomiota luovuuden ja keksintöjen merkitykseen ihmiskunnan vaurauden ja hyvinvoinnin edistäjinä.
- Keskustelunaihe Keksinnöt: nappi, vetoketju, hakaneula,
juustohöylä, jääkaappi, astiankuivauskaappi, höyrykone, lentokone, Abloy-avain, Ksylitoli, AIV-rehu, muovi, puhelin ja älypuhelin, tietokone, internet, Suomi-konepistooli, sykemittari, rokotteet…
- Keskustelunaihe Millainen asumismuoto ja asuinympäristö olisi paras keksintö. Ideoidaan mukavan kodin teknologiaa, huonekaluja, tiloja, pihaa ym. jokapäiväiseen hyvinvointiin vaikuttavaa.
- Visa Suomalaisia keksintöjä
- Jumppa Jalkojen lihasvoiman ja tasapainon harjoittelu
- Vinkki Tähän päivään sopii kaikki luovan toiminnan tuokiot. Vahvikkeen Sanataide-laatikko, Käsityö-laatikko, Kuvataide-laatikko ja Musiikki-laatikko.
26.4.1865 Axel Gallén syntyi
Eräs Suomen merkittävimmistä taiteilijoista suomensi nimensä Akseli Gallen-Kallelaksi vähän yli 40-vuotiaana. Gallen-Kallelan elämän aikajana. Axel Gallénin omakuva (>), kuivaneula ja viivasyövytys 1897, Museoviraston Historian kuvakokoelmasta.
- Mielikuvajumppa Taiteilija
- Kuvia Katsotaan Akseli Gallen-Kallelan maalauksia, luonnoksia ja piirustuksia Finnassa
- Kuvia Katsotaan Vahvikkeeseen tallennettuja Gallen-Kallelan töitä
27. 4. Kansallinen Veteraanipäivä 
Päivää on vietetty vuodesta 1987 lähtien Lapin sodan päättymispäivänä (27.4.1945). Veteraanijärjestöjä ovat Kaatuneitten Omaisten Liitto, Rintamaveteraaniliitto, Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto sekä Tammenlehvän Perinneliitto. Tietoja veteraaneista löytyy reserviläisliiton sivuilta. ”Jälkipolville siirrettäviä arvoja ovat vastuunkanto ja yhteisöllisyys, oikeudenmukaisuus ja velvollisuudentunto, kunnia ja isänmaallisuus, vapauden vaalinta ja välittäminen.”
- Visa Suomen kansallissymbolit
- Kuvia Katsotaan Suomen armeijan kuvia. Arkisto sisältää 160000 sota-ajan valokuvaa syksyn 1939 ylimääräisistä harjoituksista Lapin sotaan saakka. Arkistossa on kuvia kotirintamalta, sotateollisuudesta, evakoista ja tapahtumista rintamalla.
- Kuvia Katsotaan Vahvikkeen sota-aiheisia kuvia. Kuva sotaveteraaneista kunniamerkkeineen.
- Musiikki Isänmaallisten laulujen sanoja Vahvikkeessa
- Video Finlandia-hymni Suomen suurimman Virtuaalikuoron esittämänä YouTubessa
- Video Kuunnellaan Youtubesta Veteraanin iltahuuto (4.10 min.)
- Audio Kuunnellaan Kaartin soittokunnan etäversio Veteraanin iltahuudosta, sanat Vahvikkeessa
28.4. Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivä YK / Kansainvälinen työjärjestö ILO
Päivää on vietetty vuodesta 2003 lähtien. Teemapäivä muistuttaa siitä, että kaikilla työntekijöillä on oikeus turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön. Hallitukset, työnantajat ja työntekijät itsekin voivat kukin osaltaan vaikuttaa asiaan. Ennaltaehkäisy on kaikkein tärkein periaate. Työturvallisuuskeskus on taho, joka edistää työn terveellisyyttä, turvallisuutta ja tuloksellisuutta.
- Keskustelunaihe Eri ammatit ja niiden muuttuminen. Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi?
- Aivojumppa Mikä ammatti piilee sanoissa?
- Visa Mikä ammatti on kyseessä
- Musiikki Lauletaan ammattiaiheisia lauluja: Vahvikkeen ammattilaulut
- Kuvia eri ammateista Vahvikkeen kuvakansiossa
- Opas Tampereen musiikkikirjaston idealuettelo (77 sivua)
29.4. Valtakunnallinen senioritanssipäivä
Paikallisia senioritanssitapahtumia. Lisätietoa senioritanssista Ikäinstituutin sivuilla sekä Suomen kansainvälisen senioritanssin liitosta.
- Jumppa istumatanssit kehitettiin 10 suomalaiseen kansanlauluun. Laulut ovat yleisesti tunnettuja, joten mukana laulaminen on helppoa. Ohjaajan opas sisältää myös vinkkejä, kuinka kappaleita voi tarvittaessa helpottaa tai vaikeuttaa: AIKA LYSTIÄ -tuolitanssit, ohjaajan opas (26 sivua). Suomen tanssipalvelimen sivustolla on kuvattu kansantanssien perusaskeleet. Sieltä löytyymyös sävelmiä.
29.4. Kansainvälinen tanssin päivä
Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain tanssija, koreografi ja tanssiteoreetikko Jean-Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäivänä. Tanssin päivän juhliminen on saanut alkunsa Suomessa vuonna 1981 ja se laajeni kansainväliseksi Suomen Kansallisbaletin tanssijan Doris Laineen (kuvia Finnassa) aloitteesta. (Kuva cc by 4.0 Kuvasiskot, 50-luku, Museoviraston Musketti Kokoelma, Finna>)
- Visa Lavatanssit
- Jumppa Tanssijumppa
- Jumppa Video SuomiMies tvistaa (2.24 min.)
- Askartelu Tehdään mobile Tanssijat varjokuvina tai vaatetetaan tanssijat tauluiksi
- Video Opetellaan salsan perusaskeleet (2.14 min.)
30.4. Kansainvälinen jazz-päivä YK
Yhdysvalloissa 1800-luvulla syntynyt Jazz saapui Suomeen 1920-luvulla. Jazz sisältää paljon improvisaatiota. Tyypilliset soittimet ovat saksofoni, klarinetti, trumpetti, vetopasuuna, kontrabasso, rummut ja piano. Jatsityttö oli musiikkikabaree 20-luvun Helsingistä. . Louis Armstrong (kuva) oli kuuluisa jazz-muusikko.
Vuonna 1966 Porissa kokoontui 600 jazzin harrastajaa. Kesällä 2010 Pori Jazz festivaalilla kävi 162 000 henkilöä. Jazzin suomalainen historia Pori Jazzin sivustolla (klikkaa vuosilukuja sivun reunassa).
- Video Mm. Dallapé on levyttänyt Jatsitytön
”Jatsata saa siellä aina, arkena ja sunnuntaina
kahviloissa siellä löytää jatsityttö tiensä pöytään.
Alussa voi vastustella ’ei ei ei’.
Myöhemmin hän kuiskaa mulle: ’Hem till mig.’”