Lastenkirjoja

Kuvassa on kuuluisia kotimaisia lastenkirjoja sekä ruotsalaisen Astrid Lindgrenin kaksi kirjaa:
Kyllä meillä oli hauskaa (1961) sekä Pikkuveli ja Katto-Kassinen (1956).

Oiva Paloheimon Tirlittan (1953) kertoo orpotytöstä.
Kirjan pohjalta on tehty teatterinäytelmiä, televisiotaltiointi ja elokuva.
Kirjailija Oiva Paloheimo oli itse jäänyt lapsena orvoksi
ja käsitteli orpouden teemaa useissa teoksissaan.

Kansakoulunopettaja Anni Swanin satuja on lukenut monta sukupolvea.
Kuvan kirjat Ollin oppivuodet (1952) ja Tottisalmen perillinen (1951) ovat peräti 7. ja 10. painosta.
Swanin tyttökirjojen sankarittaret, kuten Iris rukka,
olivat itsenäisiä ja omaa päätään käyttäviä tyttöjä.

Anni Polva oli oikealta nimeltään Anni Kyllikki Polviander.
Polva kirjoitti kaikenikäisille lukijoille.
Häneltä julkaistiin 106 kirjaa, mikä tarkoittaa enemmän kuin kaksi kirjaa vuodessa.
Tiina-sarjassa ilmestyi 30 vuoden aikana (1956–1986) peräti 29 kirjaa.
Polvan kirjoja on myyty kolmisen miljoonaa kappaletta.

Taidemaalari Tove Jansson loi muumit kaikenikäisille lukijoille.
Kuvan Taikurin hattu on vuodelta 1956. Jansson kirjoitti mm. kirjat Muumipapan urotyöt,
Vaarallinen juhannus, Muumipappa ja meri, Kuinkas sitten kävikään sekä Muumit ja suuri tuhotulva.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 16.

Kuva © Kirsi Alastalo

Luokka: 1950-luku