Helmikuu

  • Kulttuurivuosikellon helmikuu
  • Vihreän Veräjän luontoideoita helmikuulle
  • Helmikuun nimi viittaa pakkasen jäädyttämiin jäähelmiin, jotka kimaltelevat puiden oksilla.
  • Saamelaiseen vuotuiskiertoon perustuvaa toimintaa Saamelaisten lippu

Tammi-helmikuun vaihteesta helmikuun lopulle (ajankohta vaihtelee) vietetään Luonto lainassa teemaa sekä Kirjastojen luontoviikkoa

Vuosittain viikon mittainen kirjastoissa järjestettävä luontoaiheinen tapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 1999 alkaen. Hankkeessa on mukana Suomen luonnonsuojeluliitto, Luontoliitto ja useita kirjastoja eri puolilla maata. Tapahtumaan on osallistunut vuosittain noin 150 kirjastoa ympäri maan.

1.2. Maailman ääneen lukemisen päivä World Read Aloud DayMummo lukee lapsenlapsille kirjaa

Vahvikkeen Sanataide-laatikossa on lyhyitä tekstejä luettavaksi ääneen. Tähän päivään sopii hyvin myös kuunnelmien kuunteleminen.

  • Keskustelunaihe Millaisia tarinoita sinulle on luettu tai olet itse lukenut muille?
  • Aivojumppa Järjestä tavut oikeaan järjestykseen ja ratkaise Kuka laulaja? Tehtävä on haastavin, jos sanat pitää ratkaista kuulon perusteella toisen lukemana ja helpoin, jos saa kynällä merkitä paperille tavujen rajat.
  • Aivojumppa Kuvamuistiharjoitus Talvi
  • Kuva kouluradion seikkailutarinan nauhoituksesta
  • Vinkki Ylen Elävä Arkisto sisältää paljon radiokuunnelmia vuosien varrelta

1.2.1901 Näyttelijä Clark Gablen syntymäpäivä

William Clark Gable näytteli yli 60 elokuvassa yli kolmena vuosikymmenenä. Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan Rhett Butler elokuvassa Tuulen viemää (1939). Seksikkäänä Hollywood-tähtenä pidetty Gable oli tosielämässä pahamaineinen naistenmies, joka oli naimisissa viisi kertaa. (Kuva Public domain)

Sitaatti
”Minua on syytetty blondien suosimisesta. Mutta olen tuntenut erittäin viehättäviä punapäitä, ruskeaverikköjä, ja naisia, joilla on harmaat hiukset. Iällä, pituudella ja painolla ei ole mitään tekemistä glamourin kanssa.” – Clark Gable

  • Keskustelunaihe Kuka filmitähti oli suosikkisi? Millaisia filmejä kävit elokuvissa katsomassa?

Helmikuun alussa on kouluissa Sanomalehtiviikko

Lehtiviikkoa voi viettää hoivakodeissa esim. lukemalla ja kuuntelemalla Selkosanomia tavanomaista enemmän. Sanomalehtiviikon aikana lehdet toimittavat kouluihin satoja tuhansia maksuttomia sanomalehtiä niin printti- kuin verkkolehtinäkin. Lehdet myös järjestävät alueellisia kilpailuja, tapahtumia ja kampanjoita koululaisille. Kannattaa huolehtia siitä, että tällä viikolla lehdissä on mielenkiintoista ja positiivista luettavaa iäkkäistä ihmisistä.

  • Keskustelunaihe Mitä lehtiä olet tilannut itsellesi? Mitkä jutut lehdissä kiinnostavat? Oletko kirjoittanut lehteen tai onko sinusta kirjoitettu?
  • Aivojumppa Keksi sanoille vastakohtia
  • Aivojumppa Selitä Mitä sanat tarkoittavat
  • Aivojumppa Piiloristikko adjektiiveista

Helmikuun ensimmäistä viikkoa

vietetään YK:n yleiskokouksen päätöslauselman mukaan kaikkien uskontojen ja katsomusten välisenä yhteisymmärryksen viikkona (World Interfaith Harmony Week).

2.2. Kaksosten päivä Kaksosvauvat tyttö ja poika

Valtakunnallista Kaksosten päivää on vietetty vuodesta 2010 alkaen Suomen Monikkoperheet ry:n aloitteesta. Kaksosia syntyy Suomessa vuosittain noin 700 perheeseen. Jokainen kaksonen on ainutlaatuinen yksilö, vaikka muistuttaisi ulkonäöltään sisarustaan. Kaksosten päivän teema vaihtuu vuosittain.

2.2. Maailman kosteikkopäivä

Maailman kosteikkopäivää vietetään maailmanlaajuisen SammakkoRamsar-kosteikkosopimuksen allekirjoituksen vuosipäivänä. Sopimuksen tarkoituksena on turvata ja suojella kosteikkoja ja edistää niiden kestävää käyttöä. Kosteikot tarjoavat puhdasta vettä, kalaa, riistaa sekä harrastus- ja elinkeinomahdollisuuksia. Pohjoismaissa kosteikkopäivää vietetään 2.9.

Uskomus
Jos ruukkukasvit alkavat kasvaa jo helmikuussa, tulee varhainen kevät.

Seitsemän veljeksen ensimmäisen vihko julkaistiin 1870

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Seitsemän veljestä neljänä vihkona Novellikirjasto-sarjassa 1870. Kuvaukset veljeksistä

2.2.2025 Vahvike täytti kymmenen vuotta

Oletko huomannut, että yläreunan Ota yhteyttä -linkin kautta voi lähettää sisältötoiveita?

2.2.–8.2. väliin jäävä sunnuntai, Kynttilänpäivä (40 päivää joulusta)

Kynttilänpäivää on vietetty 300-luvun puolivälistä saakka. Nimitys tulee siitä, että keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Tapa on yhä käytännössä katolisessa, mutta ei protestanttisissa kirkoissa. Kynttilänpäivä (ortodokseilla ja katolilaisilla Herran temppeliin tuominen) on kristillinen juhlapäivä, jota vietetään sen muistoksi, että Jeesus vietiin 40 päivän ikäisenä temppeliin ja Simeon siunasi hänet (Luukas 2). Jos laskiaissunnuntai osuu samaksi päiväksi, siirtyy kynttilänpäivä viikkoa aikaisemmaksi. Lisää tietoa kynttilänpäivästä .

Uskomus
Jos teeri alkaa soida pian kynttilältä, tulee keväästä hyvä ja tasainen.

Kynttelinä talven selkä katkeaa.

  • Visa Kirkot
  • Peli Kolmikielinen muistipeli(suomi, venäjä, ruotsi), jonka aiheet liittyvät ortodoksiseen uskoon
  • Askartelu Väritä kynttilät
  • Askartelu Valetaan tai koristellaan kynttilöitä, ohjeet

3.2. Kansallinen masennuksen vastainen päivä, Valon nimipäivä

Vahvikkeen Terveys-osiosta löytyy tietoa ja linkkejä masennuksen karkoittamiseen.
”Mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.” (WHO 2013). Mistä Valo nimi tulee?

3.2. Alvar Aallon syntymäpäivä arkkitehti Alvar Aalto piirustuspöytänsä ääressä

Alvar Aalto (1898 – 1976) on Suomen tunnetuin arkkitehti. Hänen suunnittelemiaan ovat mm. Finlandia-talo, Helsingin kulttuuritalo, Aalto-maljakko sekä tuolit, joissa puuosat ”aaltoilevat”. Alvar Aalto –museo toimii Jyväskylässä ja Helsingissä.
(Kuva Museoviraston Musketti kokoelma, Inventaarionro HK19920507:142, 1945 – 1950, Finna)

4.2. Maailman syöpäpäivä

Tietoa syövästä ja sen ehkäisystä, oireista ja hoidoista löytyy Syöpäjärjestöjen sivustolta. Liikunta ja terveellinen ravinto vähentävät syöpävaaraa.

  • Ravinto Syöpäsairaan ravitsemusopas 
  • Vinkki Tehdään ja nautitaan yhdessä kuitupitoista, vitamiinipitoista ja herkullista ruokaa

Viikko 5, Voimaa ruuasta -viikko Vesimelonin siivussa 2 sydämen muotoista reikää, joissa mustikoita. Vadelmia

Viikon tavoitteena on muistuttaa ruokailun ja ravitsemuksen tärkeydestä jokaisen arjessa.

5.2. Runebergin syntymäpäivä

Kaksisivuinen tietoisku Johan Ludvig Runebergistä (1804 – 1877). JL Runeberg

  • Keskustelunaihe Runebergin torttujen tarina
  • Keskustelunaihe Johan Ludvig Runebergin runot ja laulut mm. Maamme‐laulu, Sua, lähde kaunis, katselen, Runebergin sanoittamat virret. Niiden sanat ja sävelet ovat ev.lut.kirkon sivustolla. Kuunnellaan lauluja ja lauletaan mukana.
  • Keskustelunaihe Suomalaiset kansalliskirjailijat: YLE:n sivustolla
  • Keskustelunaihe Runebergin kirjallisuus. Runebergin tärkein teos oli Vänrikki Stoolin tarinat (kuunneltavana Elävässä arkistossa). Kymmenet ikäpolvet joutuivat opettelemaan sitä koulussa ulkoa.
  • Visa Runeberg visa
  • Kuvia Katsotaan kuvia Runebergin elämästä Kuvia Finnassa (Kuva CC BY 4.0 J.C. Lihr/Daniel Nyblin, Museovirasto – Musketti, Historian kuvakokoelma)
  • Resepti Keitetään Runebergin syntymäpäiväkahvit ja tarjoillaan torttujen kera. Resepti
  • Ryhmärengin Runeberg-aiheiset visailut ym.
  • Vinkki Tutustutaan Fredrika Runebergiin ja hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Fredrikan elämästä Naisten ääni -lehdessä vuonna 1907 (sivun vaihto vas. alanurkassa).

6.2. Kansallinen Teen päivä, Tean nimipäivä

Teen Ystävät ry:n aloitteesta on vuodesta 2015 vietetty teen päivää. Erilaisia teelaatuja ovat mm. musta, vihreä, keltainen, punainen ja valkoinen tee, yrttitee, Oolong tee, rooibos, mate ja maustettu tee. Toiset teet piristävät, toiset nukuttavat. Jääteetä juodaan kesäkuumalla janoon.

  • Keskustelunaihe Onko aamutee osa päivääsi? Juotko sen mieluiten kuumana vai kylmänä? Miten tehdään paras tee?
  • Visa Teevisa
  • Jumppa Talvinen tuolijumppa
  • Askartelu Teekutsut-mainos
  • Vinkki Tarjotaan teetä, jonka aineet on itse luonnosta koottu: esim. vadelman, mesiangervon ja mustaherukan lehtiä, ruusunmarjoja (YLE:n esimerkki)
  • Vinkki Tutustutaan erilaisiin teelaatuihin, maistellaan, teetä kupissa, kuppi käsissähaistellaan ja vertaillaan niitä. Kokeillaan maustaa teetä sokerilla, hunajalla, maidolla, sitruunalla tai hillolla. Opetellaan hauduttamaan erilaiset teet oikeaoppisesti (varaa munakello tai tiimalasi). Perehdytään teen terveysvaikutuksiin. Nautitaan teen kanssa suolaisia tai makeita herkkuja. Etsitään tietoa, mistä puutarhan ja metsän kasveista voi itse valmistaa teetä.

6.2. Saamelaisten kansallispäivä

Saamelaisten kansallispäivän päivämäärä on peräisin vuodelta 1917, jolloin saamelaiset aloittivat valtionrajat ylittävän yhteistyön. Saamelaisilla on oma historia, kieli, kulttuuri, elinolot, elämäntapa ja identiteetti. Saamelaiset ovat Euroopan pohjoisin ja EU-alueen ainoa alkuperäiskansa. Suomessa on noin 9 000 saamelaista, Norjassa moninkertainen määrä. Saamelaisen vanhustyön työkalupakki (linkkejä, vuotuiskierto: talvi ja kevättalvi). Koirien nimipäiväkalenterissa 6.2. on Joiku-nimisten koirien nimipäivä (Saarelma, Minna (2011): Koirien nimipäiväkirja. Minerva Kustannus Oy).

Piirros: läppäri, jonka näytöstä hiipii naamioitunut rosvo

Helmikuun toinen viikko, Mediataitoviikko

Mediataitoviikon tavoitteena on kehittää kansalaisten mediataitoja. Teemaviikkoa koordinoi ja sen tiedotuksesta vastaa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Se on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto. Nyt järjestetään kampanjoita, tempauksia ja toimintoja monenlaisiin median ilmiöihin liittyvistä aiheista eniten oppilaitoksissa, mutta viikon sisältö koskee kaikkia kansalaisia. Entinen Tietoturvaviikko yhdistyi vuonna 2013 Mediataitoviikkoon, joka on aina samalla viikolla kuin kansainvälinen Tietoturvapäivä (Safer Internet Day). Sen tarkoituksena on lisätä viestinnän ja opastuksen keinoin kaikkien tietoisuutta siitä, miten internetin ja muiden sähköisten medioiden käyttö olisi mahdollisimman turvallista. Tämän viikon aiheisiin liittyvää materiaalia löytää mm. SeniorSurfin sivuilta.
Tietokoneiden turvallisesta käytöstä on tietoa myös Vahvikkeen Tietotekniikka-laatikossa. Netikäs: Tietoturva

  • Keskustelunaihe Mitä tietoja ihmisistä kerätään? Yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaan jokaisella on oikeus tehdä tietopyyntö mille tahansa toimijalle, joka on kerännyt henkilötietoja. YLE:n Digitreenien infopaketti
  • Aivojumppa Digitaalisesti ratkaistava Kuinka laulu jatkuu: kuullun musiikin tunnistaminen (Miina Sillanpään säätiön Yhteinen sävel)
  • Visa Tietokoneet
  • Jumppa Kunnossa kaiken ikää- hauska harjoitusvideo (kesto 1.5 min.)
  • Jumppa ET-lehden julkaisema video käsien koordinaatioharjoitus (1,5 min) pakottaa aivopuoliskot yhteistyöhön ja harjoittaa koordinaatiokykyä. Videon saa suurennettua koko ruudulle kuvan oikeasta alanurkasta.

Helmikuun toinen tai kolmas viikko

Abiturienttien penkkariajelut ja lukioiden vanhojen tanssit. Monesta lukiosta käydään esittämässä vanhoja tansseja upeissa puvuissa myös palvelutaloissa ja hoivakodeissa.

8.2. Lainan nimipäiväLainan päivän logo

Lainan päivä on kirjastojen nimikkopäivä. Suomen kirjastoseura on vuodesta 1984 alkaen ideoinut Lainan-päivän tapahtumia. Koko viikkoa vietetään kirjastoviikkona.

Helmikuun toinen sunnuntai, Lukurauhan päivä Lukurauhan tunnuskuva

Suomen Kirjasäätiö kutsuu suomalaisia rauhoittumaan kirjan pariin. Tarkoitus on varata koko päivä kirjojen lukemiselle: luetaan tai kuunnellaan kirjaa, yksin tai yhdessä, kotona tai kylässä, kaikessa rauhassa. Luetaan ääneen lapselle tai vanhukselle, kokoonnutaan lukupiiriin tai vetäydytään omaan nojatuoliin. Lukurauha koskee kaikenlaisia kirjoja ja kaikkia lukupaikkoja. ”Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty. Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty.”
Suomen Kirjasäätiö on Suomen Kustannusyhdistyksen ja opetusministeriön v. 1983 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on edistää kotimaista kirja- ja sanataidetta. Se jakaa vuosittain kolme 30.000 euron arvoista Finlandia-palkintoa: Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia, Tietokirjallisuuden Finlandia ja Kaunokirjallisuuden Finlandia. Vahvikkeen Sanataide-laatikko

  • Aivojumppa Kotimaiset kirjailijat  vain vaakasuoraan (vastaukset)
  • Peli Nimibingon lapuissa on 10 ruutua kahdessa rivissä. Ohjaaja näyttää isoa paperia, jossa on  kirjailijoiden nimiä. Osallistujat valitsevat haluamansa nimet ja kirjoittavat ne omaan lappuunsa 1/ruutu. Ohjaaja arpoo nimiä. Ensimmäinen bingo on 1 täysi rivi ja toinen bingo on koko lappu täynnä arvottuja nimiä. Tulosta pelipohja 5×5 ruutua.
  • Audio Kuunnellaan radiokuunnelmia vuosien varrelta

11.2. Hätäkeskuspäivä, hätänumeropäivä

Päivän numero on koko Euroopassa toimiva yleinen hätänumero 112 (EU-info). Hätäpäivää vietetään, jotta kaikki tietäisivät numeron ja osaisivat toimia. Hätäkeskuslaitos, poliisi, sosiaali- ja terveystoimi sekä pelastustoimi järjestävät tänään erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Kun on näihin tahoihin ajoissa yhteydessä, voi ideoida ikäihmisille hyödyllisiä ja elämyksellisiä tapahtumia. Hätäkeskuslaitoksen infoa.

  • Keskustelunaihe Liikkumisen turvallisuutta lisäävät turvavälineet: heijastimet, turvavyöt, pyöräilykypärät, kenkien liukuesteet, kävelykeppi, kävelysauvat, potkukelkka, rollaattori, taskulamppu. Liikenneturvan selkosivustolla on Liikenneturvan ohjeita turvalliseen liikkumiseen.
  • Keskustelunaihe Turvallisuushaasteet: turvallisuuden tunteen ylläpitäminen, turvallinen asuminen, tapaturmat, liikkuminen, kaltoinkohtelu ja hyväksikäyttö, väkivalta ja rikokset.
  • Visa Tulipalo
  • Kuvia Paloauto, Liikennepoliisi
  • Opas Sisäasiainministeriö on julkaissut (19/2011) toimintaohjelman ikääntyneiden turvallisuuden parantamiseksi: Turvallinen elämä ikääntyneille.

11.2. Suomalaisen nukketeatterin päiväKasper-nukke

Nukketeattereista saa tietoa Suomen Unima ry:stä. Suomalaisen nukketeatterin historiaa ja kirjallisuutta. Vuonna 1960 alkoi televisiossa ensimmäinen lastenohjelma. Se oli aluksi nimeltään Raninien tv-perhe, myöhemmin ohjelman nimi muutettiin Niksulan tv:ksi. Ohjelmassa esiintyivät Irja ja Matti Raninin esittämät käsinuket Kasper ja Eulaalia Kenkkunen. Lapset oppivat matkimaan Kasperin pirteää huudahdusta Trai trai trallallaa! Matti Ranin on kertonut Kasperin roolin olleen koko hänen näyttelijän uransa mieluisin rooli. Vuonna 1976 lastenohjelma Pikku Kakkoseen tuli TV2:n lastentoimituksen päällikön Pertti Nättilän esittämä ”keskikokoinen videonoutaja” Ransu Karvakuono koirakavereineen. Ransun luonut opettaja Eeva-Liisa Kinnunen antoi nukelle nimen eläinten suojelupyhimys Franciscus Assisilaisen mukaan, sillä hän ajatteli nukella olevan vaikuttava rooli monien tärkeiden asioiden opettamisessa lapsille.

  • Keskustelunaihe Television lastenohjelmat ja niiden vaikutus
  • Keskustelunaihe Teatterissa tapahtuu. Keskusteluun tukea esim. kirjasta Tasa, Laura (2021): Teatteri selkokielellä. Oppian. Kirja kertoo, mitä teatterissa tapahtuu, kuinka teatteria voi harrastaa ja mitä teatterin ammattilaiset oikein tekevät työkseen. Lisäksi kotimaisia teattereita, teatteritaiteen historiaa, erilaisia teatterin muotoja kuten nukketeatteria, kuunnelmia sekä musiikkiteatteria.
  • Jumppa Tuttu kansanlaulu sopii hyvin tuolijumppaan, Liikuntaleikki
  • Video Katsotaan Ylen Elävän Arkiston videopätkiä television vanhoista tutuista nukketeattereista. Matti Ranin kertoo Niksulan tv:stä ja Kasperista (13,5min)
  • Video Lyhyitä videoita esityksistä
  • Video Pertti Nättilän haastattelu, katsotaan karvakuonojen satuteatterin esityksiä

11.2.1847 Keksijä Thomas Alva Edison syntyi

Amerikkalaisen Thomas Edisonin keksinnöt muuttivat paljon yhteiskuntaa ja elämisen tapoja. Edison keksi mm. fonografin, sähkölampun, sähkön jakelujärjestelmän ja elokuvaprojektorin. Thomas oli nuorin 7 lapsesta ja niin hyperaktiivinen, että hänen aiemmin opettajana toiminut äitinsä otti hänet pois koulussa ja alkoi opettaa kotona. Jäätyään leskeksi 37-vuotiaana huonokuuloinen Edison kosi toista vaimoaan käyttämällä morseaakkosia. Thomas Edison perusti monia yrityksiä mm. jättiläisyritys General Electricin. Edison sai elämänsä aikana 1093 Yhdysvaltain patenttia. Vuonna 1931 Edison kuoli 84-vuotiaana.

Sitaatti
Nerous on yhden prosentin verran inspiraatiota ja yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia hikoilua.
– Thomas Edison

12.2. Kansallinen viittomakielen päivä

Viittomakieliset voivat olla kuuroja, huonokuuloisia tai kuulevia. Kuuroutta voidaan määritellä monesta eri näkökulmasta, mutta kuurot itse pitävät itseään ensisijaisesti kieli- ja kulttuurivähemmistönä, viittomakielisinä. Suomen viittomakielten ja kuurojenkoulun isänä pidetään Carl Oscar Malmia (1826–1863), joka perusti Porvooseen maamme ensimmäisen kuurojenkoulun vuonna 1846. Suomen peruskoululakiin viittomakieli lisättiin vuonna 1991. Neljä vuotta myöhemmin se sai perustuslaillisen aseman: kuuroilla on oikeus oppia kieltään ja käyttää sitä vapaasti. Kansainvälistä viittomakielen päivää vietetään syyskuussa. Viittomakielestä Kuulonhuoltoliiton sivustolla.

12.2. Usko Kempin syntymäpäivä

Usko Urho Uljas Kemppi (1907 – 1994) oli suomalainen säveltäjä, sanoittaja, kirjailija sekä elokuva- ja näytelmäkäsikirjoittaja. Hänen ikivihreitä laulujaan ovat mm. Tulipunaruusut, Lennä mun lempeni laulu ja Vanha Kulkuri, Vanhan merirosvon kapakassa, Silmät tummat kuin yö, Oli kevät oli kuu, Lapsuuden pihapuu, Erämaajärven mökki, Kapakan pikkuinen Liisi, Ikävä, Kodin kynttilät, Elämää juoksuhaudoissa ja Vesivehmaan jenkka. Kemppi on suomentanut Sateenkaaren tuolla puolen ja Kadun aurinkoisella puolella. Kemppi käytti salanimiä Hurmerinta Usko (alkuperäinen nimi), Kalanti U., Kauko Kalle, Laurila Lasse, Salapuro, Talka U., Voitto F. ja Warras. Vuoteen 1943 asti Kempin sukunimi oli Hurmerinta.

Vanha radio

13.2. Maailman radiopäivä (UNESCO)

YK:n kulttuurijärjestön Unescon World Radio Dayn tavoitteena on kertoa radion merkityksestä kaikkialla maailmassa ja edistää radionkuuntelun mahdollisuuksia. Suomen ensimmäinen radiolähetys kuultiin marraskuussa 1923. Yleisradio lähetti ensimmäiset ohjelmansa syyskuussa 1926 (kauanko ennen syntymääsi?). Suomalainen kuuntelee radiota keskimäärin noin kolme tuntia päivässä. Kansainvälistä radioamatööripäivää vietetään 18.4.

14.2. Ystävänpäivä

Ystävänpäivän juuret ovat ikivanhat. Muinaisessa Roomassa oli kaksi samanaikaista tapahtumaa ja ne sekoittuivat tavoiltaan: oli keväinen hedelmällisyysjuhla ja kristillisessä kirkossa samaan aikaan marttyyri Valentinuksen päivä. Suomalaisissa kalentereissa ystävänpäivä on ollut vuodesta 1996 lähtien. Vanhan keskieurooppalaisen uskomuksen mukaan linnut valitsevat kumppaninsa juuri 14. helmikuuta.

  • Keskusteluaihe ”Hädässä ystävä tunnetaan.” Millaisia ystävän tekoja muistat osuneen kohdallesi, itsellesi tai läheisillesi?
  • Keskustelunaihe Ystävyys ja sen merkitys eri Taulu: SInä se olet kuin lasi vettä kovalla helteelläelämänvaiheissa.
  • Keskustelunaihe Jaetaan ystävyyteen liittyviä aforismejä vaikka kahvilautaselle asetettuna ja keskustellaan niistä
  • Keskustelunaihe Muistokirjat ja ystävävihkot: Muistatko lapsena keränneesi muistokirjaan runoja ystäviltäsi? Onko jokin värssy jäänyt mieleesi? ”Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on taskussa avain ja lukko. Sillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.
  • Keskustelunaihe Kirjeystävät Onko sinulla ollut joskus kirjeystävää? Oletko säilyttänyt vanhoja kirjeitä?
  • Keskustelunaihe Muistellaan ulkomaalaisia ystäviä. Oletko matkoilla tai kotimaassa tavannut ulkomaisen ystävällisen henkilön, joka on jäänyt mieleesi?
  • Keskustelunaihe Lähetätkö kirjeitä tai kortteja? Vahvikkeen postikortteja. Tarinaa vanhoista postikorteista Ulrika Juseliuksen kertomana (nappulat ko sivun reunassa).
  • Keskustelunaihe Muistatko ensirakkautesi? Naapurinpoika, filmitähti vai laulaja? Sydänvohveleita ja tomusokeriaMikä on kaunein rakkauslaulu? Onko sinulle koskaan laulettu serenadia? Jos unelmasi toteutuisi, kuka laulaisi sinulle serenadin?
  • Aivojumppa Kuvamuistiharjoitus Ystävykset & Kuvamuistiharjoitus Kaverukset
  • Musiikki Kuunnellaan hempeitä lauluja ja laulellaan yhdessä. Paistetaan vohveleita, jotka tarjoillaan sydäminä (kuva>).
  • ”Ystävän laulu”: tietoa laulun tekijästä ja esityksistä sekä keskustelua laulun sanomasta. Lauletaan tai kuunnellaan ystävänlaulu (mm. YouTubessa monen artistin esittämänä). Kuva pitkospuista Vahvikkeen Lauluja ystävyydestä
  • Kuvia Katsotaan kuvia ystävyydestä
  • Sanataide Ystävänpäivän runohetki mm. Eino Leinon runo Kadotettu ystävä
  • Sanataide Värssyjä vanhoista muistovihoista
  • Sanataide ” Täytetään ja vaihdetaan Ystävystymisen vihkosia (monivalintakysymykset, avoimet kysymykset). Ohje ystävystymisen vihkosten täyttämiseen
  • Askartelu Ystävyysteemaan liittyvä taidehetki maalaten. Miltä näyttäisi sinun ystävyyden ikkuna?
  • Askartelu Ystävänpäiväkortti tai pieni lahja ystävälle (Taulu: sydäntarroja tai paperista leikattuja sydämiä lehdiksi Puiden varjokuvia),Ystävä-nimikyltit (kuva >) Värssyjä & lisää
  • Askartelu Tulosta palautekortteja Hyvä ystävä on kuin… tai Sinä se olet kuin -kortit, RyhmäRengin Suloisia sanoja ystävällisen palautteen antamiseen ystävälle, tuttavalle, vierustoverille tai koko ryhmälle
  • Askartelu Nimikortit kahvipöytään 
  • Askartelu Suloisia sanoja-kirjanmerkit tulosta postiiviseksi palautteeksi
  • Askartelu Mainos- ja korttipohjia ystävänpäivätapahtumiin, tulostettavia kortteja
  • Vinkki Järjestetään ystävänpäiväkävely ja sen varrelle (opiskelijat/vapaaehtoiset/järjestöt) etappeja

15.2. Sipin, Sipon ja Sigfridin nimipäivä

1000-luvulla eläneen Pyhän Sigfridin muistopäivä.

Uskomus
Jos Sipin päivänä pyryttää, tulee vielä 40 pyryilmaa.
Vesisade Sipin päivänä tietää vihreää ruohoa ja hiirenkorvia jo toukokuun alkupuolella.
Sipristä sika seinustalle, kynttilästä kukko tunkiolle eli näistä päivistä lähtien sika ja kukko löysivät ulkoakin jotain syötävää.

Laskiainen

Seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä on laskiainen laskiaistiistai. Päivä on saanut nimensä joko paaston alkamisesta eli paastoon laskeutumisesta tai paastopäivien laskemisen alkamisesta. Laskiaistiistai on laskiaissunnuntain jälkeinen tiistai, jolloin paasto varsinaisesti alkaa. Sana karnevaali tulee latinan sanoista carne vale eli hyvästi liha, koska lihaa ei saanut syödä paaston aikaan. Mardi Gras eli rasvatiistai on laskiaistiistain ranskalaisperäinen nimitys. Se on katolisissa maissa karnevaaliajan huipennuspäivä.

Lapset käyttävät napakelkkaaUskomus
Jos laskiaissunnuntaina sataa, sataa koko paaston ajan.
Niin monta hetkeä kuin aurinko paistaa laskiaistiistaina, niin monta paistaa paastoaikana.
Jos laskiaisena tuiskuaa, niin tuiskuaa joka päivä pääsiäiseen asti.
Mitä ilma laskiaisena sitä päivä pääsiäisenä.

  • Keskustelunaihe Laskiaisruokien perinteet: hernekeitto, laskiaispullat, blinit. Kuuluuko laskiaispullaan hillo vai mantelimassa? (Monissa maissa kaikki torstait ovat hernekeittopäiviä jäänteenä keskiaikaisesta katolisten paastopäivästä. Perjantaipaasto edellytti tankkausta edellisenä päivänä.) Laskiaisviikolla syödään kevättalven sesonkiherkkua blinejä. Tapa on levinnyt ortodoksisesta perinteestä. Ortodoksit kutsuvat laskiaisviikkoa bliniviikoksi. Viikko korostaa yhteisöllisyyttä. Ihmiset kokoontuvat silloin kodeissa ja muissa yhteisöissä yhteen maistuvien Lumiukkotalkoiden mainosherkkujen äärelle.
  • Keskustelunaihe Laskiaisperinteet, mäenlasku yms. Muistoja lapsuuden laskiaisista (napakelkka, jääkelkka, pulkka).
  • Keskustelunaihe Laskiaismäen lorut ja huudahdukset vaihtelevat eri puolilla Suomea. ”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kuin lapsen päitä.”
  • Visa Laskiaisvisailu (10 vaihtoehtokysymystä)
  • Rentoutus Pareittain tehtävä rentoutusharjoitus talvipäivä
  • Musiikki Laulu laskiaisesta: Helmikuu on tullut
  • Kuva Napakelkka
  • Askartelu Värityskuva Mäenlasku
  • Askartelu Lumiukkotalkoiden mainos
  • Resepti Marttojen bliniresepti. Blinien kanssa sopii mäti, smetana, suolakurkku, sipuli, hapankaali, sienisalaatti, poro- tai savukalamousse ja hillo.
  • Vinkki Tehdään Lumiveistoksia 
  • Vinkki Laskiaisperinteistä YLE:n Elävässä Arkistossa

20.2. YK:n kansainvälinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä

Pyritään kiinnittämään huomiota köyhyyden poistamiseen ja sosiaaliseen suojeluun. ”Maailman sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä kannustaa kaikkia maita konkreettisiin toimiin arvokkaan elämän ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi.” YK-liitto

21.2. UNESCO:n kansainvälinen äidinkielen päivä

Tätä päivää on vietetty vuodesta 1999 alkaen. Se muistuttaa äidinkielen tärkeästä roolista. UNESCO julkistaa joka vuodelle jonkin äidinkieleen liittyvän teeman. Toimintavinkkejä Vahvikkeen Sanataide-laatikossa.Karttapallo

21.2. Kansainvälinen matkailuoppaiden päivä

Matkailuoppaat järjestävät erilaisia tempauksia. Ole ajoissa yhteydessä paikkakunnan oppaisiin, että iäkkäät ihmiset otettaisiin suunnittelussa huomioon.

  • Visa Suomalaisia paikannimiä
  • Visa Matka ympäri maailman
  • Vinkkivisa Ulkomailla ja Suomessa Näitä haastavia kysymyksiä voi pohtia porukalla.
  • Peli Tulosta Edu.fi-sivustolta Maailmat tavat -pelin tarvikkeet: peliohje, vastaukset, lentoliput, lentolippupohja ja lentokartta (sivun lopussa), tulosta pelin ohje.
  • Video Katsotaan Youtuben video Keihäsmatkoista (10.05 min.)
  • Vinkki Tehdään virtuaalikierros maailman ympäri tai lapsuuden paikkakunnilla Google Earthilla. Katsellaan maailmaa ensin ylhäältä päin 3D-kuvina. Zoomataan tuttuihin seutuihin ja siirrytään sitten katutasolle Street View’n avulla. Hiirtä liikuttamalla saadaan 360 asteen näkymä. Enter ry:n vapaaehtoisen tekemät ohjeet Google Earthin käyttöön: 12,5 min video. Jos hoivakodin sisältä ei löydy virtuaalikierrokselle opasta, voi sellaista kysellä henkilökunnan tai lähikoulun lapsista.

21.2.1875 Jeanne Calment syntyi

Ranskan kansalainen Jeanne Calment on todistetusti pitkäikäisimmäksi elänyt ihminen. Hän syntyi vuosi ennen kuin Alexander Graham Bell patentoi puhelimensa ja 14 vuotta ennen Eiffel-tornin rakentamista. Hän tapasi Vincent Vanin Goghin ollessaan 13-vuotias. Poikkeuksellinen pitkäikäisyys johtui hänen omasta mielestään oliiviöljystä, jota hän käytti runsaasti sekä ruoassa että ihonhoidossa. Hänen ruokavalioonsa kuului myös portviiniä ja paljon suklaata joka päivä. 122-vuotias Jeanne Calment kuoli vuonna 1997. Huumorintajuiselta Jeannelta tunnetaan monessa maassa hänen kommenttinsa: ”Minulla on vain yksi ryppy ja minä istun sen päällä.” Toiseksi vanhimmaksi elänyt ihminen oli yhdysvaltalainen Sarah Knauss, joka kuoli 119-vuotiaana. Suomen ikäennätys on ikaalislaisen Lempi Rothoviuksen 112 vuotta.

Sitaatti
Säilytä aina hymysi. Se on pitkän elämän salaisuus.
– Jeanne Calment

22.2. Muistelemispäivä, partiolaisten juhlapäiväPartiolaisen tunnus

Partiolaiset ympäri maailman muistavat ystäviänsä ja sitä, että he kuuluvat suureen kansainväliseen partioliikkeeseen. 22.2. on partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin ja hänen vaimonsa Olaven yhteinen syntymäpäivä. Ylemmässä kuvassa on Suomen Partiolaisten järjestötunnus. Se kertoo, että partiolainen kuuluu Suomen Partiolaisten kautta maailman partioliikkeeseen. Alemmassa kuvassa on partioliikkeen lupausmerkki, Partioliikkeen lupausmerkkijoka saadaan, kun annetaan partiolupaus ensimmäisen kerran. Yleensä tämä lupaus on sudenpentuna annettu sudenpentulupaus. Partiolainen ompelee merkit partiopaidan ja sudenpentupuseron vasempaan hihaan. Partiolupaus ”Lupaan parhaani mukaan elää maani ja maailman parhaaksi, kasvaa katsomuksessani ja toteuttaa ihanteita joka päivä.”
Myös ei-partiolaiset voivat tänään muistella hyviä ystäviään ja kaikkia itselleen tärkeitä asioita: läheisiä ihmisiä ja merkityksellisiä paikkoja.
Vinkkejä ja materiaaleja muisteluun Vahvikkeen Muistelu-laatikossa.

  • Keskusteluaihe Millaisia partiolaismuistoja sinulla on? Mitä silloin opittuja taitoja vielä hallitset?
  • Keskustelunaihe Muistellaan, Oletko koskaan…?
  • Keskustelunaihe Tulostettavia muisteluaiheisia kysymyskortteja
  • Visa Partio
  • Kuvia Ystävyysaiheisia kuvia
  • Video Youtubessa Nuotiolaulu (3.13 min.)
  • Video Onko solmut hallussa, katsotaan Youtube video (5.27 min.)

Kevätseuranta

Luonto-Liiton Kevätseuranta alkaa helmikuun lopussa.
Seurattavat lajit 2024 oli haapa, kekomuurahainen, käenkaali, peippo ja variksenmarja. Luonto-Liitto toivoo havainnoista ilmoitettavan lomakkeen kautta.

24.2. Talvi-Matti

Kevättalvi alkaa vanhan kansan mukaan Matin nimipäivänä.

Uskomus
Jos Matin päivänä pyryttää tai on kova lumituisku, niin lunta tulee vielä monta kertaa ennen kevättä.
Matin päivänä talven selkä katkeaa ja karhu kääntää kylkeä.
Jos Mattina paistaa aurinko pakkassäässä, on tulossa pitkä aurinkoinen kesä.
Mitä Mattina, sitä Marjana (Matin päivänä on sama sää kuin Maarian päivänä).

24.2. Ruotsinsuomalaisten päivä

Ruotsin Akatemia päätti vuonna 2012 lisätä ruotsalaisiin almanakkoihin ruotsinsuomalaisten virallisen merkkipäivän. Päivän tarkoituksena on juhlistaa ruotsinsuomalaisten vähemmistön olemassaoloa, havainnollistaa suomalaisvähemmistön historiaa, kieltä ja kulttuuria osana Ruotsin kulttuuriperintöä sekä herättää valtaväestön kiinnostus ruotsinsuomalaisia kohtaan. Merkkipäivän ajankohta on valittu Carl Axel Gottlundin syntymäpäivän perusteella. Carl Axel Gottlund (1796–1875) oli suomalainen kansanrunouden keräilijä, kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori, joka asui Ruotsissa 20 vuotta ja puolusti suomen kielen asemaa Ruotsissa jo silloin – kaksisataa vuotta sitten.

25.2. George Harrison syntyi 1943

Englantilainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä George Harrison oli Beatles-yhtyeen kitaristi. John Lennonin perustamaan yhtyeeseen aiemmin liittynyt Paul McCartney oli Harrisonin koulutoveri ja ehdotti Harrisonin mukaan ottamista, vaikka tämä oli vasta 14-vuotias. Beatlesin jälkeen Harrison teki myös menestyksekkään soolouran ja toimi lisäksi elokuvatuottajana oman tuotantoyhtiönsä kautta. Kun fanit ja media antoivat Beatleseille lempinimiä, Harrisonista tuli hiljainen Beatles. George Harrison kuoli 58-vuotiaana keuhkosyöpään vuonna 2001.

Sitaatti
Koko maailma on syntymäpäiväkakkua, joten ota pala – mutta ei liikaa.
– George Harrison

28.2. Kalevalan ja karjalaisuuden päivä, suomalaisen kulttuurin päivä

Elias Lönnrot päiväsi Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Siksi päivää vietetään nykyisin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä. Kalevalan laajempi versio ilmestyi vuonna 1849 ja se on meidän kansalliseepoksemme. Kalevalan päivä on ollut liputuspäivä jo 1920-luvulla. Kalevalamitaksi kutsutaan suomalais-karjalaista perinnettä, jota on käytetty sepitettäessä ja esitettäessä lyriikkaa, häärunoja, työlauluja, tanssi- ja leikkilauluja, loitsuja, rahvaanrunoja, sananlaskurunoja ja arvoituksia. Vanhimmat tallenteet ovat 1500-luvulta, näytteitä.

Helmikuun viimeinen päivä, Harvinaisten sairauksien päivä

Kansainvälistä Harvinaisten sairauksien päivää järjestää Harvinaiset-verkosto. Suomessa yli 300 000 henkilöllä on jokin harvinainen sairaus.

  • Keskustelunaihe Tauti- ja rohtokortit voivat toimia virikkeenä sairausaiheiselle keskustelulle. Voit käyttää pelkkiä valikoimiasi tautikortteja, jos haluat virittää asiapitoista keskustelua. Satunnaiset rohdot tuovat jutteluun huumoria. Kortteihin liittyy sanasto.
  • Peli Tulosta Apetta aivoille -hankkeen terveysaiheinen Noppapeli (Aivomatkalaukku ohje no 3): 20 kysymyskorttia + 4 tyhjää eli täydennettävää korttia
  • Kuvia Hota-pulveri
  • Askartelu Väritettäviä kuvia terveysaiheista

Karkauspäivä

Karkauspäivä on 4 vuoden välein. Karkauspäivä lisätään joka neljäs vuosi, koska Maan kierto Auringon ympäri kestää 365 vrk + neljännesvuorokausi. Karkausvuosi on aina, kun vuosiluku on neljällä jaollinen eli 2020, 2024, 2028… Aiemmin karkauspäivänä pidettin 24.2. Karkauspäivä on nurinkurisuuksien päivä. Naisia kannustetaan kosimaan miehiä. Jos mies antaa rukkaset, hänen on perinteen mukaisesti ostettava naiselle hamekangas.


<< TammikuuMaaliskuu >>