Valtion ostokortti

Näillä naisten erikoiskupongeilla sai ostaa kutomateollisuustuotteita, vaatetustarvikkeita
ja jalkineita lokakuun ensimmäisen päivän 1943 ja syyskuun viimeisen päivän 1944 välisenä aikana.
Kesäkuusta 1941 lähtien uudet vaatteet olivat olleet kortilla.

Kauppias leikkasi kupongista oikean palan, kun asiakas osti rullan ompelulankaa, puseron,
takin, villapaidan, hameen, päällyshousut, päällystakin, paidan, alushousut tai alushameen,
sukat, kalalankaa tai metrin kangasta.

Sodan aikana pukeuduttiin yksinkertaisesti ja käytännöllisesti. Pula-aika vaikeutti materiaalien saamista,
joten kierrätys oli kunniassa. Rintamalla olevien miesten puvuista käännettiin naisten vaatteita,
talvitakkeja valmistettiin paksusta huovasta ja vanhoista tyynyliinoistakin ommeltiin alusvaatteita.
Vanhoja neuleita purettiin ja langoista neulottiin sukkia ja neulepuseroita.

Kun sukkia ei ollut, piirrettiin pohkeisiin pelkät saumat sukkien matkimiseksi.
Nahka ja kumi menivät armeijan tarpeisiin,
joten kengänpohjat piti valmistaa muusta materiaalista, usein korkista.

Sananlasku
Kellä on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.

Luokka: 1940-luku, sota, vaatehuolto