Ompelukuvia kansio

”Tällaiset paperityöt ovat erittäin sopivaa ajanvietettä pienille lapsille.
Ensimmäiseksi on työ pistettävä.
Kuva asetetaan kovalle tyynylle tai kangasalustalle
ja paksunlaisella neulalla, jonka päähän on pantu lankaa,
pistellään reikä joka pisteeseen.
Tämän voivat vain isot lapset suorittaa kunnollisesti.
Iloisina he pistelevätkin pikkusiskoilleen työt.
Äidin lankavarastosta varmaan löytyy ylijääneitä pumpuli- ja pellavalankoja,
joista valitaan sopivan väriset.
Ompeleminen käy parhaiten laatuun tylppäkärkisellä kanavaneulalla.
Viivoja myöten ommellaan ensin yhteen kertaan
ja palataan sitten samaa tietä takaisin.
Linnuille, oraville ja muille eläimille silmäksi voi ommeltaessa kiinnittää lasihelmen.
Voi sattua, että työ ommeltaessa repeytyy.
Se korjataan liimaamalla nurjalle puolelle paperinen paikka.

Aluksi lapset tarvitsevat kuvien värittämiseen,
jonka voi tehdä joko väriliiduilla tai vesiväreillä,
koko laillakin äidin tai ison siskon ohjausta,
jotta työ onnistuisi ja tulisi somaksi.
On vältettävä räikeitä ja rumia värejä
ja totutettava lapset alusta alkaen käyttämään oikeita värejä.
Kuvat saadaan hauskan näköisiksi värittämällä myös reunat ikään kuin kehyksiksi.

Tällainen pienen työn tuottama ilo käy vielä suuremmaksi,
kun sille keksitään myös sopiva käyttö.
Se voidaan asettaa esim. tauluksi leikkituvan seinälle
tai antaa nimipäivälahjaksi äidille tai isälle.
Liimaamalla kuvia vihkoon saadaan myös kuvakirja siskolle tai veljelle jne.”

– Aili Sarkkila, Valistus, Ompelukuvia-kansion takakannessa

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, Pahvikansio: Napialan wanha koulu, Janakkala

Luokka: 1950-luku, 1960-luku, koulu