Esiliina ja ompelutarvikkeita

Kotikeittiöissä käytettiin esiliinaa, koska se suojasi vaatteita
aikana, jolloin kaikki pyykit pestiin käsin.
Myös koulussa monilla tytöillä oli esiliina,
ja niitä tehtiin koulukäsitöissä itse.

Esiliinoja ommeltiin puuvilla-, villa- ja satiinikankaasta.
Myös koristeluun käytettiin aikaa.
50-luvulla värikkäät ristipistokuviot ja ketjusilmukat olivat muotia.
Moni emäntä saikin lisäansioita esiliinoja ompelemalla.

Esiliinat kuuluivat niin kiinteästi jokapäiväiseen elämään,
että vanha esiliina herättää heti mielikuvia kodista, äidistä,
mummosta tai arkipäivän askareista.

Esiliinan on uskottu suojelevan myös pahuudelta,
ja se on suojannut varsinkin vatsassa olevaa lasta.
Esiliinaa onkin pidetty turvan ja suojelun symbolina.
Sanonta ”lähdetään jonkun esiliinaksi”
tarkoittaa, että ollaan jonkun tukena tai suojana.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 40.
Muistoissamme 50-luku -kirjassa sivulla 79.

Kuva © Kirsi Alastalo

Luokka: 1940-luku, 1950-luku, käsityö