Keskustelut

Luontoaiheinen keskustelu sopii monenlaiseen tilanteisiin kuten iäkkäiden kanssa tutustumiseen, ryhmänohjaukseen ja erilaisiin päivätoiminnan tuokioihin. Vuodenajat rytmittävät helposti keskusteluaiheita. Luontokeskustelut sopivat eri sukupuolille sekä esimerkiksi ikäpolvien keskusteluun. Luonnosta keskustellessa voidaan puhua säästä, kasveista, eläimistä, maisemista ja aisteihin liittyvistä asioista. Luontokeskustelu voi olla muistelua, jolloin palautetaan mieleen esimerkiksi lapsuuden maisema, matkoilla koettu luontoelämys tai mennyt vuodenaika. Luontokeskusteluun voi liittyä myös toiveita, haaveita ja unelmia esim. toivoisin pääseväni vielä joskus poimimaan puolukoita, torille valitsemaan juureksia, saada silittää lehmän kylkeä jne. Jos haavetta ei voi toteuttaa toimintakyvyn vuoksi konkreettisesti, voi apuna käyttää kuvia tai virtuaaliretkiä. Luontokeskustelut avaavat mahdollisuuden kertoa mielipiteistä ja mieltymyksistä.

Vinkkejä

  • Käytä kuvaa keskustelun tukena. Voit pyytää valitsemaan 1) mieluisimman kuvan, 2) kuvan, jonka maisemaan haluaisi matkustaa, 3) eläimen, jonka haluaisi nähdä elävänä, 4) asian, jota haluaisi koskettaa, 5) tuoksun, jonka haluaisi tuntea jne. Anna iäkkäälle mahdollisuus perustella valintansa, kertoa muisto tai toive.
  • Käytä luonnonmateriaaleja keskustelun tukena. Voit tuoda vuodenaikojen mukaan erilaisia materiaaleja, kasveja, kukkia yms. keskustelun virittäjäksi.
  • Pysähdy katsomaan ikkunamaisemaa iäkkään kanssa ja keskustele näkymästä.

Tulosta tai heijasta kuvia keskustelun tueksi

  • Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminnan ja Vahvikkeen tuottamien LUONTO-kuvakorttien ideavihko (32 sivua) & kuvat Vahvikkeen kuvapankissa (50 kpl).
  • Vahvikkeen kuvapankinvalokuvien joukossa on paljon luontoaiheisia kuvia, kukkakuvia, järviä, maisemia. Valitse mieleisesi kooste merkitsemällä haluamasi kuvat niiden alla oleviin ruutuihin. Klikkaa ensimmäistä kuvaa ja etene joko näppäimistön nuolilla eteen/taakse tai kuvan alalaidassa olevilla pienillä nuolilla. Luontokuvia katseltaessa taustalle voi laittaa soimaan sopivaa musiikkia tai luonnonääniä.
  • Pixabayn kissakuvia kuvasarjana (35 kpl), kissakaverit (13 kuvaa), koiranpentujen kuvia (16 kpl), koirakaverit 1 (13 kuvaa), koirakaverit 2 (10 kuvaa)
  • Eläimellistä elämää (6×10 eläinkuvaa):1,2,3,4,56 sekä ohjeet ja esimerkkikysymyksiä. Papunetin sivuilta löytyy Jenni Sipilän selkokirja Suomen luonnon kukkia. Se on tehty Papuri-työkalulla, jolla kuka tahansa voi koota selkokirjoja omista kuvista, Papunetin kuvista.
  • Riksapyörät eli taksipyörät: riksapyörät eli taksipyörät: kaksi henkilöä istuu kyydissä ja pyöräluotsi polkee sähköavusteista pyörää (kuvia).

Tulosta keskustelukortteja