Postikortti: Toivotan onnea

Tavallisimpia postikortteja ovat onnittelu-, joulu- ja pääsiäiskortit sekä matkoilta lähetetyt tervehdykset.

Postikortteihin on tallentunut paljon sukujen ja kansakuntien historiaa. Ne sopivat mainiosti muisteluhetkien materiaaliksi. Kun puhelinta ei ollut, yhteyttä pidettiin kirjein ja kortein. Näin vuoropuhelut jäivät talteen.

Vielä 1950-luvulla oli paljon koteja, joissa ei ollut puhelinta. 1970-luvulla tulivat ensimmäiset matkapuhelimet, mutta ne yleistyivät vasta 1990-luvulla. Sitä ennen kaupungeissa ja taajamissa oli puhelinkioskeja eli koppeja, joista soitettiin kolikoilla ja myöhemmin korteilla.

Askartelua postikorteista

  • Puolita vanhoja postikortteja ja käytä muistipelinä.
  • Pistele korttien ympäri reiät 0,5-1cm välein, samalle etäisyydelle reunasta. Virkkaa puuvillalangalla kiinteitä silmukoita yksittäisen kortin tai kahden vastakkain asetetun kortin ympäri. Kiinnitä näin reunustetut kortit toisiinsa ommellen tai virkaten. Näin voi koota tilanjakajia, seinätauluja, rasioita, muistelukuutioita, joulukorttitelineitä ja korttikirjoja, jotka aukeavat haitarimaisesti tai perinteisen kirjan mukaisesti.
  • Leikkaa kaarevilla viivoilla postikortti 4, 6 tai 8 palaan ja käytä palapelinä. Vaikeusasteita saa lisää, kun sekottaa kahden kuvan palaset keskenään ennen kokoamista.

Luokka: postikortti, ystävyys