Ahomansikka
Ahomansikan eli metsämansikan poimiminen ja heinänkorteen pujottaminen
kuuluu monen maaseudulla kasvaneen lapsuusmuistoihin.
Nykyään ahomansikkaa kasvatetaan kaupunkipihoissa
maanpeiteperennana ja parvekelaatikoissakin.
Luonnossa se on vähentynyt niin paljon,
ettei siitä enää keitellä mansikkahilloa kuten ennen.
Mansikka tarvitsee valoa eikä kykene kasvamaan paikoissa,
joissa sitä korkeammat kasvit valtaavat alaa.
Se viihtyy kuivahkoissa rinteissä, lehtomaisissa metsissä,
niityillä ja kedoilla.
Mansikka lisääntyy pitkien ja hentojen pintarönsyjen avulla.
Jotkut ihmiset ovat allergisia mansikoille
– pienet lapset vielä useammin kuin aikuiset.
He voivat saada mansikasta nokkosrokkoa eli urtikariaa:
iho punottaa ja siinä on pieniä kutisevia näppylöitä.
Jos henkilö on todettu allergiseksi koivun siitepölylle,
on mansikkaa syytä maistaa varovasti ja reaktioita kuulostellen.
Oireisiin annetaan antihistamiinia.
Rohtona mansikkaa on käytetty kihtiin, ripuliin ja reumaan
sekä nesteen poistamiseen.
Mansikassa on C- ja K-vitamiineja ja se on hyvä ummetukseen.
Alkukesästä poimitut ahomansikan lehdet sopivat teesekoituksiin.
Sanonta ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”
korostaa kotimaarakkautta.
Tietoa ahomansikasta (Fragaria vesca) Luontoportissa
Kuva CC0 Pixabay