Sokerin säännöstelystä suurkäyttöön

Sokerin säännöstely kesti yli 14 vuotta.
Säännöstely päättyi joulukuun lopussa 1953.
Pula-aikana sokeria sai vain
5 kiloa henkeä kohti vuodessa.
Sokeri riitti paremmin perheissä,
joissa oli paljon pieniä lapsia,
sillä nuorimmat eivät vielä sokeria käyttäneet.

Säännöstelyn loputtua sokerin käyttö lisääntyi.
Sokeria käytettiin eniten 1970-luvun taitteessa.
Silloin sokeria käytettiin henkeä kohti
lähes 50 kiloa vuodessa.

Nykyään Suomessa kulutetaan sokeria noin
30 kiloa henkeä kohti vuodessa.
Suurin osa sokerista nautitaan piilosokerina
makeisissa, leivonnaisissa ja virvoitusjuomissa.

1950-luvun puolivälistä lähtien myytiin
tomu-, rae- ja fariinisokeria pussitettuina.
Kilon pussit Talous-kidesokeria tulivat vuonna 1965.
Erikoissokerit saivat vuonna 1968 uudentyyppiset pahvirasiat.

Onko oma sokerinkäyttösi muuttunut elämän varrella? Miten?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

 

© Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Tulosta kuva   Tulosta kuva ja teksti