Lukujärjestys

Kouluviikko oli kuusipäiväinen
kuten työviikkokin.
 
50-luvulla oli paljon lapsia,
joten kaupungeissa oli isoja kouluja
ja niissä useita luokkia saman ikäisille lapsille.
 
Luokassa saattoi olla jopa 40 oppilasta.
 
Jos luokkatilat eivät riittäneet,
lapset kävivät koulua kahdessa vuorossa.
Osa oli koulussa aamupäivällä, toiset iltapäivällä.

50-luvulla kaikki lapset kävivät kansakoulua

vähintään neljä vuotta.
Jatkoluokista muodostui kansalaiskoulu
vuosikymmenen lopulla.
 
Eri oppiaineiden tuntijako säilyy suunnilleen samanlaisena
koko kansakoulun historian ajan.
 
Arvoitus Mikä tulee kerran maanantaisin, kolmesti tiistaisin,
muttei kuitenkaan koskaan marraskuussa?                   i-kirjain
 

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 64
kappaleessa 17. Koulu.

 

Kuva CC BY 4.0 OM

 


Tulosta kuva   Tulosta kuva ja teksti