Riukuaidan sidos

Riukuaita on ollut maaseudulla perinteinen suomalainen ja pohjoiseurooppalainen aita.
Se tehdään vierekkäin pystyyn asetetuista seiväspareista
ja niiden varaan viistoon asetelluista riu’uista sekä sidontaan käytetyistä vitsaksista.

Pellot aidattiin, koska haluttiin karjan ja jänisten pysyvän ulkopuolella.
Puinen, vitsoilla sidottu riukuaita on vanhimpia Suomessa tavattuja aitatyyppejä.
Riukuaita saatettiin pystyttää myös pellolta koottujen kiviaitojen päälle.

Aidan seipäät pyrittiin tekemään kuusesta tai katajasta. Riukuina käytettiin kuusennäreitä ja kuorittuja haapoja.
Sidontavitsaksina on käytetty näreitä ja koivunvitsaksia, myöhemmin rautalankaakin.

Metsälaitumille johti ennen riukuaitojen reunustama kuja, jota pitkin eläimet oli helppo johtaa laitumelle.

Kuva © Sastamala Visual Oy

Luokka: maatila