Aikakauslehtiä 50-luvulla

Kotiliesi on ilmestynyt vuodesta 1922. Sen irtonumero vuonna 1953 maksoi 60 mk. Kotiliesi sisältää nimensä mukaisesti asiaa kodista, ruoasta, sisustuksesta, perheen arkisista asioista sekä perhejuhlien järjestämisestä, terveydestä ja hyvinvoinnista, pukeutumisesta, puutarhanhoidosta ja käsitöistä. Kotilieden Kummikerho auttoi vähäosaisia perheitä.

Suomen Kuvalehti on ilmestynyt vuodesta 1916. Lehti on keskittynyt ajankohtaisiin kotimaan ja ulkomaan tapahtumiin, yhteiskunnallisiin asioihin, talouden ja politiikan aiheisiin sekä kulttuuri-ilmiöihin.

Ensimmäinen Seura ilmestyi 1934. Seura on tuonut julkisuuden henkilöiden elämää lähelle tavallista lukijaa.

50-luvulla Kotiliesi oli selvästi suunnattu perheenemännille, Suomen Kuvalehti virkamiesisännille ja Seura koko perheelle.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 34.

Kuva © Kirsi Alastalo

Luokka: 1950-luku