Käyttöohjeet ja -oikeudet
Sivusto on vapaasti käytettävissä iäkkäiden ihmisten ja vanhusten viriketoiminnan sekä erilaisen ryhmätoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä näiden aiheiden opettamiseen.
Vahvikkeen esittelydioja ja videoita
- Vahvike yhdellä dialla: Vahvike ja myytävät (kuva >)
- Vahvike Ystäväpiiri-toiminnan apuna (9 diaa vuodelta 2016)
- Geronomiopiskelijoiden koostamat Vahvikkeen esittelydiat 2014 (15 diaa)
- Vahvike-esite jaettavaksi hoitajille, ohjaajille, omaisille, senioreille, vapaaehtoisille, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille (kuva >).
- TulostaVahvike juliste A3-kokoisena ja laita palvelutalon tai oppilaitoksenilmoitustaululle (kuva >).
- Kolme diaa Vahvikkeesta + Kuusi diaa Senioritoiminnasta
- Videoesittely (5min, tekstitön) onYouTubessa.
- Video Vahvike tehostetun palveluasumisen yksikössä (1min, tekstitön, 2016).
- Vahvike-esittely 5.10.2016
- AsumisenAvun Porinaporukka-toiminnan vapaaehtoisilleen tekemä Vahvikkeen esittelyvideo (10 min)
- Vahvike-materialbank på svenska
- Vahvike in English
- vtkl-esite, 2 sivua
Sivut skaalautuvat erilaisille laitteille ja toimivat useilla selaimilla (parhaiten Firefoxissa). Jos pöytäkoneen näytön resoluutio on asetettu tavanomaisista poikkeavaksi, Vahvike voiruudulla näyttää samanlaiselta kuin älypuhelimessa.
Sivusto sisältää paljon linkkejä myös Vahvikkeen ulkopuolelle. Ne avauvat uuteen ikkunaan eksymisen ehkäisemiseksi. Paluu sieltä takaisin tapahtuu joko sulkemalla avautunut sivu sen yläreunassa olevastarastista tai selaimen yläreunan paluunuolesta.
Vahvikkeen käyttö tukee vuonna 2013 voimaan tulleen lain toteuttamista: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (Finlex 2012, 14§). Lain mukaan ”palvelut on järjestettävä niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. Lisäksi hänen on voitava ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan.” Sosiaalihuoltolain (Finlex 2014, 21§) mukaan palveluasumiseen sisältyvät asiakkaan tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Laitospalveluja toteutettaessa (22§) henkilölle on järjestettävä hänen yksilöllisten tarpeidensa mukainen kuntoutus, hoito ja huolenpito ja hänelle on lisäksi pyrittävä järjestämään turvallinen, kodinomainen ja virikkeitä antava elinympäristö, joka antaa mahdollisuuden yksityisyyteen sekä edistää kuntoutumista, omatoimisuutta ja toimintakykyä.
Sisällön kopiointi
Kaikkea Vahvikkeen sisältöä on lupa käyttää vapaasti Vahvikkeen käyttötarkoituksiin. Sisältö on suojattu tekijänoikeudella Suomen lainsäädännön mukaisesti. Sivusto sisältää täysin vapaata sisältöä, cc– tai ©-merkittyä eli tekijänoikeudella suojattua sekätavaramerkkioikeudella tai muulla immateriaalioikeudella suojattua aineistoa. Tarvittaessa kopioinnista on tarkempia ohjeita kunkin materiaalin kohdalla. Mainitse aina lähde. Kun käytät kuvia esimerkiksi mainostaaksesi julkisella ilmoitustaululla jotain tilaisuutta tai ryhmätoimintaa, liitä pienellä fontilla teksti:
Kuva Kuvaajan nimi, tulostettu Vahvikkeesta. Esimerkki: Kuva Sastamala Visual Oy, tulostettu Vahvikkeesta.
Tai jos kuva kuuluu johonkin julkiseen sarjaan kuten esim. Helsinki-kuvia, Finna tai Valokuvataiteen museon kuvakokoelma, laita pelkästään se tekijänoikeustieto, mikä näkyy Vahvikkeessakin. Esimerkki: CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N93489, Helsingin kaupunginmuseo 1950.
Pdf-ohjeet ja -kortit on tarkoitettu tulostettaviksi ja käytettäviksi.Niitä voi tulostaa myös kansioon hoitajien ja ohjaajien yhteiseen käyttöön. Sivuston sisältöä ei ole lupa hyödyntää kaupallisesti (koskee aineistonlevitystä, julkaisua, kopiointia, yleisön saataville saattamista). Materiaalipankista tai sen osastaei saa muodostaa uutta palvelua. Ilman erillistä lupaa sivuston saa linkittää muihin verkkopalveluihin ja -sivustoihin, kun tarkoitus on ei-kaupallinen ja hyvän tavan mukainen. Lähde on kuitenkin aina mainittava.
Suomessa yleisesti voimassa olevat tekijänoikeudet koskevat myös näitä sivuja (tekijänoikeuksista selkeästi).
Piirroskuvitus Minna Männistö. Etusivun lipastoSanna Dufva. Sivuston kuvien väritys Sanna Dufva ja Anna-Kaisa Lintilä.
Tekninen toteutus DI Vesa Köppä, tuki ja pienkehitys Kaimana. Vuoden 2022 aikana Vahvike siirretään Drupal-alustalta WordPress-alustalle, mikä näkyy käyttäjälle sekä ulkonäön että toiminnallisuuksien muutoksina.
2.2.2015 avattua Vahviketta koosti suunnittelija Outi Mäki 31.5.2022 asti, jolloin tehtävä lakkautettiin. Sen jälkeen Vahvikkeella ei ole omaa työntekijää, mutta Vahvike-kysymyksissä voit olla yhteydessä esimerkiksi Vahvikelinjan työntekijään.
Vahvike ja keskusliiton sisäinen yhteistyö
- Keskusliiton Senioritoiminnan ohjaajat tuottavataktiivisesti ideoita ja menetelmiä sekäkoekäyttävät sisältöjä. He myös järjestävät ryhmänohjaajille, hoitajille ja vapaaehtoisille valtakunnallisia ideointi- ja koulutuspäiviä sekä webinaareja, joissa tutustutaan Vahvikkeen aineistoihin.
- Keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnan ideapankin sisältö on siirretty Vahvikkeeseen 2014 ja se löytyy Vahvikkeen kirjastosta: Ystäväpiiri-ohjaajien ideoita ryhmien sisältöihin.
- Koulutetut vapaaehtoiset toteuttavat Vahvikkeen sisältöjä hyödyntävää puhelinpalvelua nimellä Vahvikelinja. Tavallisen puhelun aikana voidaan visailla, muistella, ratkoa aivopähkinöitä, jumpata tai keskustella. Vahvikelinja saa Vahvikkeeseen oman osion vuoden 2022 aikana.
Vahvikkeen käyttö on koko ajan kasvanut. Vuonna 2021 Vahvikkeesta ladattiin 635 436 pdf:ää eli 1 720/vrk. Käyttäjiä on kuukausittain yli 20 000.
Vahvikkeen pitkäaikainen avustaja ja monien ryhmätoiminta-aineistojen tekijä ongeronomi ja graafinen suunnittelija RyhmäRenki Kirsi Alastalo.
Valokuvat Sastamala Visual Oy (Studio 86),Emilia Nieminen, Kirsi Alastalo, Finna, Outi Mäki, Valokuvataiteen museo, Helsinkikuvia.fi, Pekka Agarth, Kari Honkanen sekä ilmaiset kuvapankit Pixabay ja Kuvia Suomesta.