Arkistot: Kuvat - Sivu 17

Keittämisen ja mankeloinnin kestävä nappi

Kuva CC0 Outi Mäki

Kekkonen helmikuussa 1956

Vastavalittu tasavallan presidentti Urho Kekkonen 15.helmikuuta 1956.

Ennen presidentiksi valitsemistaan Kekkonen kirjoitteli paljon lehtiin.
Hän käytti mm. nimimerkkejä Urho Sorsimo, Esaijas Ranstakka, Elias Kohennuskeppi ja Känä.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r56-4995_9.tif

Kekkonen ja Lebedev

Uusi tasavallan presidentti Urho Kekkonen tervehtii presidentinlinnassa diplomaattikuntaa, vuorossa Neuvostoliiton suurlähettiläs V.Z. Lebedev.

Helsinki 1.3.1956.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r56-5117_11.tif

Yliopiston rehtori, professori Edwin Linkomies (vas.) esittelee tasavallan presidentti Urho Kekkoselle Urajärven varastokirjasaton hyllykköjen mekaniikka, oikealta yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Jorma Vallinkoski ja professori Kustaa Vilkuna. Asikkala 16.9.1957. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Kuva cc Valokuvaaja Eero Makkonen/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r57-9768_1.tif

Kekkonen kirjastossa 2

Kuvassa yliopiston rehtori, professori Edwin Linkomies (vas.) ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen tutustumassa Urajärven varastokirjasatoon, oikealla yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Jorma Vallinkoski. Asikkala 16.9.1957.

Sananlasku - Tulee se vahinko viisaallekin, tyhmällä se on aina toisessa kädessä. - Menee se viisaskin vipuun.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Kuva cc Valokuvaaja Eero Makkonen/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r57-9768_2

Kekseliään kansan korvikkeet ja vastikkeet

Vaikeina aikoina kahvia säännösteltiin.
Ihmiset kuitenkin kaipasivat kahvin makua
ja piristävää vaikutusta.
Kekseliäs kansa kehitti erilaisia
vastikkeita ja korvikkeita.

Kahvin vastike ei sisältänyt lainkaan kahvia.
Vastiketta valmistettiin erilaisista
suomalaisista kasvikunnan aineista.
Vastikkeista tunnetuin oli voikukan juuri.
Vastiketta tehtiin myös ohrasta, rukiista,
tammenterhoista, sokerijuurikkaasta,
herneistä, pavuista ja jopa perunankuorista.
Sikurin ja juolavehnän juuret sekä
kallioimarteen maavarret kelpasivat myös.

Korvikkeessa oli yleensä aitoa kahvia 15–25 %.
Useimmiten korviketta tehtiin rukiista ja ohrasta.
Jyvät keitettiin pehmeäksi, kuivattiin ja paahdettiin.
Korvike jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin jauhettuun kahviin.

Luontaistuotekaupoissa myydään nykyään pikakahvin kaltaista vastiketta.
Myynnissä on esimerkiksi viljakahvia, joka sisältää paahdettua ohraa, ruista ja sikuria.
Myös pakurikäävästä tehty juoma muistuttaa vastiketta.
Sitä on kutsuttu Suomessa nimellä ”tikkatee”
Se on nykyään suosittua superjuomaa.

Oletko juonut korvikkeita tai vastikkeita? Miltä ne maistuivat?
Ovatko uudet viljakahvit tai pakurijuoma sinulle tuttuja? Haluaisitko maistaa?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Kelo

Kuva© Sirpa Pursiainen

Kelopuu

Näkymä Lapissa. Horisontissa oikealla näkyy Korvatunturi.
Kelo on pystyyn kuivunut, harmaa ja kuoreton puu.
Se on hyvin kestävää ja siksi hyvää rakennusmateriaalia.

Lapsen suusta
Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää.
- Antti 5 v.

Viikon seisoin suon selällä
tunnotonna niinkuin tukki,
korpit hyppi korvillani,
silmillä varikset vaakkui,
pedot juurella pesivät,
hukat luona huutelivat.
Lapset parkaisi pahasti
marjamailla käydessänsä,
nähdessä näköni mustan,
surun synkän syövyttämän,
pökkelön suon selällä,
karahkaisen kankahalla.

Tulipa tyttö tähtisilmä,
enkeli elämän joulun,
ei se parkaissut pahasti
eikä luota loitonnunna,
tuli luoksi leikkimähän,
vienoinen visertämähän,
tuli silmin niin sinisin,
kävi niin valkoisin kätösin
runkohon ruman petäjän,
juurihin jumalten hylyn –
soi salossa enkel’laulu,
lapsen nauru laaksoloissa.

Ja katso: Ihana ihme!
Sylkähti sydän petäjän,
kuohahti kuollehet vetoset,
puu vihersi, päivä nousi,
kevät kaikille hymysi.

- Eino Leinon runosta Katson, katson, kaunis tyttö;
kokoelmasta Pyhä kevät 1901

Kuva © Sastamala Visual Oy

Keltakurjenmiekka

Tietoa keltakurjenmiekasta (Iris pseudacorus) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Kemikalio

Rouva Irja Ohlssonin Kemikalio Rayon sijaitsi Helsingissä Yrjönkatu 6:ssa. Kuvassa Irja Olsson kauneustarvikkeiden keskellä yrityksessään. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto Kuva cc Valokuvaaja Urpo Rouhiainen/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Helsinki 20.7.1961. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r61-26966_1.tif

Kenkäkaupassa

Kuvassa rouva esittelee miehelleen kenkää helsinkiläisessä jalkineliikkeessä. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Kuva cc Valokuvaaja Martti Brandt/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. 29.7.1957 Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r57-9357_2.tif

Kenkäplankki, jalostusvaha ja kiillotusvaha

Vasemmalla mustaa kenkäplankkia.

Jalostusvahaa käytetään hedelmäpuiden oksastuksessa ja puiden haavanhoidossa. Sillä ehkäistään puun kuivumista ja sienitautien tarttumista.

Jonnson´s wax nimellä myytiin sekä lattiavahaa että muita kiillotusvahoja.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Kerrostalo 1950-luvulla

Rakennusliike Hakan rakentama asunto-osakeyhtiö Puistotie 8.

Kotka 1955

Kasku
Huonosti liikkuva henkilö oli menossa kylään ystävälleen, joka asui kerrostalossa.
Kävi ilmi, että hissi olikin rikki. Ystävällinen naapuri kulki ohi ja neuvoi:
- Joo, se on rikki, mutta lähin toimiva hissi on naapuritalossa.

Kuva CCO Suomen valokuvataiteen museo
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11015D

Kerrostaloja 50-luvulla

Uusia asuintaloja Mäkelänkadulla Helsingin Käpylässä noin 1950. Kuva CC BY 4.0 Eino Heinonen , Helsingin kaupunginmuseo, Finna

Kerrostalojen sisäpihalla

Pyykkinaru paljasti perheiden elämästä joskus monia asioita.
Kun pyykit kuivattiin avoimesti naruille ripustettuina,
näki heti, koska johonkin perheeseen oli syntynyt uusi vauva.
Isomman lapsen ikä ja sukupuoli selvisivät helposti.
Pyykkinaru juorusi myös, oliko perhe matkoilla. Silloin naru pysyi tyhjänä.
Usein ammatitkin pystyi pyykistä päättelemään.

Ennen pyykkien ripustamista naru pyyhittiin kostealla kankaalla,
jos oli syytä epäillä, että se oli jostakin syystä likaantunut
ja jättäisi puhtoisiin vaatteisiin vaikka nokea tai linnunkakkaa.

Kostea vaate lyötiin ensin ilmassa auki ja oikaistiin kevyesti.
Pyykit kiinnitettiin naruihin puisilla pyykkipojilla.
Jokaisella oli omat pyykkipoikansa.
Niitä varten emännillä oli vyötäisillään pyykkipoikaessuja.
Pyykkipoikia ei jätetty narulle odottamaan seuraavaa pyykkiä,
vaikka niitä tiheästi tarvittiinkin.

Vierekkäisille vaatteille riitti rajakohtaan yksi pyykkipoika,
kun vaatteet laitettiin vähän päällekkäin.

Vaatteita ei ripustettu mihin sattuu järjestykseen
vaan kuten tästäkin kuvasta näkyy
valkoiset lakanat olivat omana ryhmänään. Ne ripustettiin ensin.
Lakanat ja pyyhkeet ripustettiin usein uloimpaan linjaan,
jolloin intiimimpää pikkupyykkiä oli mahdollista ripustaa niiden keskelle
piiloon uteliailta katseilta.

Ripustamisessa noudatettiin usein tarkkoja sääntöjä.
Puseroa ja paitaa ei sopinut ripustaa hartioista vaan helmasta.
Housut ripustettiin yleensä lahkeiden suista eikä vyötäröltä.
Sukat ripustettiin suistaan vain yhdeltä reunalta.

Vaikka lämpötila olisi ollut nollan alapuolella,
pyykit ripustettiin narulle ja kerättiin kangistuneina pois.
Pakkasellakin vettä kuitenkin haihtui.

Sunnuntaisin eivät pyykit naruilla liehuneet vaan pidettiin huoli,
että viikolla pesty pyykki oli siihen mennessä kerätty pois.

Kun vaatteet kerättiin narulta,
ne taitettiin siististi vaatekoriin ja olivat nyt valmiina silitettäviksi.

Nykyään monet kuivaavat pyykkinsä kuivausrummussa tai
sisälle levitettävässä telineessä, jossa on monta ”narua” vierekkäin.
Silloin pyykkiin ei tartu siitepölyä,
mutta ei myöskään sitä puhtaan pyykin raikasta tuoksua,
joka tarttuu vain ulkona.

Kuva on helsinkiläiseltä sisäpihalta 50-luvulla.

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 40
luvussa 12. Koti ja asuminen.

Pyykkipoikakilpailu
Ripusta naru sopivalle korkeudelle ja siihen pyykkipoikia tasaisin välein.
Se, joka pystyy sovitussa ajassa keräämään eniten pyykkipoikia
ja kiinnittämään ne omiin vaatteisiinsa on voittaja.
Pelistä ei putoa, vaikka pyykkipoika putoaisi.
Vain omiin, päällä oleviin, vaatteisiin kiinnitetyt pyykkipojat lasketaan.

Keskustelunaihe
Kuinka erilaiset vaatteet pestään oikein, miten ne pitää kuivata ja silittää.
Valkopyykin keittäminen ja järvessä huuhtominen
Pyykkilaudat, itse keitetty pyykkisaippua
Pyykin silittäminen ilman sähköä

CC BY 4.0 Valokuvaaja tuntematon 1950–1959, Helsingin kaupunginmuseo, Finna