Makkaraa grillissä

Ennen makkaroita valmistettiin maataloissa teurastuksen jälkeen.
Makkaramassaa työnnettiin lehmänsarven pätkän läpi
puhdistettuun eläimen suoleen (luonnonkuori).

Nykyään makkaratehtaissa käytetään lisäksi keinokuoria,
jotka on tehty esim. kollageenista tai selluloosasta.

Makkaramassassa voi olla lihan lisäksi silavaa ja muuta rasvaa,
kamaraa, siipikarjan nahkaa, kieltä, sydäntä ja maksaa.
Lisäksi on sipulia ja mausteita.

Sodan jälkeen makkara oli yleinen ruoka.
Kodeissa tehtiin makkarakastiketta ja makkarakeittoa.
Myynnissä oli edullista suomilenkkiä eli jätkän makkaraa eli halpamakkaraa.
Sitä kutsuttiin myös hampparin vääräksi.
Työmiehet söivät sitä kylmänä eväänä.

Lauantaimakkara on Suomen yleisin leikkelemakkara.
Sitä valmistettiin jo 1920-luvulla.
Myyjä leikkasi isosta makkarapötköstä sen kokoisen palan,
jonka asiakas halusi.
Kun myymälöihin tuli sähköllä toimivat leikkurit,
asiakas saattoi pyytää:
10 siivua lauantaimakkaraa, kiitos.

Meetvursti ja salami ovat kestomakkaroita.

Vanha loru Viikonpäivät
Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupahan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin.

Kuva © Studio-86

Luokka: ruoka