Kahvinjuojien kultainen 50-luku

Säännöstely päättyi 1950-luvulla.
Ei kestänyt kauan, kun kahvia juotiin
yhtä paljon kuin ennen säännöstelyä.
Suomalaiset käyttivät tuolloin noin 7 kiloa
kahvia henkeä kohti vuodessa.

Säännöstelyn jälkeen Suomi on ollut
maailman johtavia kahvinjuojamaita.
Nykyään kahvia kuluu noin 10 kiloa
henkeä kohti vuodessa.
Tämä tarkoittaa noin 5 kuppia kahvia joka päivä.
Kovimpia kilpailijoitamme ovat Ruotsi, Norja ja Tanska.

Kaupungeissa kahvi ostettiin yleensä
siirtomaatavarakaupasta ja maaseudulla
sekatavarakaupasta.
Tavallisesti kahvia ostettiin 250 grammaa eli ”vartti”.
Kahvipakkauksissa oli usein kuvattu eksoottisia aiheita.
Näitä olivat maisemat, kauppalaivat tai trooppiset kasvit.
Myös naishahmo koristi pakkauksia usein.

Kulta Katriinan tunnukseksi muodostui Katriina-tyttö.
Hän esiintyi Katriina-kahvin pakkauksessa
vuodesta 1937 vuoteen 1968 saakka,
Meiran Kulta Katriina on kahvien klassikko.
Se on Suomen toiseksi suosituin kahvimerkki
ja yli 70 vuotta vanha.

Suomalainen juo keskimäärin viisi kuppia kahvia päivässä.
Juotkosinä enemmän vai vähemmän?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 32.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 55.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.