Hankausjauhe, liotusaine ja liisteri

Entsyymien teho pyykinpesussa on tunnettu jo 1800-luvun alkupuolelta saakka.
TEO oli yleissiivousaine ja Burnus enzym pyykinpesuaine.

Mestariliisteri on vesiliukoinen liima tapettien kiinnitykseen.
Se on veteen sekoitettava jauhe.
Liisteri sopii sanomalehtiaskarteluun.
Revittyjä sanomalehtisuikaleita liimataan puhalletun ilmapallon päälle
monta kerrosta ja annetaan kuivua.
Ilmapallo tyhjennetään ja poistetaan.
Kovettuneen sanomalehtipallon työstämistä jatketaan
leikkaamalla ja liimaamalla tarvittavia lisäosia.
Puolipalloa voi jatkaa naamariksi, amppeliksi, hatuksi/kypäräksi,
nuken keinuksi tai astiaksi. Lopputulos maalataan (ja lakataan).

Liistereitä voi keittää itse perunajauhoista,
maissijauhoista tai vehnäjauhoista kiisselin reseptillä.

Perunajauholiisteri
Keitä 3dl vettä. Sekoita 4rkl perunajauhoja
kylmään vesitilkkaan ja vispaa kuumaan veteen.
Nosta kattila seoksen paksuunnuttua heti pois hellalta.
Liisteri säilyy jääkaapissa noin viikon.

Vehnäjauholiisteri
Laita kattilaan 1 dl vehnäjauhoja ja 1 dl vettä.
Sekoita tasaiseksi. Lisää 2–4 dl vettä
ja kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
Sammuta liesi. Jäähtynyt liisteri on valmista.
Vehnäjauholiisterillä on kiinnitetty tapetteja ja pinkopahveja.
Siihen tarkoitukseen liisteriä voi keittää 10 minuuttia.

Koulujen kemian tunneilla valmistetaan joskusliisteriä maissijauhosta.

Kotitekoinen liimapuikko syntyy keitetystä, halkaistusta perunasta.
Sitä on käytetty mm. kiiltokuvien liimaamiseen.

Sanastoa: pikaliima, paperiliima, kontaktiliima, kaksikomponenttiliima, yleisliima, puuliima, epoksiliima

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Luokka: koti