Kuvat

Tietoa vuohenputkesta (Aegopodium podagraria) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Suomen yli 400 eri voikukkalajia kukkivat alkukesästä.
Sen jälkeen ilma on paikoin sakeana laskuvarjomaisia pähkylöitä.
Pienikin tuulenvire levittää voikukan kaikkialle.
Lapset ovat kaikkina aikoina huvitelleet puhaltelemalla höytyviä leijailemaan.

Monet ovat lapsena sotkeneet sormensa maitiaisnesteellä,
kun ovat sitoneet voikukkaseppeleitä.

Voikukan juurista on sota- ja pula-aikana paahdettu kahvinkorviketta.
Nuoret lehdet ovat ennen kukinta-aikaansa vitamiinipitoista salaattiainesta.
Keltaisista terälehdistä voi tehdä voikukkaviiniä tai voikukkasimaa.

Tietoa voikukista Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Valkovuokot kuuluivat kansakoulujen kevätjuhlissa aina
sekä laululeikkeihin että koristeluun.

Mm. Erkki Junkkarinen, Olavi Virta, Eino Grön, Annikki Tähti
ja Laura Pakarinen ovat levyttäneet Kaarlo Valkaman tangon Valkovuokot.
Se alkaa: Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen jään,
niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään…
Youtube

Valkovuokot ovat lievästi myrkyllisiä.

Tietoa valkovuokosta Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Suomessa kasvaa isoulpukka, konnanulpukka
ja näiden risteymä pohjanulpukka.

Ulpukka on lievästi myrkyllinen, mutta silti vanha rohdoskasvi.
Sitä on käytetty verenpaineen alentamiseen.

Ulpukan juuri on piisamin herkkua.
Ihmisravinnoksikin juurakoita on käytetty silloin,
kun ruuasta on ollut kova pula.

Ulpukan lempinimiä ovat jokipossu, kärsäkukka,
siankärsä ja plumppu.
Lumme on ulpukan sukulainen.
Niiden lehdet muistuttavat toisiaan.

Tietoa ulpukasta Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Suopursu kuuluu kanervakasveihin.
Se on koko Suomessa yleinen rämevarpu,
joka kasvaa nimensä mukaisesti soiden reunoilla.

Suopursua on käytetty oluen maustamiseen,
vaikka se on erittäin myrkyllinen.

Suopursun oksia on käytetty suojaamaan
villavaatteita ja turkiksia koilta.

Lankojen värjäyksessä suopursuista saadaan keltaista väriä.

Tämä Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka on
joskus ollut kauppayrtti.

Kuva CC0 Pixabay

Siankärsämö on vanha rohdos- ja maustekasvi.
Sen lempinimiä ovat mm. pyörtänäpörrö, aivastusjuuri,
nenätiisti, pellonvanhin, akantupakki ja kaljanen.

Monet pikkulinnut syövät siankärsämön siemeniä.

Siankärsämöä on käytetty yskään, kouristuksiin ja tulehduksiin.
Se on tehokas verenseisauttaja.
Se myös lisää ruokahalua ja parantaa ruuansulatusta.

Kuva CC0 Pixabay

Kuva CC0 Pixabay

Suomessa kasvaa rantarentukka ja purorentukka.

Rentukka ei ole sopiva maljakkokasvi,
sillä sen varret veltostuvat poimimisen jälkeen.
Siitä tulee rento.

Rentukan lempinimiä ovat hauenkukka, lahnankukka,
sammakonkukka, likakukka ja vilukukka.

Tietoa rentukasta Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Rantakukka kasvaa kaikenlaisilla rannoilla,
mutta viihtyy varsinkin lintujärvillä ja lokkiyhdyskuntien lähellä,
missä se saa nauttia runsaasta typpilannoituksesta.

Rantakukka on myös kestävä ja helppohoitoinen kotipihojen perenna,
joka houkuttelee mehiläisiä ja perhosia.

Rantakukkaa on kauan sitten käytetty
ripulin hoitoon ja peräpukamiin.

Tietoa rantakukasta Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Puna-apila on erinomaista syötävää karjalle,
mutta siitä on iloa ihmisillekin.

Kukkatee vaikuttaa limaa irrottavasti,
virtsaneritystä lisäävästi ja tulehduksia estävästi.
Ennen kukintaa lehtiä voi laittaa salaatteihin ja keittoihin.
Lehdissä on paljon valkuaista ja C-vitamiina.
Puna-apila antaa kiiltoa hiuksille.

Puna-apila on hyvä hunajakasvi.
Muita apilalajikkeita ovat alsikeapila, jänönapila, kelta-apila, metsäapila,
mustaapila, mäkiapila, pikkuapila, rakkoapila, valkoapila ja veriapila.

Puna-apila ja metsäapila ovat niin samannäköisiä,
että ne erottaa helpoimmin lehdistä.
Puna-apilan lehdissä on valkoisia kuvioita.
Lehdet ovat lyhyempiä ja leveämpiä kuin metsäapilalla,
jolla on pitkänomaiset ja laikuttomat lehdykät.
Metsäapilan kukinto on myös hieman harvempi.

Tietoa puna-apilasta Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Pujo on yleisesti allergiakasvina tunnettu.
Yksi pujo voi vapauttaa ilmaan
satoja miljoonia siitepölyhiukkasia.

Pujon tehokas hävittäminen on tarkkaa puuhaa.
Pujot hävitetään kesäkuun loppupuolella repimällä,
koska niittäminen vain siirtää ongelmat seuraavaan vuoteen.
Repiminen liian aikaisin puolestaan saa kasvin kasvattamaan
juuresta useita kukkivia varsia.

Pujon pähkylät ovat talvisin linnuille mieluisaa ruokaa.

Pujokin on ennen ollut rohtokasvi.
Sillä on lievitetty kipuja ja särkyjä.

Tietoa pujosta Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Suomessa kasvaa harsulemmikki, hietalemmikki, lapinlemmikki,
luhtalemmikki, mäkilemmikki, peltolemmikki, puistolemmikki ja rantalemmikki.

Maanviljelijälle peltolemmikki on harmillinen rikkaruoho.

Lemmikin siemenet voivat säilyä maassa monta vuotta
ja itää vasta sitten, kun olosuhteet ovat suotuisat.

Useissa kielissä lemmikin nimi on Älä unohda minua,
englanniksi Forget-me-not.

Tietoa lemmikeistä Luontoportissa:
peltolemmikki, hietalemmikki, luhtalemmikki,

Kuva CC0 Pixabay

Poimulehtiä on kymmeniä eri lajeja:
mm. harmaapoimulehti, harvahammaspoimulehti,
jättipoimulehti, laidunpoimulehti, laskospoimulehti,
munuaispoimulehti, partapoimulehti, piennarpoimulehti,
pyökkipoimulehti, silkkipoimulehti, suppilopoimulehti,
sykeröpoimulehti ja tunturipoimulehti.

Poimulehden nuoret lehdet sopivat salaatteihin ja sosekeittoihin.
Poimulehteä on käytetty ripuliin, kouristusten laukaisemiseen
ja ruokahalun parantamiseen.
Poimulehdellä on myös ihoa puhdistavia
ja turvotusta poistavia ominaisuuksia.

Lehden keskelle kertyvällä nesteellä on joskus uskottu
olevan taianomaisia kauneusvaikutuksia.

Lankojen värjäyksessä poimulehdestä saadaan kellanvihreitä sävyjä.

Tietoa poimulehdistä Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Pietaryrttiä kutsutaan myös rohtopietaryrtiksi,
sillä kasvilla on paljon lääkinnällisiä vaikutuksia.
Sillä on ennen vanhaan häädetty kihomatoja
ja parannettu ruoansulatusta.

Pietaryrttejä on asetettu ruumisarkkuihin
hyönteisiä karkoittamaan.
Pietaryrttiä on kutsuttu myös nappikukaksi,
pietarinkukaksi ja matoryytiksi.

Kasvi sopii kuivakukka-asetelmiin.

Pietaryrtillä voi värjätä lankaa keltaiseksi tai vihreäksi
puretusaineesta riippuen.

Kauniita köynnöksiä juhliin voi koota
koivunoksista, pietaryrteistä ja siankärsämöistä.

Tietoa pietaryrtistä Luontoportissa

Päivänkakkara on myös helppohoitoinen perenna.

Päivänkakkaran sukulaisia ovat auringonkukka, peltosaunio,
helminukkajäkkärä, kissankäpälä, kamomillasaunio,
kehäkukka, pietaryrtti, siankärsämö, leskenlehti ja pujo.

Nuoriso on päivänkakkaran terälehtiä irti repien ennustanut:
rakastaa, ei rakasta, rakastaa…

Tietoa päivänkakkarasta (Leucanthemum vulgare) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Kuva CC0 Pixabay

Nokkonen (Urtica dioica) on yksi hyödyllisimmistä
ja monikäyttöisimmistä villiyrteistä.
Se sisältää piitä, rautaa, A-, B-, E- ja K-vitamiineja.
Nokkosen ravintoaineista Finelissä.
Nokkosesta voi tehdä terveellistä keittoa, muhennosta ja lättyjä.
Lehdet sopivat teehen. Myös siemenet ovat terveellisiä.
Nokkosvesi tekee hyvää tummille ja punaisille hiuksille,
mutta ei sovi vaaleatukkaiselle.

Nokkoskuiduista on kudottu kangasta.
Vihtojakin nokkosista on tehty.

Liotetuista nokkosista saa puutarhaan mainiota lannoitetta.

Nokkosperhonen on yksi Suomen yleisimmistä perhosista.
Sen toukat tarvitsevat ravinnokseen nokkosen lehtiä.

Nokkosihottumaksi kutsutaan iholle nopeasti ilmestyviä
ja melko nopeasti häviäviä paukamia,
jotka muistuttavat nokkoseen koskemisesta nousevia jälkiä.
Paukamien koko vaihtelee parista millimetristä
jopa pariin kymmeneen senttimetriin.
Nokkosihottuma voi johtua esim. viruksesta, allergiasta,
rasituksesta, ruuasta, hikoilusta tai näiden yhdysvaikutuksesta.

Tietoa nokkosesta Luontoportissa
Tietoa nokkosperhosesta Luontoportissa
Tiedoa nokkosihottumasta Duodecimissa

Kuva CC0 Pixabay

Kuva CC0 Pixabay

Viime vuosina lupiini on valloittanut horsman kasvualueita tienpientareilla.
Suomella on Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema
Kansallinen vieraslajistrategia,
jonka mukaan lupiini kuuluu haitallisiin vieraslajeihin.

Tietoa komealupiinista (Lupinus polyphyllus) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Suomessa kasvaa kaksi lummelajia, joista toisella on 2-3 alalajia.
Lisäksi on risteymiä.

Lumpeita: valkolumme, isolumme, suomenlumme, pohjanlumme

Tietoa suomenlumpeista Luontoportissa

Tietoa leskenlehdestä (Tussilago farfara) Luontoportissa

Tietoa lapinvuokosta (Dryas octopetala) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Tietoa kurjenkellosta (Campanula persicifolia) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Tietoa kullerosta (Trollius europaeus) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

Suomen kansalliskukka kielo on monivuotinen ruohokasvi. Sen juurakko haaroo tehokkaasti ja kasvusto leviää joka suuntaan. Kieloa kasvaa kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä, harjuilla, metsänreunoissa, kivikkoisilla rinteillä ja pientareilla, lehdoissa ja lehtoniityillä. Sitä on istutettu lukuisiin kotipihoihin ja poimittu moniin morsiuskimppuihin. Kielon hedelmä on pallomainen, oranssin punainen ja mehevän näköinen marja - mutta tappavan myrkyllinen. Myös lehdet ja kukat ovat myrkyllisiä. Kielo kukkii touko–kesäkuussa. Kukissa on voimakas tuoksu. Kielon tieteellinen nimi pohjautuu Raamatun Laulujen lauluun, jossa tyttö vertaa itseään laaksojen liljaan. Tietoa kielosta (Convallaria majalis) Luontoportissa

Tietoa keltakurjenmiekasta (Iris pseudacorus) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Tietoa kangasvuokosta (Pulsatilla vernalis) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Kanerva on kangassinisiiven toukan ravintoa. Tietoa kanervasta(Calluna vulgaris) Luontoportissa Kangassinisiipi (Plebejus argus) on hyvin pieni perhonen. Siipien yläpinta on koirailla hohtavansininen, naarailla ruskea, mutta niidenkin takasiivissä on myös sinistä sävyä. Naarailla siipien reunassa punainen aaltoileva vyö tai rivi puolikuun muotoisia täpliä. Siipien alapinta on koirailla vaaleanharmaasta valkoiseen. Naarailla perusväri on rusehtava. Kangassinisiipi elää kuivilla mäntykankailla, kivikoissa ja hiekkamailla. Lentoaika on kesäkuun loppupuolelta elokuun alkuun. Kangassinisiipi talvehtii munana. Keväällä kuoriutuvat toukat käyttävät ravinnokseen kanervaa, juolukkaa, hernekasveja ja kangasajuruohoa. Tietoa kangassinisiivestä Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Kamomillasaunio on yksivuotinen ruohokasvi. Se on vahvasti ryydintuoksuinen - toisin kuin sukulaisensa peltosaunio eli saunakukka. Kamomillasauniolla on enemmän mykeröitä kuin saunakukalla ja ne ovat pienempiä. Niiden valkoiset laitakukat kääntyvät pian alaspäin. Kun halkaisee varovasti kukan keltaisen kehrän eli mykeröpohjuksen, se on kamomillasauniolla ontto ja peltosauniolla täysi. Kamomillasaunio kukkii koko kesän ja pitkälle syksyyn. Sen kukkamykeröissä on haihtuvia öljyjä. Kamomillasauniolla on lääkinnällisiä ominaisuuksia, peltosauniolla ei ole. Kamomillasaunio kasvaa pelloilla, pihoissa, tienvarsilla ja joutomailla. Sitä myös viljellään, sillä se on kauppayrtti. Kamomillasauniota on viljelty rohdoksi suurten talojen kasvitarhoissa ja torppien pihoissa jo silloin, kun apteekkeja ei vielä ollut olemassa. Kamomilla on antiseptinen ja siksi sitä on käytetty ulkoisesti haavojen hoitoon, hengitettynä keuhkoputkentulehdukseen sekä nuhaan ja sisäisesti yleislääkkeenä vatsa- ja suolistovaivoihin. Laimeaa kamomillateetä voi tarjota pienillekin lapsille vatsakipuun. Kamomillaa on laitettu vauvan kylpyveteen rauhoittamaan. Kamomillaa käytetään rauhoittavana yrttiteenä sekä yksinään että sekoituksissa. Vaaleita hiuksia voi huuhdella kamomillavedellä, niin ne tulevat kiiltäviksi. Kamomilla löytyy myös monesta kaupan shampoopullossa. Tietoa kamomillasauniosta (Matricaria chamomilla) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Metsien aluskasvillisuuteen kuuluva käenkaali on monivuotinen ruoho, jonka korkeus on vain 5–10 cm. Sen maavarsi on hento ja suikertava, yksittäiset kukat valkoisia, sinipunasuonisia, joskus kokonaan punertavia tai sinipunaisia. Käenkaali kukkii varhain keväällä ja alkukesästä. Lehdet säilyvät vihreinä talven yli. Käenkaali kasvaa varjoisissa kuusikoissa, lehtomaisissa metsissä ja lehdoissa. Käenkaali on herkkä kuivumiselle. Se suojautuu laskostamalla lehdykkänsä alaspäin toisiaan vasten. Näin haihduttava pinta pienenee puoleen. Kasvi vetää lehtensä suppuun yöllä ja kovalla auringonpaisteella, rankkasateella ja kosketusärsykkeestä. Ketunleipiä eli käenkaalia voi maistella. Lehdet maistuvat sitruunaiselta. Se johtuu oksaalihaposta kuten raparperinkin maku. Oksaalihappo suojaa käenkaalia hyönteisentoukilta ja etanoilta. Jos ketunleipiä haluaa syödä enemmän, täytyy samalla juoda maitoa oksaalihapon vuoksi. Tietoa käenkaalista eli metsäkäenkaalista eli ketunleivästä (Oxalis acetosella) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Hiirenvirna (Vicia cracca) on monivuotinen hernekasvi. Se kiipeilee kärhillään toisia kasveja pitkin ja kukkii koko kesän. Hiirenvirna on yksi kaikkein yleisimmistä niittyjen lajeista. Se lisääntyy maarönsyillä ja kasvaa 20–100 cm korkeaksi. Sinivioletit kukat ovat pitkäperäisissä kukinnoissa. Hiirenvirna kasvaa niityillä, tien- ja metsänreunoilla, pientareilla, joutomailla ja rannoilla. Vaikka hiirenvirna on hernekasvi, sen siemeniä ei kannata maistaa, sillä ne ovat lievästi myrkyllisiä. Hiirenvirna on monen päiväperhosen ravintoa. Tietoa eri virnoista Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Tietoa harakankellosta (Campanula patula) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Ahomansikan eli metsämansikan poimiminen ja heinänkorteen pujottaminen kuuluu monen maaseudulla kasvaneen lapsuusmuistoihin. Nykyään ahomansikkaa kasvatetaan kaupunkipihoissa maanpeiteperennana ja parvekelaatikoissakin. Luonnossa se on vähentynyt niin paljon, ettei siitä enää keitellä mansikkahilloa kuten ennen. Mansikka tarvitsee valoa eikä kykene kasvamaan paikoissa, joissa sitä korkeammat kasvit valtaavat alaa. Se viihtyy kuivahkoissa rinteissä, lehtomaisissa metsissä, niityillä ja kedoilla. Mansikka lisääntyy pitkien ja hentojen pintarönsyjen avulla. Jotkut ihmiset ovat allergisia mansikoille - pienet lapset vielä useammin kuin aikuiset. He voivat saada mansikasta nokkosrokkoa eli urtikariaa: iho punottaa ja siinä on pieniä kutisevia näppylöitä. Jos henkilö on todettu allergiseksi koivun siitepölylle, on mansikkaa syytä maistaa varovasti ja reaktioita kuulostellen. Oireisiin annetaan antihistamiinia. Rohtona mansikkaa on käytetty kihtiin, ripuliin ja reumaan sekä nesteen poistamiseen. Mansikassa on C- ja K-vitamiineja ja se on hyvä ummetukseen. Alkukesästä poimitut ahomansikan lehdet sopivat teesekoituksiin. Sanonta ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” korostaa kotimaarakkautta. Tietoa ahomansikasta (Fragaria vesca) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay

Käpylehmät olivat entisaikaan maaseudulla ehkä yleisin lelu.
Kuusen käpyjä oli hyvin saatavilla, tikut pysyivät suomujen välissä työntämällä
ja jos jalka meni poikki, uusia löytyi läheltä.

Käpylehmien lisäksi yleisiä leluja olivat pajupillit, puusta veistetyt pyssyt,
paperinuket, räsynuket, kiiltokuvat jaritsat.

Yleisiä lasten leikkejä olivat kirkonrotta, tervapata, nurkkajussi, kymmenen tikkua laudalla,
lankkuhyppy, naruhyppy, piilosilla, majan rakennus, poliisi ja rosvot.
Keinulauta tehtiin pitkästä, kapeasta lankusta, joka asetettiin kiven tai pöllin päälle niin,
että kun toinen pää laskeutui alas, toinen nousi ilmaan.
Laudan päissä istuvat keinujat ponnistivat vuorotellen vauhtia maasta.
Joskus lautaan tehtiin myös kädensijat, jolloin vauhdissa oli helpompi pysyä mukana.

Kuva cc Aila Mäkelä

15. helmikuuta 1961 Keski- ja Etelä-Euroopassa sattui täydellinen auringonpimennys. Suomessa se näkyi osittaisena. Poika seuraa auringonpimennystä ja suojaa silmiään mustaksi valotetulla filminkappaleella. Nykyään tiedetään, että yksinkertaisena se oli riittämätön suoja. Jos aurinkoa katselee ilman silmäsuojaa pitempään kuin muutamia sekunteja, syntyy pysyviä vaurioita. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa suosittelee hitsarinlaseja numero 14 tai erityisesti auringonpimennyksien katseluun myytäviä laseja. Auringonpimennyksessä kuu tulee auringon ja maan väliin ja näin peittää auringon näkymästä. Täydellinen auringonpimennys nähtiin Suomessa viimeksi vuonna 1990. Kuunpimennys syntyy, kun maa on auringon ja kuun välissä. Silloin kuu ei heijasta auringon säteitä. Neljästä kuuteen pimennystä tapahtuu joka vuosi. Ne osataan laskea kauan etukäteen. Seuraavan kerran aurinko pimenee täällä kokonaan vasta lokakuussa 2126. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto Kuva cc Valokuvaaja Jyrki Pälviö/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Helsinki 15.2.1961. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r61-24323_1.tif

Sinivuokko on Hämeen maakuntakukka.

Tietoa sinivuokosta(Hepatica nobilis) Luontoportissa

Kuva © Sastamala Visual Oy

Kuva © Sastamala Visual Oy

Arvoitus
Kesällä turkki päällä, talvella alaston (lehtipuu).

Kuva © Studio-86

Suomesta on löydetty yli 20 erilaista kärpässienilajia.
Osa niistä on tappavan myrkyllisiä, osa vain myrkyllisiä.
Joku laji kelpaa syötäväksikin, mutta koska lajeja on vaikea erottaa toisistaan,
parempi jättää kaikki kärpässienet koskematta.
Kavalakärpässieni on maailmanlaajuisesti aiheuttanut eniten kuolemantapauksia.
Suomessa valkokärpässieni on tappanut eniten.

(Yksi paavi on kuollut kärpässienimyrkytykseen.)

Kuva © Studio-86

Korpirämeessä on sekä korpien että rämeiden tunnuspiirteitä.
Korpirämeessä kasvaa eniten mäntyjä ja sen lisäksi kuusia ja hieskoivuja.
Puolukoita ja mustikoita löytyy molempia, samoin lakkoja.

Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä Impivaaran maisemassa on Ilvesjärvi
ja sen lähimaisemassa kantoinen aho sekä kuivattavia rämeitä.

Loru

Hus sika metsään!

Hus sika metsään!
Mitä sika metsässä?
Tuomahan marjoja
punaisella pussilla,
sinisellä silkillä,
korialla kontilla,
vaskisella va’illa,
kultaisella kuppisella,
maalatulla maljasella.

Kanteletar

Kuva © Sastamala Visual Oy

Tämä muinaismuistokiviröykkiö Hartolankosken Hiukkassaaressa
on viikinkien ensimmäisiä asutuskohteita Suomen alueella.

Muinaismuistokohde on muinaismuistolailla (295/1963) rauhoitettu kiinteä muinaismuisto.

Kuva © Studio-86

Näkymä Lapissa. Horisontissa oikealla näkyy Korvatunturi.
Kelo on pystyyn kuivunut, harmaa ja kuoreton puu.
Se on hyvin kestävää ja siksi hyvää rakennusmateriaalia.

Lapsen suusta
Puita on siksi, ettei ulkona olisi niin tyhjää.
- Antti 5 v.

Viikon seisoin suon selällä
tunnotonna niinkuin tukki,
korpit hyppi korvillani,
silmillä varikset vaakkui,
pedot juurella pesivät,
hukat luona huutelivat.
Lapset parkaisi pahasti
marjamailla käydessänsä,
nähdessä näköni mustan,
surun synkän syövyttämän,
pökkelön suon selällä,
karahkaisen kankahalla.

Tulipa tyttö tähtisilmä,
enkeli elämän joulun,
ei se parkaissut pahasti
eikä luota loitonnunna,
tuli luoksi leikkimähän,
vienoinen visertämähän,
tuli silmin niin sinisin,
kävi niin valkoisin kätösin
runkohon ruman petäjän,
juurihin jumalten hylyn –
soi salossa enkel’laulu,
lapsen nauru laaksoloissa.

Ja katso: Ihana ihme!
Sylkähti sydän petäjän,
kuohahti kuollehet vetoset,
puu vihersi, päivä nousi,
kevät kaikille hymysi.

- Eino Leinon runosta Katson, katson, kaunis tyttö;
kokoelmasta Pyhä kevät 1901

Kuva © Sastamala Visual Oy

Aarniometsä on luonnontilassa.
Sille ei ole tehty metsänhoidollisia toimenpiteitä.
Tuulen kaatamat puut saavat lahota paikoilleen.
Aarniometsä tarjoaa eläimille monimuotoisemman ympäristön kuin hoidettu metsä.

Suomessa on enää vähän aarniometsiä.

Kuva on Seitsemisen kansallispuistosta.

Sananlasku
- Metsä kirkkoni olla saa.
- Metsä on suomalaisen kirkko.
- Kun menee sutta pakoon, tulee karhu vastaan.

Kuva © Sastamala Visual Oy

Karpalo eli kurjenmarja estää virtsatietulehduksia. Karpalo kuuluu puolukoiden sukuun. Se kasvaa kosteahkoilla sammalikoilla ja suomättäillä koko Suomessa. THL ylläpitää kansallista Fineli ^® - elintarvikkeiden koostumustietopankkia, josta löytyy marjojen sisältämät aineet. Kuva CC0 Pixabay

Puolukka(Vaccinium vitis-idaea) on ainavihanta kasvi.
Siinä on alfa-linoleenihappoa, kuitua,
A-, E-, C-, B1-, B2-, B3-vitamiineja ja karotenoideja.
Puolukka tappaa virtsateiden bakteereja.
Sen on todettu myös ehkäisevän rasvaisen ruuan aiheuttamaa
lihomista ja haitallista sisäelinrasvaa.
Puolukan syöminen ehkäisee matala-asteista tulehdusta
sekä haitallisia sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan muutoksia,
jotka altistavat tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille. (Mediuutiset)

Puolukan punainen marja on niin hapan,
että se säilyy sisältämiensä sitruuna- ja bentsoehappojen takia
viileässä ilman säilöntäaineitakin.

Monessa koulussa koululaiset joutuivat syksyisin poimimaan
muutaman litran puolukoita koululle.

THL ylläpitää kansallista Fineli ^® - elintarvikkeiden koostumustietopankkia,
josta löytyy myös marjojen sisältämät aineet.

Luonnonmarjojen poimiminen on jokamiehenoikeus.
Jokamiehenoikeudet löytyvät mm. ympäristöhallinnon verkkosivulta.

MARJAMÄMMI

Puoli litraa survottuja puolukoita sekoitetaan litraan kylmää vettä
ja seokseen lisätään 3/4 litraa ruisjauhoja ja hiukan sokeria.
Seos laitetaan tuohisiin (uunivuokiin)
ja paistetaan miedossa uunin lämmössä 3-4 tuntia.

Kuva © Sastamala Visual Oy

Mustikoita kannattaa syödä raakana, mutta niistä voi tehdä myös piirakoita ja muita leivonnaisia, puuroja, hilloja, mustikkakukkoa, rahkaa ja smoothieta. Mustikan lehtiä voi käyttää salaatissa ja teessä. Marjoja kannattaa kuivata talven varalle. Mustikan sisältämät terveelliset aineet voi tarkistaa THL:n ylläpitämästä Finelistä. Mustikoissa on paljon silmille tärkeitä aineita. "Kun mustikka kypsyy, niin yö mustuu."

Lapsen suusta Mustikat on hyviä, koska niiden sisällä on hilloa. - Pertti 5 v.

Kuva © Sastamala Visual Oy

Tämä Gallen-niminenomenapuu kasvaa Sastamalassa Jaatsin tilalla, joka oli Akseli Gallen-Kallelan lapsuuden koti. Nykyään maukasta, raikasta ja kevyesti makeahappoista Gallen-lajiketta on myös myynnissä. Se on keskikokoinen puu, joka tulee melko nopeasti satoikään. Gallen on kesälajike. Se on saanut nimensä Akseli Gallen-Kallelan äidin Matilda Gallenin mukaan, jonka 1800-luvun loppupuolella tekemästä siemenkylvöksestä tämä lajike on valittu. Hedelmät ovat keskikokoisia tai suuria, keltaisia, kekomaisia ja tulevat kypsyessään kuulakkaiksi. Maku on erittäin hyvä, sopivan makea ja happoinen ja siinä on miellyttävä aromi. Hieno kestihedelmä. Aikais- ja runsassatoinen. Lajike on talven- ja ruvenkestävä. Kuva © Sastamala Visual Oy