Kuvalista | Vahvike

Tulosta sivu

		Mankeli Mankelissa on kaksi telaa. Alemmassa telassa on kiinni pellavakangas. Kostutetun, vedetyn ja taitetun lakanan pää asetetaan pellavakankaan päälle ja lakana rullataan telalle, jolloin paino litistää sen suoraksi. Mankeleissa saattoi olla päällä isoja kiviä painona. Mankeloitu tekstiili säilyy kauemmin puhtaana, koska sen pinta tiivistyy. Se ei myöskään päästä huoneilmaan niin paljon pölyä kuin mankeloimaton. Ennen mankeleita liinavaatteita silitettiin kaulauslaudan ja tukin avulla (Keski-Suomen museo). Kuva CC0 Outi Mäki
		Nappeja ja solkia Vaatteita tehtiin paljon itse, mutta varsinkin korjattiin paljon itse. Jokainen omisti vähemmän vaatekappaleita kuin nykyään on tapana. Aikuisten vaatteita purettiin ja hyväkuntoisista osista ommeltiin vaatteita lapsille. Housuihin ommeltiin tarvittaessa polvipaikat, sukat parsittiin ja kadonneet napit korvattiin uusilla. Luisia nappeja myytiin pahvilevyihin ommeltuina. Nappeja valmistettiin myös guttaperkasta. Samaa muovimaista ainetta käytettiin kengissä, nukenpäissä ja muissa leluissa, koruissa ja sähkölaitteiden päällisissä. Sanastoa: puhdetyö, räätäli, kotiompelija, ateljeeompelimo Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa. Kuva © Emilia Nieminen
		Parsimalankaa Villalankaa sukkien, lapasten ja puseroiden parsimiseen. Kuva CC Outi Mäki
		Pyykinpesuaineita: Omo, Persil, Valo ja Lux Säännöstelyn aikaan saippuaa sai 100gr kuukaudessa henkeä kohden ja sekään pala ei ollut miellyttävän tuoksuista. Saippuan valmistus kotioloissa oli varsin työlästä. Isoon pataan laitettiin teurasjätteitä: murskattuja luita, suolia ja eläinrasvoja. Päälle kaadettiin lipeää (livettä) ja seosta keitettiin hiljaisella tuella useita tunteja. Välillä hämmennettiin tukevalla kepillä. Keittämisen loppuvaiheessa lisättiin suolaa massaan erottamiseksi. Jäähtyessään saippuamassa hyytyi kerroksiksi. Ylin kerros oli valkoista kasvojenpesusaippuaa ja alla tummempi kerros pyykinpesusuopaa. Alimmaisiksi jäivät lipeä ja suopa. Jäähtynyt saippuamassa leikattiin paloiksi. Aivan alin hyytymätön aine käytettiin pyykinkeittoon. Palat kuivattiin lämpöisessä paikassa lautojen päällä. Tuoksuaineena käytettiin mm. kuusen pihkaa. Livekiveä myytiin kilon purkeissa pyykinpesuun ja saippuankeittoon. Sitä säilytettiin peltipurkissa. Pieni pala lipeäkiveä sekoitettiin vesitilkkaseen ja se kaadettiin pyykkivesipataan ennen kuin sinne nostettiin pyykit. Lipeää valmistettiin myös itse. Uuneista kerättiin tuhkat ja seulottiin. Koivupuun tuhka oli parasta. Tuhka laitettiin saavin pohjalle ja kiehuva vesi kaadettiin päälle. Seos sai seistä seuraavaan päivään, jolloin kirkas lipeä nousi pinnalle. Aine oli harmillisesti maidon näköistä ja moni lapsi ehti polttaa sillä kurkkunsa saaden elämänikäisen vaivan. Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.
		Pyykkilauta ja pesusoikko Kuva CC0 Outi Mäki
		Pyykkipoikia Pyykkipoika on säilyttänyt asemansa pyykin ulkona kuivaamisessa. Muoviset ja puiset pyykkipojat koostuvat kahdesta samankaltaisesta osasta, jotka on yhdistetty pienellä metallijousella. Tällä yksinkertaisella tuotteella on pitkä historia ja sen kehitystyöhön liittyy kymmeniä patentteja. Pyykin ripustamisen rinnalle on syntynyt monta muuta käyttötarkoitusta: lisäkäsinä tuohi- ja lastupunonnassa, pienoismallien rakentelussa, nimineulana, pussinsulkijana, muistilappuna, askartelumateriaalina. Nykyisen pyykkipojan esi-isässä ei ollut jousta vaan koko pyykkipoika muodostui yhdestä halkiollisesta puukappaleesta. Kiina on maailman johtava pyykkipoikien valmistaja. Sanastoa: pyykkipoikaessu, pesula, pyykkikori Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa. Kuva © Emilia Nieminen
		Tavaraluettelo 1: Anttilan kuvaston kansi Kalle Anttila perusti Suomen ensimmäisen postimyyntiyrityksen 1952. Hän toi idean Amerikasta, jossa oli ollut opiskelemassa. Anttilan kuvastot levisivät suomalaiskoteihin. Kaiken ikäiset selasivat niitä innolla. Vähitellen kuvastojen tarjonta paisui valtavaksi. Jo 1960-luvulla luetteloista löytyivät kaikki samat osastot kuin myöhempien vuosikymmenten postimyyntikuvastoista. Anttila myi jopa veneitä. Helsingin Pitäjänmäessä oli tilat, joissa testattiin mm. leluja: 80-luvulla siellä testattiin sähköllä toimivia robottikäsiä. Varsinkin joulun alla posti toi moneen perheeseen ison ruskean pahvilaatikon. Toiminta laajeni nopeasti tavarataloketjuksi. Anttilan myymälätkin muuttivat aiempia käytäntöjä. Aiemmin kauppojen myynti oli tapahtunut tiskin takaa. Anttilat olivat itsepalvelutavarataloja. Kalle Anttila myi firmansa Tukolle eli Tukkukauppojen Oy:lle vuonna 1976 ja muutti Floridaan. Kesällä 2016 tavarataloyhtiö Anttila haettiin konkurssiin. Sillä oli edelleen runsaat 30 tavarataloa eri puolilla Suomea ja työntekijöitä lähes 1300. Kuva kuuluu sarjaan Anttilan tavaraluettelot (33 kuvaa). Tulosta tekstit (15 sivua).
		Tavaraluettelo 10: lasten kevätmuotia Pienimmällä tytöllä on päällään vaaleanpunainen "pikkuneidin pyhätakki ja pyhähattu". Vieressä tummansininen vuoriton popliinitakki ja olkihattu. Kirkkaan punainen, flanellinen takki oli myynnissä nimellä klubitakki. Harmaata takkia kuvaa mainosteksti: "Mini-miss tyttöjen kevät- ja kesätakki ihanan kevyttä, rypistymätöntä pepitalaminaattia. Takki on ajattoman tyttömäinen - vaikkapa pikkusiskolle perinnöksi."
		Tavaraluettelo 12: sukkien osto-ohjeita Näin opastettiin kuluttajaa sukkien ostoon 1960-luvulla.
		Tavaraluettelo 13: talvilakkeja 60-luvun villamyssyjä ja turkislakkeja. "Suloisen pehmeitä ja lämpimiä" kuten nykymainoksissakin.
		Tavaraluettelo 17: miesten talvilakkeja
		Tavaraluettelo 19: naisten alusvaatteita Monelle tulee Anttilan kuvastoista ensimmäisenä mieleen juuri naisten alusvaatesivut. Anttilan tuotekuvastoja odotettiin takavuosina monessa kodissa innolla. Osalle kysymys oli sukeltamisesta tavarataivaaseen ja ostopäätösten tekemisestä. Osa teki mielikuvitushankintoja lyijykynän kanssa. Peräkammarin pojat odottelivat näitä alusvaatesivuja seinälle teipattavaksi.
		Tavaraluettelo 21: mekkoja Poimintoja näiden vaatteiden esittelyteksteistä: Lämmin ja helppohoitoinen paitapuseropuku rypistymätöntä vakosamettia Kaikille vartalotyypeille ystävällinen poolokauluspuku Nuorekas vierailupuku käytännöllistä raionvillaa Ripeän reippaalle neitoselle suunniteltu iloraitainen ja helppohoitoinen raionvillainen leninki Vierailupuku Edelleenkin etiketin mukaan naisen vierailupuku vastaa miehen tummaa pukua ennen klo 18:aa alkavissa tilaisuuksissa. Se on arkipukua asteen verran juhlavampi, muttei juhlapuku. Vierailupuku voi olla leninki, jakkupuku tai housuasu. Vierailupuvun kanssa käytetään koruja ja huiveja. Laukkuna käytetään käsilaukkua tai siroa olkalaukkua. Kengät ovat sirot. Kampaukset 1960-luvulla Kuvan pallopäät olivat 60-luvulla tyypillisiä. Saunan jälkeen hiuksiin kierrettiin papiljotit. Monella oli käytössään muovinen huppu, johon tuli letkua pitkin kuumaa ilmaa hiustenkuivaajasta. Kuivat hiukset tupeerattiin ja kampauksen pysyvyyttä saatettiin avittaa sokerivedelläkin. Käytössä oli myös synteettisiä peruukkeja, jotka vedettiin päähän kuin pipo. Koska oli hienoa omistaa peruukki, ei kaikkia haitannut, vaikka toiset huomasivat, ettei kyse ole omista hiuksista. Tytöt seurasivat muotia postimyyntiluetteloista ja innostuivat kokeilemaan uutta hiusmuotia. YLEn Ajankuvat-sarjan video 4min
		Tavaraluettelo 24: äitiysmekkoja 1950-luvulla odottavat äidit käyttivät vaatteita, jotka mahdollisimman pitkälle salasivat raskauden. Vähitellen tila sai näkyä ulkopuolisillekin. Kuvissa äitiyspuku, äitiysmekko, äitiysleninki ja äitiysliivihame. Suomen ensimmäinen sairausvakuutuslaki tuli voimaan vuonna 1963. Lain mukaan äitiysraha oli sairausvakuutuksen päivärahan suuruinen ja sitä maksettiin yhteensä 54 arkipäivältä. Vuonna 1972 äitiysrahakausi piteni 72 arkipäivään ja myöhemmin 70-luvulla vielä 105 arkipäivään.
		Tavaraluettelo 25: kotimekkoja Naisten tavallinen kotiasu oli puuvillainen, takkimainen mekko. Nykyään vintage-liikkeet myyvät 50- ja 60-luvun kotimekkoja jopa uusien mekkojen hintoja kalliimmalla.
		Tavaraluettelo 26: ulkoiluvaatteita Naisten soft-nailontoppiksia ja soft-nailonlakkeja 60-luvun loppupuolelta. "Vettähylkivää, korkealaatuista Bri-Nylonia. Täytteenä pesunkestävää Courtelle-vanua." Kreppihiihtohousut olivat "elastisia ja ryhdikkäitä". Materiaali oli raionia. Arvoitus Yhdestä ovesta sisään mennään, kahdesta tullaan ulos. (housut)
		Tavaraluettelo 27: miesten muotia 1970 1970-luvulla vaatteissa oli käytössä monenlaista tyyliä, vaikka miehen asun yleisilme tuntuu vuosien varrella vaihdelleen vain vähän. Aikakausi on tunnistettavissa paitsi vaatteiden yksityiskohdista myös käytetyistä nimityksistä. Tällä luettelon sivulla esitellään mm. nuorisopukua ja käyttöpukua. 1960-luvulla alkanut hippiliike vaikutti 70-luvun muotiin. Lahkeet levenivät. Tolppakorkoisia kenkiä oli sekä miehillä että naisilla. Naisilla näki melkein nilkkoihin saakka ulottuvia hameita. Sukkahousuissa ei ollut reiden yläosassa raitoja niin kuin pitkissä sukissa, joten minihame saattoi lyhentyä mikrohameeksi. Naiset käyttivät myös vähemmän naisellisia housupukuja. Katukuvassa näkyi myös yhdistelmiä maxitakki ja mikroshortsit. Kankaissa oli isoja graafisia kuvioita ja niissä voimakkaat värit. Neonvärejäkin käytettiin. Joissakin vaatteissa oli hapsureunoja. Silmälasit olivat suurilinssisiä ja paksusankaisia. Kuten kuvasta näkyy, vaaleanpunaisia miesten paitoja on ollut käytössä yli 40 vuotta.
		Tavaraluettelo 28: minihameita 1970-luvulla Minihameet olivat monessa maassa muotia 60-luvun puolivälistä 70-luvun puoliväliin. Sen jälkeen tuli midi ja jopa maxi. Muodin täytyy vaihdella, jotta kauppa käy. Ihmiset ostavat uusia vaatteita, kun huomaavat entisten menneen pois muodista.
		Tavaraluettelo 3: uimapukuja Naisten uimapuvuissa oli ennen suora, puseron helmaa muistuttava päällysosa, joka peitti reiden yläosan niin, ettei kuminauhareunus näkynyt lainkaan. Nykyisten uimapukujen tärkeä materiaali Lycra tuli käyttöön 1960-luvulla. Vielä 1920-luvulla uimapuvut olivat olleet villaisia. Kaarituet tulivat naisten uimapukuihin 1950-luvulla. Kaksiosaiset uimapuvut ovat tulleet markkinoille kesällä 1946. Niiden suunnitteluun vaikutti kangaspula. Napa oli bikineissäkin aluksi piilossa ja uimapuvun osat pienenivät vasta myöhemmin - eikä silloin enää kangaspulan vuoksi. Kuva kuuluu sarjaan Anttilan tavaraluettelot (33 kuvaa). Tulosta tekstit (15 sivua).
		Tavaraluettelo 30: takkimekko ja epolettiasuja Lasten epolettijakku ja epolettimekko keväällä 1974. Epoletti tarkoittaa alun perin upseerin juhlapuvun koristeellista olkainta, joka on erillisestä kangaskappaleesta kiinni ommeltu. Epoletteja käytettiin kauan sitten meriupseerien juhlapuvuissa ja paraatipuvuissa. Naisella on päällään takkimekko. Arvoitus Menet sisälle yhdestä reiästä ja tulet ulos kolmesta. Mitä teet? Puseron pukeminen
		Tavaraluettelo 4: Anttilan kuvaston kansi 1963 Jo 1960-luvulla Anttilan luetteloista löytyivät kaikki samat osastot kuin myöhempien vuosikymmenten postimyyntikuvastoista. Anttilan luetteloiden ja kuvastojen pääsuunnittelijana toimi Anna-Liisa Pakkala vuodesta 1960 aina eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1982. Pakkalan tie oli kulkenut Pietarista Käkisalmen kautta Helsinkiin.
		Tavaraluettelo 5: Crimplene-pukuja Crimplene-mekot olivat 50-60-luvuilla yleisiä. Rypistymättöminä niitä pidettiin helppohoitoisina. Nämä puvut ovat "Terylene-polyesterikuidusta valmistettua pöyhölankaa, joka kestää kotoisen vesipesun kutistumatta ja venymättä sekä kuivuu nopeasti." Nopea kuivuminen olikin käytännöllistä sikäli, että crimplene oli lämpimällä ilmalla todella hiostava. Sitä oli pakko pestä tiheästi, jos halusi välttää hajuhaitat. Muovin sukuiseen materiaaliin hienhaju myös pinttyi helposti. Crimplene oli niin kestävä materiaali, että kovassakin käytössä olleet crimplene-mekot ovat edelleen vintage-liikkeiden tangoilla kuin uusia. Oletko omistanut crimplene-vaatteita? Mitä sinulle tulee mieleen sanasta crimplene?
		Tavaraluettelo 9: kotiasut 60-luvulla äidit käyttivät kotona kotitakkeja. Usein kotitakit oli ommeltu puuvillakankaasta, mutta näistä kotitakeista osa on Raion-kankaasta. Nykyään Raionista käytetään nimitystä viskoosi. Oikeassa reunassa on sininen kampaustakki, jota "suositellaan kampaajille, partureille, rohdosmyyjille ja sopii myös perheenemännille."
		Uima-asu ja ranta-asu 30-luvulta Stockmannin valikoimissa oli 1930-luvulla tämän näköisiä naisten uimapukuja sekä ranta-asuja. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0 Kuvan tunniste: N132546, Foto Roos, Helsingin kaupunginmuseo, 1930 –luku.
		Valtion ostokortin ohjeet Suomessa toimi kansanhuoltoministeriö sota- ja pulavuosina syksystä 1939 alkaen. Jokaisessa kunnassa oli kansanhuoltolautakunta. Sen leima näkyy tässä ostokortissa. Irralliset kupongit eivät kelvanneet vaan kortin palaset leikattiin irti vasta kaupassa. Ostokortissa mainitut määrät olivat enimmäismääriä. Jos osti vahemmän kuin mihin yksittäinen kuponki antoi oikeuden, joutui kuitenkin luovuttamaan koko kyseisen erikoiskupongin. Tämä kortti oli käytössä vuosina 1943-1944. Silloin säännöstelyn alaisia olivat leningit, puvut, verryttelypuvut, jalkineet, hameet, yöpuvut, kerrastot, sukat ja kankaat. Koska kaikesta oli pulaa vaatteet käännettiin nurin ja ommeltiin uudestaan. Aikuisten vaatteet ratkottiin, leikattiin ja ommeltiin lapsille. Villaneuleita purettiin, langat suoristettiin kastelemalla ja neulottiin uudelleen. Sananlasku Kellä on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.