Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Joen suu

Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta löytyy tietoja
järvistä, ilmastosta, kartoista ja tilastoista.

Palvelu sisältää järvirekisterin,
jossa on perustiedot kaikista Suomen yli 1 hehtaarin kokoisista järvistä.

Sananlasku
Kun merellä vahinko sattuu, niin kaikki ovat maalla viisaita.

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Juhannuskokko Ellivuoressa

Juhannuskokkoja poltetaan rannoilla juhannusyönä.
Keskikesällä ne eivät muuna vuorokauden aikana erottuisikaan,
sillä kesäpäivänseisauksen aikaan päivä on pisin.
Napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske ollenkaan.

Kristityt viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivän muistoksi.
Kesäpäivänseisaukseen on liitetty monenlaisia valon ja hedelmällisyyden juhlinnan perinteitä
sadon ja naimaonnen ennustamisineen ja taikoineen.

Aiemmin juhannus oli aina 24. kesäkuuta, nykyään se on 20. ja 26. päivän väliin jäävänä lauantaina.

Kokon lisäksi muita perinteitä ovat juhannussauna ja juhannustanssit.
Koivuista tehdään vihtoja/vastoja ja talojen ovenpieliin nostetaan nuoria koivuja.

Juhannuksena liputetaan aattoiltasta kello 18 juhannuspäivän iltaan kello 21 saakka.

Sananlasku Aatto on juhlista jaloin.

Wilhelm Ekman esittää (1929) Nils Ekmanin säveltämän Juhannusvalssin (Raita tietokanta).

 

Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

 - Eino Leino, Sata ja yksi laulua 1898

 

Hymni tulelle

Ken tulta on, se tulta palvelkoon.
Ken maata on, se maahan maatukoon.
Mut kuka tahtoo nousta taivahille,
näin kaikuu kannelniekan virsi sille:

Mit’ oomme me? Vain tuhkaa, tomua?
Ei aivan: Aatos nousee mullasta.
On kohtalosi kerran tuhkaks tulla,
mut siihen ast’ on aika palaa sulla.

Mi palaa? Aine. Mikä polttaa sen?
Jumala, henki, tuli ikuinen.
On ihmisonni olla kivihiiltä,
maan uumenissa unta pitkää piiltä,

herätä hehkuun, työhön, taisteloon,
kun Luoja kutsuu, luottaa aurinkoon,
toteuttaa vuosisatain unelmat,
joit’ uinuneet on isät harmajat.

On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle.

- Eino Leino

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Kalalokkeja ja harmaalokkeja

(Larus canus ja Larus argentatus)

Kuvan pienimmät lokit ovat kalalokkeja, isommat harmaalokkeja, suurin lintu on lokinpoikanen.

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Kalastaja tauolla

 

Arvoitus
Kannettava väsyy, mutta ei kantaja.  (vene ja soutaja)

 

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.

Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

- Eino Leino (1898) kokoelmassa Sata ja yksi laulua

 

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa
tulisit juuri nyt –

- Saima Harmaja 17.3.1930

 

Kalastusta

 

Ohitusleikkauksen jälkeen lääkäri sanoi 90-vuotiaalle Ollille,
jonka mökki sijaitsi saaressa:
- Tänä kesänä et souda metriäkään!
Kesän jälkeen lääkäri kyseli,
kuinka kesä oli mennyt ja oliko ohjetta noudatettu.
- En soutanut, huopasin vaan, vastasi Olli.                                                                                          

 

Sananlaskuja
Tyynessä vedessä suuret kalat kutevat.
Tyynet vedet ovat syvimmät.

 

Kesäilta Kuusamossa

Ennola, Juhana H. (säv.); Pahlman, Emil (sov.)   Suomalaista musiikkia vuodelta 1929
1. Introduction ; 2. Suomen salossa / Ennola. 3. Velisurmaaja / trad. 4. Minä seison korkealla vuorella / trad. äänitetty Pariisissa 1929

 

Kirkkoveneellä soutu

Kirkkoveneeksi kutsutaan pitkää soutuvettä, jolla ennen kuljettiin kirkkoon.

Nykyään järjestetään kirkkoveneiden välisiä soutukilpailuja.
Suomenmestaruuskilpailuja järjestetään sprintti, 10 km, 30 km ja 60 km matkoilla.
Veneluokkia ovat kirkkovenesoutu, parisoutu, vuorosoutu ja yksinsoutu.

Monissa vanhoissa aforismitauluissa oli ommeltuna kannustava teksti:
Sortumatta souda vaikk ois vastatuulta.

 

Kiutaköngäs

 

Kestä mielin uljahin!

Sä kestä mielin uljahin
myös aika ankara.
Viel' kerran aamu kirkkahin
voi nousta usvasta.
Jos kestät, voitto varma on
keskellä tappion.

On mainen matka kulkua
kuin aallon liikkuvan,
mi korkeimmalta harjalta
taas syöksyy pohjahan.
Näin laaksoon, kunnahalle vie
myös riemun, tuskan tie.

Jos aina vaan ois tyyni sää,
niin matka kesken jäis.
Vaan toisin aalto vaahtopää
sun purtes lennättäis.
Mutt' aaltoihin voi sortua
ken hylkäs' purtensa.

Jos suur' ois vastus tielläsi
et sortua sa saa.
Jos pirstoiksi käy purtesi,
myös pirstat kannattaa
ja luodolle jos joudut sa,
ei ranta kaukana.

- Otto Kotilainen & Linda Kunnas
Vanha kansakoululaulu

 

Kiutaköngäs Kuusamossa

Kiutaköngäs on noin 325 metriä pitkä koski
Oulangan kansallispuistossa Pohjois-Kuusamossa.

Kiutakönkään kuohuja voi seurata live-kameran kuvasta.
Googlaa: Kiutaköngäs kamera.

Kuva © Studio-86

 

Koivukuja

Suuriin taloihin kuten kartanoihin on monesti tehty koivukuja istuttamalla tien molemmin puolin koivuja suoraan riviin n. 5 metrin välein.

Nykyään Koivukuja on yleinen kadunnimi.

Suomen pisin koivukuja on kahden kilometrin pituinen ja johtaa Halikon kirkon portilta Åminnen eli Joensuun kartanoon.

Arvoitus: Kesän turkki päällä, talvella alaston?    Lehtipuu

 

Mä oksalla ylimmällä

 

Kesäpäivä Kangasalla -laulun sanat.

Se joka kuuseen kurkottaa katajaan kapsahtaa.
                             - suomalainen sananlasku

Kuuntele käen kukuntaa ja satakielen laulua.

 

Rannalla

 

Aamu

Aamun kirkkaus on niinkuin laulu.
Itse taivas lepää järvessä.
Liikkumatta, autuaina pilvet
uneksivat ilman äärillä.

Kaislat välkkyy kastepisaroista,

metsä hymyy läpi kyynelten.
Kaukaa, helisten ja värähdellen
rastaan huilu jumalallinen.

- Saima Harmaja 10.6.1931

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Rantasauna

 

Saunavihdat

Lapsoset ketterät kotihaasta
koivuista oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä
saunahan vihdat laittaa.
Lauteilla saunan kotoisen
taas illalla kylpy maittaa.

Pehmyt on lapsista aina vihta
äiti jos vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.
Jospahan säilyis' äidin lapset
kylmältä maailmassa!
       san. M.Konttinen
       kansansävelmä
       vanha kansakoululaulu

 

Suomi-maisema

 

Metsän ääniä (nauhoitettu Eurajoen Kaunissaaressa 1:14min).

Sananlasku
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

 

Syksyinen järvimaisema
Tyrnipensas

Tyrni on Satakunnan maakuntakukka.

Tyrni on piikkinen pensas,
joka tuottaa erittäin C-vitamiinipitoisia oranssin värisiä marjoja.
Lehdet sopivat teeksi ja niissäkin on paljon C-vitamiinia.
Kosmetiikka- ja lääketeollisuus pystyy hyödyntämään tyrniä.
Pensas kestää hyvin kuivuuttaa ja tulvia.

Sitra on julkaissut Yhteenvedon tieteellisestä näytöstä koskien tyrnin,
lakan, mustaherukan ja variksenmarjan ravitsemus- ja terveysvaikutuksia
.

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Täysikuu

Kuukalenterista voi tarkistaa, milloin kuu näkyy kokonaan.

Sanonta
Kuu on nuorten miesten aurinko.

Vanha uskomus
Jos näkee tähden lennon, niin saa toivoa ja se toteutuu.

 

Vaaramaisema

Helvetinjärven kansallispuistossa on kaksi rotkolaaksoa, jotka ovat syntyneet kauan sitten maankuoren halkeamien ja siirrosten seurauksena. Ison Helvetinjärven koillisosassa sijaitseva Helvetinkolu on alueen tunnetuin rotko.

Vanha kivisilta