Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Ahomansikka

Ahomansikan eli metsämansikan poimiminen ja heinänkorteen pujottaminen
kuuluu monen maaseudulla kasvaneen lapsuusmuistoihin.
Nykyään ahomansikkaa kasvatetaan kaupunkipihoissa
maanpeiteperennana ja parvekelaatikoissakin.
Luonnossa se on vähentynyt niin paljon,
ettei siitä enää keitellä mansikkahilloa kuten ennen.  

Mansikka tarvitsee valoa eikä kykene kasvamaan paikoissa,
joissa sitä korkeammat kasvit valtaavat alaa.
Se viihtyy kuivahkoissa rinteissä, lehtomaisissa metsissä,
niityillä ja kedoilla.
Mansikka lisääntyy pitkien ja hentojen pintarönsyjen avulla.

Jotkut ihmiset ovat allergisia mansikoille
- pienet lapset vielä useammin kuin aikuiset.
He voivat saada mansikasta nokkosrokkoa eli urtikariaa:
iho punottaa ja siinä on pieniä kutisevia näppylöitä.
Jos henkilö on todettu allergiseksi koivun siitepölylle,
on mansikkaa syytä maistaa varovasti ja reaktioita kuulostellen.
Oireisiin annetaan antihistamiinia.

Rohtona mansikkaa on käytetty kihtiin, ripuliin ja reumaan
sekä nesteen poistamiseen.
Mansikassa on C- ja K-vitamiineja ja se on hyvä ummetukseen.

Alkukesästä poimitut ahomansikan lehdet sopivat teesekoituksiin.

Sanonta ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”
korostaa kotimaarakkautta.

Tietoa ahomansikasta (Fragaria vesca) Luontoportissa

 

Kuva CC0 Pixabay

 

Harakankello

 

Tietoa harakankellosta (Campanula patula) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Hiirenvirna

Hiirenvirna (Vicia cracca) on monivuotinen hernekasvi.
Se kiipeilee kärhillään toisia kasveja pitkin ja
kukkii koko kesän.

Hiirenvirna on yksi kaikkein yleisimmistä niittyjen lajeista.
Se lisääntyy maarönsyillä
ja kasvaa 20–100 cm korkeaksi.

Sinivioletit kukat ovat pitkäperäisissä kukinnoissa.  
Hiirenvirna kasvaa niityillä, tien- ja metsänreunoilla,
pientareilla, joutomailla ja rannoilla.

Vaikka hiirenvirna on hernekasvi,
sen siemeniä ei kannata maistaa,
sillä ne ovat lievästi myrkyllisiä.

Hiirenvirna on monen päiväperhosen ravintoa.

Tietoa eri virnoista Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Juhannusruusu

Perinteinen, voimakkaasti tuoksuva juhannusruusu 
kukkii todella runsaasti vuoden valoisimpaan aikaan
eli juhannuksen tienoilla.
Se on erittäin helppohoitoinen ja leviää nopeasti juurivesojen avulla.

Juhannusruusussa on kermanvalkoiset kukat ja tiheäpiikkiset varret.
Se menestyy vaatimattomillakin kasvupaikoilla ja kestää hyvin pakkasia.

Juhannusruusua kutsutaan myös suomenruusuksi ja pimpinellaruusuksi.

Tietoa juhannusruususta (Rosa pimpinellifolia) Luontoportissa

Kuva © Studio-86

 

Juhannusruusu

Kestävä ja tuoksuva juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia) kasvaa koko Suomessa.
Se on tiheäpiikkinen, erittäin helppohoitoinen ja terve ruusupensas,
joka leviää nopeasti juurivesojen avulla.
Juhannusruusua on viljelty meillä 1800-luvun alusta lähtien.

Prinsessa Ruusunen on vanha, paljon kerrottu satu.
Kun odotettu prinsessa syntyy,
hänelle järjestetään suuret ristiäisjuhlat.
Haltiatarkummit antavat lahjoja.
Kutsumatta jäänyt paha haltiatar ilmoittaa,
että prinsessa kuolee pistäessään sormensa värttinään 16-vuotissyntymäpäivänään.
Seuraava haltiatar peruu osan kirouksesta ja sanoo,
että prinsessa vaipuu silloin uneen. Näin tapahtuu.
Prinsessan 16-vuotissyntymäpäivänä koko hovi vaipuu uneen ja nukkuu sata vuotta.
Piikkipensaat (juhannusruusut?) peittävät linnan.
Prinssi kiipeää nukkuvan prinsessan torniin ja suutelee tätä.
Prinsessa ja koko hovi heräävät. Hääthän siitä seuraa.

Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa,
prinsessa Ruusu linnassa, linnassa.

On pahan noidan pauloissa, pauloissa, pauloissa.
on pahan noidan pauloissa, pauloissa.

Vuossadan nukkuu Ruusunen, Ruusunen, Ruusunen,
vuossadan nukkuu Ruusunen, Ruusunen...

Edvin Laine ohjasi satuelokuvan Prinsessa Ruusunen vuonna 1949.
Prinsessaa näytteli Tuula Rosenqvist (ent. Ignatius),
jonka sukunimeenkin tuli avioliiton myötä ruusu (rose).
Tuula Rosenqvist tuli myöhemmin tunnetuksi televisiokuuluttajana.

           "Yksi ruusu voi olla puutarhani, ja yksi ystävä maailmani." 
                                                            - Leo Buscaglia

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Juhannusruusupensas

Juhannusruusun kukinta kestää parisen viikkoa.

Romanssit Melartin, Erkki (säv.); Huttunen, Hugo (esitt.);
Linko, Erkki (esitt.) (1929) viulu, piano, op44, nro 5, F-duuri
Raita - musiikkia vanhoilta äänilevyiltä

Kuva © Studio-86

 

Kamomillasaunio

Kamomillasaunio on yksivuotinen ruohokasvi.
Se on vahvasti ryydintuoksuinen
- toisin kuin sukulaisensa peltosaunio eli saunakukka.

Kamomillasauniolla on enemmän mykeröitä kuin saunakukalla ja
ne ovat pienempiä. Niiden valkoiset laitakukat kääntyvät pian alaspäin.
Kun halkaisee varovasti kukan keltaisen kehrän eli mykeröpohjuksen,
se on kamomillasauniolla ontto ja peltosauniolla täysi.
Kamomillasaunio kukkii koko kesän ja pitkälle syksyyn.
Sen kukkamykeröissä on haihtuvia öljyjä.

Kamomillasauniolla on lääkinnällisiä ominaisuuksia,
peltosauniolla ei ole.

Kamomillasaunio kasvaa pelloilla, pihoissa, tienvarsilla ja joutomailla.
Sitä myös viljellään, sillä se on kauppayrtti.
Kamomillasauniota on viljelty rohdoksi suurten talojen kasvitarhoissa
ja torppien pihoissa jo silloin, kun apteekkeja ei vielä ollut olemassa.

Kamomilla on antiseptinen ja siksi sitä on käytetty
ulkoisesti haavojen hoitoon,
hengitettynä keuhkoputkentulehdukseen sekä nuhaan
ja sisäisesti yleislääkkeenä vatsa- ja suolistovaivoihin.
Laimeaa kamomillateetä voi tarjota pienillekin lapsille vatsakipuun.
Kamomillaa on laitettu vauvan kylpyveteen rauhoittamaan.

Kamomillaa käytetään rauhoittavana yrttiteenä sekä yksinään että sekoituksissa.

Vaaleita hiuksia voi huuhdella kamomillavedellä,
niin ne tulevat kiiltäviksi.
Kamomilla löytyy myös monesta kaupan shampoopullossa.

Tietoa kamomillasauniosta (Matricaria chamomilla) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Kanerva

Kanerva on kangassinisiiven toukan ravintoa.

Tietoa kanervasta (Calluna vulgaris) Luontoportissa

 

Kangassinisiipi (Plebejus argus) on hyvin pieni perhonen.
Siipien yläpinta on koirailla hohtavansininen,
naarailla ruskea, mutta niidenkin takasiivissä on myös sinistä sävyä.
Naarailla siipien reunassa punainen aaltoileva vyö
tai rivi puolikuun muotoisia täpliä.
Siipien alapinta on koirailla vaaleanharmaasta valkoiseen.
Naarailla perusväri on rusehtava.

Kangassinisiipi elää kuivilla mäntykankailla, kivikoissa ja hiekkamailla.

Lentoaika on kesäkuun loppupuolelta elokuun alkuun.
Kangassinisiipi talvehtii munana.

Keväällä kuoriutuvat toukat käyttävät ravinnokseen
kanervaa, juolukkaa, hernekasveja ja kangasajuruohoa.

Tietoa kangassinisiivestä Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Kangasvuokko

 

Tietoa kangasvuokosta (Pulsatilla vernalis) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Keltakurjenmiekka

Tietoa keltakurjenmiekasta (Iris pseudacorus) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

 

Keskikesä

Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) on Keski-Suomen maakuntakukka.

Päivänkakkaraa on käytetty ennustamiseen nyppimällä sen terälehtiä
ja laskemalla: rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta...

Lapsen suusta
Alakoululaisen koevastauksesta:
Kukan osat ovat verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö
.

 

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu,
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure huokaa,
mutta metsän tummuus mulle tuokaa.
Puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni soipa säveleinä
tammenlehväseppel vehryt uus.

En ma enää aja virvatulta,
ompa kädessäni onnen kulta.
Pienentyy mun ympär elon piiri,
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri.
Edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

                   - Eino Leino 1903

 

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Keto-orvokki

 

Tietoa keto-orvokista (Viola tricolor) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Kielo

Suomen kansalliskukka kielo on monivuotinen ruohokasvi.
Sen juurakko haaroo tehokkaasti ja kasvusto leviää joka suuntaan.

Kieloa kasvaa kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä, harjuilla, metsänreunoissa,
kivikkoisilla rinteillä ja pientareilla, lehdoissa ja lehtoniityillä.
Sitä on istutettu lukuisiin kotipihoihin
ja poimittu moniin morsiuskimppuihin.

Kielon hedelmä on pallomainen,
oranssin punainen ja mehevän näköinen marja
- mutta tappavan myrkyllinen.
Myös lehdet ja kukat ovat myrkyllisiä.

Kielo kukkii touko–kesäkuussa.
Kukissa on voimakas tuoksu.

Kielon tieteellinen nimi pohjautuu Raamatun Laulujen lauluun,
jossa tyttö vertaa itseään laaksojen liljaan.
 

Tietoa kielosta (Convallaria majalis) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay
 
Kirjopillike
Ennen vanhaan oli tavallista,
että lapset nyppivät pillikkeen kukkia irti
ja imaisivat sen sisältä makean mesitipan.
 
Kukan voi myös saada soimaan,
kun siihen puhaltaa kuin pilliin.

Pillike kasvaa viljelyksillä, joutomailla, puutarhoissa,
maakasoissa, metsänreunassa ja tienvierustoilla.

Pillike kukkii heinä–syyskuussa.

Tietoa kirjopillikkeestä (Galeopsis speciosa)  Luontoportissa

 
Kuva CC0 Pixabay
 
Kullero

 

Tietoa kullerosta (Trollius europaeus) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Kurjenkello

 

Tietoa kurjenkellosta (Campanula persicifolia) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Kurjenkello

Kurjenkellon kukat ovat sinisiä, valkoisia tai hieman punertavia.

Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka.

Tietoa kurjenkellosta (Campanula persicifolia) Luontoportissa

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Käenkaali eli ketunleipä

Metsien aluskasvillisuuteen kuuluva
käenkaali on monivuotinen ruoho,
jonka korkeus on vain 5–10 cm.

Sen maavarsi on hento ja suikertava,
yksittäiset kukat valkoisia, sinipunasuonisia,
joskus kokonaan punertavia tai sinipunaisia.
Käenkaali kukkii varhain keväällä ja alkukesästä.
Lehdet säilyvät vihreinä talven yli.

Käenkaali kasvaa varjoisissa kuusikoissa,
lehtomaisissa metsissä ja lehdoissa.

Käenkaali on herkkä kuivumiselle.
Se suojautuu laskostamalla lehdykkänsä alaspäin toisiaan vasten.
Näin haihduttava pinta pienenee puoleen.
Kasvi vetää lehtensä suppuun yöllä ja kovalla auringonpaisteella,
rankkasateella ja kosketusärsykkeestä.

Ketunleipiä eli käenkaalia voi maistella.
Lehdet maistuvat sitruunaiselta.
Se johtuu oksaalihaposta kuten raparperinkin maku.
Oksaalihappo suojaa käenkaalia hyönteisentoukilta ja etanoilta.

Jos ketunleipiä haluaa syödä enemmän,
täytyy samalla juoda maitoa oksaalihapon vuoksi.
 

Tietoa käenkaalista eli metsäkäenkaalista eli ketunleivästä
(Oxalis acetosella) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Lapinvuokko

 

Tietoa lapinvuokosta (Dryas octopetala) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Lemmikki

Suomessa kasvaa harsulemmikki, hietalemmikki, lapinlemmikki,
luhtalemmikki, mäkilemmikki, peltolemmikki, puistolemmikki ja rantalemmikki.

Maanviljelijälle peltolemmikki on harmillinen rikkaruoho.  

Lemmikin siemenet voivat säilyä maassa monta vuotta
ja itää vasta sitten, kun olosuhteet ovat suotuisat.

Useissa kielissä lemmikin nimi on Älä unohda minua,
englanniksi Forget-me-not.

Tietoa lemmikeistä Luontoportissa:
peltolemmikki, hietalemmikki, luhtalemmikki,

Kuva CC0 Pixabay

 

Leskenlehti

 

Tietoa leskenlehdestä (Tussilago farfara) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay
 
Lumme

Suomessa kasvaa kaksi lummelajia, joista toisella on 2-3 alalajia.
Lisäksi on risteymiä.

Lumpeita: valkolumme, isolumme, suomenlumme, pohjanlumme

Tietoa suomenlumpeista Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay
 
Lumpeita

Lumme kasvaa pehmeäpohjaisissa, mutaisissa lammissa ja suojaisissa järven lahdissa. Se kukkii kesä-syyskuussa. Kasvi on kaikilta osiltaan myrkyllinen. Pohjanlumme on Etelä-Savon maakuntakukka.

Piisami tykkää syödä lumpeiden juurakoita.

Immi Hellénin runo vuodelta 1920:

Rannan lumme valkeuttaan hohtaa
illan tyvenessä uinaellen,
taivaan kirkkautta kuvastellen. –
Uimatiellään tyttö kukan kohtaa.

Ah, hän lausuu, noin jos puhdas oisin,
rannan lumme, luontehesi saisin,
taivaan kirkkautta kuvastaisin,
kaikkein kaunihinta unelmoisin!

© Sastamala Visual Oy


 
Lupiini

 

Viime vuosina lupiini on valloittanut horsman kasvualueita tienpientareilla.
Suomella on Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema
Kansallinen vieraslajistrategia,
jonka mukaan lupiini kuuluu haitallisiin vieraslajeihin.

Tietoa komealupiinista (Lupinus polyphyllus) Luontoportissa

Kuva CC0 Pixabay

 

Maitohorsma eli rentunruusu

Maitohorsma on Etelä-Pohjanmaan maakuntakukka
ja vuoden 2019 nimikkoyrtti.
Se levittäytyy tehokkaasti sinne, missä on tilaa kasvaa.
Se viihtyy monenlaisessa maaperässä.

Alkukesästä poimitut maitohorsman lehdet sopivat salaatteihin ja leivän päälle
kuten poimulehti, voikukka, ja mesimarjanlehti.
10-20 cm pitkiä horsman varsia lehtineen voi paistaa voissa ja syödä kuin parsaa.
Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa.
Ne voidaan kuivata teesekoituksia varten
tai murentaa viherjauheeksi kastikkeisiin, keittoihin sekä pata- ja laatikkoruokiin.
Pula-aikana horsman kuivatuista juurista on valmistettu kahvinkorviketta.

Luonnossa kasvavat yrtit ovat usein paljon ravintorikkaampia
viljeltyihin salaattikasveihin verrattuna.
Ne sisältävät runsaasti mm. ravintokuitua, C- ja E-vitamiinia, beetakaroteenia,
folaattia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja mangaania.

Rentun ruusu on Irwin Goodmanin suosituimman laulun nimi.
Hän levytti sen vuonna 1988.

Viime vuosina lupiini on valloittanut horsman kasvualueita tienpientareilla.

Tietoa maitohorsmasta (Chamaenerion angustifolium) Luontoportissa

Kuva © Sastamala Visual Oy