Kuvalista | Vahvike

Tulosta sivu

	Ahomansikka Ahomansikan eli metsämansikan poimiminen ja heinänkorteen pujottaminen kuuluu monen maaseudulla kasvaneen lapsuusmuistoihin. Nykyään ahomansikkaa kasvatetaan kaupunkipihoissa maanpeiteperennana ja parvekelaatikoissakin. Luonnossa se on vähentynyt niin paljon, ettei siitä enää keitellä mansikkahilloa kuten ennen. Mansikka tarvitsee valoa eikä kykene kasvamaan paikoissa, joissa sitä korkeammat kasvit valtaavat alaa. Se viihtyy kuivahkoissa rinteissä, lehtomaisissa metsissä, niityillä ja kedoilla. Mansikka lisääntyy pitkien ja hentojen pintarönsyjen avulla. Jotkut ihmiset ovat allergisia mansikoille - pienet lapset vielä useammin kuin aikuiset. He voivat saada mansikasta nokkosrokkoa eli urtikariaa: iho punottaa ja siinä on pieniä kutisevia näppylöitä. Jos henkilö on todettu allergiseksi koivun siitepölylle, on mansikkaa syytä maistaa varovasti ja reaktioita kuulostellen. Oireisiin annetaan antihistamiinia. Rohtona mansikkaa on käytetty kihtiin, ripuliin ja reumaan sekä nesteen poistamiseen. Mansikassa on C- ja K-vitamiineja ja se on hyvä ummetukseen. Alkukesästä poimitut ahomansikan lehdet sopivat teesekoituksiin. Sanonta ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” korostaa kotimaarakkautta. Tietoa ahomansikasta (Fragaria vesca) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Harakankello Tietoa harakankellosta (Campanula patula) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Hiirenvirna Hiirenvirna (Vicia cracca) on monivuotinen hernekasvi. Se kiipeilee kärhillään toisia kasveja pitkin ja kukkii koko kesän. Hiirenvirna on yksi kaikkein yleisimmistä niittyjen lajeista. Se lisääntyy maarönsyillä ja kasvaa 20–100 cm korkeaksi. Sinivioletit kukat ovat pitkäperäisissä kukinnoissa. Hiirenvirna kasvaa niityillä, tien- ja metsänreunoilla, pientareilla, joutomailla ja rannoilla. Vaikka hiirenvirna on hernekasvi, sen siemeniä ei kannata maistaa, sillä ne ovat lievästi myrkyllisiä. Hiirenvirna on monen päiväperhosen ravintoa. Tietoa eri virnoista Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Juhannusruusu Perinteinen, voimakkaasti tuoksuva juhannusruusu kukkii todella runsaasti vuoden valoisimpaan aikaan eli juhannuksen tienoilla. Se on erittäin helppohoitoinen ja leviää nopeasti juurivesojen avulla. Juhannusruusussa on kermanvalkoiset kukat ja tiheäpiikkiset varret. Se menestyy vaatimattomillakin kasvupaikoilla ja kestää hyvin pakkasia. Juhannusruusua kutsutaan myös suomenruusuksi ja pimpinellaruusuksi. Tietoa juhannusruususta (Rosa pimpinellifolia) Luontoportissa Kuva © Studio-86
	Juhannusruusu Kestävä ja tuoksuva juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia) kasvaa koko Suomessa. Se on tiheäpiikkinen, erittäin helppohoitoinen ja terve ruusupensas, joka leviää nopeasti juurivesojen avulla. Juhannusruusua on viljelty meillä 1800-luvun alusta lähtien. Prinsessa Ruusunen on vanha, paljon kerrottu satu. Kun odotettu prinsessa syntyy, hänelle järjestetään suuret ristiäisjuhlat. Haltiatarkummit antavat lahjoja. Kutsumatta jäänyt paha haltiatar ilmoittaa, että prinsessa kuolee pistäessään sormensa värttinään 16-vuotissyntymäpäivänään. Seuraava haltiatar peruu osan kirouksesta ja sanoo, että prinsessa vaipuu silloin uneen. Näin tapahtuu. Prinsessan 16-vuotissyntymäpäivänä koko hovi vaipuu uneen ja nukkuu sata vuotta. Piikkipensaat (juhannusruusut?) peittävät linnan. Prinssi kiipeää nukkuvan prinsessan torniin ja suutelee tätä. Prinsessa ja koko hovi heräävät. Hääthän siitä seuraa. Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa, prinsessa Ruusu linnassa, linnassa. On pahan noidan pauloissa, pauloissa, pauloissa. on pahan noidan pauloissa, pauloissa. Vuossadan nukkuu Ruusunen, Ruusunen, Ruusunen, vuossadan nukkuu Ruusunen, Ruusunen... Edvin Laine ohjasi satuelokuvan Prinsessa Ruusunen vuonna 1949. Prinsessaa näytteli Tuula Rosenqvist (ent. Ignatius), jonka sukunimeenkin tuli avioliiton myötä ruusu (rose). Tuula Rosenqvist tuli myöhemmin tunnetuksi televisiokuuluttajana. "Yksi ruusu voi olla puutarhani, ja yksi ystävä maailmani." - Leo Buscaglia Kuva © Sastamala Visual Oy
	Juhannusruusupensas Juhannusruusun kukinta kestää parisen viikkoa. Romanssit Melartin, Erkki (säv.); Huttunen, Hugo (esitt.); Linko, Erkki (esitt.) (1929) viulu, piano, op44, nro 5, F-duuri Raita - musiikkia vanhoilta äänilevyiltä Kuva © Studio-86
	Kamomillasaunio Kamomillasaunio on yksivuotinen ruohokasvi. Se on vahvasti ryydintuoksuinen - toisin kuin sukulaisensa peltosaunio eli saunakukka. Kamomillasauniolla on enemmän mykeröitä kuin saunakukalla ja ne ovat pienempiä. Niiden valkoiset laitakukat kääntyvät pian alaspäin. Kun halkaisee varovasti kukan keltaisen kehrän eli mykeröpohjuksen, se on kamomillasauniolla ontto ja peltosauniolla täysi. Kamomillasaunio kukkii koko kesän ja pitkälle syksyyn. Sen kukkamykeröissä on haihtuvia öljyjä. Kamomillasauniolla on lääkinnällisiä ominaisuuksia, peltosauniolla ei ole. Kamomillasaunio kasvaa pelloilla, pihoissa, tienvarsilla ja joutomailla. Sitä myös viljellään, sillä se on kauppayrtti. Kamomillasauniota on viljelty rohdoksi suurten talojen kasvitarhoissa ja torppien pihoissa jo silloin, kun apteekkeja ei vielä ollut olemassa. Kamomilla on antiseptinen ja siksi sitä on käytetty ulkoisesti haavojen hoitoon, hengitettynä keuhkoputkentulehdukseen sekä nuhaan ja sisäisesti yleislääkkeenä vatsa- ja suolistovaivoihin. Laimeaa kamomillateetä voi tarjota pienillekin lapsille vatsakipuun. Kamomillaa on laitettu vauvan kylpyveteen rauhoittamaan. Kamomillaa käytetään rauhoittavana yrttiteenä sekä yksinään että sekoituksissa. Vaaleita hiuksia voi huuhdella kamomillavedellä, niin ne tulevat kiiltäviksi. Kamomilla löytyy myös monesta kaupan shampoopullossa. Tietoa kamomillasauniosta (Matricaria chamomilla) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Kanerva Kanerva on kangassinisiiven toukan ravintoa. Tietoa kanervasta (Calluna vulgaris) Luontoportissa Kangassinisiipi (Plebejus argus) on hyvin pieni perhonen. Siipien yläpinta on koirailla hohtavansininen, naarailla ruskea, mutta niidenkin takasiivissä on myös sinistä sävyä. Naarailla siipien reunassa punainen aaltoileva vyö tai rivi puolikuun muotoisia täpliä. Siipien alapinta on koirailla vaaleanharmaasta valkoiseen. Naarailla perusväri on rusehtava. Kangassinisiipi elää kuivilla mäntykankailla, kivikoissa ja hiekkamailla. Lentoaika on kesäkuun loppupuolelta elokuun alkuun. Kangassinisiipi talvehtii munana. Keväällä kuoriutuvat toukat käyttävät ravinnokseen kanervaa, juolukkaa, hernekasveja ja kangasajuruohoa. Tietoa kangassinisiivestä Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Kangasvuokko Tietoa kangasvuokosta (Pulsatilla vernalis) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Keltakurjenmiekka Tietoa keltakurjenmiekasta (Iris pseudacorus) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Keskikesä Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) on Keski-Suomen maakuntakukka. Päivänkakkaraa on käytetty ennustamiseen nyppimällä sen terälehtiä ja laskemalla: rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta... Lapsen suusta Alakoululaisen koevastauksesta: Kukan osat ovat verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö. Nocturne Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu, kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure huokaa, mutta metsän tummuus mulle tuokaa. Puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen niistä sydämeni laulun teen. Sulle laulan neiti kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni soipa säveleinä tammenlehväseppel vehryt uus. En ma enää aja virvatulta, ompa kädessäni onnen kulta. Pienentyy mun ympär elon piiri, aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. - Eino Leino 1903
	Keto-orvokki Tietoa keto-orvokista (Viola tricolor) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Kielo Suomen kansalliskukka kielo on monivuotinen ruohokasvi. Sen juurakko haaroo tehokkaasti ja kasvusto leviää joka suuntaan. Kieloa kasvaa kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä, harjuilla, metsänreunoissa, kivikkoisilla rinteillä ja pientareilla, lehdoissa ja lehtoniityillä. Sitä on istutettu lukuisiin kotipihoihin ja poimittu moniin morsiuskimppuihin. Kielon hedelmä on pallomainen, oranssin punainen ja mehevän näköinen marja - mutta tappavan myrkyllinen. Myös lehdet ja kukat ovat myrkyllisiä. Kielo kukkii touko–kesäkuussa. Kukissa on voimakas tuoksu. Kielon tieteellinen nimi pohjautuu Raamatun Laulujen lauluun, jossa tyttö vertaa itseään laaksojen liljaan. Tietoa kielosta (Convallaria majalis) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Kirjopillike Ennen vanhaan oli tavallista, että lapset nyppivät pillikkeen kukkia irti ja imaisivat sen sisältä makean mesitipan. Kukan voi myös saada soimaan, kun siihen puhaltaa kuin pilliin. Pillike kasvaa viljelyksillä, joutomailla, puutarhoissa, maakasoissa, metsänreunassa ja tienvierustoilla. Pillike kukkii heinä–syyskuussa. Tietoa kirjopillikkeestä (Galeopsis speciosa) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Kullero Tietoa kullerosta (Trollius europaeus) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Kurjenkello Kurjenkellon kukat ovat sinisiä, valkoisia tai hieman punertavia. Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka. Tietoa kurjenkellosta (Campanula persicifolia) Luontoportissa Kuva © Sastamala Visual Oy
	Kurjenkello Tietoa kurjenkellosta (Campanula persicifolia) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Käenkaali eli ketunleipä Metsien aluskasvillisuuteen kuuluva käenkaali on monivuotinen ruoho, jonka korkeus on vain 5–10 cm. Sen maavarsi on hento ja suikertava, yksittäiset kukat valkoisia, sinipunasuonisia, joskus kokonaan punertavia tai sinipunaisia. Käenkaali kukkii varhain keväällä ja alkukesästä. Lehdet säilyvät vihreinä talven yli. Käenkaali kasvaa varjoisissa kuusikoissa, lehtomaisissa metsissä ja lehdoissa. Käenkaali on herkkä kuivumiselle. Se suojautuu laskostamalla lehdykkänsä alaspäin toisiaan vasten. Näin haihduttava pinta pienenee puoleen. Kasvi vetää lehtensä suppuun yöllä ja kovalla auringonpaisteella, rankkasateella ja kosketusärsykkeestä. Ketunleipiä eli käenkaalia voi maistella. Lehdet maistuvat sitruunaiselta. Se johtuu oksaalihaposta kuten raparperinkin maku. Oksaalihappo suojaa käenkaalia hyönteisentoukilta ja etanoilta. Jos ketunleipiä haluaa syödä enemmän, täytyy samalla juoda maitoa oksaalihapon vuoksi. Tietoa käenkaalista eli metsäkäenkaalista eli ketunleivästä (Oxalis acetosella) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Lapinvuokko Tietoa lapinvuokosta (Dryas octopetala) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Lemmikki Suomessa kasvaa harsulemmikki, hietalemmikki, lapinlemmikki, luhtalemmikki, mäkilemmikki, peltolemmikki, puistolemmikki ja rantalemmikki. Maanviljelijälle peltolemmikki on harmillinen rikkaruoho. Lemmikin siemenet voivat säilyä maassa monta vuotta ja itää vasta sitten, kun olosuhteet ovat suotuisat. Useissa kielissä lemmikin nimi on Älä unohda minua, englanniksi Forget-me-not. Tietoa lemmikeistä Luontoportissa: peltolemmikki, hietalemmikki, luhtalemmikki, Kuva CC0 Pixabay
	Leskenlehti Tietoa leskenlehdestä (Tussilago farfara) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Lumme Suomessa kasvaa kaksi lummelajia, joista toisella on 2-3 alalajia. Lisäksi on risteymiä. Lumpeita: valkolumme, isolumme, suomenlumme, pohjanlumme Tietoa suomenlumpeista Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Lumpeita Lumme kasvaa pehmeäpohjaisissa, mutaisissa lammissa ja suojaisissa järven lahdissa. Se kukkii kesä-syyskuussa. Kasvi on kaikilta osiltaan myrkyllinen. Pohjanlumme on Etelä-Savon maakuntakukka. Piisami tykkää syödä lumpeiden juurakoita. Immi Hellénin runo vuodelta 1920: Rannan lumme valkeuttaan hohtaa illan tyvenessä uinaellen, taivaan kirkkautta kuvastellen. – Uimatiellään tyttö kukan kohtaa. Ah, hän lausuu, noin jos puhdas oisin, rannan lumme, luontehesi saisin, taivaan kirkkautta kuvastaisin, kaikkein kaunihinta unelmoisin! © Sastamala Visual Oy
	Lupiini Viime vuosina lupiini on valloittanut horsman kasvualueita tienpientareilla. Suomella on Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema Kansallinen vieraslajistrategia, jonka mukaan lupiini kuuluu haitallisiin vieraslajeihin. Tietoa komealupiinista (Lupinus polyphyllus) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Maitohorsma eli rentunruusu Maitohorsma on Etelä-Pohjanmaan maakuntakukka ja vuoden 2019 nimikkoyrtti. Se levittäytyy tehokkaasti sinne, missä on tilaa kasvaa. Se viihtyy monenlaisessa maaperässä. Alkukesästä poimitut maitohorsman lehdet sopivat salaatteihin ja leivän päälle kuten poimulehti, voikukka, ja mesimarjanlehti. 10-20 cm pitkiä horsman varsia lehtineen voi paistaa voissa ja syödä kuin parsaa. Lehdet ovat parhaimmillaan ennen kukintaa. Ne voidaan kuivata teesekoituksia varten tai murentaa viherjauheeksi kastikkeisiin, keittoihin sekä pata- ja laatikkoruokiin. Pula-aikana horsman kuivatuista juurista on valmistettu kahvinkorviketta. Luonnossa kasvavat yrtit ovat usein paljon ravintorikkaampia viljeltyihin salaattikasveihin verrattuna. Ne sisältävät runsaasti mm. ravintokuitua, C- ja E-vitamiinia, beetakaroteenia, folaattia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja mangaania. Rentun ruusu on Irwin Goodmanin suosituimman laulun nimi. Hän levytti sen vuonna 1988. Viime vuosina lupiini on valloittanut horsman kasvualueita tienpientareilla. Tietoa maitohorsmasta (Chamaenerion angustifolium) Luontoportissa Kuva © Sastamala Visual Oy
	Metsäkurjenpolvi Tietoa metsäkurjenpolvesta (Geranium sylvaticum) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Niittyhumala Niittyhumalaa eli ahoniittyhumalaa on kutsuttu myös kurjenkävyksi. Niittyhumala kasvaa kosteikoissa, puronvarsilla ja rannoilla, puistoissa ja tienvarsilla. Se kestää hyvin tallaamista. Elias Lönnrotin Suomen Kasviossa (v. 1860) mainitaan niittyhumalasta, että sitä voi laittaa muserrettuna haavoille ja käyttää "kurkkuvioissa suun huuhtimeksi”. Kasvin lehtiä on käytetty salaatteissa, mutta isoina määrinä se ei ole terveellistä. Tietoa niittyhumalasta (Prunella vulgaris) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Niittyleinikki Tietoa niittyleinikistä (Ranunculus acris) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Nokkonen Nokkonen (Urtica dioica) on yksi hyödyllisimmistä ja monikäyttöisimmistä villiyrteistä. Se sisältää piitä, rautaa, A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Nokkosen ravintoaineista Finelissä. Nokkosesta voi tehdä terveellistä keittoa, muhennosta ja lättyjä. Lehdet sopivat teehen. Myös siemenet ovat terveellisiä. Nokkosvesi tekee hyvää tummille ja punaisille hiuksille, mutta ei sovi vaaleatukkaiselle. Nokkoskuiduista on kudottu kangasta. Vihtojakin nokkosista on tehty. Liotetuista nokkosista saa puutarhaan mainiota lannoitetta. Nokkosperhonen on yksi Suomen yleisimmistä perhosista. Sen toukat tarvitsevat ravinnokseen nokkosen lehtiä. Nokkosihottumaksi kutsutaan iholle nopeasti ilmestyviä ja melko nopeasti häviäviä paukamia, jotka muistuttavat nokkoseen koskemisesta nousevia jälkiä. Paukamien koko vaihtelee parista millimetristä jopa pariin kymmeneen senttimetriin. Nokkosihottuma voi johtua esim. viruksesta, allergiasta, rasituksesta, ruuasta, hikoilusta tai näiden yhdysvaikutuksesta. Tietoa nokkosesta Luontoportissa Tietoa nokkosperhosesta Luontoportissa Tiedoa nokkosihottumasta Duodecimissa Kuva CC0 Pixabay
	Nurmitädyke Kuva CC0 Pixabay
	Omenapuu kukassa Omenapuu kukkii touko-kesäkuussa. Valkeakuulaalla on pitkä kukkimisaika. Hyvä sato edellyttää lähekkäin vähintään kahta lajiketta. Lähistöllä sijaitsevat mehiläispesät luovat pölyttymiselle parhaat mahdolliset edellytykset. Jäniksiltä omenapuiden rungot on hyvää suojata metalliverkolla tai muovispiraalilla (spiraali poistetaan kesäksi).
	Orvokki Orvokkeja: Aho-orvokki, Hietaorvokki, Kaiheorvokki, Keto-orvokki, Korpiorvokki, Lapinorvokki, Lehto-orvokki, Luhtaorvokki, Pelto-orvokki, Pyökkiorvokki, Suo-orvokki, Tuoksuorvokki Tietoa orvokeista Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Orvokki Kuva CC0 Pixabay
	Pietaryrtti Pietaryrttiä kutsutaan myös rohtopietaryrtiksi, sillä kasvilla on paljon lääkinnällisiä vaikutuksia. Sillä on ennen vanhaan häädetty kihomatoja ja parannettu ruoansulatusta. Pietaryrttejä on asetettu ruumisarkkuihin hyönteisiä karkoittamaan. Pietaryrttiä on kutsuttu myös nappikukaksi, pietarinkukaksi ja matoryytiksi. Kasvi sopii kuivakukka-asetelmiin. Pietaryrtillä voi värjätä lankaa keltaiseksi tai vihreäksi puretusaineesta riippuen. Kauniita köynnöksiä juhliin voi koota koivunoksista, pietaryrteistä ja siankärsämöistä. Tietoa pietaryrtistä Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Pihlaja kukkii
	Poimulehti Poimulehtiä on kymmeniä eri lajeja: mm. harmaapoimulehti, harvahammaspoimulehti, jättipoimulehti, laidunpoimulehti, laskospoimulehti, munuaispoimulehti, partapoimulehti, piennarpoimulehti, pyökkipoimulehti, silkkipoimulehti, suppilopoimulehti, sykeröpoimulehti ja tunturipoimulehti. Poimulehden nuoret lehdet sopivat salaatteihin ja sosekeittoihin. Poimulehteä on käytetty ripuliin, kouristusten laukaisemiseen ja ruokahalun parantamiseen. Poimulehdellä on myös ihoa puhdistavia ja turvotusta poistavia ominaisuuksia. Lehden keskelle kertyvällä nesteellä on joskus uskottu olevan taianomaisia kauneusvaikutuksia. Lankojen värjäyksessä poimulehdestä saadaan kellanvihreitä sävyjä. Tietoa poimulehdistä Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Pujo Pujo on yleisesti allergiakasvina tunnettu. Yksi pujo voi vapauttaa ilmaan satoja miljoonia siitepölyhiukkasia. Pujon tehokas hävittäminen on tarkkaa puuhaa. Pujot hävitetään kesäkuun loppupuolella repimällä, koska niittäminen vain siirtää ongelmat seuraavaan vuoteen. Repiminen liian aikaisin puolestaan saa kasvin kasvattamaan juuresta useita kukkivia varsia. Pujon pähkylät ovat talvisin linnuille mieluisaa ruokaa. Pujokin on ennen ollut rohtokasvi. Sillä on lievitetty kipuja ja särkyjä. Tietoa pujosta Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Puna-apila Puna-apila on erinomaista syötävää karjalle, mutta siitä on iloa ihmisillekin. Kukkatee vaikuttaa limaa irrottavasti, virtsaneritystä lisäävästi ja tulehduksia estävästi. Ennen kukintaa lehtiä voi laittaa salaatteihin ja keittoihin. Lehdissä on paljon valkuaista ja C-vitamiina. Puna-apila antaa kiiltoa hiuksille. Puna-apila on hyvä hunajakasvi. Muita apilalajikkeita ovat alsikeapila, jänönapila, kelta-apila, metsäapila, mustaapila, mäkiapila, pikkuapila, rakkoapila, valkoapila ja veriapila. Puna-apila ja metsäapila ovat niin samannäköisiä, että ne erottaa helpoimmin lehdistä. Puna-apilan lehdissä on valkoisia kuvioita. Lehdet ovat lyhyempiä ja leveämpiä kuin metsäapilalla, jolla on pitkänomaiset ja laikuttomat lehdykät. Metsäapilan kukinto on myös hieman harvempi. Tietoa puna-apilasta Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Päivänkakkara Päivänkakkara on myös helppohoitoinen perenna. Päivänkakkaran sukulaisia ovat auringonkukka, peltosaunio, helminukkajäkkärä, kissankäpälä, kamomillasaunio, kehäkukka, pietaryrtti, siankärsämö, leskenlehti ja pujo. Nuoriso on päivänkakkaran terälehtiä irti repien ennustanut: rakastaa, ei rakasta, rakastaa… Tietoa päivänkakkarasta (Leucanthemum vulgare) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Rannalla Aamu Aamun kirkkaus on niinkuin laulu. Itse taivas lepää järvessä. Liikkumatta, autuaina pilvet uneksivat ilman äärillä. Kaislat välkkyy kastepisaroista, metsä hymyy läpi kyynelten. Kaukaa, helisten ja värähdellen rastaan huilu jumalallinen. - Saima Harmaja 10.6.1931 Kuva © Sastamala Visual Oy
	Rantakukka Rantakukka kasvaa kaikenlaisilla rannoilla, mutta viihtyy varsinkin lintujärvillä ja lokkiyhdyskuntien lähellä, missä se saa nauttia runsaasta typpilannoituksesta. Rantakukka on myös kestävä ja helppohoitoinen kotipihojen perenna, joka houkuttelee mehiläisiä ja perhosia. Rantakukkaa on kauan sitten käytetty ripulin hoitoon ja peräpukamiin. Tietoa rantakukasta Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Rentukka Suomessa kasvaa rantarentukka ja purorentukka. Rentukka ei ole sopiva maljakkokasvi, sillä sen varret veltostuvat poimimisen jälkeen. Siitä tulee rento. Rentukan lempinimiä ovat hauenkukka, lahnankukka, sammakonkukka, likakukka ja vilukukka. Tietoa rentukasta Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Ruiskukka eli ruiskaunokki Centaurea cyanus Tämä ruispeltojen rikkakasvi oli ennen paljon yleisempi. Kukan mesipitoisuus on hyvin korkea eli se on hyvä hunajakukka. Kukat ovat syötäviä. Ne sopivat kakkujen koristeiksi ja salaatteihin. Ruiskaunokki on Päijät-Hämeen maakuntakukka ja Kokoomuspuolueen tunnus. Se on kestävä leikkokukka, joka kukoisti Suomessa 1700-1800-luvuilla. Ruiskukasta on jalostettu useita värimuunnoksia alkuperäisen kirkkaansinisen lisäksi: valkoisia, vaaleanpunaisia, punaisia ja tumman purppuranpunaisia. Ruiskaunokilla voi hoitaa vaaleita ja harmaita hiuksia sekä syventää niiden väriä. Tietoa ruiskaunokista: Luontoportti Kuva CC0 Pixabay
	Ruusupensaan kukka Kuvan ruusupensas on nimeltään Iharuusu (Rosa Mollis). Se on samaa sukua kuin Karjalanruusu, joka on Pohjois-Karjalan maakuntakukka. (Vahvikkeen maakuntakukat) Samaan sukuun kuuluvat myös Juhannusruusu, Kurtturuusu, Metsäruusu, Orjanruusu ja Punalehtiruusu. Näistä kurtturuusu on haitallinen. Maa- ja metsätalousministeriön Kansallisessa vieraslajistrategiassa yhdeksi erityisen haitalliseksi vieraslajiksi Suomessa on nimetty hiekkarantoja ja saaristoa valtaava kurtturuusu (Rosa rugosa). Se on merkittävin uhka monille uhanalaisille lajeille: yhdeksälle rantahietikoilla elävälle perhoselle, neljälle kärpäslajille, kahdelle helttasienelle ja kuudelle putkilokasville. Kurtturuusun myynti kiellettiin Suomessa 2019. Tarhakurtturuusujen kasvatus ja kauppa on edelleen sallittua. Kurtturuusua on käytetty risteytyksissä tuomaan pensasruusuihin kestävyyttä ja terveyttä. Risteymät eivät ole haitallisia. Niiden lisääntymiskyky ja leviäminen ovat paljon alkuperäistä luonnonlajia heikompia. Ruusunmarjoista tehdään teetä, hilloa, marmeladia ja kiisseliä. Ruusunmarjoissa on paljon C-vitamiinia ja muita terveellisiä aineita (Fineli). Ruusunmarja on nivelille terveellistä. Ruusunmarjajauhetta ja -rouhetta käytetään nivelten liikkuvuuden parantamiseen. Ruusupensaista kuvia ja tietoja Luontoportissa. Streptokokin aiheuttamaa ihonalaista tulehdusta kutsutaan ruusuksi. Kuva © Sastamala Visual Oy
	Ruusupensaan vieras
	Siankärsämö Siankärsämö on vanha rohdos- ja maustekasvi. Sen lempinimiä ovat mm. pyörtänäpörrö, aivastusjuuri, nenätiisti, pellonvanhin, akantupakki ja kaljanen. Monet pikkulinnut syövät siankärsämön siemeniä. Siankärsämöä on käytetty yskään, kouristuksiin ja tulehduksiin. Se on tehokas verenseisauttaja. Se myös lisää ruokahalua ja parantaa ruuansulatusta. Kuva CC0 Pixabay
	Sinivuokko Sinivuokko (Anemone hepatica) on kevään ensimmäisiä kukkijoita. Lämpimillä paikoilla sen sinisiä kukkia näkyy jo huhtikuussa ja yleisesti jo vapun aikoihin. Kaikki sinivuokon osat sisältävät myrkyllisiä aineita, mutta silti sitä on käytetty munuaiskivien ja haavojen hoitoon. Kevätlaulu Kas jo metsä viheriöi, Kohisee jo kosket, Ilmassa ja maassa soi Kummallinen kuiske. Puussa lehti värisee Tuulen suloisuutta, Joet ja norot lirisee Eloansa uutta. Lämmintä ja valoa Maa poveensa juopi, Kukkasia kauniita Meille taas se tuopi. - Yrjö Kilpinen & Pekka Juhani Hannikainen (1854-1924) Vanha kansakoululaulu
	Sinivuokko Sinivuokko on Hämeen maakuntakukka. Tietoa sinivuokosta (Hepatica nobilis) Luontoportissa Kuva © Sastamala Visual Oy
	Suopursu Suopursu kuuluu kanervakasveihin. Se on koko Suomessa yleinen rämevarpu, joka kasvaa nimensä mukaisesti soiden reunoilla. Suopursua on käytetty oluen maustamiseen, vaikka se on erittäin myrkyllinen. Suopursun oksia on käytetty suojaamaan villavaatteita ja turkiksia koilta. Lankojen värjäyksessä suopursuista saadaan keltaista väriä. Tämä Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka on joskus ollut kauppayrtti. Kuva CC0 Pixabay
	Ulpukka Suomessa kasvaa isoulpukka, konnanulpukka ja näiden risteymä pohjanulpukka. Ulpukka on lievästi myrkyllinen, mutta silti vanha rohdoskasvi. Sitä on käytetty verenpaineen alentamiseen. Ulpukan juuri on piisamin herkkua. Ihmisravinnoksikin juurakoita on käytetty silloin, kun ruuasta on ollut kova pula. Ulpukan lempinimiä ovat jokipossu, kärsäkukka, siankärsä ja plumppu. Lumme on ulpukan sukulainen. Niiden lehdet muistuttavat toisiaan. Tietoa ulpukasta Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Valko- ja keltavuokkoja Valkovuokko (Anemone nemorosa) on monivuotinen, laajalle levinnyt kukka. Se viihtyy lehdoissa ja lehtomaisissa tuoreissa metsissä sekä lehtoniityillä. Valkovuokko on Uudenmaan maakuntakukka. Suomessa sitä poimitaan varsinkin toukokuun toisen sunnuntain eli äitienpäivän aikoihin. Kasvi on lievästi myrkyllinen. Murskattua tuoretta valkovuokkoa on käytetty reumaattisiin vaivoihin ja nivelsärkyyn. Keltavuokko (Anemone ranunculoides) on myös myrkyllinen. Valko- ja keltavuokko voivat risteytyä keskenään, jos ne kasvavat näin lähekkäin kuin kuvassa. Kuva © Sastamala Visual Oy
	Valkovuokko Valkovuokot kuuluivat kansakoulujen kevätjuhlissa aina sekä laululeikkeihin että koristeluun. Mm. Erkki Junkkarinen, Olavi Virta, Eino Grön, Annikki Tähti ja Laura Pakarinen ovat levyttäneet Kaarlo Valkaman tangon Valkovuokot. Se alkaa: Kun taasen kevät saa, murtunut on valta lumen jään, niin pienet valkovuokot silloin nostaa pään… Youtube Valkovuokot ovat lievästi myrkyllisiä. Tietoa valkovuokosta Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Valkovuokkoja Valkovuokko (Anemone nemorosa) on Uudenmaan maakuntakukka.
	Valkovuokkoja metsässä Valkovuokolle on tyypillistä kasvaa laajoina kasvustoina. Valkovuokko on levinnyt koko Eurooppaan Etelä-Lappia myöten. Sananlasku - Kevät keikkuen tulevi. (Keväällä sää on vuoroin lämmin, vuoroin kylmä.) - Kevättä rinnassa. (Luonnossa eläimet pariutuvat ja hankkivat jälkeläsisiä. Nuoret - ja vanhemmatkin - ihastuvat toisiinsa.)
	Valkovuokkoja poimimassa Kevätlaulu Jo taittui talven valta tuo raskas, ankara, ja taasen kaikkialla soi laulu riemuisa. Nyt luonto vihannoipi ja lintuin laulu soipi. Oi, päivyt armahin, sua riemuin tervehdin! Oi, kevät armas, poista nyt mielen murheisuus. Sä lämmitä ja loista, luo mulle mieli uus. Luo mieli aurinkoinen, niin taas ma laulaa voinen: Oi, päivyt armahin sua riemuin tervehdin! - Otto Kotilainen & Linda Kunnas Vanha kansakoululaulu Kuva © Sastamala Visual Oy
	Voikukka Suomen yli 400 eri voikukkalajia kukkivat alkukesästä. Sen jälkeen ilma on paikoin sakeana laskuvarjomaisia pähkylöitä. Pienikin tuulenvire levittää voikukan kaikkialle. Lapset ovat kaikkina aikoina huvitelleet puhaltelemalla höytyviä leijailemaan. Monet ovat lapsena sotkeneet sormensa maitiaisnesteellä, kun ovat sitoneet voikukkaseppeleitä. Voikukan juurista on sota- ja pula-aikana paahdettu kahvinkorviketta. Nuoret lehdet ovat ennen kukinta-aikaansa vitamiinipitoista salaattiainesta. Keltaisista terälehdistä voi tehdä voikukkaviiniä tai voikukkasimaa. Tietoa voikukista Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay
	Vuohenputki Tietoa vuohenputkesta (Aegopodium podagraria) Luontoportissa Kuva CC0 Pixabay