Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Emäntä puuhellan ääressä

Uuden Suomen kummiperheen emäntä laittaa ruokaa.
Perheen kuopus kopassaan lieden lämmössä 1940-luvulla.
Kehtolaulu (Raita tietokanta).

Sotien jälkeen monet tahot järjestivät keräyksiä huono-osaisten hyväksi. Uusi Suomi valitsi kummiperheen, jolle kerättiin rahaa lukijoilta.

Vanha tuutulaulu
Tuuti, tuuti lasta,
kissa tuli vastaan.
Kissa hyppäs kiikun päälle
ja kiikutteli lasta.

Elämänohje
Tee työtä kuin eläisit ikuisesti,
rakasta kuin kuolisit huomenna.
     

Sananlaskuja
- Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc  Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r40-49-131_3.tif 

 

Happaneminen

Valmis taikina jätetään happanemaan yön yli.

Penkillä oleva korvo on peitetty valkoisella liinalla.

Kuvan jauhovakka on punottu tuohesta.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Hierimen puhdistus

Emäntä irrottaa taikinaa hierimestä veitsen avulla.

Taikinakorvon vieressä jauhovakka ja äyskäri.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Imuri

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 46
kappaleessa 13. Kodin tavarat ja siisteys.

Kuva © Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

 

Jauhojen lisääminen

Äyskärillä lisätään jauhoja sen verran,
että syntyy sakea velli.

Korvo peitetään ja
seos jätetään hapantumaan vähintään yön yli.
Jos korvo tai huone on kylmä,
hapantuminen vaatii enemmän aikaa.

Seos on valmista,
kun se kuplii ja tuoksuu happamalta.

Taikinaan lisätään jauhoja ja sekoitetaan (kuva).

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Kahvipavut jauhettiin käsipelillä

Kotioloissa kahvi jauhettiin kahvimyllyllä,
joka oli yleensä valmistettu puusta,
metallista, posliinista tai bakeliitista.

Vaalea puinen kahvimylly on tehdasvalmisteinen.
Vanha ja tumma puinen kahvimylly on kyläsepän tekemä.
Oikealla puolella oleva tummanruskea mylly on bakeliittia.

Kahvimyllyssä on kampi, jota veivataan käsin.
Jauhettu kahvi putoaa myllyn alaosassa olevaan astiaan.
Tavallinen kahvimylly laitettiin polvien väliin.
Myöhemmin yleistyivät seinämyllyt,
jotka olivat usein valkoista posliinia.

Millaisia kokemuksia sinulla on kahvin jauhamisesta kotona?
Kenen tehtävä oli kahvin jauhaminen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kas-kas-kotivärit

Kas-Kas-kotivärjäyspaketteja myytiin tekstiilien ja lankojen värjäykseen.

Villalankoja värjättiin myös keittämällä kasveista ja sienistä väriaineita ja liottamalla lankoja näin saaduissa kuumissa kylvyissä. Kaikkia värisävyjä ei tällä menetelmällä saatu aikaiseksi. Kaupan väreissä oli enemmän vaihtoehtoja.

Lankojen värjäämisestä luonnon keinoin on video Perinteet.fi-sivustolla.

Sanastoa: purettaminen, kemikaali

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

 

Kaulauslauta ja tukki

Kaulauslauta ja -tukki olivat entisajan mankeli.
Niitä käytettiin vielä 50-luvulla,
koska pieniin kaupunkikoteihin ei mankeli mahtunut
eikä suuria, yhteisiä mankeleita ollut kovin tiheästi.

Hieman kosteat, viikatut ja vedetyt liinavaatteet kiedottiin tiukasti kaulaustukin ympärille.
Kuperalla laudalla rullattiin pakettia edestakaisin puhtaan pöydän tai penkin päällä, kunnes kangas oli sileää.
Lopuksi lakanarulla painettiin kaulauslaudalla pöytää vasten litteäksi.

Kaulauslautaa kutsutaan myös kauluulaudaksi ja Karjalassa rullookartuksi ja kataipaalikaksi.
Nykyisin käytetään myös sanoja mankelilauta ja -pölkky.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 42.

Kuva © Kirsi Alastalo

 

Keittokirjoja

Alli Oksasen ja Liisi Harmion Maija keittää on keittokirjaklassikko.
Vuonna 2004 siitä julkaistiin jo 14. painos.
Kirjasta on kaksi versiota: Maija keittää kotona ja Maija keittää koulussa.
Muita klassikoita ovat Kotiruoka ja Ulpu Järvisen Joka kodin keittokirja.
Monet muistavat myös Hanna Pukkilan kirjan
Kisatytön keittiö – Maija Honkasen ruokavuosi 1952.

Suosittuja ruokia 50-luvulla olivat läskisoosi, tirripaisti, kesäkeitto,
hernekeitto, paistetut silakat, lihakeitto, makaroonilaatikko, makkarakastike,
maitokaali, tilliliha, silakkalaatikko, kaalikääryleet, nakkikeitto ja sienikastike.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 38.

 

Kohonneet leivät

Pöydän vasemmassa päässä ovat kohonneet ruisleivät.
Takana nyrkkirieskoja.

Penkillä on taikinakorvo (-tiinu) ja jauhovakka.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Kohonneiden leipien paineleminen

Etualalla painellaan kohonneita leipiä matalammiksi.
Sen jälkeen niiden annetaan peitettyinä vielä hiukan kohota.

Leipien pinnat voi voidella vedellä,
jos haluaa, ettei pinta halkeile.

Voitelunesteenä on käytetty myös maitoa, piimää, kahvia, sokerivettä,
munaa ja siirappivettä (1 dl vettä/1 rkl siirappia).
Leivät sivellään ennen uuniin panoa ja vähän ennen uunista ottamista,
että kuoresta tulisi kauniin kiiltävä, tasainen ja pehmeä.

Taustalla näkyy nyrkkirieskoja.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Kotimökin ikkuna
Leipien kopauttaminen

Emäntä kopauttaa leipää varmistuakseen, että se on kypsä.
Kypsän leivän tunnistaa värin lisäksi siitä,
että kopautettaessa siitä kuuluu kumiseva ääni.
Se on myös kevyehkö.

Jos leivät ovat huonosti kohonneet,
syynä voi olla kylmä huone, liian lyhyt kohotusaika,
vähäinen happaneminen tai liian kova taikina.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipien laittaminen uuniin

Leivinuunissa poltetaan pitkiä halkoja kuivaa puuta, tavallisesti pari pesällistä.
Jos leivinuuni seisoo pitkään käyttämättä,
kannattaa ensin polttaa nuohousluukussa vähän paperia.
Silloin ilma lämpenee ja veto paranee.
Jos näin ei toimi, savut pöllähtävät puita sytyttäessä herkästi tupaan.
Kahdella pesällisellä puita lämpötila nousee noin 250-280 asteeseen.
Mitä kuumemmaksi uuni lämmitetään, sitä kauemmin se on sopivan lämpöinen.

Hiiliä sekoitellaan välillä, niin arina kuumenee tasaisesti.
Mänty ja kuusi palavat nopeasti ja niistä syntyy vähemmän hiiltä.
Koivu palaa kuumimmin ja siitä syntyy pitkään hehkuva hiillos.
Kun häkäpelti on avattu, kuumat hiilet kolataan pois.
Häkäpelti on tärkeää jättää auki,
sillä niin kauan, kun hiili palaa, kehittyy vaarallista häkää.
Tyhjä uuni puhdistetaan lämpimään veteen kostutetulla koivuluudalla.

Kuvassa emäntä laittaa leipää uuniin kypsymään pitkävartisella puisella leipälapiolla.
Leiville sopiva lämpötila on noin 200-250C.

Tavallinen paistoaika ruislimpulla on noin tunti.

Iso leivinuuni voi pitää koko talon lämpimänä muutaman päivän.

Kun uuni on jäähtynyt 150 asteen vaiheille,
sinne sopii laittaa riisipuuro ja silakkalaatikko kypsymään.
Uuniriisipuuro tarvitsee kahden ja puolen tunnin kypsymisajan.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipien pisteleminen

Pisteleminen estää leivän kuoren nousemisen koholle, irti alaosasta.
Jos kuoren ja taikinan väliin paistettaessa jää ilmaa, kuori helposti palaa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipiä hapanjuuritaikinasta

Leivinuunin kokoa on usein kuvailtu kertomalla,
kuinka monta leipää siinä mahtuu kerralla paistumaan:
5, 6 tai 7 leivän uuni.

Kuva cc Outi Mäki

 

Leipätaikinan alustaminen

Jauhojen lisäämisen jälkeen juuri aluksi nousee,
mutta laskeutuu sitten alas.
Silloin se on valmista alustettavaksi.

Taikina alustetaan käsin.
Huonosti alustettu taikina kohoaa huonosti,
lässähtää uunissa ja leivän pinta halkeilee.

Pula-aikoina Suomessa lisättiin ruisjauhojen jatkeeksi pettua.
Sitä saatiin männyn jälsi- ja nilakerrosta kuivamalla ja jauhamalla.
Pettu on tutkimuksissa osoittautunut monessa suhteessa
jopa ravintorikkaammaksi kuin kotimaiset viljalajimme.
Se sisältää runsaasti ravintokuitua, rautaa, mangaania ja sinkkiä.
Petussa on myös runsaasti flavonoideja, joilla on positiivisia terveysvaikutuksia.
Se on siis terveellinen elintarvikkeiden raaka-aine.
Petun määrä tuotteessa ei saa kuitenkaan ylittää 25 painoprosenttia.
Liian suurina määrinä se aiheuttaa vatsavaivoja.
Pula-aikoina vaivoja ilmeni.
Siksi petun terveellisyys on tullut monelle suurena yllätyksenä.

Nykyään on myynnissä sekä pettujauhoa
että männyn samoista osista tehtyä terveysjuomaa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipätaikinan pyörittelyä

Taikinaa pyöritellään ja käännellään pöydällä,
jossa on ohuelti ruisjauhoja,
kunnes se ei enää tartu käsiin.

Joskus pirteissä on ollut käännettävä pöytälevy.
Toisella puolella on leivottu ja
toinen puoli on ollut käytössä muuna aikana.

Älä koskaan sano, ettet osaa.
Sano: Minä opettelen.

Kun joku kysyy: Kykenetkö?
Vastaa: En tiedä ennen kuin olen yrittänyt.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leivän leipominen

Vasemmalla emäntä pyörittelee kartiomaista leipää.
Oikealla nuori emäntä on asettamassa uutta leipäkartiota valmiiden leipien vierelle.
Jauhotettu pöytää estää taikinaa tarttumasta pöydän pintaan kiinni.
Takana näkyy hierin, äyskäri, pyörittelemätöntä taikinaa ja taikinan juureksi jätetty taikinan pala.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Liina mankelissa

Mankelissa on kaksi telaa. Alemmassa telassa on kiinni pellavakangas. Kostutetun, vedetyn ja taitetun lakanan pää asetetaan pellavakankaan päälle ja lakana rullataan telalle, jolloin paino litistää sen suoraksi. Mankeleissa saattoi olla päällä isoja kiviä painona. Mankeloitu tekstiili säilyy kauemmin puhtaana, koska sen pinta tiivistyy. Se ei myöskään päästä huoneilmaan niin paljon pölyä kuin mankeloimaton. Ennen mankeleita liinavaatteita silitettiin kaulauslaudan ja tukin avulla (Keski-Suomen museo).

 

Liinavaatteet korissa
Mankeli
Nenälleen leivotut leivät

Valmiit kartiomaiset leivät pirtin pöydällä.
Näin leivotuista leivistä on sanottu, että ne on leivottu "nenälleen".

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Paistuneet leivät uunissa

Kypsiä ruislimppuja perinteisessä leivinuunissa.
Uunin suun edessä näkyy tuhkakasa,
joka on vedetty uunista ennen limppujen sisään laittoa.

Immi Hellénin runo Uuni:

On uuni tuvan seinällä
niin nokisena, mykkänä,
ja tyhjäntoimittajana
sen mieli on niin apea.

Se korkea kuin vuori on
ja kuitenkin niin osaton.
Se siinä seistä kököttää
ja aivan huomiotta jää.

Se kylmä on kuin talviyö,
ei sydän rinnassa sen lyö,
ja elo tuntuu löyhältä,
niin kurjalta ja köyhältä.

Syysilta saapui synkkä niin,
nyt uuniin puita pistettiin
ja tuohta puiden lomahan –
tää toimi sangen somahan.

Pien’ tikku punanuppinen
sai sitten aikaan ihmehen:
Kas, tuohi tuleen leimahtaa,
jo puissa lieskat loimuaa.

Ja kylmyys uunin entinen
on poissa, siinä hymyillen
se seisoo lämmin rinnaltaan,
luo sätehiä pinnaltaan.

Ja ääreen uunin vähittäin
nyt piiri kaunis kertyy näin,
mi puhdetöissään touhuaa,
kun takkavalkee loimuaa.

On isä töissä Tapion,
hän veistää vartta lapion.
Käy äidin rukki suristen,
saa lankaa rullaan huristen.

Ja sisko kangaspuissahan
saa lentämähän sukkulan.
Pien’ veikko veistää purttansa
ens’ kesäkauden varalta.

Ja takkavalkeen heijastus
se on kuin onnen kajastus.
Se tuntuu ihmeen hyvältä
ja lämmittävi syvältä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Paperinarua ja patasuteja

Paperinaru oli pula-ajan tuote. Paketointikäytön lisäksi siitä tehtiin kangasta, korsetteja ja puukenkien päällisiä. Toisen maailmansodan jälkeen insinööri Piippo perusti kartonginjalostustehdas Piippo Oy:n. Tehtailija suunnitteli ja valmisti koneet ja laitteet itse. Hän aloitti muun muassa paperinarun tuotannon. Hän myös keksi, että paperinauhaa pyörittämällä saa aikaiseksi näppärän tikkataulun. Monet naiset kiersivät kotityönään tikkojen päitä metalliosiin. Pakkaus Piippo Oy on edelleen perheyritys ja se on Suomen ainoa tikkataulujen valmistaja. Nykyään paperinarua myydään askarteluliikkeissä mm. kranssien valmistukseen. Paperinarusta myös kudotaan design-mattoja.

Yleensä patasudit tehtiin ohuemmista puiden juurista kuin tässä kuvassa. Keittoastioiden pesimiä tehtiin myös varvuista. Lapset keräsivät keväisin tarveaineiksi tuoreita varpuja, jotka sidottiin keskeltä tiukasti langalla. Nykyään myynnissä olevat patasudit on sidottu riisinjuurista.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

 

Pavut paahdettiin prännärillä

Yleensä kotioloissa kahvia paahdettiin
ja jauhettiin sen verran kuin tarvittiin.
Kahvipavut paahdettiin prännärillä eli rännälillä.

Jotkut liottivat papuja, jotta ne turpoaisivat.
Prännäri kuumennettiin hellalla tai hiilillä.
Pavut laitettiin prännäriin, kansi suljettiin ja kampea kierrettiin.
Näin kahvipavut paahtuivat tasaisemmin.
Paahdetut pavut kiilsivät kauniisti,
jos sekaan lisäsi hiukan voita.

Paahdetut kahvipavut säilyivät hyvin
muutaman viikon ajan.
Jauhetun kahvin aromit haihtuivat
ja rasvat härskiintyivät nopeammin.

Kahvin paahtaminen onnistuu tavallisella paistinpannullakin.
Kahvikaupat myyvät raakoja papuja.

Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin paahtamisessa?
Maistuuko sinulle tumma vai vaalea paahto?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

 

Pellavaa
Pellavaa loukutuksen jälkeen

Keski-Suomen museo on koonnut pellavan käsittelyvaiheisiin liittyvän sanaston.

 

 

Pellavalankaa
Pellavan rohkaaminen
Pellavan rohkaamislaite

Kun pellava oli maasta nyhdetty (ei leikattu!), siemenkodat eli sylkyt irroitettiin rohkaamalla tällä laitteella. Kaksi henkilöä istui penkillä vastakkain ja veteli nippuja metalliseen haarukkaan niin, että siemenkodat lentelivät.

Seuraavaksi pellava loukutettiin ja lihdattiin. Sitten seurasi häkilöinti (vain pellavan sydämet jäi enää jäljelle) > kehräys > aivinalankaa > kutominen kangaspuilla kankaaksi.

Vyyhtiminen tehtiin viipsinpuulla.

Pellavakangas on iholle miellyttävä, mutta rypistuu helposti.

Pellavan työvaiheita, hienoa aivinaa
Puhtaat liinavaatteet pärekopassa
Pulsaattoripesukone

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 46
kappaleessa 13. Kodin tavarat ja siisteys.

Kuva © Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

 

Pulsaattoripesukoneen yläosa
Pyykinpesuaineita

Sooda sopii veden pehmentämiseen ja vaatteiden liottamiseen. Pulsaattoripesukoneet olivat ensimmäisiä sähköllä toimivia pesukoneita. Niihin ei tullut juoksevaa vettä vaan ne täytettiin ämpärillä tai letkulla itse. Edelleenkin niitä käytetään mm. monilla kesämökeillä.

Sanastoa: lipeä, mäntysuopa, Bio Luvil, Omo, Serto, Ariel, Comfort, sappisaippua, Tend, Lux, Pine Bath Soap, Saponia Kansa, Teps, Ilona-hienosaippua, Nestor-hienosaippua, marmorisaippua, ryssän saippuatanko, Valo, Sini, Kati-pulveri, Doctor´s Baby Soap

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Pyykinpesuaineita: Omo, Persil, Valo ja Lux

Säännöstelyn aikaan saippuaa sai 100gr kuukaudessa henkeä kohden ja sekään pala ei ollut miellyttävän tuoksuista. Saippuan valmistus kotioloissa oli varsin työlästä. Isoon pataan laitettiin teurasjätteitä: murskattuja luita, suolia ja eläinrasvoja. Päälle kaadettiin lipeää (livettä) ja seosta keitettiin hiljaisella tuella useita tunteja. Välillä hämmennettiin tukevalla kepillä. Keittämisen loppuvaiheessa lisättiin suolaa massaan erottamiseksi. Jäähtyessään saippuamassa hyytyi kerroksiksi. Ylin kerros oli valkoista kasvojenpesusaippuaa ja alla tummempi kerros pyykinpesusuopaa. Alimmaisiksi jäivät lipeä ja suopa. Jäähtynyt saippuamassa leikattiin paloiksi. Aivan alin hyytymätön aine käytettiin pyykinkeittoon. Palat kuivattiin lämpöisessä paikassa lautojen päällä. Tuoksuaineena käytettiin mm. kuusen pihkaa. Livekiveä myytiin kilon purkeissa pyykinpesuun ja saippuankeittoon. Sitä säilytettiin peltipurkissa. Pieni pala lipeäkiveä sekoitettiin vesitilkkaseen ja se kaadettiin pyykkivesipataan ennen kuin sinne nostettiin pyykit. Lipeää valmistettiin myös itse. Uuneista kerättiin tuhkat ja seulottiin. Koivupuun tuhka oli parasta. Tuhka laitettiin saavin pohjalle ja kiehuva vesi kaadettiin päälle. Seos sai seistä seuraavaan päivään, jolloin kirkas lipeä nousi pinnalle. Aine oli harmillisesti maidon näköistä ja moni lapsi ehti polttaa sillä kurkkunsa saaden elämänikäisen vaivan.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Pyykkilauta ja pesusoikko
Pyykkilautoja

Pyykit puhdistuivat, kun niitä pesusoikossa käsin hierottiin pyykkilaudan (pesulauta) poimuja tai nuppeja vasten. Pyykkilaudan keskiosa oli poimullista tai kohokuvioitua peltilevyä, paksua lasia, jossa vaakauria, uritettua puuta, aaltoilevaa muovia tai metallinuppeja. Pyykkilaudan yläreunassa on saippualle hylly. Pyykkilaudat olivat yleisesti käytössä vielä 1950-luvun puolivälissä.

Sanastoa: pesusoikko, saunanpata, avanto, pesula, pyykkimuija

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Pyykkipoikia

Pyykkipoika on säilyttänyt asemansa pyykin ulkona kuivaamisessa. Muoviset ja puiset pyykkipojat koostuvat kahdesta samankaltaisesta osasta, jotka on yhdistetty pienellä metallijousella. Tällä yksinkertaisella tuotteella on pitkä historia ja sen kehitystyöhön liittyy kymmeniä patentteja. Pyykin ripustamisen rinnalle on syntynyt monta muuta käyttötarkoitusta: lisäkäsinä tuohi- ja lastupunonnassa, pienoismallien rakentelussa, nimineulana, pussinsulkijana, muistilappuna, askartelumateriaalina.

Nykyisen pyykkipojan esi-isässä ei ollut jousta vaan koko pyykkipoika muodostui yhdestä halkiollisesta puukappaleesta. Kiina on maailman johtava pyykkipoikien valmistaja.

Sanastoa: pyykkipoikaessu, pesula, pyykkikori

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

 

Pyykkiä kuivumassa
Ruislimppuja

Valmiit ruislimput peitellään leivinliinalla.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017 ruisleipä valittiin Suomen kansallisruuaksi.
Kesällä 2016 noin 10 000 ihmistä antoi yhteensä yli tuhat erilaista ehdotusta, joista finalistit valittiin.
Äänestykseen osallistui lähes 50 000 suomalaista.
Ruisleivän jälkeen seuraavaksi eniten ääniä saivat karjalanpaisti,
karjalanpiirakka sekä paistetut kalat perunamuusin kanssa.

Karjalanpiirakoita on Suomessa leivottu ainakin 1600-luvulta lähtien.
Ensimmäinen kirjallinen tieto on vuodelta 1686.
Karjalanpiirakalla on APT-nimisuoja (aito, perinteinen tuote)
ollut vuodesta 2003 lähtien.
Siksi kaupallisessa käytössä karjalanpiirakoiksi voi nimittäin
vain tietyllä tavalla valmistettuja piirakoita:
aito ruiskuori, ei vehnäjauhoja eikä öljyä.
Vehnä tuli Suomeen vasta 1900-luvulla.

CC-BY  Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Silitysrauta ja liinavaatteita

Ennen sähköllä toimivia silitysrautoja silittäminen vaati aikaa ja vaivaa.
Painavat silitysraudat kuumennettiin joko puuhellan päällä
tai raudan sisään työnnettiin kuumennettu irtokappale eli luoti.

50-luvun lopulla Suomen markkinoille alkoi tulla sähkösilitysrautoja,
joiden lämpötilaa pystyi säätämään.

Hyvä emäntä silitti tyynyliinojen nauhat haitarille.
Haitari syntyi esimerkiksi vuollun lastan avulla, veitsen kärjellä
tai metallisella tähän tarkoitukseen suunnitellulla laitteella,
jossa nauha kiertyi kahden pyöritettävän telan välistä.

Ainakin 50-luvulle saakka lähes kaikki tekstiilit nimikoitiin eli niihin ommeltiin nimikirjaimet.
Tapa oli käytännön sanelema, koska ilman nimikirjaimia pyykit menivät sekaisin.
Maalla monta perhettä asui saman katon alla ja pesi pyykkiä yhdessä.
Kaupungissa nimikointia tarvittiin pesulaa varten.

Kaulukset, kalvosimet ja miesten juhlapaidat tärkättiin silittämisen yhteydessä.
Tärkki valmistettiin veteen sekoitetuista perunajauhoista.
Sopiva tärkkelysliemi oli valmiina ”hyvän maidon näköistä ja vahvuista”.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 41.

 

Sähkökäyttöinen mankeli

Sähkökäyttöinen Peko-mankeli on kuvattu Helsinkiläisen kerrostalon alakerrassa,
jossa se on ollut talon valmistumisesta saakka.
Mankelin paino saatiin täyttämällä laatikko 400 – 500 kg:lla kiviä.
Tiilikivet eivät sopineet painoksi,
koska ne imevät kosteutta ja olisivat turmelleet mankelipöydän.


Käynnistys- ja pysäytysvipu näkyy mankelin yläosassa sinisen laatikon kyljessä.
Pyykit kiedottiin tukkien ympärille, joita kuvassa näkyy viisi kappaletta.
Tukki vapautettiin vetämällä punaiseksi maalatusta metallisesta nupista.


Kuva © Kirsi Alastalo

 

Sähkövatkain

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 46
kappaleessa 13. Kodin tavarat ja siisteys.

Kuva © Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

 

Taikina nostetaan leivinpöydälle

Kohonnut taikina nostetaan jauhotetulle pöydälle.

Pöydällä näkyy hierin ja äyskäri.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinaa sekoitetaan hierimellä

Perinteinen hierin eli härkin on valmistettu kuoritusta männyntaimesta.

Hierimen päässä on 4-7 oksanhaaraa.

Hierintä ei käytön jälkeen pestä.
Se vain kaavitaan ja pieni kerros taikinaa annetaan kuivua hierimen päälle.
Kuivunut taikina toimii juurena seuraavalla leivontakerralla.

Työväline ei ole välttämätön.
Hämmentämisen voi tehdä myös kädellä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinamöykystä leiväksi

Emännät aloittamassa taikinapalan pyörittämistä leiväksi.
Paksu taikinapötkö paloitellaan ensin pienemmiksi palasiksi
Jokaisesta palasta muokataan leipä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinan alustamista

Taikinan alustamista jatketaan käsin.
Suola lisätään tässä vaiheessa.

Taikina on sopivaa, kun se irtoaa käsistä
ja siitä kuuluu nyrkillä painellessa napsuntaa.

Ruisleipätaikinan on oltava kiinteää,
mutta liikaa jauhoja ei saa lisätä.
Vaarana on, ettei taikina jaksa nousta
ja valmis leipä maistuu jauhoille.

Alustamisen jälkeen taikinan annetaan kohota
lämpimässä ja peitettynä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinan juuri

Ruisleivän tekeminen aloitetaan tuomalla huoneen lämpöön taikinakorvo,
jossa vielä on edellisen leivontakerran taikinaa reunoilla.
Samoin sekoitusvälineessä eli hiertimessä on kuivunutta taikinaa.
Myös pakastettua tai jääkaapissa säilytettyä juurta (taikinapulla) voidaan käyttää.

Suomen vanhimmat käytössä olevat taikinajuuret ovat yli 200 vuotta vanhoja.
Niihin ei milloinkaan ole sekoittunut hiivaa.

Kovan reikäleivän tekeminen vaatii vähintaan 1,5 vuorokautta aikaa.

Kerran käyttöön otettua ja hapanleipätaikinan tekemiseen käytettävää korvoa
ei pestä käyttöjen välissä.

Korvon tilalla voi käyttää isoa kattilaa.
Jos vettä käytetään 3 litraa, täytyy kattilan vetää 10 litraa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinan sekoittaminen

 

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinan siunaaminen

Taikinaan on vedetty viilto laidasta laitaan
ja toinen viilto edellisen poikki.
Näin muodostuu ristikuvio.
Leipä siunattiin tällä tavoin.
Samalla ristin leviämisestä nähtiin,
milloin taikina oli kohonnut sopivasti.

Ruistaikina kohoaa noin kaksinkertaiseksi.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinan teko alkaa

Korvoon kaadetaan haalean lämmintä vettä.
Taikinanjuuri sekoitetaan siihen.

Lisätään hieman jauhoja.

Seosta vatkataan voimakkaasti,
lisätään jauhoja ja taas vatkataan,
perinteen mukaan 100 hierimen pyöräytystä.

Taikinakorvon vieressä näkyy tuohinen jauhovakka.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Tuohinen jauhovakka ja äyskäri

Ruisleivän tekemiseen riittää ruisjauho ja vesi.
Suolakaan ei ole välttämätöntä.

Karkeat jauhot turpoavat enemmän kuin sama määrä hienoja jauhoja.
Taikinan löysyys edistää kohoamista.

Täysjyvärukiisen leivän kohottaminen pelkällä hiivalla ei onnistu,
koska ruis ei sisällä tarpeeksi gluteenia kuten vehnä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat