Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Postiautoja

Postiautot eli Posti-ja telelaitoksen linja-autot kuljettivat sekä postia että ihmisiä vuosina 1921-1999. Postiautoliikenne aloitettiin ensimmäisenä Lapissa Rovaniemen ja Sodankylän välillä. Vilkkaimmillaan postiautoliikenne oli vuonna 1971. Silloin 420 oranssinväristä linja-autoa ajoi 222 linjaa eri puolilla Suomea. Nykyään posti kulkee rekkakyydeillä.

Yle Elävä arkisto: Pohjanmaata postiauton ikkunasta 1970-luvulla

Yle Elävä arkisto: Kiertomatka postiautolla Kainuussa ja Koillismaalla 1963

Teeman Elävä arkisto: Postiautolla laskettelemaan tai ladunpäähän. Nämä lyhytelokuvat esittelevät samalla Suomen eri paikkakuntien tärkeimpiä nähtävyyksiä (12min, 15min, 10min, 12min, 12min).

Sanonta: Kun Kusti polkee, niin posti kulkee.

 

Tavaraluettelo 33: olopussit

Kalle Anttila perusti Suomen ensimmäisen postimyyntiyrityksen.

Se aloitti toimintansa 1952.

Vuosikausia posti kantoi luettelon "joukkoristisiteenä" jokaiseen suomalaiseen kotiin.
Joukkoristisiteeksi kutsuttiin postilähetyksiä, joilla isoja eriä mainoksia, tiedotteita tai tavaranäytteitä lähetettiin vastaanottajille alennetulla postimaksulla.
Ristiside-nimitys johtui nauhoista, joilla lähetykset sidottiin nippuihin.
Ristisiteeseen ei saanut laittaa suljettuja kirjeitä eikä mitään henkilökohtaista lähetystä vaan sisällön piti olla helposti tarkastettavissa.

Kuva on Anttilan katalogista vuodelta 1981.
Mainoksen teksti on monipuolisemmin ostajaa motivoiva kuin nykyiset iskevät, lyhyet mainostekstit.

 

Uudemmat makeutusaineet

Makeutusaine syklamaatti keksittiin 30-luvulla.
Se hyväksyttiin elintarvikekäyttöön 20 vuotta myöhemmin.
Aspartaami ja Asesulfaami-K keksittiin 60-luvun puolivälissä.
Myös ne hyväksyttiin elintarvikekäyttöön
20 vuotta keksimisen jälkeen.

Hermesetas-makeutusaineiden sisältö on vaihdellut.
Aluksi Hermesetas sisälsi puhdasta sakariinia.
60-luvulla sakariiniin lisättiin syklamaattia.
80-luvulta lähtien Hermesetas-merkillä myytiin myös
aspartaamin ja asesulfaami-K:n sekoitusta.

Nykyään makeutusaineiden kirjo on suuri.
Monet suomalaiset suosivat koivusokeria eli ksylitolia.
Kasvin lehdistä uutetun Stevian käyttö lisääntyy.

Mitä makeutusaineita olet käyttänyt?
Valitsetko kahviisi mieluummin sokeria tai makeutusainetta ?
Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.