Suolaista ja makeaa kahvia

Kun pula-aikana mentiin kylään,
mukaan otettiin omat sokerit tai sakariinit.
Oli sopimatonta odottaa saavansa kortilla olevaa elintarviketta.
Sokeria pidettiin pienissä, kauniissa rasioissa.
Nimikirjaimilla ja lahjan saantivuodella varustettu rasia oli suosittu lahja.

Etualalla oleva pieni astia on tehty sakariineja varten,
mutta monet pitivät siinä myös suolaa.

Varsinkin saaristossa ja Pohjois-Suomessa
oli tapana laittaa kahvin joukkoon suolaa.
Saaristossa kahvi saatettiin keittääkin meriveteen.
Silloin kahvia kului vähemmän.
Suolainen kahvi myös auttoi korvaamaan
raskaan työn ja hikoilun kehosta poistamaa suolaa.

Onko sinulla ollut oma sokeri- tai sakariinirasia?
Oletko maistanut suolaista kahvia?
Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Luokka: 1940-luku, 1950-luku, esine, kahvi