Silitysrauta ja liinavaatteita

Ennen sähköllä toimivia silitysrautoja silittäminen vaati aikaa ja vaivaa.
Painavat silitysraudat kuumennettiin joko puuhellan päällä
tai raudan sisään työnnettiin kuumennettu irtokappale eli luoti.

50-luvun lopulla Suomen markkinoille alkoi tulla sähkösilitysrautoja,
joiden lämpötilaa pystyi säätämään.

Hyvä emäntä silitti tyynyliinojen nauhat haitarille.
Haitari syntyi esimerkiksi vuollun lastan avulla, veitsen kärjellä
tai metallisella tähän tarkoitukseen suunnitellulla laitteella,
jossa nauha kiertyi kahden pyöritettävän telan välistä.

Ainakin 50-luvulle saakka lähes kaikki tekstiilit nimikoitiin eli niihin ommeltiin nimikirjaimet.
Tapa oli käytännön sanelema, koska ilman nimikirjaimia pyykit menivät sekaisin.
Maalla monta perhettä asui saman katon alla ja pesi pyykkiä yhdessä.
Kaupungissa nimikointia tarvittiin pesulaa varten.

Kaulukset, kalvosimet ja miesten juhlapaidat tärkättiin silittämisen yhteydessä.
Tärkki valmistettiin veteen sekoitetuista perunajauhoista.
Sopiva tärkkelysliemi oli valmiina ”hyvän maidon näköistä ja vahvuista”.

Sananlasku
Puhdas omatunto on pehmein päänalunen.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 41.

Kuva © Kirsi Alastalo

Luokka: 1950-luku, kotityöt, vaatehuolto