Paula-kahvit ja kahvipannu

Tuttu näky oli kansallispukuinen Paula-tyttö,
joka kaatoi kahvia kiiltävästä kuparisesta pannusta.
Paula-tyttö on hyvän kahvin lähettiläs
ja erilaisten tapahtumien toivottu vieras.

Piirretty Paula esiintyi Pauligin pakkauksien etiketeissä
ja mainosjulisteissa ensimmäisen kerran 20-luvulla.
Kilpailuissa valittujen Paula-tyttöjen valokuvat
ilmestyivät etiketteihin 50-luvulla.

Joskus kahvipakettiin painettiin olympiarenkaat.
Silloin osa myyntihinnasta meni olympialaisten,
esimerkiksi Stadionin rakentamisen hyväksi.

Kupariset pannut olivat usein kyläsepän tekemiä.
Pannujen sisäpuoli tinattiin säännöllisesti.
Tinurit kulkivat tinaamassa talosta taloon.
Joissakin kuparipannuissa oli nokan päällä läppä.
Se esti torakoiden pääsyn pannuun sisälle.

Kuparipannun puhdistaminen vaati työtä.
Ensin pannussa keitettiin tuhkaa ja vettä.
Sitten pannu pestiin joka puolelta lipeävedellä.
Lopuksi pannu kiillotettiin Sampo-kiillotuspulverilla
tai piimällä ja puolukkahillolla.
Yksi tapa saada kahvipannu kirkkaaksi
oli keittää se soodavedessä.

Mikä tapa on mielestäsi paras tapa puhdistaa kahvipannu?

Kuva kuuluu sarjaanKahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

Luokka: 1950-luku, kahvi