Mustekynä ja mustepullo

Lyijykynän lisäksi kirjoittamiseen käytettiin mustekynää.
Metallinen irtoterä kiinnitettiin puiseen varteen.
Terä kastettiin pienessä lasipullossa olevaan musteeseen
ja kirjoitettiin kaunokirjoitusta, jossa oli paljon kaarevia viivoja ja koukeroita.
Yhdellä kastamisella muste riitti vain muutamaan sanaan.
Lopuksi kirjoituksen päälle saatettiin painaa imupaperi, joka kuivasi ylimääräisen värin.

Opettaja jakoi oppilaille isosta pullosta mustetta pienempiin pulloihin, joihin kynät kastettiin.
Vasenkätisillä oli vaikeuksia olla sotkematta märkää tekstiä kämmenen syrjällä.

Alakoulussa ommeltiin käsityötunnilla mustekynän pyyhin.
Siinä oli monta pyöreää flanellitilkkua päällekkäin ja nappi keskellä.
Kuulakärkikynät yleistyivät vasta 1960-luvun lopulla.

Sananlasku
Oppia ikä kaikki.

Aforismi
Ainut pätevä onnistuneen elämän mitta on se välimatka,
joka jää ihmisen kykyjen ja saavutusten väliin.

Askartelua: pensselin ja mustekynän pyyhin

Sanastoa: Akvilan muste, pulpetin mustepullosyvennys, imupaperi, kuivain, kosmoskynä, täytekynä, kuulakärkikynä

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

Luokka: esine