Maitoa tankkiin
Suomessa juodaan maitoa enemmän kuin muualla maailmassa.
50-luvulla, jolloin maidonkulutus oli suurimmillaan,
sitä juotiin henkeä kohti melkein litra päivässä.
Nykyään sitä kuluu enää kolmasosa tästä.
Maito on tärkeä proteiinin lähde.
Maidon proteiinit ovat hyvälaatuisia ja hyvin imeytyviä.
Proteiinia tarvitaan joka vuorokausi
kudosten rakentamiseen ja uusimiseen
noin gramma painokiloa kohti.
Maidossa on proteiineja noin 3,5gr/100gr.
Maaseudulla maidontuotanto on ollut tärkein elinkeino.
Se on pitänyt maaseutua asuttuna.
Viime vuosina maitotilojen määrä on vähentynyt nopeasti
ja jäljelle jäävien koko kasvanut.
Vuoden 2015 lopussa maitotilan keskimääräinen koko oli 36 lehmää
ja maitotiloja oli yhteensä enää noin 7900.
Yksi lehmä lypsää vuodessa keskimäärin yli 8 000 kg maitoa.
Jotta lehmä pysyisi lypsävänä, sillä täytyy olla vasikka,
jolle se tuottaa maitoa.
Kun lehmästä ei enää saada maitoa, se päätyy teuraaksi
ja lihat käytetään ravinnoksi.
Ennen jääkaappeja kaupunkilaiset kävivät maitokannunsa kanssa
maitokaupassa joka päivä.
Maaseudulla maitoa säilytettiin maakellarissa.