Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Pellavaa

 

Kuva CC Outi Mäki

 

Pellavaa loukutuksen jälkeen

Keski-Suomen museo on koonnut pellavan käsittelyvaiheisiin liittyvän sanaston.

Kuva CC Outi Mäki

 

Pellavalankaa

 

Kuva CC Outi Mäki

 

Pellavan rohkaaminen

 

Kuva CC Outi Mäki

 

Pellavan rohkaamislaite

Kun pellava oli maasta nyhdetty (ei leikattu!),
siemenkodat eli sylkyt irroitettiin rohkaamalla tällä laitteella.
Kaksi henkilöä istui penkillä vastakkain
ja veteli nippuja metalliseen haarukkaan niin,
että siemenkodat lentelivät.

Seuraavaksi pellava loukutettiin ja lihdattiin.
Sitten seurasi häkilöinti (vain pellavan sydämet jäi enää jäljelle)
> kehräys > aivinalankaa > kutominen kangaspuilla kankaaksi.

Vyyhtiminen tehtiin viipsinpuulla.

Pellavakangas on iholle miellyttävä, mutta rypistuu helposti.

Kuva CC Outi Mäki

 

Pellavan työvaiheita, hienoa aivinaa

 

Kuva CC Outi Mäki

 

Puhtaat liinavaatteet pärekopassa

 

 

Kuva cc BY-ND 4.0 Outi Mäki

 

Pulsaattoripesukone

Upon uusi pesukone Ylen Areenassa.

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 46
kappaleessa 13. Kodin tavarat ja siisteys.

Kuva © Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

 

Pulsaattoripesukoneen yläosa

 

Pulsaattori tarkoittaa edestakaisia sysäyksiä tai nestevirtauksia synnyttävää laitetta.

 

Kuva cc Outi Mäki

 

Pyykinpesuaineita

Sooda sopii veden pehmentämiseen ja vaatteiden liottamiseen. Pulsaattoripesukoneet olivat ensimmäisiä sähköllä toimivia pesukoneita. Niihin ei tullut juoksevaa vettä vaan ne täytettiin ämpärillä tai letkulla itse. Edelleenkin niitä käytetään mm. monilla kesämökeillä.

Sanastoa: lipeä, mäntysuopa, Bio Luvil, Omo, Serto, Ariel, Comfort, sappisaippua, Tend, Lux, Pine Bath Soap, Saponia Kansa, Teps, Ilona-hienosaippua, Nestor-hienosaippua, marmorisaippua, ryssän saippuatanko, Valo, Sini, Kati-pulveri, Doctor´s Baby Soap

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Pyykinpesuaineita: Omo, Persil, Valo ja Lux

Säännöstelyn aikaan saippuaa sai 100gr kuukaudessa henkeä kohden ja sekään pala ei ollut miellyttävän tuoksuista. Saippuan valmistus kotioloissa oli varsin työlästä. Isoon pataan laitettiin teurasjätteitä: murskattuja luita, suolia ja eläinrasvoja. Päälle kaadettiin lipeää (livettä) ja seosta keitettiin hiljaisella tuella useita tunteja. Välillä hämmennettiin tukevalla kepillä. Keittämisen loppuvaiheessa lisättiin suolaa massaan erottamiseksi. Jäähtyessään saippuamassa hyytyi kerroksiksi. Ylin kerros oli valkoista kasvojenpesusaippuaa ja alla tummempi kerros pyykinpesusuopaa. Alimmaisiksi jäivät lipeä ja suopa. Jäähtynyt saippuamassa leikattiin paloiksi. Aivan alin hyytymätön aine käytettiin pyykinkeittoon. Palat kuivattiin lämpöisessä paikassa lautojen päällä. Tuoksuaineena käytettiin mm. kuusen pihkaa. Livekiveä myytiin kilon purkeissa pyykinpesuun ja saippuankeittoon. Sitä säilytettiin peltipurkissa. Pieni pala lipeäkiveä sekoitettiin vesitilkkaseen ja se kaadettiin pyykkivesipataan ennen kuin sinne nostettiin pyykit. Lipeää valmistettiin myös itse. Uuneista kerättiin tuhkat ja seulottiin. Koivupuun tuhka oli parasta. Tuhka laitettiin saavin pohjalle ja kiehuva vesi kaadettiin päälle. Seos sai seistä seuraavaan päivään, jolloin kirkas lipeä nousi pinnalle. Aine oli harmillisesti maidon näköistä ja moni lapsi ehti polttaa sillä kurkkunsa saaden elämänikäisen vaivan.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Pyykkilauta ja pesusoikko

 

 

Kuva CC0 Outi Mäki

 

Pyykkilautoja

Pyykit puhdistuivat, kun niitä pesusoikossa käsin hierottiin pyykkilaudan (pesulauta) poimuja tai nuppeja vasten. Pyykkilaudan keskiosa oli poimullista tai kohokuvioitua peltilevyä, paksua lasia, jossa vaakauria, uritettua puuta, aaltoilevaa muovia tai metallinuppeja. Pyykkilaudan yläreunassa on saippualle hylly. Pyykkilaudat olivat yleisesti käytössä vielä 1950-luvun puolivälissä.

Sanastoa: pesusoikko, saunanpata, avanto, pesula, pyykkimuija

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Pyykkipoikia

Pyykkipoika on säilyttänyt asemansa pyykin ulkona kuivaamisessa.
Muoviset ja puiset pyykkipojat koostuvat kahdesta samankaltaisesta osasta,
jotka on yhdistetty pienellä metallijousella.
Tällä yksinkertaisella tuotteella on pitkä historia
ja sen kehitystyöhön liittyy kymmeniä patentteja.
Pyykin ripustamisen rinnalle on syntynyt monta muuta käyttötarkoitusta:
lisäkäsinä tuohi- ja lastupunonnassa, pienoismallien rakentelussa,
nimineulana, pussinsulkijana, muistilappuna, askartelumateriaalina.

Nykyisen pyykkipojan esi-isässä ei ollut jousta
vaan koko pyykkipoika muodostui yhdestä halkiollisesta puukappaleesta.
Kiina on maailman johtava pyykkipoikien valmistaja.

Sanastoa: pyykkipoikaessu, pesula, pyykkikori

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Pyykkiä kuivumassa

 

Kuva CC0 Outi Mäki

 

Ruislimppuja

Valmiit ruislimput peitellään leivinliinalla.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017 ruisleipä valittiin Suomen kansallisruuaksi.
Kesällä 2016 noin 10 000 ihmistä antoi yhteensä yli tuhat erilaista ehdotusta, joista finalistit valittiin.
Äänestykseen osallistui lähes 50 000 suomalaista.
Ruisleivän jälkeen seuraavaksi eniten ääniä saivat karjalanpaisti,
karjalanpiirakka sekä paistetut kalat perunamuusin kanssa.

Karjalanpiirakoita on Suomessa leivottu ainakin 1600-luvulta lähtien.
Ensimmäinen kirjallinen tieto on vuodelta 1686.
Karjalanpiirakalla on APT-nimisuoja (aito, perinteinen tuote)
ollut vuodesta 2003 lähtien.
Siksi kaupallisessa käytössä karjalanpiirakoiksi voi nimittäin
vain tietyllä tavalla valmistettuja piirakoita:
aito ruiskuori, ei vehnäjauhoja eikä öljyä.
Vehnä tuli Suomeen vasta 1900-luvulla.

CC-BY  Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Silitysrauta ja liinavaatteita

Ennen sähköllä toimivia silitysrautoja silittäminen vaati aikaa ja vaivaa.
Painavat silitysraudat kuumennettiin joko puuhellan päällä
tai raudan sisään työnnettiin kuumennettu irtokappale eli luoti.

50-luvun lopulla Suomen markkinoille alkoi tulla sähkösilitysrautoja,
joiden lämpötilaa pystyi säätämään.

Hyvä emäntä silitti tyynyliinojen nauhat haitarille.
Haitari syntyi esimerkiksi vuollun lastan avulla, veitsen kärjellä
tai metallisella tähän tarkoitukseen suunnitellulla laitteella,
jossa nauha kiertyi kahden pyöritettävän telan välistä.

Ainakin 50-luvulle saakka lähes kaikki tekstiilit nimikoitiin eli niihin ommeltiin nimikirjaimet.
Tapa oli käytännön sanelema, koska ilman nimikirjaimia pyykit menivät sekaisin.
Maalla monta perhettä asui saman katon alla ja pesi pyykkiä yhdessä.
Kaupungissa nimikointia tarvittiin pesulaa varten.

Kaulukset, kalvosimet ja miesten juhlapaidat tärkättiin silittämisen yhteydessä.
Tärkki valmistettiin veteen sekoitetuista perunajauhoista.
Sopiva tärkkelysliemi oli valmiina ”hyvän maidon näköistä ja vahvuista”.

Sananlasku
Puhdas omatunto on pehmein päänalunen.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 41.

Kuva © Kirsi Alastalo

 

Sähkökäyttöinen mankeli

Sähkökäyttöinen Peko-mankeli on kuvattu Helsinkiläisen kerrostalon alakerrassa,
jossa se on ollut talon valmistumisesta saakka.
Mankelin paino saatiin täyttämällä laatikko 400 – 500 kg:lla kiviä.
Tiilikivet eivät sopineet painoksi,
koska ne imevät kosteutta ja olisivat turmelleet mankelipöydän.


Käynnistys- ja pysäytysvipu näkyy mankelin yläosassa sinisen laatikon kyljessä.
Pyykit kiedottiin tukkien ympärille, joita kuvassa näkyy viisi kappaletta.
Tukki vapautettiin vetämällä punaiseksi maalatusta metallisesta nupista.


Kuva © Kirsi Alastalo

 

Sähkövatkain

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 46
kappaleessa 13. Kodin tavarat ja siisteys.

Kuva © Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

 

Taikina nostetaan leivinpöydälle

Kohonnut taikina nostetaan jauhotetulle pöydälle.

Pöydällä näkyy hierin ja äyskäri.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinaa sekoitetaan hierimellä

Perinteinen hierin eli härkin on valmistettu kuoritusta männyntaimesta.

Hierimen päässä on 4-7 oksanhaaraa.

Hierintä ei käytön jälkeen pestä.
Se vain kaavitaan ja pieni kerros taikinaa annetaan kuivua hierimen päälle.
Kuivunut taikina toimii juurena seuraavalla leivontakerralla.

Työväline ei ole välttämätön.
Hämmentämisen voi tehdä myös kädellä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinamöykystä leiväksi

Emännät aloittamassa taikinapalan pyörittämistä leiväksi.
Paksu taikinapötkö paloitellaan ensin pienemmiksi palasiksi
Jokaisesta palasta muokataan leipä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinan alustamista

Taikinan alustamista jatketaan käsin.
Suola lisätään tässä vaiheessa.

Taikina on sopivaa, kun se irtoaa käsistä
ja siitä kuuluu nyrkillä painellessa napsuntaa.

Ruisleipätaikinan on oltava kiinteää,
mutta liikaa jauhoja ei saa lisätä.
Vaarana on, ettei taikina jaksa nousta
ja valmis leipä maistuu jauhoille.

Alustamisen jälkeen taikinan annetaan kohota
lämpimässä ja peitettynä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Taikinan juuri

Ruisleivän tekeminen aloitetaan tuomalla huoneen lämpöön taikinakorvo,
jossa vielä on edellisen leivontakerran taikinaa reunoilla.
Samoin sekoitusvälineessä eli hiertimessä on kuivunutta taikinaa.
Myös pakastettua tai jääkaapissa säilytettyä juurta (taikinapulla) voidaan käyttää.

Suomen vanhimmat käytössä olevat taikinajuuret ovat yli 200 vuotta vanhoja.
Niihin ei milloinkaan ole sekoittunut hiivaa.

Kovan reikäleivän tekeminen vaatii vähintaan 1,5 vuorokautta aikaa.

Kerran käyttöön otettua ja hapanleipätaikinan tekemiseen käytettävää korvoa
ei pestä käyttöjen välissä.

Korvon tilalla voi käyttää isoa kattilaa.
Jos vettä käytetään 3 litraa, täytyy kattilan vetää 10 litraa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

Taikinan sekoittaminen

 

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat