Peruna

Peruna

Solanum tuberosum

Keskiverto suomalainen syö perunaa yli 60 kiloa vuodessa.

Perunat istutetaan toukokuun loppupuolella.
Sato korjataan syys-lokakuun vaihteessa.
”Alakuulla alas, yläkuulla ylös”, sanoi vanha kansa.
Koululaisilla oli ennen perunannostoloma.
Joissakin oppilaitoksissa opiskelijat osallistuivat perunannostoon vielä 80-luvulla.

Jos peruna kasvaa osittain mullan päällä, siihen tulee vihreä kohta, jota ei saa syödä.
Perunaa voi kasvattaa ämpärissä.
Uusia perunoita voi pakastaa jouluksi, kun kiehauttaa niitä ensin hieman.

Perunajauhoa varten pestyt perunat raastetaan hienoksi raasteeksi,
lisätään vettä ja sekoitetaan hyvin.
Seos kaadetaan harsokankaan läpi astiaan, jonne tärkkelyspitoinen vesi valuu.
Perunajauhoilla suurustetaan kiisseleitä.

Herkulliset perunaleivokset sisältävät keitettyjen perunoiden lisäksi kakun muruja,
aprikoosimarmeladia ja kaakaojauhetta sekä vähän rommia, konjakkia tai punssia.

Keitetyllä ja halkaistulla perunalla voi liimata kiiltokuvia ja paperia.

  • Mistä perunaruuasta pidät? (muusi, uuniperunat, perunakeitto,
    paistinperunat, keitetyt perunat, ranskalaiset perunat)
  • Oletko maistanut perunapuuroa – voisilmällä tai ilman?
  • Oletko viljellyt perunoita?
  • Oletko painanut perunalla kuvioita kankaaseen tai paperiin?
  • Syötkö uusia perunoita tillin, sillin ja voin kera?
  • Oletko liimannut kiiltokuvia keitetyllä perunalla?
  • Tunnetko sohvaperunan?

Laulu Peruna on pyöreä & Juha Vainion Perunalaulu

LUONTO-kuvapakan kuva numero 5

Lisätietoa Ruokatieto

Kuva CC0 Pixabay

 


Tulosta kuva   Tulosta kuva ja teksti